Kun on mustasukkanen kavereistaankin

Lasten syntymän myötä minulta on kaverit jotenkin kaikonnut. Tai on niitä, voin ottaa heihin yhteyttä sillon kun haluan tai kaipaan kuuntelijaa mutta tuntuu ettei kellään ole aikaa tavata minua koskaan
Paljon on kekkereitä ja kemuja mistä näen sitten kuvia facebookin kautta tai kuulen heiltä juttuja kun sattumalta heidät jossain tapaan.
Mutta minua ei ole kutsuttu. Eikä voi kyse olla siitäkään että luulisivat etten pääse. Lähes koska vaan minun on mahdollista lähteä heidän mukaansa jos ilmottavat esim. kaksi päivää ennen juhlia. Tunti ennen lähtöä on hiukka turha ilmoittaa.

Sitten kun kuulen ne jutut tai näen ne kuvat niin sattuu sydämeen ihan vietävästi Iso porukka, miksen minä kelpaa mukaan

 

Minulla ihan sama homma.. Sitten vielä facebookissa joku saattaa kirjoittaa, ettei pääse joihinkin pirskeisiin kun on välimatkaa tms. ja sitten vastataan, että oli odotettavissa, mutta halusi kohteliaisuudesta kutsua. Ja minua ei ole edes siitä kohteliaisuudesta kutsuttu, vaikka olen luullut kuuluvani tiiviisti kyseiseen kaveriporukkaan... Ja sitten kun sinnekkinhän voi tehdä kutsuja ja ne näkyy itsellekkin, jos se vaan on jollekkin kaverille lähetetty. Niistä näkee tasan tarkkaan ketkä kaikki on kutsuttu. Tosi paha mieli tämmöisestä.

Kellään ei tunnu kiinnostavan mitä meille kuuluu, eikä aina edes jakseta tai viitsitä vastata kun heiltä kysyy kuulumisia. ÄRSYTTÄÄ! Kun kaikki keitä on luullut ystäväksi on kadonneet lapsen myötä, myös eräs jolla on itselläänkin lapsia.

 

Kauheelta kuulostaa tuollanen! :-(

 

Olen tästä jopa useamman kerran maininnut "ystävilleni" mutta ei ole muuttanut tilannetta miksikään. Kun näen kuvia missä on minun läheisiä ystäviä ja sitten sellaisia jotka eivät ole edes koskaan kuuluneet kaveriporukkaamme niin tuntuu tosi pahalta. Miksi tuo lähes tuntematon on siellä juhlissa kun minulle asti ei ole tullut edes kutsua?

"Nokun me ajateltiin ettet kuitenkaan pääse" "Nokun me ajateltiin etten edes halua sinne" "Nokun mekin keksittiin se niin äkkiä että ei sitten tultu ajatelleeks..." jne. Tuttuja selityksiä Miksi he ajattelevat minun puolestani kysymättä edes?

 

Mullekin kävi eilen ekan kerran noin sillä lailla että kolahti aika pahasti. Kurja ja tylsä fiilis siis täälläkin.

 

Kylläpä siinä niin kävi, että esikoisen syntymän jälkeen karsiutui jyvät akanoista.... Ne muutamat tosiystävät jäi. Yksi tosiystäväksi luulemani henkilö otti kans etäisyyttä ja se kirpaisi. Vasta vuosien päästä hän kertoi, että yhteydenpitäminen teki liian kipeää, kun itsellä oli kova vauvakuume, mutta lasta ei tullutkaan. Olin kuitenkin kuvitellut, että ollaan niin läheiset, että olis voinut tuollaisen asian minulle jakaa...

Mutta joo, niin ne vaan tuntui ajattelevan: "me aateltiin, ettei sua kiinnosta/ettet pääse..." yms.

 

Minä olen nyt ajatellut, että en edes kerro uudesta vauvasta kavereilleni ennenkuin syntyy ja laitan sitten kuvia facebookkiin.. Sitten jos kysyvät, miksen oo kertonu ni vastaan, että ajattelin, ettei teillä kiinnosta!

 

Tosi ikävän kuuloista Täytyypä pitää kunnon puhuttelu nyt ystäville, että sitten kun lapsi syntyy, olen vielä olemassa. Vaikka luulen että mun ystävät sen muistaa, ainakin luulen niin. Ei voi nähtävästi koskaan tietää.

