kuoleman pelkoon kasvattunut äiti

["äitix4"]

Onko kettän muuta joka on kasvatettu äidin toimesta kuoleman pelossa?

Mihinkään ei ole voinut matkustaa kun voi kuolla. Jokainen nuha ja mahakipu on ollut voi voi toivottavasti et kuole nyt.
Mihinkään ei ole voinut kotoa poistua ellei riskejä ole lapselle luételtu ja voivoteltu ääneen.

LApseni lähti hiihtoreissulle ja nyt tajusin miten kasvatus on syöpynyt minuun. Ahdistaa ja kovasti. Koko päivä menee pelätessä soittoa poliisilta linja-auto kolarista yms. Olen tajunnut toki aiemminkin ja pitänyt visusti salassa lapseltani jotta hänestä ei kasva samanlaista pelkääjää.
Äidin motto oli että jotain pahaa tapahtuu varmasti ja siivosi aina kodin ennen lähtöä jotta kuolinpesän selvittäjnillä ei ole se kontollaan. Ihan ääneen kertoi.

Kun sain esikoisen hän kertoi minulle kaikki mahsolliset onnettomuudet mitä tiesi lasten kanssa tapahtuneen 50-70 luvulla. Pahin oli pariskunnasta joka oli 2kuukauden ikäisen lapsen kanssa kylässä. Kotia lähtiessä lapsi nukku vaunuissa ja koko matkan satoi hitaasti lunta. Kotia päästessään , olivat kävellen , lapsi oli kuollut vaunuun . Eli oli kätkytkuolema. TTÄmä vaikutti minuun , enkä uskaltanut nukuttaa lasta vaunuissa yms. AHdisti.
Kun sanoin äidille tästä hön vaan kertoi tarkoittavansa hyvää ja ettei tarvi sitten jälkeen päin ajatella , että hän olisi tuon tiennyt voivan päättyvän noin. Itse tulkitsen , että puhdisti omantuntonsa luetteloimallla kaiken pahan mitä voi tapahtua.

Äidin ansiosita en ole käynyt koskaan ulkomailla yms. Nyt olen sentään lentokoneessa ollut. Mutta joka reissua seuraa ahdistus ja kireys. Siivoan kodin automaattisesti taka-ajatus kuoelmasta.
Lapsitla olen peitellyt asiaa ja yrittänyt parhaani mukaan liikkua edes Suomessa heidän kanssaan. Olen päässyt jo laivalle ja lentokoneeseen sekä Ruotsiin. Teen parhaani ettei tämä pelko tartu lapsiin.

Sellasta

 

["äitix4"]

Siis lause etten ole koskaan käynyt ulkomailla : olen käynyt Ruotsissa Haaparannassa...

 

[Saman kokenut]

Itsellä sama homma. Oma neuvoni on että pelosta huolimatta tee asioita - ja ajattele, että parempi vaikka kuolla jollakin reissulla kuin kuolla ilman että on uskaltanut tehdä mitään. Mitä järkeä olisi säästellä elämää ja jättää elämättä pelon vuoksi, siinähän vain toteuttaa itse oman pelkonsa että jää ilman elämää (= "kuolee" kun ei uskalla elää). Pikkuhiljaa nuo pelot sitten väistyvät ainakin isoimmaksi osaksi, kun huomaatkin ettei mitään kamalaa tapahdu.

 

["jep"]

Tuo on joidenkin ihmisten keino käsitellä sitä tosiasiaa, että elämä on arvaamatonta. Ilmeisesti ap:n äiti suojautuu sen taakse, että kun vaan teen kaiken oikein, palkkioksi saan pitää rakkaani ja asiat sujuvat hyvin.

Se on kuitenkin hyvin kuluttava ajattelutapa, koska näinhän ei ole. Esim. mitä tuo aloituksessa mainittu kaksikuisen vauvansa menettänyt pariskunta olisi voinut tehdä toisin? Vahingoittaa ja pahoinpidellä lastaan herättämällä hänet minuutin välein? Kätkytkuoleman perimmäistä syytä ei vieläkään tiedetä, ja pienen vauvan vanhempana joutuu vain elämään sen tosiasian kanssa. Ja antamaan vauvan nukkua päiväunensa rauhassa.

Oma äitini on vähän samanlainen. Itse taas ajattelen, että jos jotain on sattuakseen, se on luultavasti jotain sellaista, mihin ei millään varovaisuudella olisi voinut älytä varautua. Lapsihan voi joutua koulumatkalla rattijuopon yliajamaksi, tai kaatua pahasti portaissa, tai tippua väärässä kulmassa kiipeilytelineeltä. Silti emme voi kantaa lapsia sylissä täysi-ikäisiksi asti. Normaalin varovaisuuden ja turvallisuuden noudattamisen on pakko riittää, se epävarmuus on vain hyväksyttävä osaksi elämää, kulkemaan rinnalle äitiydessä.

