Tiedän kyllä et joillakin vauvoilla se voi tulla tavaksi mutAlkuperäinen kirjoittaja vieras:
tuossa tilanteessa mä oisin valmis yrittämään kaikkea mahdollista mikä voisi tuoda helpotusta tilanteeseen.
tuossa tilanteessa mä oisin valmis yrittämään kaikkea mahdollista mikä voisi tuoda helpotusta tilanteeseen.
ex-väsynyt
Me tapeltiin tosi usein ja rajusti esikoisen ekana vuonna. Se on tosi rankaaa varsinkin,jos vauva on heräilevää sorttia (nninkun meillä ja teillä). Joku psykologi sano, että alle 3-vuotiaitten vauvojen vanhemmilta pitäis kieltää erot, koska ne tapahtuu aina vääristä syistä (esim. väsymyksestä tms). Mies usein "kiinnostuu" vauvasta myöhemmin, kun vauva ottaa kontaktia ja on "ihminen".Alkuperäinen kirjoittaja väsynyt:
Ymmärrän väsymyksesi täysin. Voisitteko tehdä niin, että mies esim. yhtenä yönä hoitaisi yhden imetysvälin? Sopisitte, että esim. 4 tuntia saisit unta putkeen? Tai että yhtenä aamuna mies herää vauvan kanssa ja sinä nukut niin pitkään kun haluat? Ja ota ihmeessä päikkäreitä!
Jos ei ole mummoja jotka voisi auttaa (meillä mummu nukkui lapsen kanssa mummulassa ollessamme ja toi tisiille, kun oli tarpeen ja noi yöt oli mulle luksusta!), ota MLL:n hoitaja. Ne on halpoja. Ne voi vahtia lasta kun nukut.
äite
Ymmärrän sua.
Kun meidän vauva syntyi vähän yli 2 vuotta sitten, kuvittelin meidät fiksuiksi, keskusteleviksi ja vastuun jakaviksi vanhemmiksi. Meillä oli vakaa parisuhde ja kaikki näytti oikein hyvältä. Eipä mennyt kauan, kun kuvio alkoi toistaa itseään - itsellä synnytyksen jälkeen hormonit heitteli ja olotila sen mukaisesti ja aika pian alkoi toteutua se, että jotenkin vaan ajautui suurin vastuu mulle vauvan hoidosta ja ongelmistakin. Öisin tehtiin päätös, että mies nukkuu ja minä heräilen kun kuitenkin imetin eli olis ollut pakko mun nousta. Ja sovittiin, että työssä käyvä vanhempi nukkuu, paitsi viikonloput jaetaan (mikä ei toteutunut). Meidän vauva oli vieläpä aika hyvä nukkuja eikä sen kanssa oikeastaan ollut suurempia ongelmia, mutta silti oltiin kriisin partaalla kun vauva oli noin 7-12 kk ikäinen. Olin niin väsynyt siihen, että oma elämä alkoi olla pelkkää vauvan juttujen pyöritystä. Mies teki vielä illat remonttia töiden jälkeen, joten olin todella kiinni vauvassa 24h enkä oikein voinut valita. Sitten kävi just niin, että olin äkäinen, itkuinen, väsynyt ja vihainen eikä mies ymmärtänyt syytä. Hänen mielestään tilanne oli väliaikainen mikä osaltaan oli ja on totta, mutta hän ei oikein ymmärtänyt sitä että parisuhde ei oikein jaksa mitään väliaikaisia raskaita vaiheita ennallaan muuttumatta miksikään. Ainakin omasta mielestäni joutuu sitten tosi paljon paikkailemaan jälkikäteen. Meillä kahdella perustarpeet on kovin erilaiset ja itse koin olevani tavallaan täysin yksin ja kantavani vastuun vauvasta täysin yksin ja se tuntui musertavalle, olisin kaivannut läheisyyttä, konkreettista arvonantoa jne. ja sitten taas mies lähinnä ihmetteli miksen ole kiinnostunut seksistä, ei se hänestä vaatinut kuin vähän aikaa. Eihän se tullut mulle useinkaan edes mieleen, kun en kokenut saavani parisuhteesta ajoittain mitään muutakaan irti.