Mutta ehkä teidän kannattaisi järkätä ite jotain menoa ja kutsua niitä kavereita. Ehkä se lähtee taas siitä kun kamut huomaa että sama ihminen sen vauvan takaa löytyy kuin ennenkin

 

Minä olenkin järjestänyt kemuja ja kysellyt että viettäisikö joku esim. minun kanssani juhannusta. Kovasti tuntuu olevan kaikilla aina muita suunnitelmia. Se se vasta pahalta tuntuukin.
Toisaalta, minun luonteeltani vaatii ihan h*lvetisti pyytää aina heitä seuraani. Niin sanotusti ruinata heidän seuraansa kun kukaan ei kuitenkaan koskaan pyydä minua.

 

Ota puheeksi. Itse puhuin jo ennen lapsen syntymää että voin ihan hyvin tulla mukaan ja en vaan juo. Kutsuja satelee 100%:sti entiseen malliin.
Olen käynytkin parissa juhlissa ja vauva ollut mukana :-D

 

Niin kuin aiemmin jo kerroinkin niin olen kyllä puhunut, puhunut, puhunut... Ei vaan tunnu auttavan.

 

Niin ja kun on ollut lapsesta asti aika heikko itsetunto niin tuo on syönyt sitä entisestään. Ei oikein tule tutustuttua uusiinkaan ihmisiin kun on koko ajan tunne että enhän kelvannut vanhoillekaan ystävilleni niin mitä sitä turhaan särkemään sydäntään vielä uusienkin kanssa?

 

Vähän sama juttu mulla, mä kyllä soittelen muutamalle kaverille ja ehdotan leffaa tms, mutta he eivät koskaan itse ota yhteyttä Ei me nähtäis koskaan jos mä en pitäisi yhteyttä yllä ja sekös v*tuttaa :`(

 

Vähän sama juttu mulla, mä kyllä soittelen muutamalle kaverille ja ehdotan leffaa tms, mutta he eivät koskaan itse ota yhteyttä Ei me nähtäis koskaan jos mä en pitäisi yhteyttä yllä ja sekös v*tuttaa :`(

Näin meilläkin. Ja tuntuu tosi pahalta itse aina ottaa yhteyttä ja kysellä. Jotenkin ottaa luonnon päälle ruikuttaa toisilta seuraa.
Kun eivät kuitenkaan koskaan pyydä minua mihinkään.
Minun ystäväni lähti täältä etelä-suomesta pohjoiseen muutamaksi kuukaudeksi viime vuonna. Puhuttiin että mennään sinne lomalle parin muun kaverini kanssa sitten. Päästään pohjoiseen ja moikkaamaan kaveriakin samalla.
Nyttemmin sitten kävi ilmi nimenomaan facebook kuvista että nämä kaverit olivat olleet siellä, mitään eivät kertoneet vaikka lähes päivittäin mesen kautta oltiinkin yhteydessä tämän toisen kanssa.
Että se siitä sitten.

 

Mustasukkaiseksi en itseäni kokisi, mutta täytyy myöntää että mulla on lähestulkoon kaikki kaverit vaihtuneet iän ja lasten sekä työn myötä. Uusia ihania ihmisiä tullut elämään, osa vanhoista kavereista haihtunut kokonaan elämästäni, osan kanssa pidetään yhteyttä meileitse muttei juurikaan tapailla. Sekin kuuluu musta elämään, joku guru on joskus sanonu, että ihmisen pitäs 7 vuoden välein tehdä inventaariota elämässään ja ihmissuhteissaan.

 

Sehän tässä inhottavinta onkin, kun niitä uusia ihmsiä on niin vaikea lähestyä ja hommata uusia ystäviä niiden entisten tilalle. Ei varmasti harmittaisi niin paljoa, jos uusia ystäviä olisikin, mutta kun olen ihan yksin

 

Sehän tässä inhottavinta onkin, kun niitä uusia ihmsiä on niin vaikea lähestyä ja hommata uusia ystäviä niiden entisten tilalle. Ei varmasti harmittaisi niin paljoa, jos uusia ystäviä olisikin, mutta kun olen ihan yksin

Niin minäkin

 

Mistä päin olet? Itse asun Helsingissä ja ikää 25v. Jos sattumoisin asut tässä nurkilla niin meistä voisi tulla ystäviä?