Kun mies ei puhu

Mitä tehdä tälle niin ikuiselle mutta rasittavalle ongelmalle? Olemme parikymppinen pari; Olemme olleet yhdessä melkein vuoden, kihloissa ollaan ja asutaan yhdessä. Minä ole aina kokenut itseni avoimeksi ja puheliaaksi ihmiseksi, ja nyt olen alkuhuuman jälkeen huomannut miehessäni, että se missä häneen aikoinaan ihastuin (rauhallisuus, ujous) suututtaa nyt minua silmittömästi.

Erolla ollaan uhkailtu, riidellään melkein päivittäin, kun minua ärsyttää hänen luonteensa. Olen sortunut siihen, että yritän muokata hänestä puheliampaa ja positiivisempaa ihmistä. Olen aina tykännyt miehistä, jotka osaavat olla tietyllä tapaa rauhallisia, mutta kuitenkin joilla huumori lentää ja on puhelias, innostava, mukaansa tempaava. Minun mieheni on vain ujo, hiljainen nössö hiirulainen. Muiden seurassa hän on kovinkin puhelias ja rääväsuu, mutta kun olemme kahden, hän ikäänkuin menee kuoreensa, eikä uskalla olla avoin, eikä oma itsensä, pelkää sanoa ajatuksiaan ääneen.

Ja minä kun olen sellainen, että möläytän aina kaiken ääneen, puhun koko ajan itsekseni, jos ei ole ketään muutakaan. Ja toivoisin samaa mieheltänikin. Hän ei puhu koskaan työasioista, joudun aina onkimaan hänestä kaiken tiedon. Jos hän ei puhu, luulen että hän on suuttunut tai muuten vaan joku asia vaivaa. Hän on sanonut joskus pelkäävänsä minua, kun olen niin ""hyökkäävä"" välillä.

En minä pahaa tarkoita, haluan vaan hänen olevan sosiaalinen, enkä halua hänen nököttävän jossain nurkassa yksin. Hänellä ei ole kavereita ollenkaan. Minä kaipaan paljon omaa aikaa ja harrastuksia, ja ainainen yhdessä olo ei ole minun juttuni.

Miten siis saada mies avautumaan ilman, että joka helvetin päivä tulee riita?! Auttakaa...

 

miksi menit kihloihin? mieti sitä tarkkaan! vastapuolet vetää puoleensa ja joskus se lopuksi erottaa.. puhu jäkällesi että asia vaivaa sinua, kysy haittako se häntä. onko teillä läheisyyttä, sekö sittenkin sinua vaivaa? ettei sitä ole tarpeeksi.. jos hän haluaa omaa aikaansa olemalla yksin? ja sinä saat mennä ja molemmat ovat tyytyväisiä?

 

aika eri tyyppiset olette.ei oikein hyvällä pohjalla ole,jos toisen pitää peljätä toista.
Outoa,että puhuu(siis mies) muiden kuullen ja on ilm. seurallinen:ilmeisesti teillä ei ole juurikaan yhteistä.Kahden ihmisen suhteessa pitäisi se toinen olla sitten alkuhuuman jälkeen se paras ystävä ja luottohenkilö,joka asiassa.
Tuliko mentyä kihloihin vain sen vuoksi,että haluaa saada sormuksen ja olla kihloissa,kumpi ehdotti.
Avioliitto on niin iso asia,että kannattee miettiä,siinä otetaan loppuelämäksi toinen ihminen,niin hyvässä kuin pahassa.eikä toista voi juurikaan muuttaa

 

Kuulehan ystävä. Ei miehessäsi ole m itään vikaa. Onko suu vaahdossa puhuva sinusta sosiaalinen?. Oletko varma, että joku haluaa sinua jatkuvasti kuunnella. Itse asiassa vaikutat itsekeskeiseltä. Olet huono kuuntelija. Miehesi on taas hyvä. Aina puhujia riittää, mutta mistä otat hyvän kuuntelijan? keskitypä kaveripiiriisi.
Ujous on tempperementtikysymys. Ujous ei ole puute eikä vika vaan ominaisuus jossa ollaan välillä taustalla hiljaa. Onhan muitakin kommunikointitapoja. Osaatko tulkita niitä? Ilmeet, eleet, vaatteet, teot, tuoksut, koti, harrastukset jne. Sanotaan, että vuorovaikutuksesta ihmisilä on sanoja vain 7 % normaalisti.

Mietipä lapsuudenkuvioitasi. Oletat, että kaikki ovat niinkuin sinä olet tottunut. Kaikki ihmiset eivät tahdo olla aina äänessä. he tahtovat kuunnella myös itseään, he eivät ole vihaisia, vain tyytyväisiä silloin kun ei tarvitse puhua.

Hanki lukemista ja tekemistä, älä roiku koko ajan anomassa huomiota. Se on tuskastuttavaa rauhallisesta miehestä. Usko pois. Jos haluat suupaltin, hanki se.Mutta mieti, mitä olen sinulle puhunut. Hanki naiskaveri ja elä miehesi kanssa rauhassa.

