Kun toisen lapsen saaminen kaduttaa...

[Kiin]

Miulla on nyt jo tuollanen fiilis, vaikka en ole edes raskaana vielä. Pelottaa, että tulee tuollasia tunteita, jos tulen raskaaksi ja alan odottaa meille kakkosta. Kauheesti haluisin toisen lapsen ja pojalle sisaruksen, mutta pelkään noita tunteita Näköjään monella muullakin on samanlaisia fiiliksiä niin luulisi, että kuuluu asiaan =)
Miun terapeutti sanoi joskus, että hyvä vanhempi miettii tällasia(kin) asioita. Jos ei olis huolissaan mistään niin hän olis huolissaan

 

[vieras]

Voiko joku säästyä noilta tunteilta?
Kun odotin kuopusta, se ei merkinnyt yhtään mitään verrattuna jo olemassa olevaan esikoiseen. Jos mun selviäminen ja kuopuksen selviäminen olisivat olleet vaakalaudalla esim. sy nnytyksessä, olisin tottakai valinnut itseni koska jos itse olisin kuollut, esikoinen olisi jäänyt ilman äitiä. Ei mitään tunteita kuopusta kohtaan.

Hänen synnyttyä ja sairaalassa jo masensi esikoisen kärsimys. Tuota olisi varmasti helpottanut, tai ei ehkä olisi tullut ollenkaan, jos olisi hyvät tukiverkot, jotka joskus hakisivat esikoista jonnekin tai antaisivat huomiota. Mutta mitän tällaista ei ollut. Mieskään ei voinut pitää edes isyyslomaa, eli yksin olin pitkät päivät ja yritin tasapainoilla surun murtamana lasten tarpeiden välillä.

Edelleen kun lapset ovat samaa sukupuolta, ja tappalevat asemastaan, tuntuu usein raskaalta. Vaikka ovat jo "isoja". Luulen, että olisi tässä suhteessa jo helpottanut, jos olisivat eri sukupuolta, ja kumpikaan ei olisi niin suuri uhka toiselle.

 

[vieras]

Voiko joku säästyä noilta tunteilta?
Kun odotin kuopusta, se ei merkinnyt yhtään mitään verrattuna jo olemassa olevaan esikoiseen. Jos mun selviäminen ja kuopuksen selviäminen olisivat olleet vaakalaudalla esim. sy nnytyksessä, olisin tottakai valinnut itseni koska jos itse olisin kuollut, esikoinen olisi jäänyt ilman äitiä. Ei mitään tunteita kuopusta kohtaan.

Hänen synnyttyä ja sairaalassa jo masensi esikoisen kärsimys. Tuota olisi varmasti helpottanut, tai ei ehkä olisi tullut ollenkaan, jos olisi hyvät tukiverkot, jotka joskus hakisivat esikoista jonnekin tai antaisivat huomiota. Mutta mitän tällaista ei ollut. Mieskään ei voinut pitää edes isyyslomaa, eli yksin olin pitkät päivät ja yritin tasapainoilla surun murtamana lasten tarpeiden välillä.

Edelleen kun lapset ovat samaa sukupuolta, ja tappalevat asemastaan, tuntuu usein raskaalta. Vaikka ovat jo "isoja". Luulen, että olisi tässä suhteessa jo helpottanut, jos olisivat eri sukupuolta, ja kumpikaan ei olisi niin suuri uhka toiselle.

vähitellen kuopuksesta on tullut läheisempi ja jollain tapaa on syrjäyttnyt esikoisen. vaikka miten yrittää, niin se on se pienempi, joka aina onnistuu sen huomion ja sylipaikan saamaan. Hän on alusta saakka joutunut kilpailla ja on siihen täten paremmin valmistautunut kuin esikoinen, joka ehti muutaman vuoden olla ainoa lapsi. (mitään suurta huomiota ei ole hänkään saanut, ei ole siis mtään tukijoukkoja, suurta sukua ihailemassa, vain me vanhemmat, suku asuu kaukakan)

 

[Bannitar]

Rakkaat ihmiset, mikä ois ihanampi lahja lapselle, kuin oma sisarus ka leikkikaveri. Sehän on osa ihmisyyttä luonnon kiertokulkua.

