Kunnia meni, mutta maine senkun kasvaa..

  • Viestiketjun aloittaja kaffe
  • Ensimmäinen viesti
Pimpparauta
Ihan huomiona vain sellainen pikkujuttu aiheesta poiketen, ettei miesten tarvitse enää nykyään saalistaa, ainakaan jos rima on suhteellisen alhaalla. (Seksi)seuraa kyllä saa rumempikin mies. Miesten on ihan turha puolustella omaa tyrkyllä oloaan sillä, että kun pitää niin kovasti yrittää saalistaa ja naissukupuoli on muka vaativampi.
 
saunomisesta
Minä en enää välitä saunomisesta ollenkaan. En jaksa käsittää miksi ihmiset pitävät saunaa terapiaistuntona.

Tykkään seurustella ihmisten kanssa vaatteet päällä selvinpäin.

Yksintyisasiani eivät kuulu muille.
 
nainen27
Mä en kans ymmärrä näitä setiä täällä, jotka yrittää pelotella(?) naisia, että jos harrastatte yhdenyön juttuja, maine leviää ettekä enää saa itsellenne miestä. Mitä ihmettä te siitä edes tiedätte? Emme me teitä setiä miehiksemme haluakaan. Me haluamme nuoria avoimia ja tunteellisia, naista arvostavia miehiä. Jutelkaapa vaan joskus jonkun nuoremman miehen kanssa niin huomaatte, mikä ero teidän ja heidän asenteissaan on. Nuoret miehet arvostavat naisia eikä heitä haittaa jos naisella on seksikokemuksia. Ja minulla ainakin on suorastaan maailman paras mies nykyään kihlattuna. Ja hänellä ei ole takanaan ainuttakaan yhdenillan juttua. Silti hän otti tällaisen, jolla on yksi pitkä seurustelusuhde (avoliitto) takanaan ja muutama yhdenillan juttu ryhmäsekseineen ym. Olen mm. saman illan aikana pannut kolmea miestä peräkkäin ilman että he tiesivät toisistaan. Yhden kommentti oli vaan että ootpas sä ihanan märkä... Täytyyhän sitä kokeilla ennen kuin asettuu aloilleen. Toisten täytyy kokea enemmän, toisten vähemmän. Eikä kumpikaan tee ihmisestä huonoa, kunhan muistaa suojautua sukupuolitaudeilta eikä vedätä ketään. Ammattimainen yhdenyön paneskelu (joka viikonloppu uusi) ja pettäminen on sitten asioita erikseen. Ne vie ihmiseltä kuin ihmiseltä maineen.

Ja kuulisitte mitkä jutut naistensaunassa on. Voisin lyödä vetoa että setien jutut jää toiseksi. Ja kyllä naisetkin varoittelevat toisiaan huonoista miehistä. Vasta vähän aikaa sitten yksi kaverini oli tavannut kaupungilla mukavanoloisen miehen, mutta eräs toinen ystävä tiesi hänet työkaverinsa kautta. Siinä meni senkin miehen tsäänssit hyvään naiseen, kun tämä kuuli millainen tämä mies oli oikeasti.
 
Tiltu
Kerran kävi näin: Ystäväni hehkutti uutta ihastustaan ja siinä jutellessa selvisi, että minä olin tapaillut tuota miestä pari-kolme vuotta sitten. Kaverini tietty utelemaan, minkälainen tämä mies on ja miksi juttu kaatui. Kerroin rehellisesti omat tuntemukseni, että mies oli jotenkin omituinen pintansa alla ja jotenkin nykyään pelkkä ajatuskin hänestä saa puistatukset liikkeelle. Korostin kuitenkin ystävlleni sitä, että aikaa on kulunut ja hänen kanssaan mies saattaa olla erilainen ja aiheuttaa erilaisia fiboja. Meni pari viikkoa ja ystäväni tuli samaan tulokseen kuin minä, -mies on omituinen. Elikkäs, hän ihan itse koki tämän, eikä tehnyt päätöstä mun juttujen perusteella ja tämä on mielestäni oikea tapa toimia.

