Kun toisen ihmisen todellisuus on suppeampi ja mittapuut erilaiset kuin itsellä

[QUOTE="random";30303556]Kyse on mm. käsitteiden hallinnasta ja oppimistaidoista. Oppikirjojen tekijöiden ja opettajien pitäisi uhrata enemmän vaivaa sen eteen, että kykenevät tuottaman tekstiä, jota voi ymmärtää ilman että on sanakirja toisessa kädessä. Toki tarpeelliset termit ja käsitteet pitää opetella, mutta muu teksti ei saa olla niin hankalasti rakennettua, että sen ymmärtäminen vaatii erityistä ponnistelua. Ja opiskelijoiden pitäisi kehittää oppimisstrategioitaan niin, että saavat lukemastaan selkoa.

Muuten tuosta todellisuuksien kohtaamisesta: Tuskin löytyy kahta ihmistä, joiden todellisuuskäsitykset ovat yksi yhteen. Niitä voi ymmärtää, joiden todellisuus leikkaa omaasi edes jollain lailla, ja jos yhteistä kosketuspintaa on paljon, kanssakäyminen on jo helppoa.

Se, että toinen hahmottaa todellisuutta eri tavalla kuin sinä ei vielä tarkoita sitä, että hänen todellisuutensa olisi suppeampi kuin sinun. Se on vain erilainen.[/QUOTE]

Peesi. Olisi hyvä jos kahdelle eri todellisuudessa olevalle voisi löytää yhteistä kosketuspintaa.

Mutta kyllä mä väittäisin että jonkun käsitys on suppeampi kuin toisen, siinä tapauksessa jos toisella ei ole kokemusta ja käsitystä koskaan ollut koko kokonaisuudesta.

Esimerkkinä kahvihuonekeskustelu/työkavereiden kanssa puhuminen muustakin kuin työstä. Siitä kieltäytyviä voi olla useampaa sorttia:

-tunne-elämältä estynyt ja ehkä kiusattu työntekijä jolla on vaikeuksia päästä samalle aaltopituudelle muiden kanssa ja jolle kahvihuonejuttelut näyttäytyy uhkaavana, kenties turhana
-joku asperger joka voi nähdä lörpöttelyn aivan turhana
-sosiaalinen, turvallisesti kiintyvä ja kokenut työntekijä joka välttämättä ei "tarvitse" kahvihuoneessa istumisia, koska on työporukan kanssa muutoin paljon tekemisissä (muissakin kuin työasioissa), eli vaikka illanistujaisissa. On siis niin sosiaalinen tapaus ja hänellä on paljon ystäviä, että voi olla poiskin välillä eikä kukaan pidä häntä outona tai erakkona.

Noilla kahdella ekalla ei ole ehkä kokemusta kaikesta, siis siitä sosiaalisesta maailmasta jossa muut elää, muiden todellisuudesta. Tuolla kolmannella on kokemusta ja hän voi osan kanssakäymisestä jättää huoletta poiskin.

 

Tää aihe on mulle siitä tärkeä, koska mua ei ole lapsena niin paljon sosiaalistettu ja viety muiden ihmisten todellisuuteen kuin olisi pitänyt, ja olen aikuisiällä joutunut itse raivaamaan tien siihen muiden todellisuuteen. Ihan kuin jostain Putinin Venäjältä olisi tullut USA:aan.
Ehkä vanhemmillani on ADHD:ta tai aspergeria ripaus, ainakin oireet viittaavat suvussani siihen.

Se kieli mitä kotona on puhuttu ei ole ollut aivan sama mitä muut ympärillä on puhuneet, ilmaisut ja ajattelu on olleet rajoittuneempia, ja sen takia on ollut joskus vaikeaa päästä muiden kanssa samalle taajuudelle.
Toki siitä on se hyöty että mä ymmärrän neurologisisti oireilevia ja masentuneita suht hyvin, mutta ehkä olisin mielelläni jättänyt ne kokemukset pois jos olisin voinut valita, ja olisin kasvanut ns.hyvässä perheessä....