 

["Joopajoo"]

Sanon tämän vilpittömästi,kannattaa harkita terapiaa tai muuta hoitoa.

 

["jeps"]

Itse olen myös sellainen että mietin koko ajan riskejä mitä voi tapahtua ja yritän niitä vältellä. Kotiin en sentään jämähdä pelon takia mutta muuten minimoin kaikki riskit. Vauvan hengitystä nousen monta kertaa yössä kuuntelemaan ja kun vauva nukkuu vaunuissa, käyn aina katsomassa jos kuuluu kahinaa itkuhälyttimestä jne. En silti siirrä pelkoa muihin, mutta omaan mielialaan se vaikuttaa kun saa aina pelätä. Ja luulen ettei mistään terapioista olisi edes apua, koska pelkoni ovat ihan aiheellisia, joskaan eivät todennäköisiä.

 

[oma kokemus]

Syystä tai toisesta minun äidilläni oli oikein elämäntehtävänä pelotella meitä lapsia jäästä, sinänsä ihan hyvä mutta liika on liikaa jos menee ihan fobiaksi asti
Lapsuudestani muistan:
virallinen hiihtolatu (hiihtomajalle) oli tehty pienen matkan verran menemään yhden järven päältä
(noin 20metriä, joka tehdään vielä tänäpäivänäkin siitä kohdin)
ja tämä oli äidilleni ihan kamala paikka vaikka tuo latu oli siis ihan moottorikelkalla tehty.

Äitini pelotteli huuti ja haukkui ja mielummin kiersi kamalan risukon läpi sukset jalassa ja huusi kuin hyeena jos minä menin siitä ladulta mummoni kanssa.

Nyt me asutaan järven rannalla ja voi kamala mikä huuto siitä tuli kun äiti ensimmäisen kerran tuli käymään meillä ja huomasi meidän asuvan rannassa.
En uskaltanut tuota sinne edes tunnustaa kun tämän ostimme että me saatiin samalla yhdistettyä uimarantalomat kuin asuminen
-Älä sitten soita kun lapsesi hukkuvat, miksi pitää hengellä leikkiä. Kuinka sinä muka pystyt vahtimaan ettei nuo huku, ulos et kyllä niitä päästä ja aitakin olisi hyvä rakentaa.

Sitten vielä kun paikallinen päiväkotikin käy talvisin tuossa jäällä luistelemassa ja hiihtämässä.
Omat lapsenikin kävi tuota päiväkotia ja kamala mikä huuto taas äidilläni.
Et kyllä päästä niitä lapsia päiväkotiin jos ne on sinne jäälle menossa, itseäsi siitä syytät jos sinne hukkuvat jne.

Siis oikeasti
Minä olen hiestä märkä ja hermoilen kun mikäkin kun lapsilla ulkoilupäivä päiväkodin tai koulun kanssa
Itse en uskalla mennä edes hiihtämään tai luistelemaan vaikka tekisi mieli
Pahinta tuossa on vielä sekin kun tällä jäällä järjestetään joka talvi pieni talvirieha,
mies menee lasten kera sinne kun minä en uskalla
Päässäni vain kaikuu äitini huuto,
jäälle et mene sinne tiput jäädyt ja kuolet onko sitten hyvä,
jäälle et mene vaikka mikä olisi.
Olen sanonut tästä pelosta äidilleni että onko nyt hyvä,
äiti nauraa yleensä ja sanoo että menihän oppi perille ja olet vielä hengissäkin.
Äitini mielestä hän ei ole tehnyt yhtään mitään pahaa.
Samoin olen kysynyt että onko äitille sitten joskus käynyt niin että on tippunut jäihin
(maalla asuivat ainoat jäät oli ojissa, kuten minäkin aikoinaan aika maalla asuimme eikä likelläkään vesistöä)
vaan ei, samoin ei kukaan äitin kavereistakaan lapsena ole edes hukkunut joka selittäisi jotenkin moista jää fobiaa.

Tosin muistan kerrankun isä vuokrasi meille mökin,
saaresta.
Äitille ei kerrottu ennekuin olimme rannalla ja äiti ihmetteli missä se mökki kunnes isä näytti soutuvenettä että hyppää kyytiin jotta mennään mökille ja saari näkyi siihen rantaan,
eli olisikohan joku 150-200 metriä piti veneessä olla.
Kamala huutohan siitä tuli
Lopulta kun isä souti meidät lapset ja tavarat mökille saareen oli äiti hetken rauhoittunut siellä rannalla ja lopulta suostui veneeseen nousemaan,
tosin se huuto kuului sinne saareen asti kun äiti huusi koko matkan siinä veneessä.