Olen tullut siihen tulokseen (ja anteeksi vaan mutta nyt tulee kyllä yleistys) että mies/isä ei lähes koskaan voi ymmärtää äidin osaa täysin tai kantaa samanlaista vastuuta lapsesta mikä äidiltä tulee luonnostaan. Siihen ei ainakaan meillä auttanut mikään, ei keskustelut ja sopimukset ennen lapsen syntymää eikä sen jälkeen vaikka vilpittömästi uskoin ja luulin niin. Sen takia miehen on vaikea sisäistää miten nainen tilanteen kokee. Tässä tilanteessa nainen antautuu helposti perheen eloonjäämistaisteluun eli hoitaa lastaan ja parisuhde jää sitten jalkoihin (useinkaan ei löydy mitään konstia arjessa viedä sitä eteenpäin tai pitää siitä kiinni) ja jos mieskään ei oikein osaa tai älyä tehdä asian eteen mitään, kuvio menee vaan pahemmaksi.
Teillähän on 2 ongelmaa eli huonosti nukkuva lapsi ja toisaalta ristiriidat parisuhteessa. Aluksi ne on täysin sidoksissa toisiinsa mutta pidempään jatkuessaan ei enää ratkaise toinen toisiaan. Totta on, että tarvisitte lepoa ja yhteistä aikaa mutta se ei ainoastaan riitä (ainakaan meillä ei riittänyt siinä vaiheessa, kun olin jo pitkään tuntenut epätoivoa). Pahinta on se, jos tuntuu ettette ymmärrä toisianne. Itse opin sen, että kannattaa jotenkin yrittää keskustella ja kertoa tunteistaan silloin, kun tilanne ei ole akuutti eli kun olo on parempi.
Älä kuitenkaan luovuta! Vaikka itse olin tosi onneton, tilanne on vauvavuoden jälkeen helpottanut (ei tosin jälkiä jättämättä) ja ollaan viisastuttu käytyämme läpi kaikenlaista. Nyt tiedän mitä tarkoittaa se, että vaikeudet vahvistaa yhteyttä. Joku viisas on sanonut, että lapsen ekan vuoden aikana ei pääsääntöisesti missään olosuhteissa pitäisi erota (no väkivalta yms on asia erikseen tietty), koska se on niin myllerrystä. Jos mies lähtee muiden perään, se on todella aasimaista ja vastuusta pakenemista. Ensin pitää kokeilla kaikki muut ratkaisut ja ainakin antaa ajan kulua. Joo joo, kyllähän naisellakin on vastuunsa parisuhteesta, mutta ymmärrän ettei sulla ole voimia muuttaa tilannetta ja parhaasi yrität. Silloin sitä voi edellyttää myös mieheltä. Mutta älä siis luovuta ja älkää luovuttako!! Joskus aikakin tekee edes sen tehtävän mihin me ihmiset ei pystytä eli antaa aikalisän ja parempia mahdollisuuksia tehdä asialle jotain.
Pakko vielä mainita miten surkuhupaisaa on tietty se, että jos äiti lähtee vaikka illaksi ja yöksi johonkin, isä on sen jälkeen aivan rikki ja ärtynyt ja kuvittelee tehneensä suurenkin teon ollessaan vauvan kanssa kaksin - eikä ymmärrä, että se on arkipäivää äidille! Sitä paitsi usein tällasessa tilanteessa se äiti on ennen lähtöään miettinyt valmiiksi vauvan syömiset yms. ja luultavimmin mies ei siinä samalla pyöritä muita kodin hommia kuten pyykinpesua jne.