 

Mutta kyllä mä väittäisin että jonkun käsitys on suppeampi kuin toisen, siinä tapauksessa jos toisella ei ole kokemusta ja käsitystä koskaan ollut koko kokonaisuudesta.

Esimerkkinä kahvihuonekeskustelu/työkavereiden kanssa puhuminen muustakin kuin työstä. Siitä kieltäytyviä voi olla useampaa sorttia:

-tunne-elämältä estynyt ja ehkä kiusattu työntekijä jolla on vaikeuksia päästä samalle aaltopituudelle muiden kanssa ja jolle kahvihuonejuttelut näyttäytyy uhkaavana, kenties turhana
-joku asperger joka voi nähdä lörpöttelyn aivan turhana
-sosiaalinen, turvallisesti kiintyvä ja kokenut työntekijä joka välttämättä ei "tarvitse" kahvihuoneessa istumisia, koska on työporukan kanssa muutoin paljon tekemisissä (muissakin kuin työasioissa), eli vaikka illanistujaisissa. On siis niin sosiaalinen tapaus ja hänellä on paljon ystäviä, että voi olla poiskin välillä eikä kukaan pidä häntä outona tai erakkona.

Noilla kahdella ekalla ei ole ehkä kokemusta kaikesta, siis siitä sosiaalisesta maailmasta jossa muut elää, muiden todellisuudesta. Tuolla kolmannella on kokemusta ja hän voi osan kanssakäymisestä jättää huoletta poiskin.

Ja niillä kahvihuoneen keskustelijoilla ei puolestaan ehkä ole kokemusta siitä, mitä on olla tunne-elämältään estynyt ja kiusattu, eli tältä osin heidän todellisuutensa on suppeampi kuin työtoverinsa. Onko siis jommalla kummalla suppeampi käsitys todellisuudesta, vai ovatko ne vain erilaiset, eivät osu samaan kokemusmaailmaan? Mitä luulet?

 

Luojan kiitos olen miesvaltaisella työpaikalla, sieellä saa olla tai olla olematta kahvilla, kukaan ei laske toisten kahvihetkiä tai toisten kommentteja tai sitten hiljaisena istumista.

Ilmankos sosiaalialat ja seurakunnat ovat ykkösinä työpiakkakiusaamistapauksissa. Jos siellä lähdetään jo kyseenalaistamaan ja arvoimaan "todellisuuksia" .... pelottavaa.

 

[QUOTE="random";30303611]Ja niillä kahvihuoneen keskustelijoilla ei puolestaan ehkä ole kokemusta siitä, mitä on olla tunne-elämältään estynyt ja kiusattu, eli tältä osin heidän todellisuutensa on suppeampi kuin työtoverinsa. Onko siis jommalla kummalla suppeampi käsitys todellisuudesta, vai ovatko ne vain erilaiset, eivät osu samaan kokemusmaailmaan? Mitä luulet?[/QUOTE]

Enkä minä pysy sivussa kahvipöytäkeskusteluista siksi, että olisin estoinen tai kiusattu tai minulla olisi joku diagnoosi, vaan ihan sen vuoksi, etten juo kahvia ja tarvitsen taukoni aikana raitista ilmaa ja hieman lepuutusta siitä tiimissä olemisesta. Sellainen pieni happihyppely tai rauhoittaminen tekisi joskus joillekin muillekin hyvää

 

[QUOTE="random";30303611]Ja niillä kahvihuoneen keskustelijoilla ei puolestaan ehkä ole kokemusta siitä, mitä on olla tunne-elämältään estynyt ja kiusattu, eli tältä osin heidän todellisuutensa on suppeampi kuin työtoverinsa. Onko siis jommalla kummalla suppeampi käsitys todellisuudesta, vai ovatko ne vain erilaiset, eivät osu samaan kokemusmaailmaan? Mitä luulet?[/QUOTE]

Hmm..kyllä suurimmalla osalla aikuisista on kokemusta jonkinasteisesta kiusatuksi tulemisesta, ainakin niin olen lukenut.