Siis se on ihan älytöntä mikä fobia omalla äidilläni voikin olla vesistöjä kohtaan

Itse tässä olen koettanut tuosta jää pelosta päästä yli mutta ei niin ei

 

["äitix4"]

[QUOTE="Joopajoo";28188824]Sanon tämän vilpittömästi,kannattaa harkita terapiaa tai muuta hoitoa.[/QUOTE]

kiitos, on terapia mutta terapeuttini on sitämieltäetten ole äitinivaan minun pitäisi kyetä kääntää asiat toisin päässäni.
Nyt olen toki elänyt enemmän kuin äitini. Matkustellut kotimaassa ja kannustanut lapsia osallistumaan retkille. Vaikka itseäni pelottaa.

Lapset toivoo etelän lomaa... säästetään siihen jo ja ah kun ahdistaa.

Jätin palkintomatkan työstäni käyttämättä olisi ollut viikon reissu kroatiin täysylläpidolla. Tyhmää.

Pariskunta ei olisi voinut tehdä toisin. Mtta silti ääneen lausuttu asia jäi kalvamaan mieltä.

 

["Vieras"]

Kuulostaa kamalalle. Jotenkin se kuolema vaan pitää hyväksyä osaksi elämää. Ennen en pelännyt kuolemaa, mutta lasten saannin jälkeen tavallaan. Enemmän se on pelkoa etten saa elää lasteni kanssa/ nähdä heidän kasvavan. Lapsien kuolema pelottaa myös, mutta en anna itseni ajatella asiaa. Se olisi 100%:n varmasti kamalinta mitä minulle voisi ikinä tapahtua.

 

["äitix4"]

Syystä tai toisesta minun äidilläni oli oikein elämäntehtävänä pelotella meitä lapsia jäästä, sinänsä ihan hyvä mutta liika on liikaa jos menee ihan fobiaksi asti
Lapsuudestani muistan:
virallinen hiihtolatu (hiihtomajalle) oli tehty pienen matkan verran menemään yhden järven päältä
(noin 20metriä, joka tehdään vielä tänäpäivänäkin siitä kohdin)
ja tämä oli äidilleni ihan kamala paikka vaikka tuo latu oli siis ihan moottorikelkalla tehty.

Äitini pelotteli huuti ja haukkui ja mielummin kiersi kamalan risukon läpi sukset jalassa ja huusi kuin hyeena jos minä menin siitä ladulta mummoni kanssa.

Nyt me asutaan järven rannalla ja voi kamala mikä huuto siitä tuli kun äiti ensimmäisen kerran tuli käymään meillä ja huomasi meidän asuvan rannassa.
En uskaltanut tuota sinne edes tunnustaa kun tämän ostimme että me saatiin samalla yhdistettyä uimarantalomat kuin asuminen
-Älä sitten soita kun lapsesi hukkuvat, miksi pitää hengellä leikkiä. Kuinka sinä muka pystyt vahtimaan ettei nuo huku, ulos et kyllä niitä päästä ja aitakin olisi hyvä rakentaa.

Sitten vielä kun paikallinen päiväkotikin käy talvisin tuossa jäällä luistelemassa ja hiihtämässä.
Omat lapsenikin kävi tuota päiväkotia ja kamala mikä huuto taas äidilläni.
Et kyllä päästä niitä lapsia päiväkotiin jos ne on sinne jäälle menossa, itseäsi siitä syytät jos sinne hukkuvat jne.

Siis oikeasti
Minä olen hiestä märkä ja hermoilen kun mikäkin kun lapsilla ulkoilupäivä päiväkodin tai koulun kanssa
Itse en uskalla mennä edes hiihtämään tai luistelemaan vaikka tekisi mieli
Pahinta tuossa on vielä sekin kun tällä jäällä järjestetään joka talvi pieni talvirieha,
mies menee lasten kera sinne kun minä en uskalla
Päässäni vain kaikuu äitini huuto,
jäälle et mene sinne tiput jäädyt ja kuolet onko sitten hyvä,
jäälle et mene vaikka mikä olisi.
Olen sanonut tästä pelosta äidilleni että onko nyt hyvä,
äiti nauraa yleensä ja sanoo että menihän oppi perille ja olet vielä hengissäkin.
Äitini mielestä hän ei ole tehnyt yhtään mitään pahaa.
Samoin olen kysynyt että onko äitille sitten joskus käynyt niin että on tippunut jäihin
(maalla asuivat ainoat jäät oli ojissa, kuten minäkin aikoinaan aika maalla asuimme eikä likelläkään vesistöä)
vaan ei, samoin ei kukaan äitin kavereistakaan lapsena ole edes hukkunut joka selittäisi jotenkin moista jää fobiaa.