Kun meidän vauva syntyi vähän yli 2 vuotta sitten, kuvittelin meidät fiksuiksi, keskusteleviksi ja vastuun jakaviksi vanhemmiksi. Meillä oli vakaa parisuhde ja kaikki näytti oikein hyvältä. Eipä mennyt kauan, kun kuvio alkoi toistaa itseään - itsellä synnytyksen jälkeen hormonit heitteli ja olotila sen mukaisesti ja aika pian alkoi toteutua se, että jotenkin vaan ajautui suurin vastuu mulle vauvan hoidosta ja ongelmistakin. Öisin tehtiin päätös, että mies nukkuu ja minä heräilen kun kuitenkin imetin eli olis ollut pakko mun nousta. Ja sovittiin, että työssä käyvä vanhempi nukkuu, paitsi viikonloput jaetaan (mikä ei toteutunut). Meidän vauva oli vieläpä aika hyvä nukkuja eikä sen kanssa oikeastaan ollut suurempia ongelmia, mutta silti oltiin kriisin partaalla kun vauva oli noin 7-12 kk ikäinen. Olin niin väsynyt siihen, että oma elämä alkoi olla pelkkää vauvan juttujen pyöritystä. Mies teki vielä illat remonttia töiden jälkeen, joten olin todella kiinni vauvassa 24h enkä oikein voinut valita. Sitten kävi just niin, että olin äkäinen, itkuinen, väsynyt ja vihainen eikä mies ymmärtänyt syytä. Hänen mielestään tilanne oli väliaikainen mikä osaltaan oli ja on totta, mutta hän ei oikein ymmärtänyt sitä että parisuhde ei oikein jaksa mitään väliaikaisia raskaita vaiheita ennallaan muuttumatta miksikään. Ainakin omasta mielestäni joutuu sitten tosi paljon paikkailemaan jälkikäteen. Meillä kahdella perustarpeet on kovin erilaiset ja itse koin olevani tavallaan täysin yksin ja kantavani vastuun vauvasta täysin yksin ja se tuntui musertavalle, olisin kaivannut läheisyyttä, konkreettista arvonantoa jne. ja sitten taas mies lähinnä ihmetteli miksen ole kiinnostunut seksistä, ei se hänestä vaatinut kuin vähän aikaa. Eihän se tullut mulle useinkaan edes mieleen, kun en kokenut saavani parisuhteesta ajoittain mitään muutakaan irti.
Olen tullut siihen tulokseen (ja anteeksi vaan mutta nyt tulee kyllä yleistys) että mies/isä ei lähes koskaan voi ymmärtää äidin osaa täysin tai kantaa samanlaista vastuuta lapsesta mikä äidiltä tulee luonnostaan. Siihen ei ainakaan meillä auttanut mikään, ei keskustelut ja sopimukset ennen lapsen syntymää eikä sen jälkeen vaikka vilpittömästi uskoin ja luulin niin. Sen takia miehen on vaikea sisäistää miten nainen tilanteen kokee. Tässä tilanteessa nainen antautuu helposti perheen eloonjäämistaisteluun eli hoitaa lastaan ja parisuhde jää sitten jalkoihin (useinkaan ei löydy mitään konstia arjessa viedä sitä eteenpäin tai pitää siitä kiinni) ja jos mieskään ei oikein osaa tai älyä tehdä asian eteen mitään, kuvio menee vaan pahemmaksi.
Teillähän on 2 ongelmaa eli huonosti nukkuva lapsi ja toisaalta ristiriidat parisuhteessa. Aluksi ne on täysin sidoksissa toisiinsa mutta pidempään jatkuessaan ei enää ratkaise toinen toisiaan. Totta on, että tarvisitte lepoa ja yhteistä aikaa mutta se ei ainoastaan riitä (ainakaan meillä ei riittänyt siinä vaiheessa, kun olin jo pitkään tuntenut epätoivoa). Pahinta on se, jos tuntuu ettette ymmärrä toisianne. Itse opin sen, että kannattaa jotenkin yrittää keskustella ja kertoa tunteistaan silloin, kun tilanne ei ole akuutti eli kun olo on parempi.
Älä kuitenkaan luovuta! Vaikka itse olin tosi onneton, tilanne on vauvavuoden jälkeen helpottanut (ei tosin jälkiä jättämättä) ja ollaan viisastuttu käytyämme läpi kaikenlaista. Nyt tiedän mitä tarkoittaa se, että vaikeudet vahvistaa yhteyttä. Joku viisas on sanonut, että lapsen ekan vuoden aikana ei pääsääntöisesti missään olosuhteissa pitäisi erota (no väkivalta yms on asia erikseen tietty), koska se on niin myllerrystä. Jos mies lähtee muiden perään, se on todella aasimaista ja vastuusta pakenemista. Ensin pitää kokeilla kaikki muut ratkaisut ja ainakin antaa ajan kulua. Joo joo, kyllähän naisellakin on vastuunsa parisuhteesta, mutta ymmärrän ettei sulla ole voimia muuttaa tilannetta ja parhaasi yrität. Silloin sitä voi edellyttää myös mieheltä. Mutta älä siis luovuta ja älkää luovuttako!! Joskus aikakin tekee edes sen tehtävän mihin me ihmiset ei pystytä eli antaa aikalisän ja parempia mahdollisuuksia tehdä asialle jotain.