Ja sitten se on tärkeää, että mihin pyritään:siihen terveiden todellisuuteen eikä esim.aspergerien epätäydellisestä todellisuuteen.

Vaikka täytyy sanoa että kun olen vähän addi, niin addina on kyllä ihanaakin.

 

Luojan kiitos olen miesvaltaisella työpaikalla, sieellä saa olla tai olla olematta kahvilla, kukaan ei laske toisten kahvihetkiä tai toisten kommentteja tai sitten hiljaisena istumista.

Ilmankos sosiaalialat ja seurakunnat ovat ykkösinä työpiakkakiusaamistapauksissa. Jos siellä lähdetään jo kyseenalaistamaan ja arvoimaan "todellisuuksia" .... pelottavaa.

Sama minulla Olen ollut nuorena naisvaltaisillakin aloilla lyhyitä aikoja töissä, mutten enää muista miten tämä asia niissä paikoissa meni. En kyllä muista, että ketään olisi katsottu syrjissä silmin, jollei istu kahvilla muiden kanssa.

 

Ja sitten se on tärkeää, että mihin pyritään:siihen terveiden todellisuuteen eikä esim.aspergerien epätäydellisestä todellisuuteen.

Voisitko uskoa, että ihan tavallinen terve ihminenkin voi tarvita oman rauhoittumisen työn keskellä, eikä siihen ole syynä mikään sairaus tai diagnoosi. Tämä keskustelu saa sinun osaltasi jo aika omituisia piirteitä. Eilen illalla te jo HG:n kanssa puhuitte friikeistä tässä yhteydessä, eikö se ole aika liioittelevaa? Et ole piiruakaan osoittanut ymmärtämisen merkkejä tässä keskustelussa.

 

Hmm..kyllä suurimmalla osalla aikuisista on kokemusta jonkinasteisesta kiusatuksi tulemisesta, ainakin niin olen lukenut.

Ja sitten se on tärkeää, että mihin pyritään:siihen terveiden todellisuuteen eikä esim.aspergerien epätäydellisestä todellisuuteen.

Vaikka täytyy sanoa että kun olen vähän addi, niin addina on kyllä ihanaakin.

En huomannut, että tässä olisi ollut kyse siitä, mikä on tavoiteltavaa, vaan pelkästään maailmankuvan ja todellisuuskäsityksen suppeudesta tai laajuudesta.

Niin, mikä sitten on tavoiteltavaa, normaalia, sitä "normin mukaista"? Täytyykö kaikkien olla samanlaisia tai edes suurimmalta osata yhteneväisiä, vai mahtuuko tähän maailmaan muitakin kuin keskivertoihmisiä?

Jos ei, en ihmette vaikka pitäisikin paikkansa tuo, että suurimmalla osalla olisi kokemuksia kiusatuksi tulemisesta. Sitä joka suhteessa normaalia kun ei taida olla olemassakaan.

 

Voisitko uskoa, että ihan tavallinen terve ihminenkin voi tarvita oman rauhoittumisen työn keskellä, eikä siihen ole syynä mikään sairaus tai diagnoosi. Tämä keskustelu saa sinun osaltasi jo aika omituisia piirteitä. Eilen illalla te jo HG:n kanssa puhuitte friikeistä tässä yhteydessä, eikö se ole aika liioittelevaa? Et ole piiruakaan osoittanut ymmärtämisen merkkejä tässä keskustelussa.

Ihan varmasti jokainen normaalijärjellä "varustettu" ihminen sen ymmärtää. En missään nimessä tarkoita, että vähemmän sosiaaliset ihmiset olisivat huonompia työntekijöitä!! Kuten yllä korostin; he voivat olla luotettavia, tunnollisia, huumorintajuisia, myötätuntoisia.. Sosiaalisuus on vain YKSI piirre muiden joukossa !