Nimimerkki mies on hassu, että antoi jonkun vieraan ihmisen hymyn johdattaa hänet päätökseensä, ettei nainen ole tarpeeksi hyvä hänelle. Missä oma tahto ja itseluottamus?

Kyllä me tytötkin puhumme miehistä ja joskus saattaa olla, että joku toisen mielestä tosi hyvä sängyssä on mun mielestä keskiverto. Myös toisinpäin, mun mielestä hyvä, on toisen mielestä huono. (siis kaksi kertaa on sattunut niin, että on ollut sama miesystäväkandinaatti, joka on ollut joskus aiemmin jollain toisella)
 
viiru
Mua on nuorena huoriteltu juuri siksi, koska en antanut! Pahinta, että kuulin myös keksittyjä juttuja itsestäni, jotka tietysti muut ottivat tosissaan. Olin sievä, mutta ns. kiltti eli nörtti ja pojat jaksoivat olla silti erittäinkin kiinnostuneita. Itse ihastelin kilttejä poikia mieluummin kaukaa ja vain muutamaan harvaan olisin halunnut tutustua paremmin. Parikymppisenä exäni ystävä (täysi pukki, jos näillä nimittelylinjoilla liikutaan) tuli huorittelemaan minua, koska olin menettänyt neitsyyteni (vuotta paria aikaisemmin) puolen vuoden seurustelun jälkeen exälleni - jonka kanssa siis "aktihetkellä" seurustelin. Luokkakaverini, joka oli erittäin antelias ensihetkestä lähtien, puolestaan sai nimittelyltä rauhan vaikka ehti lukioaikana käydä puolet koulun pojista läpi.

Mitä opin: ihan sama oletko yhden vai useamman kanssa tai ehket ole ollenkaan, huoraksi voidaan nimitellä silti tai sitten ei. Mikään ei välttämättä vaikuta yhtään mihinkään. Pahimpia naisten haukkujia ovat yleensä juuri nuo "keräilijät", jotka itse antavat heti ja vonkaavat kaikkea mikä liikkuu. He eivät itse kykene esim. parisuhteisiin ja ovat kaiken lisäksi kuulemani mukaan vielä heikkoja suorituksiltaan, jolloin kaikki on tietysti mukavampi pistää naisten syyksi. Ja jos ei muuta keinoa ole naista taltuttaa, on se nimittely ja juttujen levittäminen. Itse en arvosta pätkääkään miestä (tai naista), joka ketään naista huoraksi nimittelee sen vuoksi, että tällä on ollut useampia partnereita. Kertoo ko. nimittelijästä itsestään hyvin paljon...

Aikuisten ihmisten kesken pitäisi ymmärtää maailmasta ja elämästä jo enemmän ja mitata asioita toisin keinoin kuin pelkällä pillu/mulkkumittarilla.
 
26v
Aivan niin, nimimerkit Nainen27 ja Tiltu. =)

Hassua, miten sedät kuvittelevat tietävänsä kaikkea vaikka heillä ei ole hajuakaan, ainakaan ilmeisesti ei ole =)

Minulla ja oikeastaan suurimmalla osalla tuntemistani nuorista naisista on taustalla kaikenlaista juttua, hyvä esimerkki juuri nuo useamman kanssa samana iltana käymiset heidän toisistaan tietämättä eikä noita juttuja niin hirveästi nolostella, repostella tai hävetä. =)

Minä en ole edes laskenut seksikumppanieni määrää, mutta kymmeniä kuitenkin, jotain 30-50 luullakseni. Miehelläni luku on 6. Eikä hän ole missään vaiheessa arvostellut tai vittuillut, pääasia kuulemma, että nykyisin on vain hän.

Eikä kyseessä ole todellakaan mikään reppana, olisi nimittäin saanut ihmpipuhtoisen jos olisi halunnut =) Onneksi kaikkien ei tarvitse teeskennellä "tosimiestä".

Ajat todellakin muuttuvat nopeasti. Serkkuni nelikymppinen mies kauhisteli sinkkuaikoinani minun menoani, oikein päivitteli maailman menoa =P

Hassua on myös, että nyt minä, pimu 26v hiljaa kauhistelen nykyään parikymppisten juttuja, kun pimatsut puhuvat tyyliin että tuliko saatua viikonloppuna edes munaa b-rappuun jne. Voi tätä maailman menoa. =)

Setien pitäisi päivittää tietonsa tai pysyä hiljaa, jookosta.
 