Pakko vielä mainita miten surkuhupaisaa on tietty se, että jos äiti lähtee vaikka illaksi ja yöksi johonkin, isä on sen jälkeen aivan rikki ja ärtynyt ja kuvittelee tehneensä suurenkin teon ollessaan vauvan kanssa kaksin - eikä ymmärrä, että se on arkipäivää äidille! Sitä paitsi usein tällasessa tilanteessa se äiti on ennen lähtöään miettinyt valmiiksi vauvan syömiset yms. ja luultavimmin mies ei siinä samalla pyöritä muita kodin hommia kuten pyykinpesua jne.
**
me tapeltiin ja vihattiin toisiamme miehen kanssa koko vauva-aika. Mut ikinä ei ois tullut mieleenkään erota, kyllä kumpikin tiesi että asiat korjaantuu pojan kasvaessa.
Täällä saa aina lukea näitä juttuja, vauva on vasta muutaman kuukauden... Miten tämmöset ihmiset yleensäkään sietää minkään näköstä elämää, en tajua. Kun joka ikinen pieninkin vastoinkäyminen (mitä valvomiset vauvan kanssa ei edes ole, se on NORMAALIA) otetaan niin hiton raskaasti. Ajattele elämääsi vähän eteenpäin. Kohta vauva on taapero, menee hoitoon, menee eskariin, kouluun, riparille... Teidän lapsi on vasta 5 kk ja kaikki on nyt jo niiiiiin perseestä?! Pilalla kaikki? Mieti vähän!
Täällä saa aina lukea näitä juttuja, vauva on vasta muutaman kuukauden... Miten tämmöset ihmiset yleensäkään sietää minkään näköstä elämää, en tajua. Kun joka ikinen pieninkin vastoinkäyminen (mitä valvomiset vauvan kanssa ei edes ole, se on NORMAALIA) otetaan niin hiton raskaasti. Ajattele elämääsi vähän eteenpäin. Kohta vauva on taapero, menee hoitoon, menee eskariin, kouluun, riparille... Teidän lapsi on vasta 5 kk ja kaikki on nyt jo niiiiiin perseestä?! Pilalla kaikki? Mieti vähän!
en kaikkia aikoja, ja hei meidän vauva ei nuku mitään maratoni unia!!! vauvat kun on erilaisia! hirveästi auttaa jos nukkuu pieniä pätkiä, mutta en mä halua niistä vähistä tinkiä siksi että täällä olis joku vieras ihminen[/quote]
Etkö sä lue ollenkaan mitä tääl kirjotetaan? Sanoin et ptt voi lähteä vauvan kanssa ulos niin et saat levättyä. Mut jos apu ei kelpaa niin sillehän kukaan täällä ei voi sit mitään.
Etkö sä lue ollenkaan mitä tääl kirjotetaan? Sanoin et ptt voi lähteä vauvan kanssa ulos niin et saat levättyä. Mut jos apu ei kelpaa niin sillehän kukaan täällä ei voi sit mitään.
vieras
Etkö sä lue ollenkaan mitä tääl kirjotetaan? Sanoin et ptt voi lähteä vauvan kanssa ulos niin et saat levättyä. Mut jos apu ei kelpaa niin sillehän kukaan täällä ei voi sit mitään.Alkuperäinen kirjoittaja mamma ja pojat:
[/quote]
oisko sit joku tuttu? joku sun kaveri? äitisi? miehesi äiti?
äite
Vielä pakko kommentoida, että on helppo sanoa että pitäis jaksaa ja kuuluu asiaan jne. Tai sitten kysyä, miksei mies muka voi välillä hoitaa vauvaa tms. Itselläni kaikkien raskaimmalta tuntui just se, että vauvan piti olla meitä yhdistävä asia ja meidän piti yhdessä selvitä kaikista tilanteista, mutta tosiasiassa ajauduttiin vaan kauemmas. Olisinhan voinut vaatia mieheltä kaikenlaista tai pyytää tänne jonkun että olisin nukkunut väsymystä pois, mutta se ei olisi poistanut sitä musertavaa tosiseikkaa ja tunnetta, että ajauduttiin koko ajan kauemmas toisistamme.
vieras
Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
Rukoilijasirkka
Töidenkin jälkeen olis kyllä tärkeää viettää aikaa oman lapsen kanssa, eikä ajatella sitä vaan jonain pakkopullana.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
äite
Me tehtiin lopulta niin, että mies oli muutaman kuukauden kotona ja minä töissä. Ja täytyy kyllä sanoa, että sieltä töistä ei mulla ollut mikään kiire kotiin vaan se tuntui suorastaan virkistävältä päästä vähän tuulettumaan sinne Se vaan jäi vähän harmittamaan, että lapsi oli sillon jo yli vuoden ikäinen ja elämä huomattavasti helpompaa kun vauvan kanssa. Miehen eka kommentti viikon jälkeen olikin, että ihan kun lomalla olis... Arvatkaa masensiko! Tosin niiden muutaman kuukauden jälkeen myönsi, että sai riittää hänelle Omasta mielestäni oli helpompi jaksaa väsyneenä töissä kun kotona lapsen kanssa.