Nykytyöelämä on raakaa ja mullakin on huoli miten esim asti ja muut nähdään toisten silmissä. Oma poikaystävä on mitä älykkäin ja miellyttävin ihminen, mutta sosiaalisissa tilanteissa hänen pitää skarpata että hän edes pysyy keskustelussa mukana Joten en oikeasti tuomitse tai ajattele pahaa jonkun sosiaalisuuden perusteella!! He voi olla loistavia työntekijöitä.

 

[QUOTE="random";30303654]En huomannut, että tässä olisi ollut kyse siitä, mikä on tavoiteltavaa, vaan pelkästään maailmankuvan ja todellisuuskäsityksen suppeudesta tai laajuudesta.

Niin, mikä sitten on tavoiteltavaa, normaalia, sitä "normin mukaista"? Täytyykö kaikkien olla samanlaisia tai edes suurimmalta osata yhteneväisiä, vai mahtuuko tähän maailmaan muitakin kuin keskivertoihmisiä?

Jos ei, en ihmette vaikka pitäisikin paikkansa tuo, että suurimmalla osalla olisi kokemuksia kiusatuksi tulemisesta. Sitä joka suhteessa normaalia kun ei taida olla olemassakaan.[/QUOTE]

Niin, kukaan ei ole keskiverto tai täysin normaali. Suurin osa on taviksia jossa on suurimmaksi osaksi ehkä sitö taviksiutta mutta myös erityisyyttä.
Mutta onko kellään aikuisella varaa mennä KOKONAAN normaalista poispäin, vaikkei vahingoittaisi muita?
Haluavatko asiakkaat semmoisen työntekijän joka ymmärtää heitä (pystyy myös soveltamaan ja luovimaan koska tuntee aihealueen) vai semmoisen joka vain on ymmärtävinään mutta puhuu ulkoaopittuja juttuja?

Ja lasten kasvatus. Sinkkuna ollessa sitä voisi haahuilla vaikka missä rinnakkaistodellisuuksissa mutta vanhempana on mun mielestä velvollisuus kasvattaa lapsia siihen yleiseen todelllisuuteen. Siitä voi kukin aikuistuva nuori sit yrittää poispäin jos haluaa, mut se on sit hänen asiansa, ei enää vanhempien vastuulla.

 

Päädytään pikku hiljaa vissiin olevaisuuden äärelle: mitä ihmettä on todellisuus, ja onko isomman joukon todellisuudeksi uskoma todellisuuskuva parempi, laajempi tai todempi todellisuus kuin jonkun individualistin todellisuus?

Nöyrä asenne, inhimillinen kiinnostus toisia kohtaan ja uteliaisuus maailman ilmiöistä tekevät sen, että on aika vaikeaa tuomita kenenkään todellisuuksia - kunhan niissä ei vahingoiteta muita. Jihadistien todellisuus on asia joka tekisi mieleni tuomita, mutta voin hyvin ymmärtää semmoisenkin logiikan syntymisen.

 

[QUOTE="hmh";30303719]Päädytään pikku hiljaa vissiin olevaisuuden äärelle: mitä ihmettä on todellisuus, ja onko isomman joukon todellisuudeksi uskoma todellisuuskuva parempi, laajempi tai todempi todellisuus kuin jonkun individualistin todellisuus?

Nöyrä asenne, inhimillinen kiinnostus toisia kohtaan ja uteliaisuus maailman ilmiöistä tekevät sen, että on aika vaikeaa tuomita kenenkään todellisuuksia - kunhan niissä ei vahingoiteta muita. Jihadistien todellisuus on asia joka tekisi mieleni tuomita, mutta voin hyvin ymmärtää semmoisenkin logiikan syntymisen.[/QUOTE]

Aivan, mäkin mietin että mikä on se oikea todellisuus ja olenko vieläkään päässyt siihen enemmistön todellisuuteen.

Jihadistien todellisuus on pyllystä..mä olen sitä mieltä kaikkien todellisuudet ei ole hyviä, muutoinhan pitäisi neurologinen ja psykiatrinen kuntoutus lopettaa, lakata tarjoamasta lapsille virikkeitä jne.

