Kun mies on se haluttomampi osapuoli.. muita?

  • Viestiketjun aloittaja avovaimo
  • Ensimmäinen viesti
näin meilläkin
Meilläkin mies haluaa harvemmin kuin minä. Minusta siihen on toisaalta fyyiset syyt ja toisaalta jotain psyykkistä joskus. Ne fyysiset on helpompi tajuta: miehellä on raskas työ, tekee pitkiä päiviä, ja ajoittain toista yhtä raskasta työtä iltaisin, jolloin ei ole aikaa ja jos aikaa olisikin, niin mies on ihan oikeasti niin sippi ettei irtoa. Se psyykkisen puolen haluttomuus on minun usein vaikeampi tajuta (olen kai niin hyvin omaksunut tämän yleisen uskomuksen, että miesten kuuluu olla aina valmiita panemaan eikä oikein muuta ajattelekaan).

Mutta minun miehelle ei siis vain näytä olevan kovin tärkeää seksi. Jos jää miehen aloitetta odottamaan, seksiä on max 3 krt kuukaudessa silloinkin kun mies ei ole fyysisesti liian poikki. Minä tykkäisin vaikka joka päivä, mutta 2-3- päivän välein ainakin. Jos on liian pitkään taukoa, alkaa jo mennä halut. (Miehellä toimii päin vastoin, tauko lisää haluja.) Mies ei myöskään ole kiinnostunut uusista asennoista tai muista kokeiluista sängyssä, ei tykkää vaihtelusta edes siinä mielessä että välillä otettaisiin pikapano ja välillä oikein pitkän kaavan mukaan. Kaikin tavoin seksi vaikuttaa vähemmän tärkeältä hänelle kuin minulle. Esim kun olin raskaana, puhuttiin raskauden, synnytyksen, lapsen ja oman iän mahdollisesti tuomista muutoksista seksielämään. Minä pidin kauheana ajatusta, että jonkun tapaturman takia itseltä menisi tässä iässä (alle 40-v) kyky nauttia seksistä. Mies piti yhdentekevänä asiana, voisi kuulemma ihan hyvin olla ilman lopun ikäänsä. Yritän ymmärtää miestä, mutta kyllä tuntuu tosi vieraalta ja kummalliselta tuo ajatus.
 
Pitää myös muistaa se, että aloitteen tekeminen on myös osa ihmisen seksuaalisuutta. Tarkoitan sitä, että se voi olla turn off, jos mieltää itsensä tai sen toisen rooliksi.

Tuohan ei toki tarkoita sitä, että ei voisi vastaanottaa aloitteita tai tehdä niitä, mutta saattaa selittää sitä, että toinen torjuu useimmiten.

Toisen viritteleminen seksiin ei välttämättä onnistu kuten kliseiset harlekiinikirjat tai tv-sarjat kertovat. Tarkoitan sitä, että jotkut ihan muut jutut saattaa toisen innostaa asiaan, kuin seksistä vihjailu tai pornahtavat alusvaatteet. Me ollaan kaikki yksilöitä ja sen toisen pään sisään pääseminen on välillä ehdotonta jos haluaa itselleenkin miellyttävämpää seksielämää.

Ja kerran viikkoon ei ole kovin huono määrä. Toki jokaisella on oikeus omiin haluihinsa, oli ne kuinka usein tai harvoin tahansa, mutta suurimmassa osassa suhteista on tehtävä myönnytyksiä asiassa kuin asiassa. Eikä kiukkuaminen siinä auta. Päinvastoin.
 
kiihkotta

Järkipuhetta.
 
Exän kanssa oli sama ongelma. Meillä oli niin paljon ongelmia ja ristiriitoja että se vaikutti suoraan myös seksielämään. Mies oli ihan lukossa psyykkisesti ja fyysisesti, lähentymisyritykset kariutui selän kääntämiseen eikä häneltä tarvinnut aloitteita toivoa.
 
"Murri"
Kannattaisi ehkä vertailla tämänhetkistä tilannetta menneeseen. Kyllähän se tahti varmasti alkuvuosista hiljenee, mutta jos muutos on tyylin 4-5 krt/viikossa tasaiseen 1 kerta / kk niin jokin saattaisi olla pielessä.

