kun vauva tuntuu syövän parisuhteen

Vielä pakko kommentoida, että on helppo sanoa että pitäis jaksaa ja kuuluu asiaan jne. Tai sitten kysyä, miksei mies muka voi välillä hoitaa vauvaa tms. Itselläni kaikkien raskaimmalta tuntui just se, että vauvan piti olla meitä yhdistävä asia ja meidän piti yhdessä selvitä kaikista tilanteista, mutta tosiasiassa ajauduttiin vaan kauemmas. Olisinhan voinut vaatia mieheltä kaikenlaista tai pyytää tänne jonkun että olisin nukkunut väsymystä pois, mutta se ei olisi poistanut sitä musertavaa tosiseikkaa ja tunnetta, että ajauduttiin koko ajan kauemmas toisistamme.

tämä ja eräs toinen samantyylinen teksti sai mut ajattelemaan. ja niin totta meidänkin kohdalla. mies ei ees kysy ikinä mitä ajattelen tai miten on mennyt, eikä tuo ilmi sitä että olisi kiinnostunut mun jaksamisesta. oikeesti suurinosa ärtymyksestä johtuu huonosti nukkuvasta vauvasta, mutta miehen asenne syö loputkin voimat.

siis jos oon ärtynyt,niin jos se tulisi siihen lähelleni silloin ja kertoisi että ymmärtää että mulla on rankkaa,pitäis vaan kiinni tai hierois kipeitä hartioita niin munkin ärtymys laantuisi huomattavasti. mutta mies vaan välttelee jopa jos koetan nätisti puhua asioista. on vaan hiljaa ja tuijottaa johonkin(ei edes katso silmiin kun koetan puhua tärkeistä asioista) siis kyllähän mä oon tätä ajatellut,mutta nyt se iski todella tajuntaan mä en saa sitä henkistä tukea mieheltä mitä tarvitsisin tässä tilanteessa. :'(

Hei kerro toi sille. kirjota vaikka, niin jää huutamiset ja semmoiset pois.

 

Vielä pakko kommentoida, että on helppo sanoa että pitäis jaksaa ja kuuluu asiaan jne. Tai sitten kysyä, miksei mies muka voi välillä hoitaa vauvaa tms. Itselläni kaikkien raskaimmalta tuntui just se, että vauvan piti olla meitä yhdistävä asia ja meidän piti yhdessä selvitä kaikista tilanteista, mutta tosiasiassa ajauduttiin vaan kauemmas. Olisinhan voinut vaatia mieheltä kaikenlaista tai pyytää tänne jonkun että olisin nukkunut väsymystä pois, mutta se ei olisi poistanut sitä musertavaa tosiseikkaa ja tunnetta, että ajauduttiin koko ajan kauemmas toisistamme.

tämä ja eräs toinen samantyylinen teksti sai mut ajattelemaan. ja niin totta meidänkin kohdalla. mies ei ees kysy ikinä mitä ajattelen tai miten on mennyt, eikä tuo ilmi sitä että olisi kiinnostunut mun jaksamisesta. oikeesti suurinosa ärtymyksestä johtuu huonosti nukkuvasta vauvasta, mutta miehen asenne syö loputkin voimat.

siis jos oon ärtynyt,niin jos se tulisi siihen lähelleni silloin ja kertoisi että ymmärtää että mulla on rankkaa,pitäis vaan kiinni tai hierois kipeitä hartioita niin munkin ärtymys laantuisi huomattavasti. mutta mies vaan välttelee jopa jos koetan nätisti puhua asioista. on vaan hiljaa ja tuijottaa johonkin(ei edes katso silmiin kun koetan puhua tärkeistä asioista) siis kyllähän mä oon tätä ajatellut,mutta nyt se iski todella tajuntaan mä en saa sitä henkistä tukea mieheltä mitä tarvitsisin tässä tilanteessa. :'(

Hei kerro toi sille. kirjota vaikka, niin jää huutamiset ja semmoiset pois.

Mun mies on tosi huono puhumaan ja tunteitaan näyttämään. Vaikka lapset oli yhteisiä hankintoja se ei käynyt siltä niin luonnostaan kuin multa se hoitaminen ja siihen osallistuminen. Munkin mies oli väsynyt, kyllä se lopulta sai kakistettua, et oli huolissaan meistä jne. Mut ei osannut sitä paremmin ja oikeassa ajassa mulle kertoa. Taidatte tarvita tukea kumpikin. Nainen valmistautuu asiaan kuukausien ajan, miehelle asia on vähän kuin kaupasta hakis jotakin ennenkuin siihen pääsee sisälle.