 

Heh, nyt alkaa mennä friikiksi mutta kuvaillaan montako todellisuutta kullakin on.

Jos mä kuvailisin niin mulla on niitä kolme.
-normi, tavallinen, arkinen, sosiaalinen
-jokin outo ja ihana add-maailma jossa elin lapsena, jossa koetaan taide, luonto, värit jne voimakkaina, haaveillaan minkä keritään. Unet, historian asioissa tunnelmoiminen.Tätä en voi aikuisena kovin suureksi päästää, en tosin nykyään ehdikään.
-Jumalan yliluonnollinen maailma. Se on yhtä todellinen kuin tämä normimaailma, koen Jumalan ihanannläsnäolon päivittäin. Vaikkei joku uskoisi niin tämä on ekan kohdan tavoin terve maailma.

 

.mä olen sitä mieltä kaikkien todellisuudet ei ole hyviä, muutoinhan pitäisi neurologinen ja psykiatrinen kuntoutus lopettaa, lakata tarjoamasta lapsille virikkeitä jne.

Heh. Nyt tulen ehkä paljastaneeksi itsestäni enemmän kuin haluankaan, mutta kerron silti: alan työntekijänä olen joskus puolinihilistisenä ja kyynistäkin lähenevänä hetkenäni pohtinut että tämän alan tuotokset saattavat hyvinkin olla pyllystä siinä missä moni muukin asia. Jos tässä lapsia terapioidessamme ja hoidellessamme heille kuntoutuksia tulemme samalla tuhonneeksi vaikka mitä potentiaalisia einsteinejä ja sibleliuksia? Moni sittemmin neroksi osoittautunut taiteilija tai tieteilijä olisi lapsuudessaan saanut varmaan senkin seitsemän neuropsykologista ja psykiatrista diagnoosia, jos olisivat tutkijoiden ja hoitajien kynsiin aikanaan päätyneet. Ja niiden päälle vielä runsain mitoin tasapäistävää ja kaiken ns. normalisoivaa terapiaa ja kuntoutusta.

No en mä nyt sentään enimmäkseen ajattelen näin. Mutta aina joskus.

 

[QUOTE="hmh";30303761]Heh. Nyt tulen ehkä paljastaneeksi itsestäni enemmän kuin haluankaan, mutta kerron silti: alan työntekijänä olen joskus puolinihilistisenä ja kyynistäkin lähenevänä hetkenäni pohtinut että tämän alan tuotokset saattavat hyvinkin olla pyllystä siinä missä moni muukin asia. Jos tässä lapsia terapioidessamme ja hoidellessamme heille kuntoutuksia tulemme samalla tuhonneeksi vaikka mitä potentiaalisia einsteinejä ja sibleliuksia? Moni sittemmin neroksi osoittautunut taiteilija tai tieteilijä olisi lapsuudessaan saanut varmaan senkin seitsemän neuropsykologista ja psykiatrista diagnoosia, jos olisivat tutkijoiden ja hoitajien kynsiin aikanaan päätyneet. Ja niiden päälle vielä runsain mitoin tasapäistävää ja kaiken ns. normalisoivaa terapiaa ja kuntoutusta.

No en mä nyt sentään enimmäkseen ajattelen näin. Mutta aina joskus.[/QUOTE]

Aivan! En kehu itseäni mutta mulla olisi nuorena ollut oikeasti lahjoja taiteen saralla, olin muidenkin ja opettajan mielestä lupaava tapaus. Mutta se oli add-ihmisen maailmaa (en sano että kaikki taiteilijat on addeja) ja tiedostin että muut elävät arkisemmassa todellisuudessa. Halusin pois taidemaailmasta, joka oli kuin unta.

Nyt ymmärrän taviksia paremmin, mutta taidepuoli on retuperällä enkä taidetta ole harrastanut aikoihin. On ihanaa kun saa elää siinä muiden, perus-pirkkojen todellisuudessa.