Se vaan jäi vähän harmittamaan, että lapsi oli sillon jo yli vuoden ikäinen ja elämä huomattavasti helpompaa kun vauvan kanssa. Miehen eka kommentti viikon jälkeen olikin, että ihan kun lomalla olis... Arvatkaa masensiko! Tosin niiden muutaman kuukauden jälkeen myönsi, että sai riittää hänelle Omasta mielestäni oli helpompi jaksaa väsyneenä töissä kun kotona lapsen kanssa.Komps.Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Töidenkin jälkeen olis kyllä tärkeää viettää aikaa oman lapsen kanssa, eikä ajatella sitä vaan jonain pakkopullana.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
Meillä mies töistä kotiin tullessaan lenkittää ensin koirat ja ottaa sitten vahtivuoron lapsista.
Minä olen ollut vauvassa aikalailla 24/7 kiinni sen ajan kun mies on töissä (lisäksi hoidan vauvaa yöt), sillä 6 viikon ikäinen vaatii vielä syliä lähes koko ajan, sillä maassa/sitterissä neiti ei vielä viihdy. Ei siinä juuri ehdi "taukoja" pitää kun pyykkienkin laiton joutuu keskeyttämään sata kertaa, kun vauva vaatii syliä.
Iltaa kohden kun mennään, niin hoidetaan vauvaa taas enempi yhdessä, koska tuolloin olen taas jo ehtinyt vähän hengähtää.
Isän pitää mielestäni hoitaa vauvaa siinä missä äidinkin, sillä ainakin meillä mieskin myöntää että päivä lasten kanssa on rankempaa, kuin päivä töissä. Omaa osaani en kylläkään pois vaihtaisi, mutta taukoni olen ansainnut, kun isä tulee kotiin.
-
No herranjumala kai se nyt jaksaa töiden jälkeen olla 5 kk ikäisen lapsen kanssa että äiti saa nukkua?!?! Kyllä pitää olla rankka työ jos ei jaksa sen jälkeen enää lapsiensa kanssa olla.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
Monen mies käy töissä ja silti osallistuu lapsensa hoitoon. Minä hoidan arkiheräilyt meidän perheessä ja viikonloppuisin mies hoitaa useimmiten. Työpäivänsä jälkeen mun mies osallistuu lapsenhoitoon ihan yhtä tasavertaisesti kuin minäkin.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
Sun pitäs jättää mies ja lapsi muutamaksi tunniksi keskenään kotiin, niin miehesikin ehkä tajuaisi, että ei se kotona oleminen pienen lapsen kanssa ole mitään sohvalla makuuta.
vieras
Tietenkin. Ei kai tässä siitä ollutkaan kysymys, vai? Olen vaan itse ollut tilanteessa, joss itse kävin töissä ja miesoli 9-kuisen kanssa kotona. Lapsi heräiliöisin ja vaikka yöheräilyvastuu oli miehellä, heräilin silti. Ja jos multa olis töitten jälkeen vaadittu, että "hoida lapsi minä menen nukkumaan/salille/kaljalle,"oisin ollu tosi rikki. Sillon ymmärsin vähän paremmin pienten lasten työssäkäyviä isiä.Illall halus olla lapsen kanssa ja kotitöitä ja työtöitä teki sitten yömyöhään, yöllä heräili ja aamulla kuudelta ylös ja töihin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Töidenkin jälkeen olis kyllä tärkeää viettää aikaa oman lapsen kanssa, eikä ajatella sitä vaan jonain pakkopullana.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
äiskä
Meillä mies laittoin korvatulpat korviin ja meni toiseen huoneeseen nukkumaan. Heräsi aamulla pirteänä, kävi töissä ja hoiti sen jälkeen lapsia.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Tietenkin. Ei kai tässä siitä ollutkaan kysymys, vai? Olen vaan itse ollut tilanteessa, joss itse kävin töissä ja miesoli 9-kuisen kanssa kotona. Lapsi heräiliöisin ja vaikka yöheräilyvastuu oli miehellä, heräilin silti. Ja jos multa olis töitten jälkeen vaadittu, että "hoida lapsi minä menen nukkumaan/salille/kaljalle,"oisin ollu tosi rikki. Sillon ymmärsin vähän paremmin pienten lasten työssäkäyviä isiä.Illall halus olla lapsen kanssa ja kotitöitä ja työtöitä teki sitten yömyöhään, yöllä heräili ja aamulla kuudelta ylös ja töihin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Töidenkin jälkeen olis kyllä tärkeää viettää aikaa oman lapsen kanssa, eikä ajatella sitä vaan jonain pakkopullana.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