 

""haluan hänen olevan sosiaalinen""!!! Et sinä pysty häntä muuttamaan.
Hän on sellainen, kuin on. Ei sulla ol oikeutta puuttua hänen luonteeseensa, ei tosiaankaan.
Haluaisitko sinä, että miehesi vaatisi sinua muuttumaan?
Tuskinpa vain.
Sinun täytyy hyväksyä nämä ominaisuudet ja jos se käy ylivoimaiseksi, on parasta pistää kantapäät vastakkain ja lähteä eri suuntiin.

 

Minä olen naisena vähän samanlainen kuin miehesi. Isäni oli myös kanssani samaa maata. Tarvitsen hiljaisuutta tosi paljon eikä minulle tuottaisi vaikeuksia olla viikkoa puhumatta kellekään mitään. Ystävät jotenkin virkistävät minut puhumaan ja olen joskus liiankin suulas seurassa. Totuus kuitenkin on etten jaksaisi vieraiden seuraa kovin pitkään. Kaksi päivää vieraita on oikein riittävä. Sitten haluankin jo vetäytyä mietintälinjalle.

 

Kyllahan ihmiset muuttuvat elamansa aikana kokemuksen myota, mutta temperamentti on yleensa niita asioita, jotka pysyvat kohtuullisen samanlaisena syntymasta kuolemaan. Siihen voi tulla vain vivahde-eroja, ujouden kanssa voi oppia elamaan tms, mutta rauhallinen ihminen on ja pysyy sellaisena kuin on. Introvertista ei tule ekstroverttia (mika sina nayttaisit olevan) vaikka kuinka yrittaisit.

Jos ihmisen perusluonnetta ei pysty hyvaksymaan, niin parisuhteessa ollaan erittain heikoilla jailla. Monessa muussa asiassa voi kylla toista koulia - vaikkapa opettaa laittamaan toinen likaiset sukat pyykkikoriin, mutta itse kokisin loukkaavana sen, etta sisinta olemusta yritettaisiin tehda muuksi mita se on.

Jos kerran olet ujon ihmisen kanssa tekemisissa, niin huonoin mahdollinen keino yrittaa saada hanta avautumaan on hyokkays. Varmasti on parempi, etta aloite puhumiselle on hanella ja etta sina kuuntelet lempeasti ja rauhallisesti. Jos siis sellaiseen kykenet.

 

Kuulostaa tutulta, ihan kuin meidän suhteesta. Takana 1,5 vuotta ja asuttu yhdessä vuoden. Puhumattomuudesta ei tule varsinaisia riitoja, mutta intän aina mieheltä, mikä häntä vaivaa kun vain jurottaa.

Ollaan keskusteltu tästä ja olen painottanut, että hän voi jakaa kaikki vaikeatkin asiat kanssani (ja pitääkin). En ainakaan rupea katselemaan sellaista, että hän syyttä tai syystä pilaa ilmapiirin enkä edes tiedä mistä se johtuu. Olen itse puhelias ja kerron niin iloiset kuin surullisetkin asiat kumppanille, mutta tuntuu siltä ettei tilanne ole vastavuoroinen. Jos hänellä on vaikeaa, voisin huomioida sen paremmin jos edes tiedän, mistä se johtuu. Eikö hän luota minuun, vai eikö vain osaa keskustella asioistaan?!?

 

on sitä, että hyväksyy puolison sellaisena kun hän on. Ei toista ihmistä voi muuttaa makuisekseen eikä uhkaamalla saa mitään hyvää aikaan.
Jos jokin puolisossa ärsyttää, sehän ei ole puolison onglema vaan Sinun. Pystyt muuttamaan ainoastaan itseäsi. Jos et sitä halua, päästä mies menemään ja anna hänelle oma elämä!

 

Tunteista puhuminen on monille miehille vierasta vaikeaa, saatikka sitten ujolle miehelle.

Koska nuorempana karsin lahes sairaalloisesta ujoudesta, kommentoin vahan. Ujot ihmiset pelkaavat muita ihmisia. He ovat hyvin herkkia ja vaistoavat muiden tunteet helposti, eritoten negatiiviset. Itse tulin ymparistosta, jossa herkkyytta ja tunteellisuutta pidettiin halveksittavana ominaisuutena, ja niinpa sita oppi peittamaan kaiken sisaansa. Tervetta tapaa ilmaista tunteita ei kehittynyt. Kun perusluonnetta ovat halveksineet juuri kaikkein laheisimmat ihmiset, ei ole kumma, etta juuri parisuhteessa itsellakin oli vaikeuksia uskoutua ja avautua. Rakkaat ihmiset olivat kokemukseni mukaan raaimpia kaikista. He ovat halunneet tuhota perusolemukseni, itseluottamukseni ja ovat kayttaneet heikkouksiani raikeasti minua vastaan. Rakkaimpiinsa ei todellakaan luota eika heita halua paastaa liian lahelle, siita puhumattomuus nimenomaan tunneasioissa.