Äitiyteen liittyy aina aimo annos irrationaalista syyllisyyttä, mutta kun sen oppii ymmärtämään, ei enää stressaa liikoja. Äitiyden ilo löytyy jo sitäkin kautta, että ymmärtää, että tärkeintä on olla läsnä, ihan omana vajavaisena itsenään.

Se vauva-ajankin stressaavin vaihe helpottaa onneksi jo muutamassa kuukaudessa, kun vauva alkaa syödä kiinteitä, ottaa kontakteja eikä vaadi tauotta sylihoitoa.

Lapset ovat suuri lahja, jota ei edes kaikille valitettavasti suoda. Ei heidän kanssaan kannata suorittaa, eivätkä lapset vaurioidu sisarusten saamisesta.

 

[malla82]

ootteleppas vähän aikaa, ni lapses on iloinen, ku on leikkikaveri kotona!! meillä nuo 2vanhinta leikkii ja viihtyy tosi mahtavasti kahdestaan leikeissään ja kaipaavat toisiaan ku toinen on jossain! helpottaa itseäkin, kun ei tarvi olla koko ajan keksimässä leikkejä ja olla eikkimässä lapsen kans! toki mekin touhuamme lasten kans, mutta ei sitä aina vaan ehdi... kotityötkin on tehtävä! mut meillä ainakin on tosi paljon seuraa lapsista toisilleen! ja sinulla ap varmaan helpottaa, ku totut uuteen tilanteeseen! itselläni oli kolmannen kans vähän samaa, et oli vähän outoa, et meitä onkin nyt kolme, mutta äkkiä sitä tottui tilanteeseen! mieskin oli vain päivän kotona sen jälkeen kun tulimme vauvan kanssa kotiin! kesällä sit piti pidemmän loman!

 

[vierailija]

Jo vanha ketju, mutta itselle ajankohtainen. Itkeä vollotin ihan valtoimenaan kun tätä luin. Niin omilta ajatukset tuntuvat. En halua tätä toista. Toivon salaa keskenmenoa

 

[vierailija]

Oot tottunu huolehtimaan esikoisesta ja panemaan hänet etusijalle. Nyt huomio ja duuni tulee jakaa kahdelle. Ajatukset riittämättömyydestä on ihan normi kamaa. Silti, vauva tulee ajanollon myös tärkeäksi esikoisellenne. Ainakin meillä sisarrakkaus on tosi vahvaa ja lapset tekee paljon juttuja yhdessä. Toki kinataankin, mutta suhde on todella lämmin ja toisistaan välittävä. Siskokset pitävät aina upeesti huolta toisistaan. Aina on kaveri jonka kanssa tehdä jotain jos omat kaverit menoillaan. Ja paljon on tytöillä yhteisiäkin ystäviä ja tekevät paljon juttuja isommalla porukalla. Jos tätä ei olisi, olisin tosi surullinen lasteni puolesta. He ovat uskomattoman hyvä tiimi ja elämäntuki toisilleen. Mahassa nyt meillä kolmas.

 

[vierailija]

Meillä on lapset 1v. 9kk ikäerolla ja ihan samat ajatukset oli mullakin alkuun. Etenkin kun meidän kuopus kärsi refluksista ensimmäiset puoli vuotta niin, etten nukkunut juuri lainkaan ja kannoin vauvaa kaikki päivät sylissäni kun ei mikään muu kelvannut. Esikoinen jäi siinä vähemmälle huomiolle, mikä harmittaa todella paljon. Pikkuhiljaa tilanne on kuitenkin helpottunut ja nyt olen iloinen kun nuo 1v. ja 2v. saavat puuhailla yhdessä. Kuopukseen vahva tunneside syntyi paljon hitaammin kuin esikoiseen.