Tosin muistan kerrankun isä vuokrasi meille mökin,
saaresta.
Äitille ei kerrottu ennekuin olimme rannalla ja äiti ihmetteli missä se mökki kunnes isä näytti soutuvenettä että hyppää kyytiin jotta mennään mökille ja saari näkyi siihen rantaan,
eli olisikohan joku 150-200 metriä piti veneessä olla.
Kamala huutohan siitä tuli
Lopulta kun isä souti meidät lapset ja tavarat mökille saareen oli äiti hetken rauhoittunut siellä rannalla ja lopulta suostui veneeseen nousemaan,
tosin se huuto kuului sinne saareen asti kun äiti huusi koko matkan siinä veneessä.

Siis se on ihan älytöntä mikä fobia omalla äidilläni voikin olla vesistöjä kohtaan

Itse tässä olen koettanut tuosta jää pelosta päästä yli mutta ei niin ei

ihana tavallaan kuula että meitä hikoilijoita ja pelkääjiä on muitakin. SIis tavallaan.

 

[oma kokemus]

[QUOTE="äitix4";28188873]kiitos, on terapia mutta terapeuttini on sitämieltäetten ole äitinivaan minun pitäisi kyetä kääntää asiat toisin päässäni.
Nyt olen toki elänyt enemmän kuin äitini. Matkustellut kotimaassa ja kannustanut lapsia osallistumaan retkille. Vaikka itseäni pelottaa.

Lapset toivoo etelän lomaa... säästetään siihen jo ja ah kun ahdistaa.

Jätin palkintomatkan työstäni käyttämättä olisi ollut viikon reissu kroatiin täysylläpidolla. Tyhmää.

Pariskunta ei olisi voinut tehdä toisin. Mtta silti ääneen lausuttu asia jäi kalvamaan mieltä.[/QUOTE]



Minullekin tarapeutti ilmoitti että kyllä sinun aikuisena pitää tajuta että äitisi vain yritti sinua lapsena suojella.
Tarjosi jotakin rauhottavia reseptillä jos ahdistaa.
En mennyt enään toiste terapiaan, enkä ottanut reseptiä.
Koetan pärjätä.

 

["äiti4"]

[QUOTE="Vieras";28188892]Kuulostaa kamalalle. Jotenkin se kuolema vaan pitää hyväksyä osaksi elämää. Ennen en pelännyt kuolemaa, mutta lasten saannin jälkeen tavallaan. Enemmän se on pelkoa etten saa elää lasteni kanssa/ nähdä heidän kasvavan. Lapsien kuolema pelottaa myös, mutta en anna itseni ajatella asiaa. Se olisi 100%:n varmasti kamalinta mitä minulle voisi ikinä tapahtua.[/QUOTE]

Tätä äiti minulle toitotti koko lapsuuden .Että varmasti kuolee ennen kuin olen aikuinen. Voih sydämestä ottaa! Nyt kun kiukuttelet äiti kuolee...

Edelleen hengissä. Oikeasti viimeinen sisarrusparvesta hengissä ja isäkin jo kuollut . ei ole tullut syöpää mitä pelännyt koko elämän ja tämä pelko tahtoo minuun tarttua. Mutta sen olen ratkaissut marssimalla lääkriin ja kertonut että pelkään syöpää ja nämä oireet minua vaivaa. Lääkäri tutki ja ultrattiin yms kokeet otettiin. Kertoi ymmärtävänsä ja halusi rauhoittaa minut. Sain ahdistukseen lääkitystä jOKA AUTTOI hyvin koska pelipöytä oli puhdas eli syövänriski minimoitu.

 

["äitix4"]

Minullekin tarapeutti ilmoitti että kyllä sinun aikuisena pitää tajuta että äitisi vain yritti sinua lapsena suojella.
Tarjosi jotakin rauhottavia reseptillä jos ahdistaa.
En mennyt enään toiste terapiaan, enkä ottanut reseptiä.
Koetan pärjätä.

Kukaan joka ei sitä itse koe ei tajua miten syvällä se pelko on. Kun sitä on koko lapsuus toistettu.

 

[oma kokemus]

[QUOTE="äitix4";28188918]Kukaan joka ei sitä itse koe ei tajua miten syvällä se pelko on. Kun sitä on koko lapsuus toistettu.[/QUOTE]

Täysin samaa mieltä.
Minun äitini myös pelkäsi kesällä että me hukutaanjne.
Mutta onneksi sanotaan onneksi aikoinaan kouluissa opetettiin uimaan (uimahallissa)
ja opin nopeasti uimaan ja olin aika taitavakin lapsena.
Uskallan siis kesällä käyttää rantaa uimiseen ja nautin siitä
Vielä kun saisi jotenkin tämän talvi jää pelon voitettua

 

[moekoe]

Voi ei!
Ja mä olen luullut, että mun anoppi (muuten ihana) on peloitellut lapsensa mielipuoliksi...
Tää sisarusparvi juo vettä yms ihan liian vähän minkään mittarin mukaan, kun aina kun menivät pyytämään juotavaa, kun oli jano, niin äitinsä oli alkanut huolestuneena höpöttämään, että no nyt sulla on sokeritauti kun juot alvariinsa yms :O

Mutta hiljaiseksi vetää noi teidän kokemukset!