Kysymys "miksi näin harvoin?" kannattaa joksus vaihtaa asiallisesti esitettyyn "nautitko seksistä?" malliseen.
Kieltävä vastaus ei siis välttämättä tarkoita, että vika olisi kumppanissa.

Juu, ei mies mikään ainavalmis ole, tai no ehkä suhteen ensimetreillä, kyllähän miehen halukkuuteen liittyy vahvasti ne samat kuin naisenkin, vaikka toista yleensä urbaaneissa legendoissa väitetään. Stressi, oma minä kuva, virkeys ja puoliso. Niillä aika pitkälle mennään.
 
ukko muttei ehkä mies enää
[QUOTE="Alli";30116144]Haluttomuus kertoo vain ja ainoastaan siitä, että suhde ei ole kunnossa. Niin se vain on. Turha on syyttää halutonta. Pitäisi olla äärettömän kiinnostunut siitä, mikä suhteessa mättää. Tulevatko molemmat kuulluiksi ja nähdyiksi, voiko suhteessa olla heikko, hyväksytäänkö toinen juuri sellaisena kuin hän on, voiko suhteessa heittäytyä .....jne.[/QUOTE]

Väärin meni. Tuo on oikea vastaus silloin, kun suhteessa nainen on se haluton. Kun mies on haluton, vika ei tietenkään ole suhteessa eikä ainakaan naisessa, vaan ihan pelkästään siinä miehessä.

Meillä on ongelmana vaimon haluttomuus lasten syntymän jälkeen. Kahden lapsen jälkeen halut ovat kadonneet ihan totaalisesti, eikä vaimoni kiistä tätä itsekään. Sanoo siis, että ei vaan haluta ja itseään ei voi pakottaa haluamaan.

Tiedän toki sekä omasta kaveripiiristä että yleisemminkin, että tällainen tilanne ei ole mitenkään harvinainen. Maailman tavallisin tarina. Sitä kuitenkin ihmettelen, että vaimoni oli kuulemma eräissä naisten illanistujaisissa valitellut minun haluttomuuttani! Ilmeisesti ryhmän paine tms. oli vaikuttanut asiaan, näin ainakin epäilen.

Toistaiseksi olen tyytynyt tilanteeseen ja poistanut paineita omin käsin, mutta loppuelämääni en ole ajatellut näin elää. Ellei tilanne muutu, niin ratkaisu on joko ero, tai sitten haen seksini ennenpitkää muualta.
 
Vierasmiess
Alkuperäinen kirjoittaja ukko muttei ehkä mies enää;30116856:

Tuo on kyllä niin vittumaista sovinismia, että pahaa tekee. Ilmeisesti akkasi itsetunto on niin huono, että häntä pitää haluta seksuaalisesti vaikka hän sillä halulla ja huomiolla ei mitää tee tai edes sitä oikeastaan halua saada. Jonkinlaista kiusaamista ja toisen härnäämistä, "tee minulle jotain josta voin antaa negatiivisen palautteen!"
 
olkaa onnellisia jos saatte kerran viikkoon! Mä saan vaan kerran kuussa! Hyvä jos sitäkään! Ihme valittajia! Mulle kerta viikkoon ois jo totaalii luksusta!
Sinun tilanne ei ole mikään oikeutus väheksyä tai pistää jalustalle ketään.

Jokainen määrittelee itse sen mikä on itselle riittävää.

Jos saat 2000/kk palkkaa, niin se ei ole syy huutaa 3000/kk saaville, "olkaa tyytyväisiä".

Sama olisi jonkun huutaa sinulle "ole tyytyväinen, meillä on 2 krt / vuodessa".
 