 

Mä olen huomannut, että miehen kanssa toimii parhaiten selkokieli ja suora toiminta. Meillä on kaksi lasta, 2v6kk ja 7kk ja molemmat ovat superhuonoja nukkujia. Jos valittelen epämääräisesti väsymystäni ja tiuskin ja kiukkuan, mies vetäytyy ja haalii itselleen enemmän ja enemmän vapauksia. Turha sieltä on empatiaa odottaa. Olen ottanut toisen taktiikan. Kun väsyttää ja haluan nukkua, menen nukkumaan ja jätän lapset isälle. En sen kummemmin kysele lupaa. Jos haluan omaa aikaa, ilmoitan että menen silloin ja sinne ja piste. Ruokahommat jätän yleensä valmiiksi, mutta muuten lapset jäävät herran haltuun.

Miehet on vaan rakennettu jotenkin niin, etteivät ne ymmärrä. Tähän tulokseen olen tullut omien ja lähipiirin kokemuksien myötä.

Mutta naiset, ei tehdä siitä ongelmaa! Eletään niin kuin miehet. Jokaisen täytyy olla oman onnensa seppä. Jos tarvitsee unta, sitten järjestää olosuhteita niin, että sitä voi saada. Jos tarvitsee omaa aikaa, ottaa sitä.

Tää oli hyvin kirjoitettu :flower: Esikoisen kanssa mä odotin kanssa tosi paljon, että toinen huomaisi mun väsymyksen ja tulisi itse tarjoamaan apua tai ymmärtäisi pienen vihjeeen, että äiti on nyt vähän väsynyt...Miehellä "loksahti" joku juttu kohdalleen kun poika oli n 1,5v. Sen jälkeen hän on ottanut tosi paljon vastuuta vapaa-aikana touhuta hänen kanssaan. Nyt kun kotona on uusi vauva olen jotenkin itse ollut myös konkreetisempi omien tarpeitteni suhteen. Esim. kerron milloin oon niin väsynyt, että nyt tarviin vapaan hetken ja en tunne siitä syyllisyyttä, että itse en äitinä koko ajan jaksa.

 

En lukenut jokaista vastausta läpi, mutta sellainen tuli mieleen, että missä ap teidän vauva nukkuu? Omassa sängyssään vai sinun vieressäsi?

 

En lukenut jokaista vastausta läpi, mutta sellainen tuli mieleen, että missä ap teidän vauva nukkuu? Omassa sängyssään vai sinun vieressäsi?

Älä yritä tuota. Hän ei voi siirtää vauvaa kauemmas itsestään.. koska se eii nyt vaan käy. Eikä hän voi ottaa perhetyöntekijän apua vastaan.. koska sekään nyt ei vaan käy. Eikä hän voi ajatella antavansa lapselleen muuta ruokaa kuin rintamaitoa.. koska se ei nyt käy. Mä annoin jo olla. Hän tietää mitä tekee ja siihen on sitten tyytyminen.

 

En lukenut jokaista vastausta läpi, mutta sellainen tuli mieleen, että missä ap teidän vauva nukkuu? Omassa sängyssään vai sinun vieressäsi?

Älä yritä tuota. Hän ei voi siirtää vauvaa kauemmas itsestään.. koska se eii nyt vaan käy. Eikä hän voi ottaa perhetyöntekijän apua vastaan.. koska sekään nyt ei vaan käy. Eikä hän voi ajatella antavansa lapselleen muuta ruokaa kuin rintamaitoa.. koska se ei nyt käy. Mä annoin jo olla. Hän tietää mitä tekee ja siihen on sitten tyytyminen.

no ei tulisi mullekaan mieleenkään miehen takia ruveta ruokkimaan vauvaa eri tavalla tai laittaa nukkumaan muualle. Miehen pitää pystyä ajattelemaan että tilanne on väliaikainen.

Mut en mä kyllä sitten myöskään valittaisi osaani. Tukea pitäisi kyllä saada mieheltä, oli vauva minkälainen tahansa, sen puutetta toki valittaisin.

 

En lukenut jokaista vastausta läpi, mutta sellainen tuli mieleen, että missä ap teidän vauva nukkuu? Omassa sängyssään vai sinun vieressäsi?