 

[minä+veljet]

[QUOTE="äiti4";28188913]Tätä äiti minulle toitotti koko lapsuuden .Että varmasti kuolee ennen kuin olen aikuinen. Voih sydämestä ottaa! Nyt kun kiukuttelet äiti kuolee...

Edelleen hengissä. Oikeasti viimeinen sisarrusparvesta hengissä ja isäkin jo kuollut . ei ole tullut syöpää mitä pelännyt koko elämän ja tämä pelko tahtoo minuun tarttua. Mutta sen olen ratkaissut marssimalla lääkriin ja kertonut että pelkään syöpää ja nämä oireet minua vaivaa. Lääkäri tutki ja ultrattiin yms kokeet otettiin. Kertoi ymmärtävänsä ja halusi rauhoittaa minut. Sain ahdistukseen lääkitystä jOKA AUTTOI hyvin koska pelipöytä oli puhdas eli syövänriski minimoitu.[/QUOTE]

Meidän äitikin on tehnyt kuolemaa niin kaus uin muistini riittää eli jo lapsena sai pelätä milloin ne vanhemmat kuolee. Ja onko se syy minun (tietenkin on). Tuleeko äiti sitten kummitelemaan ja kiusaamaan kun aiheutin hänen kuolemansa. Onko teidän äidit muuten läheisriippuvaisia teistä?

 

["äitix4"]

Meidän äitikin on tehnyt kuolemaa niin kaus uin muistini riittää eli jo lapsena sai pelätä milloin ne vanhemmat kuolee. Ja onko se syy minun (tietenkin on). Tuleeko äiti sitten kummitelemaan ja kiusaamaan kun aiheutin hänen kuolemansa. Onko teidän äidit muuten läheisriippuvaisia teistä?

on ainakin minun ja olen tyhmä kun sen sallin.
olen karsinut puhelimeen vastaamista mutta auts kun sieltä tulee marttyyri lankoja pitkin, Jos vastaan puolihuolimattoman nopeaa : mun aisa ei niin tärkee jatkakaa vaan oman perheen touhuja! ja pääle sävy joka osaa syylistää.

Tajusin että äitini on ainut johon olen päivittäin yhtyedessä ja suku kun tappelee keskenään ( en tiedä miksi) eipä muuten ole muuta sukua johon yhteydessä olla kuin siskoni. Tässä asiassa olen petrannut ja aina soittlen viikoittan sinne puolta sukua (siskolla täysi ikäisi lapsia perheineen) ja huolehin että puhelut on kevyitä ja iloisia. ja kuuntelen heidän juttujaan ilman omienn vaivojen valittamista . okei tääkin voi olla marttyrimaista itseltäni mutta eh halua muuttua valittavaksi hirviöksi kenellekään.

Huolehin äidin laskut, kuskaan yms. Nyt olen rajoittanut ja kannustanut hakemaan tukea liikkumiseen kaupungilta. Mutta ei luuki missään vanhusten jutuissa kun ne utelee kaiken ja sitten juoruaa hänestä. ... arghh

 

["liljan kukka"]

Syystä tai toisesta minun äidilläni oli oikein elämäntehtävänä pelotella meitä lapsia jäästä, sinänsä ihan hyvä mutta liika on liikaa jos menee ihan fobiaksi asti
Lapsuudestani muistan:
virallinen hiihtolatu (hiihtomajalle) oli tehty pienen matkan verran menemään yhden järven päältä
(noin 20metriä, joka tehdään vielä tänäpäivänäkin siitä kohdin)
ja tämä oli äidilleni ihan kamala paikka vaikka tuo latu oli siis ihan moottorikelkalla tehty.

Äitini pelotteli huuti ja haukkui ja mielummin kiersi kamalan risukon läpi sukset jalassa ja huusi kuin hyeena jos minä menin siitä ladulta mummoni kanssa.

Nyt me asutaan järven rannalla ja voi kamala mikä huuto siitä tuli kun äiti ensimmäisen kerran tuli käymään meillä ja huomasi meidän asuvan rannassa.
En uskaltanut tuota sinne edes tunnustaa kun tämän ostimme että me saatiin samalla yhdistettyä uimarantalomat kuin asuminen
-Älä sitten soita kun lapsesi hukkuvat, miksi pitää hengellä leikkiä. Kuinka sinä muka pystyt vahtimaan ettei nuo huku, ulos et kyllä niitä päästä ja aitakin olisi hyvä rakentaa.