ukko muttei ehkä mies enää
Tuo on kyllä niin vittumaista sovinismia, että pahaa tekee. Ilmeisesti akkasi itsetunto on niin huono, että häntä pitää haluta seksuaalisesti vaikka hän sillä halulla ja huomiolla ei mitää tee tai edes sitä oikeastaan halua saada. Jonkinlaista kiusaamista ja toisen härnäämistä, "tee minulle jotain josta voin antaa negatiivisen palautteen!"
Tarkoitatko nyt sitä tilannetta, jossa vaimoni oli valitellut minun haluttomuuttani? En ollut siellä paikalla, mutta käsittääkseni siellä oli syntynyt keskustelua siitä, kuinka harvinaiseksi seksi on itse kunkin liitossa käynyt. Ja ilmeisesti vaimoni sitten oli katsonut "vähemmän noloksi" tms. syyttää seksin vähyydestä itsensä sijaan minua. Kun mainitsin hänelle, että kuulin tällaista ja onko asiassa perää ja voisinko tehdä jotain toisin, niin hänen vastauksensa oli jotain sellaista, kuin että se nyt vaan oli sellainen läppä.
 
avovaimo
Pitää myös muistaa se, että aloitteen tekeminen on myös osa ihmisen seksuaalisuutta. Tarkoitan sitä, että se voi olla turn off, jos mieltää itsensä tai sen toisen rooliksi.

Tuohan ei toki tarkoita sitä, että ei voisi vastaanottaa aloitteita tai tehdä niitä, mutta saattaa selittää sitä, että toinen torjuu useimmiten.

Toisen viritteleminen seksiin ei välttämättä onnistu kuten kliseiset harlekiinikirjat tai tv-sarjat kertovat. Tarkoitan sitä, että jotkut ihan muut jutut saattaa toisen innostaa asiaan, kuin seksistä vihjailu tai pornahtavat alusvaatteet. Me ollaan kaikki yksilöitä ja sen toisen pään sisään pääseminen on välillä ehdotonta jos haluaa itselleenkin miellyttävämpää seksielämää.

Ja kerran viikkoon ei ole kovin huono määrä. Toki jokaisella on oikeus omiin haluihinsa, oli ne kuinka usein tai harvoin tahansa, mutta suurimmassa osassa suhteista on tehtävä myönnytyksiä asiassa kuin asiassa. Eikä kiukkuaminen siinä auta. Päinvastoin.
Ihan hyviä pointteja. Meillä mies on 99% nuiva jos minä teen aloitteen. Enkä todellakaan tee niitä jatkuvasti, koska olen tullut torjutuksi niin monta kertaa. Aloitteen tekemisessä olen kokeillut eri tekniikoita; vihjailua, suoraa ehdottamista, olen yrittänyt järjestää jotain kivaa yhteistä tekemistä, silitellyt ja pitänyt muuten hyvänä ilman painostusta seksiin sen(kään) jälkeen. Monesti tämän saman tarinan kuulee toisinpäin, mutta meillä se mies tosiaan tuntuu olevan haluttomampi osapuoli. Koskaan en ole vaatinut seksiä tai painostanut siihen, en koskaan.
 
Vierasmiess
Alkuperäinen kirjoittaja ukko muttei ehkä mies enää;30116908:
Tarkoitatko nyt sitä tilannetta, jossa vaimoni oli valitellut minun haluttomuuttani? En ollut siellä paikalla, mutta käsittääkseni siellä oli syntynyt keskustelua siitä, kuinka harvinaiseksi seksi on itse kunkin liitossa käynyt. Ja ilmeisesti vaimoni sitten oli katsonut "vähemmän noloksi" tms. syyttää seksin vähyydestä itsensä sijaan minua. Kun mainitsin hänelle, että kuulin tällaista ja onko asiassa perää ja voisinko tehdä jotain toisin, niin hänen vastauksensa oli jotain sellaista, kuin että se nyt vaan oli sellainen läppä.
Joo sitä.
Ainakin itse odottaisin vähän suorempaa selkärankaa vaimoltani.
 
Ihan hyviä pointteja. Meillä mies on 99% nuiva jos minä teen aloitteen. Enkä todellakaan tee niitä jatkuvasti, koska olen tullut torjutuksi niin monta kertaa. Aloitteen tekemisessä olen kokeillut eri tekniikoita; vihjailua, suoraa ehdottamista, olen yrittänyt järjestää jotain kivaa yhteistä tekemistä, silitellyt ja pitänyt muuten hyvänä ilman painostusta seksiin sen(kään) jälkeen. Monesti tämän saman tarinan kuulee toisinpäin, mutta meillä se mies tosiaan tuntuu olevan haluttomampi osapuoli. Koskaan en ole vaatinut seksiä tai painostanut siihen, en koskaan.
Jos tuntee että on kokeillut kaikkea mitä maa päällään kantaa, ilman että luo painostavaa ilmapiiriä, pitänee tyytyä siihen, että miehellä ei vaan halut syty kuin oma-aloitteisesti ajastaan.
 
