Kun todella suutun kolmevuotiaalle:

[Tiibe]

- En aina osaa olla rakentava
- Olen kovakourainen
-Jopa nimittelen
- Kiroan
- Kiristelen hampaita
- En lepy helposti
- Olen varmaan lapsen silmin pelottava

Näin kävi juuri äsken; lapsi enemmän ja vähemmän vehdannut koko päivän. Joka asiasta on saanut tapella. Päätin laittaa lapselle kylvyn ja laitoin sillä välin iltapuuron tulemaan. Kun tulen paikalle on lapsi on laittamassa puhtaita pyykkejä kylppärissä ammeeseen..huomaan asian ja kiellän. Siitä huolimatta lapsi lataa pyykit kylpyveteen, pomppii niiden päällä ja nauraa. Raivostun, kun minua ei toteltu, nappaan lapsen kylpyammeesta huoneeseensa jäähylle, kiroilen, tivaan syytä miksei lapsi totellut, nimittelen sellaisilla sanoilla, joita lapsi (edes) ei ymmärrä. Jankutan asiasta, lapsi yrittää väistää puheenaihetta..tätä jatkuu hetken. En jaksaisi vastata lapsen tavanomaisiin kysymyksiin. Tekisi mieli jättää koko ipana hetkeksi ja painua pihalle tai karjua niin, että ikkunat irtoisi. Tunnen suuttumusta. Lapsen unille laitto menee ikään kuin kaavan mukaan, ei huvittaisi laulaa, paijata tai muutakaan. Haluaisin olla vaan hetken vihainen. Silti tiedän tämän väsymyksenkin läpi, että ainoa viha mikä hetken kuluttua on jäljellä, on viha itseäni ja kypsymättömyyttäni kohtaan.

 

[meil tääl,]

Yhdyn kirjoitukseesi! Meillä koetellaan nyt kaksivuotiaan uhman kanssa ja samanlaisia tuntemuksia minulla oli juuri eilen. Ja se itsesyytös tapahtuneen jälkee.... HUOH....

 

[kfjlgk]

Kuulostaapa tutulta....olin ihan samanlainen vielä tässä vähän aikaa sitten meidän 3 v. esikolle. Voi että osasinkin taantua hänen tasolleen. On vain niiiin omapäinen likka, että mitkään jäähyt ym. muut mitä "suositellaan" ei onnistunut tämän mimmin kohdalla. Räyhäsin , huusin, kiroilin ja olin kovakourainen(parit tukkapöllytkin sai).
Nyt kun 4 v tuli täyteen, on helpottanut. Nyt riittää kun uhkaan karkkipäivän menetyksellä(pari kertaa on otettu pois), on homma selvä. Kyllä se siitä helpottaa, kun toinen kasvaa ja tuskin tuosta traumoja tulee, kun ipana tietää kuitenkin että perusturvallisuus on taattu ja äiti kaikkein rakas!

 

[sama meilläkin]

Lohduttavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia tuntemuksia. Meidän vesseli täytti just 4 ja kuvaus sopii häneen kuin nenä päähän. Minua ärsyttää myöskin se, kun kysyn: "Miksi sä teit niin?" ja vastaus on: "En tiedä, miksi mä tein niin". Odotan kovasti, että vaihe menisi ohi.

 

[Niimi]

Meillä 2½vee poitsu, joka on jo parin kk ajan käyttäytynyt juuri noin. Meinaa kyllä äitillä palaa päreet. Meillä ei mtkään rangaistukset/jäähyt auta, kun se oikein haluaa niitä, jos niillä uhkailen. Olen siinä toivossa, että pian helpottaa...

 

[Sama täällä]

Ihanaa, että jollain toisella on samanlaista. Mä olen jo useamman kuukauden tuntenut ajoittain hirveää syyllisyyttä siitä, että en pysy rauhallisena. Mulla menee oikeesti lähes joka päivä hermo ja taannun ihan lapsen tasolle. En ole kuitenkaan koskaan tukkapöllyä antanut, mutta huutanut kylläkin...Tuo 3-v osaa vaan olla välillä niiiiiiiin ärsyttävä. Lähes joka viikko päätän, että nyt pysyn rauhallisena enkä hermostu, mutta kun homma vaan jatkuu ja jatkuu niin hermostun taas...Toivottavasti tää menee pian ohi.