Sitten vielä kun paikallinen päiväkotikin käy talvisin tuossa jäällä luistelemassa ja hiihtämässä.
Omat lapsenikin kävi tuota päiväkotia ja kamala mikä huuto taas äidilläni.
Et kyllä päästä niitä lapsia päiväkotiin jos ne on sinne jäälle menossa, itseäsi siitä syytät jos sinne hukkuvat jne.

Siis oikeasti
Minä olen hiestä märkä ja hermoilen kun mikäkin kun lapsilla ulkoilupäivä päiväkodin tai koulun kanssa
Itse en uskalla mennä edes hiihtämään tai luistelemaan vaikka tekisi mieli
Pahinta tuossa on vielä sekin kun tällä jäällä järjestetään joka talvi pieni talvirieha,
mies menee lasten kera sinne kun minä en uskalla
Päässäni vain kaikuu äitini huuto,
jäälle et mene sinne tiput jäädyt ja kuolet onko sitten hyvä,
jäälle et mene vaikka mikä olisi.
Olen sanonut tästä pelosta äidilleni että onko nyt hyvä,
äiti nauraa yleensä ja sanoo että menihän oppi perille ja olet vielä hengissäkin.
Äitini mielestä hän ei ole tehnyt yhtään mitään pahaa.
Samoin olen kysynyt että onko äitille sitten joskus käynyt niin että on tippunut jäihin
(maalla asuivat ainoat jäät oli ojissa, kuten minäkin aikoinaan aika maalla asuimme eikä likelläkään vesistöä)
vaan ei, samoin ei kukaan äitin kavereistakaan lapsena ole edes hukkunut joka selittäisi jotenkin moista jää fobiaa.

Tosin muistan kerrankun isä vuokrasi meille mökin,
saaresta.
Äitille ei kerrottu ennekuin olimme rannalla ja äiti ihmetteli missä se mökki kunnes isä näytti soutuvenettä että hyppää kyytiin jotta mennään mökille ja saari näkyi siihen rantaan,
eli olisikohan joku 150-200 metriä piti veneessä olla.
Kamala huutohan siitä tuli
Lopulta kun isä souti meidät lapset ja tavarat mökille saareen oli äiti hetken rauhoittunut siellä rannalla ja lopulta suostui veneeseen nousemaan,
tosin se huuto kuului sinne saareen asti kun äiti huusi koko matkan siinä veneessä.

Siis se on ihan älytöntä mikä fobia omalla äidilläni voikin olla vesistöjä kohtaan

Itse tässä olen koettanut tuosta jää pelosta päästä yli mutta ei niin ei

no sitä voi mennnä luistelemaan tekojäälle,niin saa luisteltua eikä ole vaaraa hukkua!

mua ei ole äiti ikinä varottanut mistään. joella oli kiellettyä leikkiä koska pankat saatto pettää ja jään alla oli virtaus kohtia, leikittiin kuitenkin joen jäällä(ajateltiin että 20asteen pakkasilla on jäässä), pikkusisko vajosi jäihin! ja minä sain hänet hädin tuskin ylös! tämän jälkeen en ole mennyt jäälle,rantaa kauemmaksi, eikä mene lapsenikaan!

samaten lumilautailun saavat unohtaa.. tai no menköön sitte kun ikää on 16v.. mutta niin kauan kuin minä päätän ei sellaista harrastusta tule.

katsos kun elämää ei voi eikä pidä elää jatkuvassa pelossa, mutta turhat riskit on järkevää eliminoida!

en myöskään juokse autotielle katsomatta tuleeko autoja,mutta tien voin ylittää.

mutta jos pikku asioistakin jajatkuvasti on lähes hysteerinen niin ammattiapu voisi olla paikallaan

 

[oma kokemus]

[QUOTE="liljan kukka";28189201]no sitä voi mennnä luistelemaan tekojäälle,niin saa luisteltua eikä ole vaaraa hukkua!

mua ei ole äiti ikinä varottanut mistään. joella oli kiellettyä leikkiä koska pankat saatto pettää ja jään alla oli virtaus kohtia, leikittiin kuitenkin joen jäällä(ajateltiin että 20asteen pakkasilla on jäässä), pikkusisko vajosi jäihin! ja minä sain hänet hädin tuskin ylös! tämän jälkeen en ole mennyt jäälle,rantaa kauemmaksi, eikä mene lapsenikaan!