26v lisää
Ja tuosta huorittelusta vielä, että ainakin minua ei päin naamaa ole kehdattu huoritella. Nuo huorittelijat kun taitavat pääsääntöisesti olla niin sanotusti rupusakkia, tyyliin lähiöbaarin vakioasiakkaita jotka suutahtavat kun eivät kelpaa. =)

Ja minulle on ainakin aivan tuhannen sama, mitä yksi ääliö sanoo toiselle ääliölle jossain räkälässä, ei heitä fiksu ihminen edes tosissaan ota, tuskin edes on kuulemassa.
 
aviomies
Alkuperäinen kirjoittaja nainen:
Ei muuten ole naisestakaan jälkeenpäin ylentävää kuulla miehen olevan panomies, jolla kokemusta jopa sadoista naisista. Ei tule tunnetta, että mies olisi suhteessa tosissaan, ei!
Mitä mieltä muuten olette siellä miesten saunassa, pilaako yksikin tällainen panomies naisen maineen, vaikka muutoin nainen oli pidättäytyvä ja harkitseva miessuhteissaan? Vai käykö siinä toisinpäin - naisen maine kasvaakin siitä, että on ollut ja pysynyt panomiehen seuralaisena jopa pitempiä aikoja?
Ei se naisen maine siitä huonone, että on panomiehen seuralaisena ollut pitkään. Päinvastoin. Sehän tarkoittaa että naisessa on sitä jotain, koska panomieskin on tyytyväinen tähän yhteen eikä enää kaipaa horatsujen seuraa.

Miehet eivät hauku naisia saunassa, he kehuvat panoillaan, siinä on ero, mutta nämä naiset, jotka antavat heti, ovat kyllä sitten poissuljettuja vaihtoehtoja kun todellista sauralaista esitellään yhetisissä juhlissa.
 
mies
Kyllä siinä varmaan päät kääntyy, kun menee ylpeänä esittelemään saalistaan naisen kantabaariin, jossa paikallaolijat tuntevat saaliini A- ja B rappua myöden.
Mutta niin kuin joku sanoikin, niin minun ei tarvitse hyväksyä sitä mitä moraalini ei hyväksy.
 
nainen27
Alkuperäinen kirjoittaja aviomies:
Alkuperäinen kirjoittaja nainen:
Miehet eivät hauku naisia saunassa, he kehuvat panoillaan, siinä on ero, mutta nämä naiset, jotka antavat heti, ovat kyllä sitten poissuljettuja vaihtoehtoja kun todellista sauralaista esitellään yhetisissä juhlissa.
Kuvitteletteko te tosiaan, että on olemassa naisia, jotka antaa heti ja naisia, jotka antavat vasta myöhemmin? Enkös jo monta kertaa ole koittanut sanoa, että se on tapauskohtaista. Minä olen harrastanut seksiä lähes heti jonkun miehen tavattuani ja toisen kanssa olen harrastanut sitä vasta reilun kuukauden jälkeen. Älkää olko niin mustavalkoisia.

Ja nykyään ihmiset liikkuu aika paljon. Lähdetään muualle opiskelemaan ja sitten vielä muutetaan jonnekin muualle töihin. Pakkoko niitä miehiä on siinä pikkupaikkakunnan pubissa iskeä, jossa kaikki saa tietää kuka on ollut kenenkin kanssa.

Minua inhottaa eniten kaksinaismoralistiset ihmiset, joita näissä sedissä tuntuu olevan paljon. Itse kyllä tyrkytetään munaa kaikille naisille ja ollaan todellisia jakoavaimia, mutta sitten paheksutaan, jos nainen suostuu. Päättäisitte sedät edes mitä haluatte. Minä ainakin tiedän etten teitä ikikuunaan haluaisi. Kaksinaismoralismi on tyhmintä mitä tiedän. Kyllä minä itse voin mutta jos joku muu tekee kuin minä, sitten paheksun. Tajuatteko te miten huonoja ihmisiä ja kumppaneita se teistä tekee?
 
nainen27
Alkuperäinen kirjoittaja mies:
Kyllä siinä varmaan päät kääntyy, kun menee ylpeänä esittelemään saalistaan naisen kantabaariin, jossa paikallaolijat tuntevat saaliini A- ja B rappua myöden.
Mutta niin kuin joku sanoikin, niin minun ei tarvitse hyväksyä sitä mitä moraalini ei hyväksy.
Samalla tavalla ne päät kääntyy kun paikallaolijat tietävät miehen pilin koon, panotavat ja kestävyyden. Ei tässä ole mitään sukupuolieroa.