Mieskerho
No mulla meni halut kun viime aikoina on aika vahva löyhähdys tullut alakerrasta saksia availlessa. Monet naiset ei vaan ymmärrä hygienian päälle, kerrassaan omituista.
 
Aijjaa, no sepäs ikävää. Kuulostaa bakteerivaginoosilta, siihen auttaa ensikädessä lactal ja jos se ei tehoa niin sit lääkäriltä antibiootti. Vieppä vaimolle apteekin tuliaisia ;)
 
"pirpana"
Suosittelen näille haluttomien miesten puolisoille samoja vinkkejä, joita auliisti jaellaan miehille, joiden naiset ovat pistäneet ns.portit kiinni. :)

Elikkäs! Tehkää nyt enemmän niitä kotitöitä ja antakaa miehelle omaa aikaa, älkää rasittako lastenhoidolla. Vaan pitäkää huolta, että mies saa rentoutua ja käydä tapaamassa ystäviään.
Palkatkaa lapsenvahti, varatkaa kiva kahdenkeskinen loma kohteeseen, joka kiinnostaa halutonta.
Huomioikaa rakastanne, hemmotelkaa ja muistakaa ne pikkulahjat! Se voi olla hyvää konjakkia tai uudet pelivehkeet yms..

Älkää painostako, keskittykää miehen nautintoon ja unohtakaa itsenne! Kukaan ei halua vain oman nautinnon tavoittelijaa. Vuoden, parin jälkeen voitte ehkä jo itsekin hiukan nauttia kunhan mies on ensin varmistunut ettette vain käytä omien himojenne kohteena. :D

Ja miehenkin seksuaalisuus on niin herkkää, että jos olet joskus arvostellut väärällä hetkellä vahingossa nii joudatkin miettiä seuraamuksia seksittömässä liitossa. Yleensä tilanne paranee ajan myötä, kunha muistaa hemmotella ja ottaa päävastuun arjen pyörityksestä. Jos ei, nii rakkaus kyllä kestää loppuelämän kuivan kauden. Sikanainen jos alkaa vierasta vilkuilemaan!!

Näin.. Tasa-arvoa.
 
Vierasmiess
[QUOTE="pirpana";30117107]Suosittelen näille haluttomien miesten puolisoille samoja vinkkejä, joita auliisti jaellaan miehille, joiden naiset ovat pistäneet ns.portit kiinni. :)

Elikkäs! Tehkää nyt enemmän niitä kotitöitä ja antakaa miehelle omaa aikaa, älkää rasittako lastenhoidolla. Vaan pitäkää huolta, että mies saa rentoutua ja käydä tapaamassa ystäviään.
Palkatkaa lapsenvahti, varatkaa kiva kahdenkeskinen loma kohteeseen, joka kiinnostaa halutonta.
Huomioikaa rakastanne, hemmotelkaa ja muistakaa ne pikkulahjat! Se voi olla hyvää konjakkia tai uudet pelivehkeet yms..

Älkää painostako, keskittykää miehen nautintoon ja unohtakaa itsenne! Kukaan ei halua vain oman nautinnon tavoittelijaa. Vuoden, parin jälkeen voitte ehkä jo itsekin hiukan nauttia kunhan mies on ensin varmistunut ettette vain käytä omien himojenne kohteena. :D

Ja miehenkin seksuaalisuus on niin herkkää, että jos olet joskus arvostellut väärällä hetkellä vahingossa nii joudatkin miettiä seuraamuksia seksittömässä liitossa. Yleensä tilanne paranee ajan myötä, kunha muistaa hemmotella ja ottaa päävastuun arjen pyörityksestä. Jos ei, nii rakkaus kyllä kestää loppuelämän kuivan kauden. Sikanainen jos alkaa vierasta vilkuilemaan!!

Näin.. Tasa-arvoa.[/QUOTE]

No näin!

Veikkaan vaan, että suurin osa palstamammoista pitää sinua petturina.
 
Yhteistyössä