Ymmärrän, että saatat kokea näin. Tällainen ikävä kyllä taitaa olla aika yleistä unen puutteen vuoksi. Tarkoitan, että oikein väsyneenä ihmisen ajatukset alkavatusein kiertää kehää, usein jonkin negatiivisen asian ympärillä, jolle ei ole todellista pohjaa. Ei vaan yksinkertaisesti kykene ajattelemaan samoin kuin ihan normaalissa olotilassa, esim. ennen vauvan syntymää ja kroonista unen puutetta. Tämä on aivan luonnollinen reaktio.Alkuperäinen kirjoittaja väsynyt:
Yht´äkkiä tavallinen päänsärky tuntuukin oireelta aivokasvaimesta, vatsakivut on varmasti jotain vakavaa, mies on varmaan ajanut kolarin, kun töistä tulo kestää. Tai sitten ei edes halua tulla kotiin kuuntelemaan kiukuttelua ja vauvan huutoa... Tuttuja tilanteita tuntuu olevan aika monelle yövalvomisen uuvuttamalle. Ja niin turhaan
Toisaalta sekin, että nyt on vastuussa pienestä ihmisestä, omasta rakkaasta pienokaisesta voi saada alitajunnan toimimaan kummallisesti. Pelko, että vauvalle tai muille perheenjäsenille tapahtuu jotain pahaa saa ajattlemaan vaikka mitä...
Oletko pystynyt juttelemaan miehesi kanssa avoimesti näistä ajatuksistasi? Jos (ja toivottavasti/todennäköisesti KUN) pelkosi miehen lähtemisestä on aivan turhaa, saisit se asian pois kuormittamasta itseäsi. Jos mies ei kertakaikkiaa voi ymmärtää väsymystäsi itsesi kertomana, miltä susta tuntuis ottaa asia puheeksi ulkopuolisen ihmisen kanssa, esim. neuvolassa. Siellä on paljon kokemusta vastaavasta, et ole ensimmäinen etkä viimeinen! Ehkä lasten parissa työskentelevä ammattilainen voisi saada miehesi ymmärtämään, että unen puutteesta johtuva tolkuton väsynmys on aivan luonnollista tässä tilanteessa. Hän varmasti käsittäisi, että sinä et ole v-mäinen muija ja ilkeyttäsi tiuski. Olet tuore äiti, joka haluaa huolehtia lapsestaan hyvin, olet silti edelleen sama puoliso, joka vaan yrittää pärjätä ja kamppailla väsymyksen kourissa. Ja se unenpuute ja väsymys on onneksi VÄLIAIKAISTA. Se ei ehkä lohduta just nyt, mutta kyllä niitä levollisia öitä vielä tulee. Voimia teille tsempata tämä valvottujen öiden aika! En jaksa uskoa, että miehesi rakkaus sinua kohtaan kuolisi näin vauvan synnyttyä, älä anna väsymyksen estää sua havaitsemasta sitä. Juu, tiedän... helppo sanoa
En halua leikkiä mitään terapeuttia. Toivon silti, että tästä voi jotain "siemeniä" poimia omaan tilanteeseen. Esim. sieltä neuvolasta tosiaan saa ammattilaisten apua ja tukea. Muista ettet ole yksin tämän asian kanssa, apua kyllä saa. Voimia teille kaikille!
**
no niinpä! Mua ärsyttää aivan suunnattomasti kun vanhempien puhe lapsistaan vilisee sanoja kuten pakko, joutua...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Töidenkin jälkeen olis kyllä tärkeää viettää aikaa oman lapsen kanssa, eikä ajatella sitä vaan jonain pakkopullana.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
vieras myös
Mä olen huomannut, että miehen kanssa toimii parhaiten selkokieli ja suora toiminta. Meillä on kaksi lasta, 2v6kk ja 7kk ja molemmat ovat superhuonoja nukkujia. Jos valittelen epämääräisesti väsymystäni ja tiuskin ja kiukkuan, mies vetäytyy ja haalii itselleen enemmän ja enemmän vapauksia. Turha sieltä on empatiaa odottaa. Olen ottanut toisen taktiikan. Kun väsyttää ja haluan nukkua, menen nukkumaan ja jätän lapset isälle. En sen kummemmin kysele lupaa. Jos haluan omaa aikaa, ilmoitan että menen silloin ja sinne ja piste. Ruokahommat jätän yleensä valmiiksi, mutta muuten lapset jäävät herran haltuun.