Älä yritä tuota. Hän ei voi siirtää vauvaa kauemmas itsestään.. koska se eii nyt vaan käy. Eikä hän voi ottaa perhetyöntekijän apua vastaan.. koska sekään nyt ei vaan käy. Eikä hän voi ajatella antavansa lapselleen muuta ruokaa kuin rintamaitoa.. koska se ei nyt käy. Mä annoin jo olla. Hän tietää mitä tekee ja siihen on sitten tyytyminen.

no ei tulisi mullekaan mieleenkään miehen takia ruveta ruokkimaan vauvaa eri tavalla tai laittaa nukkumaan muualle. Miehen pitää pystyä ajattelemaan että tilanne on väliaikainen.

Mut en mä kyllä sitten myöskään valittaisi osaani. Tukea pitäisi kyllä saada mieheltä, oli vauva minkälainen tahansa, sen puutetta toki valittaisin.

Miehellä menee tässä tapauksessa hyvin, äiti se on väsynyt ja aukoo päätään kun ei muutakaan voi kokeilla. 5kk ikäinen lapsi voi hyvinkin syödä jo muutakin vaikka kasvaakin. Äiti on niin kiinni siinä lapsessa, että eihän sitä kukaan muu voi hoitaakaan. Ja jos kokeilis niin kohta täällä olis aloitus, et ei ne osaa..

Olen joskus miettinyt, et raskausaika on tosi pitkä aika valmistautua, mut silti ollaan ihan keskeneräisiä. Ja jos tutuilla on yhtään lapsia niin kyllähän tästä joku tuntuma on, mitä odotettavissa on.

 

En lukenut jokaista vastausta läpi, mutta sellainen tuli mieleen, että missä ap teidän vauva nukkuu? Omassa sängyssään vai sinun vieressäsi?

Älä yritä tuota. Hän ei voi siirtää vauvaa kauemmas itsestään.. koska se eii nyt vaan käy. Eikä hän voi ottaa perhetyöntekijän apua vastaan.. koska sekään nyt ei vaan käy. Eikä hän voi ajatella antavansa lapselleen muuta ruokaa kuin rintamaitoa.. koska se ei nyt käy. Mä annoin jo olla. Hän tietää mitä tekee ja siihen on sitten tyytyminen.

no ei tulisi mullekaan mieleenkään miehen takia ruveta ruokkimaan vauvaa eri tavalla tai laittaa nukkumaan muualle. Miehen pitää pystyä ajattelemaan että tilanne on väliaikainen.

Mut en mä kyllä sitten myöskään valittaisi osaani. Tukea pitäisi kyllä saada mieheltä, oli vauva minkälainen tahansa, sen puutetta toki valittaisin.

En kyllä miestä ajatellutkaan kysymyksessäni vaan vauvaa tai äitiä. Joskus nukkumajärjestelyillä voi ola huomattava vaikutus yöunien rauhallisuuteen. Mutta antaa olla...

 

ymmärrän että valvominen ja ikuinen kitinä on raskasta, ja vieläpä jos mies on se toinen lapsi joka kitisee ja kiukuttelee... mutta teeppä mielikuvaharjoitus; mitä jos et olisikaan saanut sitä lasta? olisit yhä edelleen lapseton pitkästä yrityksestä huolimatta, tai olisit menettänyt lapsesi raskauden aikana, tai lapsesi olisi vakavasti sairas, etkä häntä voisi auttaa. käännä kitinä (edes joskus =) positiiviseksi; lapsesi on elossa, terve ja temperamenttinen. kitisevän käärön voi antaa joskus myös isän hoidettavaksi, että saat nukkua. tee myös asioita, joista nautit, vaikka vain hetken (itse istun portaalla ja juon kupin kahvia, olen jäähyllä kirjaimellisesti pakkasessa, ja kevään tullen lämpöisessä auringonpaisteessa..).

tee tämä pieni ajatusleikki, niin tiedät mitä minä tunnen. tunnen myös kateutta siitä, että sinä saat valvoa ja olla väsynyt, ja eron partaalla ainakin välillä.

Aina. Aina löytyy yksi tällainenkin.

Itse olin aika lailla ap:n kaltaisessa tilassa lapsen vauva-aikana. Jos mulle olisi joku tullut lässyttämään tällaista tekstiä, ei väkivaltainen ratkaisu olisi ollut kaukana.