Sinulla on erikoinen moraali, jos se sallii sinun antaa naiselle heti a- ja b-rappuun, muttei salli sitä että nainen panee kanssasi heti.... Todella lapsellista ja itsekeskeistä. Miten te oikein perustelette itsellenne että teillä on moraalinen oikeutus johonkin, mitä ette muilta salli... Olette jotenkin sairaita. Vaikka helpompihan se on aina omat tekonsa hyväksyä kuin toisten. Moni esim flirttailee itse, mutta ei tykkää kun kumppani flirttailee. Yleensä ihmiset kuitenkin tajuavat että siinä on ristiriita. Te sedät ette edes tajua.
 
setä 25v
Täällä täti 26v ja täti 27v elävät uutta teini-aikaansa hyppien haarat levällään sängystä toiseen ja kuvittelevat omaavansa hyvänkin maineen nuorten miesten keskuudessa. No tosiaan. Nuorile miehille kun kelpaa, että täti antaa, siksi he eivät pane pahakseen, että tällaisia naisia on tuttavapiirissä.

Tosiasiassa nuoret miehet elävät yhä madonna-huora ajattelutapansa mukaisesti, ja hakevat näin ikään kokemuksia, eivät mitään muuta.H- Maine teillä sen kun kasvaa sitä mukaa kun pojilla muna.

Me sedät olemme jo päättäneet mitä haluamme ja otamme mihinkin tarkoitukseen. Me pysymme sellaisina kuin ennenkin. Tehän tässä olette muutosta haluamassa. Tämän ketjun otsikko kertoo kaiken oleellisen.
 
26v
Hohhoijakkaa, ei voi muuta sanoa kuin että KOMPPAAN EDELLISTÄ! =)

Turha näille sedille taitaa mitään koettaa sanoa, he kun vaan selittävät omia juttujaan, uskovat varmaan itsekin =) Ja ei siinä, kuten sanottua, jokainen saa määrittää kriteerit hakiessaan kumppania, sedät eivät vaan aina tajua, että yleinen mielipide ei ole ihan sama kuin heidän luulonsa neitsyistä, huorista, panomiehistä ja muista keksityistä lainalaisuuksista.

Tuo asia perähikiän pubista olin aivan nappiin sanottu. Pakkoko sitä sinne on jäädä.
 
26v
Siis en tuota edellistä "setää" =) Taisi vaihtua nimimerkki välillä. Mikä urpo perähikiältä, aivan sama mitä yrität uskotella.

Luepas älyniekkä kirjoituksemme uudelleen. Emme enää hypi tasan missään.

En tiedä tuttavapiiriäsi (voin vain arvailla). Niin rankkaa yleistystä taas vaihteeksi tuli, ettei tuohon mitään viitsi sanoa. Onneksi fiksut miehet ovat sitten erikseen. Katsos "setä25v", ihmisiä kun on erilaisia, arvosta sinä ihan mitä haluat =)
 
setä 25v
Alkuperäinen kirjoittaja 26v:
Siis en tuota edellistä "setää" =) Taisi vaihtua nimimerkki välillä. Mikä urpo perähikiältä, aivan sama mitä yrität uskotella.

Luepas älyniekkä kirjoituksemme uudelleen. Emme enää hypi tasan missään.

En tiedä tuttavapiiriäsi (voin vain arvailla). Niin rankkaa yleistystä taas vaihteeksi tuli, ettei tuohon mitään viitsi sanoa. Onneksi fiksut miehet ovat sitten erikseen. Katsos "setä25v", ihmisiä kun on erilaisia, arvosta sinä ihan mitä haluat =)


Samat sanat sulle. Turha sullekaan mitään selitellä kun luulet oman mielipiteesi olevan jokin elämän fakta. Ja sehän on vain sun mielipiteesi, ei sen enempää.
 
