kun on vain yksi lapsi on kauhea menettämisen pelko.

["pelokas"]

pelottaa jos ainokaiselle sattuu jotakin, miten sitten jaksaisi?tietenkään vaikka perheessä on useampi lapsi ei toinen lapsi voi toista korvata mutta tuntuisi että silloin olisi helpompaa jos jotain tapahtuisi.

 

["vieras"]

Mulla on kolme lasta ja on kyllä ihan yhtä lailla tuota eikä mitenkään helpota se ajatus, että on useampmi lapsi.

 

["vieras"]

mutta sitten sä miettisit että mitä jos niille molemmille tapahtuu jotain ja menetät molemmat jolloin suru olisi kaksinkertainen

 

["abcdefg"]

meil on 6,enkä sois kellekkään tapahtuvan ikinä mitään pahaa!
oli lapsia 1 tai 10,ei missään tilanteessa voi lohduttautua sillä,että no,jos jollekin jotain sattuu,onhan nuita vielä.

 

[as if]

Mulla on viisi lasta enkä ole koskaan ymmärtänyt tota ajatustapaa (en siis silloinkaan kun itselläni oli vain yksi enkä lapsena kun äitini, olen siis ainokainen, oli tuota mieltä).
Vaikka lapsia olis 137 niin tasan yhtä pahalta se yhden menettäminen varmasti tuntuu. Ja yhtä paljon sitä pelkää.
Itse en ole ihan varma jaksaisinko jatkaa elämääni jos yhdenkään noista muppeloista menettäisin.

 

[meah]

Ainoa minkä mä voisin ajatella olevan ns. "etu" tuossa tilanteessa, on se, että niiden muiden lasten takia on vaan pakko jaksaa jatkaa ja mennä eteenpäin.

Mutta ei se menetys ihan varmasti ole sen helpompi kestää ja käsitellä, oli niitä lapsia sitten 1 tai 10.

 

[juuh]

Itse en ole ihan varma jaksaisinko jatkaa elämääni jos yhdenkään noista muppeloista menettäisin.

Pitäisihän sun jaksaa, niiden muiden takia! Oiskos se sitten rakkautta muita lapsia kohtaan, että menettäisivät äidinkin sisaruksen lisäksi...

 

[ei olisi]

Ei olisi millään tavalla helpompaa jos yhdelle lapsista sattuisi jotain.

 

[as if]

Pitäisihän sun jaksaa, niiden muiden takia! Oiskos se sitten rakkautta muita lapsia kohtaan, että menettäisivät äidinkin sisaruksen lisäksi...

Niin kai pitäis, mä muuten ajattelin tätä asiaa todella paljon toista lasta suunnitellessa/odottaessa. Mutta en silti oo varma kestäisinkö. Enkä just nyt halua alkaa enempää ko. asiaa pohtimaankaan.

 

["pelokas"]

Ainakin on tietenkin sitten jos on useampi lapsi niin jaksettava niiden muiden lasten takia.

 

[Blue]

[QUOTE="pelokas";23529685]Ainakin on tietenkin sitten jos on useampi lapsi niin jaksettava niiden muiden lasten takia.[/QUOTE]

Ei siihen voi lohduttautua, typerä ajatustapa tuo. Ja oli niitä lapsia yksi tai kymmenen niin jos jatkuvasti päässä hakkaa menettämisenpelko niin siihen kannattaa hakea ammattiapua. Se ei ole normaalia ja pahimmillaan estät itseäsi ja lastasi elämästä täysillä elämää.

Ja jos luulet että parannut tuosta sillä että hankit toisen lapsen niin siitä vain koittamaan. Veikkaan kuitenkin että sitten sinäkin huomaisit että vaikka niitä lapsia pyörisi siinä tusina niin aina niistä on huolissaan (ja sulla se menettämisenpelko jatkuisi vaan ja joutuisit kuitenkin siihen hankkimaan apua).