Mutta josksu palaan taiteen äärelle ja uppudun siihen...:heart:

Mutta siis, onneksi on paljon taiteilijoita jotka elää tätä todellisuutta, heillä ei ole neurologisia juttuja. Tekevätköhän he muuten enemmän käyttötaidetta?

 

Mutta siis en mä nyt todellakaan miksikään Sibeliukseksi tai Edelfeltiksi olisi yltänyt, vaikka kuinka taideta olisin opiskellut eli en ole suuruudenhullu. Mutta joku sanoi että pystyisin nytkin elättämään sillä itseni. No, tiedä sitä, kilpailu on kovaa ja taiteen tekijöitä on paljon.

 

Nyt ymmärrän taviksia paremmin, mutta taidepuoli on retuperällä enkä taidetta ole harrastanut aikoihin. On ihanaa kun saa elää siinä muiden, perus-pirkkojen todellisuudessa.

Argh, osaat kyllä mainiosti alentaa muita ylentämällä itseäsi, et varmaan huomaakaan sitä :O

 

Hmm..kyllä suurimmalla osalla aikuisista on kokemusta jonkinasteisesta kiusatuksi tulemisesta, ainakin niin olen lukenut.

Ja sitten se on tärkeää, että mihin pyritään:siihen terveiden todellisuuteen eikä esim.aspergerien epätäydellisestä todellisuuteen.

Vaikka täytyy sanoa että kun olen vähän addi, niin addina on kyllä ihanaakin.

En kertakaikkiaan ymmärrä, mitä tarkoitat terveiden todellisuudella. Kuulostaa siltä, että yrität tupata itseäsi johonkin ihanteena pitämääsi muottiin ja projisoit tätä tyytymättömyyttäsi muihin. Ole vähän armollisempi itsellesi, samalla saatat oppia hyväksymään ja ymmärtämään muita ihmisiä syvällisemmin kuin pelkästään kristillisestä arvomaailmastasi käsin. Täällä on toki helppo saada vääristynyt kuva toisen ajatusmaailmasta, mutta suhtautumisesi toisiin ihmisiin vaikuttaa kovin pinnalliselta. Ehkä multa on mennyt jotain ohi, mutta saan jutuistasi sen käsityksen, että tarkoitat ihmisen riittävyydellä ja terveellä todellisuudella lähinnä konservatiivisuutta.

 

Argh, osaat kyllä mainiosti alentaa muita ylentämällä itseäsi, et varmaan huomaakaan sitä :O

Millä tapaa olen muita alentanut? Jos kerron että olen vähän päässyt kärryille muiden ajattelusta, niin miten mä siinä alennan muita? Muut ovat olleet siinä todellisuudessa jo aiemmin, pienestä pitäen ja elävät siinä vahvemmin vielä kuin mä.

 

O

En kertakaikkiaan ymmärrä, mitä tarkoitat terveiden todellisuudella. Kuulostaa siltä, että yrität tupata itseäsi johonkin ihanteena pitämääsi muottiin ja projisoit tätä tyytymättömyyttäsi muihin. Ole vähän armollisempi itsellesi, samalla saatat oppia hyväksymään ja ymmärtämään muita ihmisiä syvällisemmin kuin pelkästään kristillisestä arvomaailmastasi käsin. Täällä on toki helppo saada vääristynyt kuva toisen ajatusmaailmasta, mutta suhtautumisesi toisiin ihmisiin vaikuttaa kovin pinnalliselta. Ehkä multa on mennyt jotain ohi, mutta saan jutuistasi sen käsityksen, että tarkoitat ihmisen riittävyydellä ja terveellä todellisuudella lähinnä konservatiivisuutta.

Tällä ei ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa vaan puhun enemmistön yleismaailmallisista jutuista. Kristillinen todellisuus on ihan eri juttu, sen selvittelyyn menisi koko ilta.
En ole menestysteologi. Mutta terveyttä kohti on jokaisen hyvä pyrkiä. Ja se terve malli ei ole joku autistinen, huumeidenkäyttäjän tai jihadistin suppea todellisuus ja maailmankuva.