26v
Siis haloo! =D

En todellakaan ole luullut mielipiteideni olevan elämän fakta! Ainoa asia, mitä olen selittänyt on se, etteivät KAIKKI miehet ajattele kuten te sedät!

Sinä ja muut samanhenkiset saatte kyllä pysyä ihan sellaisina kuin haluatte. Yrittäkää nyt vain tajuta, etteivät kaikki miespuoliset ole samaa mieltä.

Kaikki eivät ole kaksinaismoralisteja. Harmiksenne suuri osa miehistä sallii naisille samat asiat kuin miehille.

Ja kuten mekin 27v tädin kanssa olemme jo todenneet, niin aivan päätön perseen jakaminen ei tee hyvää kenenkään IHMISEN maineelle. Te sedät tässä karsinoitte sallitut asiat ja käyttäytymismallit sukupuolten mukaan.
 
nainen27
Alkuperäinen kirjoittaja setä 25v:
Täällä täti 26v ja täti 27v elävät uutta teini-aikaansa hyppien haarat levällään sängystä toiseen ja kuvittelevat omaavansa hyvänkin maineen nuorten miesten keskuudessa. No tosiaan. Nuorile miehille kun kelpaa, että täti antaa, siksi he eivät pane pahakseen, että tällaisia naisia on tuttavapiirissä.

Tosiasiassa nuoret miehet elävät yhä madonna-huora ajattelutapansa mukaisesti, ja hakevat näin ikään kokemuksia, eivät mitään muuta.H- Maine teillä sen kun kasvaa sitä mukaa kun pojilla muna.

Me sedät olemme jo päättäneet mitä haluamme ja otamme mihinkin tarkoitukseen. Me pysymme sellaisina kuin ennenkin. Tehän tässä olette muutosta haluamassa. Tämän ketjun otsikko kertoo kaiken oleellisen.
Et ilmeisesti osaa lukea? Me molemmat "tädit" kun olemme jo vakituisen parisuhteen löytäneet emmekä hypi enää missään.

"Nuoret miehet elävät yhä madonna-huora -ajattelutapansa mukaisesti"... SINÄ ehkä elät, mutta ei nuoret miehet yleisesti. Suomessakin on paljon muitakin kuin naisia halveksivia ja vihaavia ja naisen seksuaalisuutta pelkääviä junttimiehiä.

Kyllä mekin olemme päättäneet mitä haluamme ja mitä otamme. Emme me ole mihinkään muuttumassa. Setä ei meille kelpaa vaikka mikä olisi. Minä halusin ja sain suvaitsevaisen, älykkään ja ihanan nuoren miehen kumppanikseni. Aikaisemmin minä halusin olla vapaa ja harrastaa irtoseksiä SILLOIN TÄLLÖIN, en kaikkien kanssa ja jatkuvasti.
 
26v
Nainen27, veit taas sanat suustani! =)

No, kaikki eivät osaa lukea eivätkä edes tajua kirjoittavansa täysiä yleistyksiä. Jo pelkästään lisäämällä vaikkapa sanan "jotkut" sopivaan väliin voisi tehdä ihmeitä. (Esim. "tosiasiassa nuoret miehet"----"tosiasiassa JOTKUT nuoret miehet" ja sata muuta asiaa)
 
nainen27
Ilmeisesti näillä sedillä on hätä, kun maailma muuttuu ja he mielipiteineen pelkäävät jäävänsä ilman naista :D Siksi pitää yleistää ja yrittää epätoivoisesti saada naiset luulemaan, että miehet ajattelee yleisestikin noin ja että tuollaisten setien mielipiteillä olisi jotain väliä. Eletään me kuten eletään ja annetaan setien ajatella ihan mitä he haluavat. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä joku sovinisti musta ajattelee.