Miehet on vaan rakennettu jotenkin niin, etteivät ne ymmärrä. Tähän tulokseen olen tullut omien ja lähipiirin kokemuksien myötä.
Mutta naiset, ei tehdä siitä ongelmaa! Eletään niin kuin miehet. Jokaisen täytyy olla oman onnensa seppä. Jos tarvitsee unta, sitten järjestää olosuhteita niin, että sitä voi saada. Jos tarvitsee omaa aikaa, ottaa sitä.
Miehet on vaan rakennettu jotenkin niin, etteivät ne ymmärrä. Tähän tulokseen olen tullut omien ja lähipiirin kokemuksien myötä.
Mutta naiset, ei tehdä siitä ongelmaa! Eletään niin kuin miehet. Jokaisen täytyy olla oman onnensa seppä. Jos tarvitsee unta, sitten järjestää olosuhteita niin, että sitä voi saada. Jos tarvitsee omaa aikaa, ottaa sitä.
vieras
No kuka niin väittää? Kyse oli yöheräilyistä!!!!Alkuperäinen kirjoittaja -:No herranjumala kai se nyt jaksaa töiden jälkeen olla 5 kk ikäisen lapsen kanssa että äiti saa nukkua?!?! Kyllä pitää olla rankka työ jos ei jaksa sen jälkeen enää lapsiensa kanssa olla.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:No kuka niin väittää? Kyse oli yöheräilyistä!!!!Alkuperäinen kirjoittaja -:No herranjumala kai se nyt jaksaa töiden jälkeen olla 5 kk ikäisen lapsen kanssa että äiti saa nukkua?!?! Kyllä pitää olla rankka työ jos ei jaksa sen jälkeen enää lapsiensa kanssa olla.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
Niin, mutta voihan äiti nukkua illalla pienet torkut, jotta jaksaa yön. Ja eiköhän se isä nyt jonakin yönä vois valvoa? Esim. viikonloppuna?
miuku
Jos on järkevä mies se ymmärtää, et tämä ei ole jatkuva tila. Ja meillä ainakin mies sen ymmärsi. Kävi vuorotöissä ja silti hoiti lasta aina kun oli kotona, koska näki minun olevan kohta lataamolla. Tuli yövuorosta aamulla ja otti vauvan, että minä sain nukkua edes hetken. Ja teki yötä siis 5 yötä putkeen.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:No kuka niin väittää? Kyse oli yöheräilyistä!!!!Alkuperäinen kirjoittaja -:No herranjumala kai se nyt jaksaa töiden jälkeen olla 5 kk ikäisen lapsen kanssa että äiti saa nukkua?!?! Kyllä pitää olla rankka työ jos ei jaksa sen jälkeen enää lapsiensa kanssa olla.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Joo mut kyllä musta pitää muistaa, että tuo mies käy töissä. On sekin rankkaa ja tärkeää. Mutta toki viikonloppusin...Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Olisko mitään se mies, joka kai on vauvan toinen vanhempi?
Pikkasen realismia ja ymmärrystä asioihin.
Perhetyöntekijä on hyvä vaihtoehto. Hän ottaa lapsen ja vie. Sinä saat tehdä kotonasi mitä haluat sinä aikana. Sinulla tosin rajoittaa tuo imetys varmaan? Jos neuvola tietäisi teidän tilanteen ne olisi jo aikaa sitten käskeneet lopettamaan sen. Ei ole kummankaan etu, että sinä väsyt lasta hoitaessasi. Ja toinen ei voi hoitaa koska ruoka on sinun takanasi.
Mieti nyt tarkkaan miten helpottaa perheen asioita, olet aika paljon vartija rintojesi kanssa. Tiedän kolmen lapsen kokemuksella, että sen jälkee alkaa helpottaa pikkuhiljaa kun teet ratkaisuja. Et ole huonompi äiti kuin muutkaan jos imetys nyt loppuu ja lasta voi syöttää muutkin, pitkässä juoksussa hyvinvoiva äiti on paras turva lapsellesi, kuin puolikuollut ja seko imettäjä.