 

en jaksanut koko ketjua lukea, mutta en tajua tuota kahvitaukojutusta. Onko siinä nyt jotain ihmeellistä, että joillakin juttua riittää ja joillakin ei? Että on ihan friikkiä, jos jaksa vääntää väkisin small talkia, jos ei muuta sanottavaa ole? Eikö mitään merkitystä ole ihmisten välisillä kemioilla ja kiinnostuksen aiheilla ja ylipäätään luonteilla?

 

en jaksanut koko ketjua lukea, mutta en tajua tuota kahvitaukojutusta. Onko siinä nyt jotain ihmeellistä, että joillakin juttua riittää ja joillakin ei? Että on ihan friikkiä, jos jaksa vääntää väkisin small talkia, jos ei muuta sanottavaa ole? Eikö mitään merkitystä ole ihmisten välisillä kemioilla ja kiinnostuksen aiheilla ja ylipäätään luonteilla?

Niinpä. Jotkut nyt vain on hiljaasempia ku toiset eikä se silti ihmisestä friikkiä tee. Tai voi olla väsyny eikä aina jaksa puhua yhtää mitään.

 

Tuo on totta. Mä tykkään esim.Liisa Keltinkangas-Järvisen ajatuksesta eli siitä, että sosiaalisuus ei ole aina päällepäsmäröintiä ja äänessä olemista, vaan hiljaisemmillakin voi olla tosi hyvät vuorovaikutustaidot. Monet osaavat sen että puhuvat vähän, mutta asiaa.

Mutta onko kyse kuitenkaan siitä onko puhelias tai hiljainen? Sitä ajan takaa, että oli hiljaisempi tai puheliaampi, niin että ei aina linnoittaudu sinne sorvinsa ääreen. Että osa työpanosta on myös jutella työkavereiden kanssa.

Se että tekee työnsä hyvin, on loppujen lopuksi aika helppoa monella alalla, kun homman ensin opettelee. Haastavampaa on se ihmisten kanssa oleminen, mutta voiko siitä joku luistaa? Mun mielestä on jonkinlaista pakenemista olla olematta kuin pakollisessa kontaktissa työyhteisöön.

Eli tarkoitatko ylipäätään kommunikointia työyhteisössä? Sehän tietysti on tärkeää, mutta en ymmärrä, miten työtehoon vaikuttaa se, miten paljon tiedän esimerkiksi työkaverin perheestä.

Itse kun ajattelen oman työpaikkani "parhaita" työntekijöitä, niin tähän arvottamiseen ei liity kyllä millään tavalla se, miten paljon hän vapaa-ajallaan tai kahvitauolla viihtyy muiden seurassa. Yksikin työkaveri menee aina kahvitauolla tupakalle ihan yksikseen ja nyt tuli mieleen, että hänen perhe-elämästään en tiedä oikeastaan mitään, mutta hän kyllä osaa hommansa ja arvostan hänen työpanostaan.

 

O

Tällä ei ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa vaan puhun enemmistön yleismaailmallisista jutuista. Kristillinen todellisuus on ihan eri juttu, sen selvittelyyn menisi koko ilta.
En ole menestysteologi. Mutta terveyttä kohti on jokaisen hyvä pyrkiä. Ja se terve malli ei ole joku autistinen, huumeidenkäyttäjän tai jihadistin suppea todellisuus ja maailmankuva.

Ok, nyt olen aivan pihalla Miten työkavereiden kanssa seurustelusta ja lasten kanssa käpyjen keräämisestä päästään jihadisteihin, autismiin ja huumeisiin? Kahlasin ketjun läpi, mutta en vieläkään saa ajatuksesta kiinni. Ja nyt täytyy kyllä sanoa, että huumeidenkäyttäjän todellisuus ei ole välttämättä suppea. Edelleen tuntuu, että terve on sulle yhtä kuin konservatiivinen.
Piirrä kuva