 

[vh]

Mulla on viisi lasta enkä ole koskaan ymmärtänyt tota ajatustapaa (en siis silloinkaan kun itselläni oli vain yksi enkä lapsena kun äitini, olen siis ainokainen, oli tuota mieltä).
Vaikka lapsia olis 137 niin tasan yhtä pahalta se yhden menettäminen varmasti tuntuu. Ja yhtä paljon sitä pelkää.
Itse en ole ihan varma jaksaisinko jatkaa elämääni jos yhdenkään noista muppeloista menettäisin.

Mieheni pikkusisko kuoli onnettumuudessa muutama vuosi sitten. Oli nuorimmainen neljästä lapsesta ja ainoa joka asui vielä kotona. Kuolema on ollut aivan kauhea asia koko perheelle ja erityisesti äidille. Tuska on ollut aivan valtava ja on sitä edelleen. Se että on useampi lapsi ei tarkoita sitä ettei sen yhden kuolema sattuisi yhtä paljon ja muuttaisi elämää. Kuitenkin jos on useampia lapsia, jää jäljelle vielä muita joista saa iloa ja edes sen pienenpienen kipinän jatkaa elämistä. Mieheni äiti suree kuollutta lastaan edelleen joka päivä, mutta iloitsee muista lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Jos olisi ollut ainoa lapsi, uskon että haussa makaisi myös äiti.

 

[hhhh]

ei olisi helpompaa mutta kun on 3 lasta ja yhdelle tapahtuisi jotain, saa edelleen olla äiti. Mutta jos 1 lapsi ja tapahtuu pahaa, mikä sä sitten olet ja minkä vuoksi jaksat

 

["vaimo"]

7 lasta ja kamala menettämisen pelko...................

 

["sipsi"]

ei olisi helpompaa mutta kun on 3 lasta ja yhdelle tapahtuisi jotain, saa edelleen olla äiti. Mutta jos 1 lapsi ja tapahtuu pahaa, mikä sä sitten olet ja minkä vuoksi jaksat

Tuota, äitihän on lopun elämäänsä, vaikka lapsi ei eläisikään...

Yksi minullakin, ja kyllähän sitä pelkää joskus, kun alkaa olla jo siinä iässä, että yksinkin tuolla pörräilee. Ei sitä eloa jaksa elää, jos koko ajan murehtii ja miettii, hyvät ihanatkin päivät jää sitten pelon ja suremisen alle. Näin minä ajattelen.

Ainoa kerta, kun on tehnyt mieleni tirvaista joltakulta hampaat kurkkuun on seuraavanlainen: työtoverini (entinen) tiesi, kuinka vaikea meidän oli tyttö saada. Tytön ollessa muutaman vuoden ikäinen, tämä ihminen ihan pokkana kysäisi kahvitauolla, että "milloinkas ajattelit hankkia toisen? Jos lapsesi sattuu vaikka kuolemaan, niin entäs sitten, että kyllä aina pitäisi olla "särkymisen vara" (eli sisarus!!!)". Onneksi tytön kummitätui avauti kyseiselle ihmiselle, ennenkuin itse ehdin...

Ap: nauti ainokaisestasi. Yhden lapsen vanhemmuudessakin on puolensa - ja näin on ajateltavakin minun, kun sitä toista tai kolmatta ei luoja eikä lääketiede suonut, hartaista toiveistamme huolimatta. Onneksi on tuo yksi, rakkaista rakkain lapsi.

 

[ymmärrän]

Minä olen menettänyt lapseni ja ilman noita kahta vanhempaa lasta en olisi jaksanut. Noiden kahden vuoksi minun oli pakko mennä päivästä toiseen, tehdä samat rutiinit kuin ennenkin, herätä aamulla, tehdä ruokaa, elää, kulkea askel kerrallaan valoa kohti... Ymmärrän täsmälleen mitä ap tarkoittaa.

 

[fwefr2g]

Joo, toimiihan se niinkin, että jos kotona on muita, hoitoa tarvitsevia lapsia, niin ne lapset pitää omalta osaltaan elämässä kiinni. Mutta. Se toimii myös niin, että vanhemmilla ei ole silloin välttämättä tilaa ja mahdollisuutta surra ja käsitellä asioita, koska siihen ei voi keskittyä siksi että pitää pitää huolta muistakin lapsista. Surutyö ja asian käsittely viivästyy ja viivästyy. Tai sitten siinä voi käydä niinkin, että vanhemmat romahtavat eivätkä yksinkertaisesta jaksa huolehtia muista lapsista riittävästi, koko perhe romahtaa, ja sitten vuosikausia terapioidaan vanhempien lisäksi niitä kuolleen lapsen sisaruksia.