Voimia!
saa olla väsynyt
ymmärrän että valvominen ja ikuinen kitinä on raskasta, ja vieläpä jos mies on se toinen lapsi joka kitisee ja kiukuttelee... mutta teeppä mielikuvaharjoitus; mitä jos et olisikaan saanut sitä lasta? olisit yhä edelleen lapseton pitkästä yrityksestä huolimatta, tai olisit menettänyt lapsesi raskauden aikana, tai lapsesi olisi vakavasti sairas, etkä häntä voisi auttaa. käännä kitinä (edes joskus =) positiiviseksi; lapsesi on elossa, terve ja temperamenttinen. kitisevän käärön voi antaa joskus myös isän hoidettavaksi, että saat nukkua. tee myös asioita, joista nautit, vaikka vain hetken (itse istun portaalla ja juon kupin kahvia, olen jäähyllä kirjaimellisesti pakkasessa, ja kevään tullen lämpöisessä auringonpaisteessa..).
tee tämä pieni ajatusleikki, niin tiedät mitä minä tunnen. tunnen myös kateutta siitä, että sinä saat valvoa ja olla väsynyt, ja eron partaalla ainakin välillä.
tee tämä pieni ajatusleikki, niin tiedät mitä minä tunnen. tunnen myös kateutta siitä, että sinä saat valvoa ja olla väsynyt, ja eron partaalla ainakin välillä.
pessi
Jos on järkevä mies se ymmärtää, et tämä ei ole jatkuva tila. Ja meillä ainakin mies sen ymmärsi. Kävi vuorotöissä ja silti hoiti lasta aina kun oli kotona, koska näki minun olevan kohta lataamolla. Tuli yövuorosta aamulla ja otti vauvan, että minä sain nukkua edes hetken. Ja teki yötä siis 5 yötä putkeen.
Pikkasen realismia ja ymmärrystä asioihin.
Perhetyöntekijä on hyvä vaihtoehto. Hän ottaa lapsen ja vie. Sinä saat tehdä kotonasi mitä haluat sinä aikana. Sinulla tosin rajoittaa tuo imetys varmaan? Jos neuvola tietäisi teidän tilanteen ne olisi jo aikaa sitten käskeneet lopettamaan sen. Ei ole kummankaan etu, että sinä väsyt lasta hoitaessasi. Ja toinen ei voi hoitaa koska ruoka on sinun takanasi.
Mieti nyt tarkkaan miten helpottaa perheen asioita, olet aika paljon vartija rintojesi kanssa. Tiedän kolmen lapsen kokemuksella, että sen jälkee alkaa helpottaa pikkuhiljaa kun teet ratkaisuja. Et ole huonompi äiti kuin muutkaan jos imetys nyt loppuu ja lasta voi syöttää muutkin, pitkässä juoksussa hyvinvoiva äiti on paras turva lapsellesi, kuin puolikuollut ja seko imettäjä.
Voimia![/quote]
Aivan!!! Miten voi olla noin härkäpäinen äiti .. en tarkoita syyllistää sinua uupumuksesi keskellä, mutta ihan OIKEASTI se taidat olla sinä joka vo parhaiten tilanteen ratkaista. Tee se siis.
väsynyt
tämä ja eräs toinen samantyylinen teksti sai mut ajattelemaan. ja niin totta meidänkin kohdalla. mies ei ees kysy ikinä mitä ajattelen tai miten on mennyt, eikä tuo ilmi sitä että olisi kiinnostunut mun jaksamisesta. oikeesti suurinosa ärtymyksestä johtuu huonosti nukkuvasta vauvasta, mutta miehen asenne syö loputkin voimat.Alkuperäinen kirjoittaja äite:
siis jos oon ärtynyt,niin jos se tulisi siihen lähelleni silloin ja kertoisi että ymmärtää että mulla on rankkaa,pitäis vaan kiinni tai hierois kipeitä hartioita niin munkin ärtymys laantuisi huomattavasti. mutta mies vaan välttelee jopa jos koetan nätisti puhua asioista. on vaan hiljaa ja tuijottaa johonkin(ei edes katso silmiin kun koetan puhua tärkeistä asioista)
siis kyllähän mä oon tätä ajatellut,mutta nyt se iski todella tajuntaan mä en saa sitä henkistä tukea mieheltä mitä tarvitsisin tässä tilanteessa. :'(