Mutta nyt pitää lähteä viikonlopun viettoon. Hyvät viikonloput 26v! Muista nauttia elämästä! :) Hyvää viikonloppua myös sedille, joilla paheksuttavaa "valitettavasti" riittää. Älkää paheksuko liikaa ettette vanhene ennenaikaisesti kun otsa on jatkuvasti kurtussa. :p
 
Malla
Minä harrastin aviomieheni kanssa seksiä vasta toisena iltana, tosin ensitreffimme kestivät päiväkausia putkeen, lomalla kun olimme ;)

Eipä tullut mieleen mitkään antamiset tai saamiset. Ja kummasti olen naimisiin asti kelvannut.
 
26v
Hyvää viikonloppua myös sinulle nainen27v! =)

Lähdetään me viettämään laatuaikaa. Antaa setien lähteä saalistamaan, flaksi käy varmasti kovasti. Toivottavasti eivät saa tauteja =P ettei sitten tulevaisuudessa tarvitse peitellä neitsytvaimolta sairaushistoriaansa =D Tai nojoo, kyllähän tulevan vaimon pitää aina ymmärtää eikä kysellä liikoja näiden alfaurosten edesottamuksista.

Aurinkoista viikonloppua kaikille! =)
 
ymmärrä en
MIKÄ VOISI OLLA ÄLLÖTTÄVÄMPÄÄ KUN JUORUAVA VANHENEVA UKKO.Tosielämässä sattui tapaus että tämmönen enukki ukko selitteli jokapuolelle kuinka oli sen tietyn naisen kanssa ollut ja oli monen kanssa jne. Tosiasiassa oli annettu rukkaset.Käyty lounaalla joka ei johtanutkaan mihinkään..Nainen menetti maineen hetkeksi kunnes jokainen huomasi että ei juorut ja teot vastaa oikein mainetta. Mistä näitä ällötyksiä sikiää??En naisena arvosta naista joka kertoo sexseikkailuistaan yksityiskohtaisesti mutta toivon että ei miehenikään arvosta tuollaista saunatonttua jos sellaiseen joskus törmää...työpaikan saunaillassa kun kaikkia on pakko kuunnella..
 
tosimies
Siis onko joku todella huolinut vakituiseksi seuralaisekseen naisen, jonka röörissä on 30-50 ukkoa munaansa uittanut?? Hyi helvetti!

Kiva on ukon tavata niitä muita miehiä milloin missäkin. Löytyyhän yhteinen puheenaihekin heti ;)
 
mies 35v
Alkuperäinen kirjoittaja kaffe:
Miksi miehet eivät arvosta naisia jotka "antaa heti kättelyssä", mutta naisille tämä "antavuus" ei kuitenkaan ole oman arvokkuuden mitta? Vai onko näin? Miksi naisten irtosuhteet leimaavat hänet, mutta miehille panot tuovat lisää sulkia hattuun. Karkeaa kahtiajakoa, mutta olkoot =)

Näin se vain menee. Turha miettiä miksi, koska sitä asiaa ei mikään muuta, se on elämän laki. On ollut aina ja tulee aina olemaan.
 
??
Alkuperäinen kirjoittaja ymmärrä en :
MIKÄ VOISI OLLA ÄLLÖTTÄVÄMPÄÄ KUN JUORUAVA VANHENEVA UKKO.Tosielämässä sattui tapaus että tämmönen enukki ukko selitteli jokapuolelle kuinka oli sen tietyn naisen kanssa ollut ja oli monen kanssa jne. Tosiasiassa oli annettu rukkaset.Käyty lounaalla joka ei johtanutkaan mihinkään..Nainen menetti maineen hetkeksi kunnes jokainen huomasi että ei juorut ja teot vastaa oikein mainetta. Mistä näitä ällötyksiä sikiää??En naisena arvosta naista joka kertoo sexseikkailuistaan yksityiskohtaisesti mutta toivon että ei miehenikään arvosta tuollaista saunatonttua jos sellaiseen joskus törmää...työpaikan saunaillassa kun kaikkia on pakko kuunnella..
Mistähän jokainen sen huomasi, ettei tämä mies ollut muka pannut sitä naista? Kävivätkö muutkin kokeilemassa ja tavara olikin erimuotoinen kuin ukon kertomassa?
 

Yhteistyössä