samaten lumilautailun saavat unohtaa.. tai no menköön sitte kun ikää on 16v.. mutta niin kauan kuin minä päätän ei sellaista harrastusta tule.

katsos kun elämää ei voi eikä pidä elää jatkuvassa pelossa, mutta turhat riskit on järkevää eliminoida!

en myöskään juokse autotielle katsomatta tuleeko autoja,mutta tien voin ylittää.

mutta jos pikku asioistakin jajatkuvasti on lähes hysteerinen niin ammattiapu voisi olla paikallaan[/QUOTE]

Omassa lapsuudessani ja omalla järjellä nyt aikuisena ajateltu, olisi tuota jäällä oloa ja jäihin vajoamisen vaaroista voitu ihan terveesti varoittaa eikä ylihysterisoida ja tehdä jotakin fopiaa
ja kuten kerroin,
olisin ehkä, siis ehkä tajunnut tuon hysterian jos äiti tai hänen sisarukset sukulainen kaveri ihan kuka vaan olisi hukkunut, meinannut hukkua tms. mutta kun näinkään ei ollut.
Liekö sitten äitini peloteltu lapsena ja äiti päättänyt että niin kuuluu tehdä meillekin

Mitä luisteluun tulee niin en ihan viitsi 10km päähän mennä vaan luistelemaan kun katsos se on meidän lähin tekojää

Olen nyt tänätalvena viikonloppuna ja nyt alkuviikosta uskaltanut 2 kertaa seisomaan tuohon laiturinpäähän jäälle seisomaan kun lapset luistelee
Että pikkuhiljaa
Tosin hiki siin tuli kun pelotti.
Mitä terapiasta niin kerroin siellä kerran käyneeni ja laskun sain vaan kouraan,
niin ja olisin saanut jotakin rauhoittavia jos olisin halunnut.
Miten terapeutti joka ei ymmärrä pelkoa voi auttaa minua?
Olen puhunut neuvolassa,
siellä on kuunneltu ja kehotettu terapiaa, kerroin terapiakokemukseni niin he ei halua hyppiä alan ihmisten varpaille kyseenalaistamalla alan ammatti ihmistä.
Joten näillä mennään.
Itse on pelosta päästävä tai ainakaan en toivoni mukaan sitä pelkoa siirrä omiinlapsiini kuten äiti meihin.

 

[Veritulppa]

Mun äiti on aina ollut ylisuojeleva ja tuo "Mihinkään ei ole voinut matkustaa kun voi kuolla" kuulostaa niin tutulta. Onneksi äitini ei sentään pelännyt meidän kuolevan tavalliseen nuhaan mutta kuitenkin ylisuojeleva on(edelleenkin). Isäni äiti oli taas tätä sorttia että kuolee heti jos vähänkään on yskä. Voitte varmaan ymmärtää millaisia pelkoja muhun on istutettu. Siksi varmaan nykyään kärsin esim luulotaudista. Valitettavasti huomaan itse toimivani samoin kun sain omia lapsia. Ei tälle voi vaan mitään

 

["äitix4"]

Mun äiti on aina ollut ylisuojeleva ja tuo "Mihinkään ei ole voinut matkustaa kun voi kuolla" kuulostaa niin tutulta. Onneksi äitini ei sentään pelännyt meidän kuolevan tavalliseen nuhaan mutta kuitenkin ylisuojeleva on(edelleenkin). Isäni äiti oli taas tätä sorttia että kuolee heti jos vähänkään on yskä. Voitte varmaan ymmärtää millaisia pelkoja muhun on istutettu. Siksi varmaan nykyään kärsin esim luulotaudista. Valitettavasti huomaan itse toimivani samoin kun sain omia lapsia. Ei tälle voi vaan mitään

Koita katkaista tämä pelko kierre! Pidä ajatukset visusti omana ja elä jakele lapselle huolta liikaa. Vaikka omantunnon saa puhtaaksi kun on varoittanut kaikesta mahdollisesta ei se estä onnettomuutta jos on tapahtuakseen.

Tuossa aiempi kirjoittaja vertais pelkoani tien ylittämiseen. Ei se ei ole sellaista etten usklataisi kotoa lähtä vaan elän normaali elämää tietyn rajan puitteessa. Liikun autolla mutta en kauaksi.En voi olla toisen kyydissä kun tise en saa hallita tilannetta. Mutta tätä ei voi ymmärtää , se ei ole tapahtuman pelkoa vaan sitä pelkoa että jo sittenkin sattuu omalle kohdalle, pitäisi ääneen voivotella ja saada purettua jollekin , ettei omatuntoon jää kalvaan , että jos olisin varoittanut ja uskonut varoituksia ei mitään olisi sattunut.