 

[Liinu81]

Sipsi: Onpa sinulle todellakin sanottu typerä kommentti! En voi uskoa, että kukaan oikeasti voi ajatella noin, "särkymisen vara"!! Aivan kammottavaa..

 

[sekaisinko?]

Mullakin yksi lapsi, eikä maailmassa ketään muuta. Olen välillä aivan sairaana menettämisen pelosta. Kuvittelen lapsen kuolemaa, hautajaisia ym. ja sitten itken.

 

[fergty]

Mullakin yksi lapsi, eikä maailmassa ketään muuta. Olen välillä aivan sairaana menettämisen pelosta. Kuvittelen lapsen kuolemaa, hautajaisia ym. ja sitten itken.

Joo, jonkin verran sekaisin olet kyllä. Opettele seisomaan omilla jaloillasi, niin tuokin pakkoajatus helpottaa.

 

[.....]

[QUOTE="pelokas";23529602]pelottaa jos ainokaiselle sattuu jotakin, miten sitten jaksaisi?tietenkään vaikka perheessä on useampi lapsi ei toinen lapsi voi toista korvata mutta tuntuisi että silloin olisi helpompaa jos jotain tapahtuisi.[/QUOTE]

Ei todellakaan ole helpompaa kahden äitinä, tiedän sen kun olen joskus ollut vain yhden äiti, niin asia ei todellakaan muuttunut toisen synnyttyä. Pelko on vaan kaksinkertainen. Mä en kestäisi kummankaan menetystä. Olisin itsekäs ja päättäisin päiväni jos niin kävisi, että jommallekummalle lapselle sattuisi jotain. Ja sitten ahdistaa, että toinen jäisi ilman äitiä, mutta mä en vaan pystyisi enää mihinkään tässä elämässä, en olemaan äiti , enkä mitään jos multa lapsi tai lapset otettaisiin elämästä pois.

 

["vieras"]

Joo, jonkin verran sekaisin olet kyllä. Opettele seisomaan omilla jaloillasi, niin tuokin pakkoajatus helpottaa.

Opetele itse rakastamaan lapsiasi tai jotain toista ihmistä kunnolla, niin tiedät mitä oikea rakkaus ja sen myötä tuleva tuska tarkoittaa. Tunnevammainen.

 

["heips"]

Musta ois kalamaa menettää ainokainen, kun ei kukaan enää kutsuisi äidiksi Ei tietenkään toiset lapset korvaa menetettyä, mut kyllä se helpommalta tuntuisi ja elämää olisi pakko jatkaa elossa olevien lasten takia.

 

["sipsi"]

Sipsi: Onpa sinulle todellakin sanottu typerä kommentti! En voi uskoa, että kukaan oikeasti voi ajatella noin, "särkymisen vara"!! Aivan kammottavaa..

Eikö vaan Todella kammottavasti sanottu, kenelle vaan, mutta kun hän vielä erinomaisen hyvin tiesi kaikki vaikeutemme lapsen saantiin liittyen

 

[fergty]

[QUOTE="vieras";23530374]Opetele itse rakastamaan lapsiasi tai jotain toista ihmistä kunnolla, niin tiedät mitä oikea rakkaus ja sen myötä tuleva tuska tarkoittaa. Tunnevammainen.[/QUOTE]

Kiitos vaan, rakastan kaikki lapsiani erittäin paljon. Mutta jos mälläilee ja kieriskelee kuvitelmissa lapsen kuolemasta, niin silloin kyse on PAKKOAJATUKSESTA ja siitä, että ihminen ei kykene olemaan oma itsensä ilman sitä toista ihmistä.

On eri asia pelätä toisen puolesta, kun kärsiä pakkoajatuksista ja piehtaroida kuolemasävyisissä mielikuvissa. Terve rakkaus ei ole sellaista.