Tasta syysta nuoruuteni parisuhteet kaatuivatkin. Kumppanit pitivat luottamuspulaa loukkaavana. Mina en pystynyt avaamaan sydantani kenellekaan ennen kuin olin itse siihen valmis ja valmis olin vasta paalle kolmikymppisena.

En voi vaittaa, etta ap:n ja Murin miesten puhumattomuus on samaa perua kuin minulla, mutta onhan sekin varteenotettava vaihtoehto.

 

Kyllä se mies puhuu kun sillä on oikeasti asiaa. Miehet ei pidä turhanpäiväisestä lässytyksestä.

 

Mahtaakohan kukaan enää muistaa sellaista kirjaa kuin ""Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta"" (Ilmestyi suomeksi joskus 90-luvun puolivälissä)? Miehet ja naiset ovat erilaisia ja sillä siisti. Tuossa kirjassa selitetään näitä eroja aika hyvin. Eihän sitä ihan kirjaimellisesti kannata ottaa, mutta jotain vihjeitä vastakkaisen sukupuolen ajatusmaailman ymmärtämiseksi siitä saa.

 

Mitä tehdä tälle niin ikuiselle mutta rasittavalle ongelmalle? Olemme parikymppinen pari; Olemme olleet yhdessä melkein vuoden, kihloissa ollaan ja asutaan yhdessä. Minä ole aina kokenut itseni avoimeksi ja puheliaaksi ihmiseksi, ja nyt olen alkuhuuman jälkeen huomannut miehessäni, että se missä häneen aikoinaan ihastuin (rauhallisuus, ujous) suututtaa nyt minua silmittömästi.

Erolla ollaan uhkailtu, riidellään melkein päivittäin, kun minua ärsyttää hänen luonteensa. Olen sortunut siihen, että yritän muokata hänestä puheliampaa ja positiivisempaa ihmistä. Olen aina tykännyt miehistä, jotka osaavat olla tietyllä tapaa rauhallisia, mutta kuitenkin joilla huumori lentää ja on puhelias, innostava, mukaansa tempaava. Minun mieheni on vain ujo, hiljainen nössö hiirulainen. Muiden seurassa hän on kovinkin puhelias ja rääväsuu, mutta kun olemme kahden, hän ikäänkuin menee kuoreensa, eikä uskalla olla avoin, eikä oma itsensä, pelkää sanoa ajatuksiaan ääneen.

Ja minä kun olen sellainen, että möläytän aina kaiken ääneen, puhun koko ajan itsekseni, jos ei ole ketään muutakaan. Ja toivoisin samaa mieheltänikin. Hän ei puhu koskaan työasioista, joudun aina onkimaan hänestä kaiken tiedon. Jos hän ei puhu, luulen että hän on suuttunut tai muuten vaan joku asia vaivaa. Hän on sanonut joskus pelkäävänsä minua, kun olen niin ""hyökkäävä"" välillä.

En minä pahaa tarkoita, haluan vaan hänen olevan sosiaalinen, enkä halua hänen nököttävän jossain nurkassa yksin. Hänellä ei ole kavereita ollenkaan. Minä kaipaan paljon omaa aikaa ja harrastuksia, ja ainainen yhdessä olo ei ole minun juttuni.

Miten siis saada mies avautumaan ilman, että joka helvetin päivä tulee riita?! Auttakaa...

Tää on vanha keskustelu, mutta mulla sama ongelma miehen kanssa. Itse olen varsin puhelias (tai no riippuu kyl seurasta), mutta mua ärsyttää iha törkeesti ku mies on tommone hiljanen hiirulainen. Sit jos kysyn, että mikä on niin vastauksena tulee aina "ei mikään" saan sit kolmesti kysyä et mikä on ennenku tulee vastaus ja huomaan ettei kaikki ole hyvin.

Sit kun kysyin et mitä hän miettii. Vastaus on et "sua" "no mitä sä must mietit" "tahtois". No mietiks muuta must sit" "no miten niin" "no ei ku kysyin vaa". Tulee olo, ettei tää must muuta halua kuin seksiä vaan.

Mulla on se paha tapa, et jos toinen on hiljanen tai muute vaa outo alan miettii kaikkee mikä on jääny entisistä suhteista päähän kolkuttelee ja epäilemään kauheesti. Toisinaan saan tän takia raivareit ja raivoan sit miehelle niistä. Ei kiva. Olen yrittänyt parantaa tapani, mutta ku ärsyttää hiljaisuus. >:/

Miettiny jo eroakin, ku jaksa tommost hiljaist ja jos se jostai puhuu ni lähinnä omist vaivoistaan lähinnä.

 

Etsikää miestä kiinnostava puheenaihe.