Kuten kerroin lapseni lasketteluretken aiheuttamasta huolesta, tänne. Jos se on ääneen sanottu ja mietitty ja olen henkisesti valmistautunut suruviestiin.
Tää on ihan skitsoa!

 

[tytönjapoikienmamma]

Ah, miten vaikeaa voikaan äitiys olla...teki sitten niin tai näin, aina siinä on jotain väärää....Ymmärrän aloittajan ahdistuksen, mutta ymmäärrän myös aloittajan äitiä. Aloittaja oli hänelle rakas ja hän koetti tehdä kaikkensa suojellakseen lastaan, siis varoittaa mahdollisista vaaroista, jotta lapsensa osaa niitä välttää. ...niinhän hyvä äiti toimii, eikö? Mitä ap tarkoitti, että äitinsä halusi vain puhdistaa oman tuntonsa? Minkä omantuntonsa, eihän äiti ollut mitään virhettä tehnyt, vai? Ellei sitten virheeksi lasketa varoittelua? Siis ei kai aloittajan äiti nyt sadisti ollut , joka kiusallaan lastaan pelotteli?

Sitten jos ei äiti kerro vaaroista, voitaisiin syyttää, että no kun se ei kertonut ....

 

[Aatamin akka]

Mulla taas on aivan päinvastainen tilanne. Meillä ei ikinä oltu kipeitä ja kaikki pitää pystyä tekemään normaalisti vaikka pää kainalossa. Ei ole höösätty ja paapottu vaan aina on saanut syyllisyyttä tuntea sairaana olosta. Nykyäänkin vielä häpeän ylikaiken olla sairaslomalla mutta sen verran olen saanut järkeä, että kuumeessa tms ei mennä tartuttamaan muita töihin kuten piti kouluaikana tehdä.

 

["äitix4"]

Ah, miten vaikeaa voikaan äitiys olla...teki sitten niin tai näin, aina siinä on jotain väärää....Ymmärrän aloittajan ahdistuksen, mutta ymmäärrän myös aloittajan äitiä. Aloittaja oli hänelle rakas ja hän koetti tehdä kaikkensa suojellakseen lastaan, siis varoittaa mahdollisista vaaroista, jotta lapsensa osaa niitä välttää. ...niinhän hyvä äiti toimii, eikö? Mitä ap tarkoitti, että äitinsä halusi vain puhdistaa oman tuntonsa? Minkä omantuntonsa, eihän äiti ollut mitään virhettä tehnyt, vai? Ellei sitten virheeksi lasketa varoittelua? Siis ei kai aloittajan äiti nyt sadisti ollut , joka kiusallaan lastaan pelotteli?

Sitten jos ei äiti kerro vaaroista, voitaisiin syyttää, että no kun se ei kertonut ....

Et taida tajuta asiaa.
On normaalia varoitella tien yli menemist katsomatta, varottaa katolta putoavasta lumesta tai esim namusedistä!

Mutta normaalia ei ole jokaiseen kotoa poistumiseen voihkia: toivottavasti et jää auton alle. Voi kun joku ei nappaa sua!
Luokkamme kävi särkänniemessä ja äitini itki kaksi päivää kun oli varma , että llinja-auto ajaa kolarin ja kuollen tai joka laite menee rikki kun olen kyydissä.

Toisena vuotena luokkani meni venäjälle luokkaretkelle. En kyennyt mukaan sillä aloi kuukaisin surun murtamat puheet siitä miten ihmisiä kuolee junaonnettomuuksissa, kidnapataan yms.

Tämä omatuntoon viittaus on ihan terapeuttini sanoma. Ja on järkeen käypä. Joskus äiti hillitsi itsensä ja alkoi vuodatus reissun jälkeen miten olisi voinut käydä!

Reissut mummolaan oli ahdistavia. Riitaa ja äidin piruja seinät täynnä. Jos lähdimme hämärällä äiti kertoi hyvin tarkkaan miten varmasti törmäämme hirveen tai luisumme kolariin yms.

Täm ei ole NORMAALIA varoittelua ! Lapsia pitää ohjeistaa mutta ei aiheuttaa suunnattomia pelkoja jotka ovat lähtöisin omasta ahdistuksesta.

En reissannut ennen amista mihinkään koska niin syvällä oli äidin kuoleman manaus.

Ja tuoon venäjän matkaan. Harmitti kun toiset palasi, ehyenä, terveenä ja mahtavan kokemusken saaneena takaisin. SIlloin sanoin äidille miten inhaa hänen pelottelu on mutta siitä alkoi itku kun hän haluaa suojella mua. Suojella elämästä ja kokemasta mitään.

 

[uskokaa tai älkää]

Valitettavan usein näkee kuinka etenkin äiti on lapseensa siirtänyt lääkärissä piikkikammonsa
kuin hammaslääkärissä hammaslääkäri pelon