KUN, menitte naimisiin, niin mikä oli ...

itkuhan siinä tuli ja jalat tutisi ja tärisi

 

Kun ovet aukes ja astuttiin sisään, ihan puolison käsipuoles jo siin vaihees... olo oli rauhallinen, varma ja onnellinen... sellanen, tässä sitä ollaan, ihan niin ku kuuluukin. :heart:

 

Ei menty kirkossa vaan ihan kotipuutarhassa omien sukulaisten kaverien ja seurakuntalaisten kanssa juhlittiin, eikä jännittänyt vaan ihana päivä oli :heart:
Ei jännittänyt myöskään maistraatissa.

 

Olin I-H-A-N paniikissa..onneks oli iskä vieressä

Miestä kaikki jälkeenpäin nauroi kun seistiin alttarilla niin hällä oli housunpuntit tutissut kun jännitti niin paljon :saint:

 

Mua jännitti vaan sen papin eteen käveleminen kun ihastuin siihen silloin kun niitä hääharjoituksia pidettiin. Vähän noloa.

 

Ei auenneet kun maistraatin ovet.
Päälimmäiset ajatukset oli; kuinka todistajat kestää, toinen kun oli keskellä raastavaa erotilannetta ja toinen suri kuollutta äitiään. Ja pysyykö lapset paikoillaan sen 2 minsaa

 

Ei auennu kirkon ovet lainkaan meillä.

kysyinkö sitä =)

Et, mut jos otsikko alkaa Kun menitte naimisiin mikä oli...? Niin kai tänne saa muutkin sit tulla ku kirkossa vihityt? Jos oli rajattu niin laita otsikoks
"Kirkossa vihityt, mikä oli...?"

 

Meitä ei vihitty kirkossa, joten vähän eri meininki oli. Mua ei kyllä jännittänyt yhtään, mutta mies jännitti niin että hiki vaan valui ja kädet tärisi kun laittoi mulle sormusta. Ainoa ajatus minkä muistan, oli että en halua alkaa itkemään...mutta papin (ihanan) puheen aikana joutus kyllä sit kuitenkin pari kyyneltä tirauttamaan... B)

 

Iiiks.. Näitä on kiva lukea, kun itsellä se on edessä viikon päästä Mutta onneksi te kaikki olette selvinneet, itse pelkään jännittäväni niin paljon, etten pääsekään alttarille asti

 

Meitä ei vihitty kirkossa, joten vähän eri meininki oli. Mua ei kyllä jännittänyt yhtään, mutta mies jännitti niin että hiki vaan valui ja kädet tärisi kun laittoi mulle sormusta. Ainoa ajatus minkä muistan, oli että en halua alkaa itkemään...mutta papin (ihanan) puheen aikana joutus kyllä sit kuitenkin pari kyyneltä tirauttamaan... B)

 

Sydän jyskytti. ja sit ajattelin että se vahtimestari aukas liian aikasin ne ovet ku siihen marssin alkuun tuntu menevän niin kauan.

 

Siinä kun ovien takana seistiin niin jännitti niin pirusti. Hyvä etten ruvennut hyperventiloimaan Kun ovet aukesi ja musiikki kajahti soimaan meinas itku tulla, olin niin onnellinen!!! varsinkin sitten kun se oma kulta lähti käytävää pitkin vastaan ja katseet kohtasivat :heart:

 

Mä olin niiin onnellinen, niiiiiiin onnellinen. Kuvistakin näkee, että mulla on hymy korvissa asti ja mies on sen näköinen, että se pyörtyy justiin

Mua ei jännittänyt yhtään, mä olin vain niin onnellinen, että olisin voinut juosta alttarille ja tuulettaa

 

kunnes kuulin marssin ensisävelet. Aivan järkky onnen ja liikuttuneisuuden aalto löi päälle. Kyyneleet alkoi vieriä, älä itke, älä itke. Olin ihan paniikissa, että pillitänkö koko toimituksen. Onneksi matka alttarille oli niin pitkä, että sain koottuani itseni ja olin tyyni kohdatessani sulhaseni.

Toimituksen aikana kyllä piti varoa. Pokka meinasi pettää pari kertaa, kun pappi tuijotti mua silmiin tuimana paasatessaan avioliiton merkityksestä, pyhyydestä jne.. Ei kertaakaan vilkaissut miestäni. Tuntui ihan kuin pappi ois mulle kuin pikkulapselle saarnannu. Oli mieskin asian huomannu. Ihmetteli asiaa myöhemmin ja sanoi yrittäneensä ottaa pappiin katsekontaktia, turhaan.

 

Vähän pelotti omien vahempieni vuoksi kun ne oli eronnut muutama vuosi ennen meidän häitä. Isäni yritti silloin vähän niiden eron jälkeen tappaa mun äidin ja ne näki toisensa ensimmäisen kerran sen puukotus yrityksen jälkeen siellä häissä. Niin kyllä vähän hirvitti että kuuluuko meidän hää-leikkeihin loppuillasta puukkohippa, mut onneksi kaikki sujui kuitenkin ihan rauhallisesti ja mun isä poistuikin sieltä häistä aika aikaisin.

 

Päällimmäisenä mielessä oli pystyssä pysyminen. Hameen helma oli tosi pitkä ja minulla oli oudohkot kengät jalassani. Lisäksi piti vähän kiirehtiä kun olimme myöhässä. :$

 

Jännitti ja nauratti kun faija pelleili siinä juuri ennen lähtöä

Sama juttu. Kuiskasi et entäs jos nyt huudetaan et APRILLIA ja juostaan karkuun...?

Toisaalta isää olis ehkä kannattanu kuunnella, 2vuoden jälkeen mies päätti vaihtaa muijaa....

 

En mä muista. Ei siinä vaiheessa enää oikeastaan jännittäny, eikä mitään muutakaan. Mä olin tasaisen tyyni ja onnellinen. En itkeny tai muutakaan.

 

Tässä tulee hääkuume.... Haluais köpötellä alttarille tuon ukkokullan kans... Kunhan se kosis ensin...

 

kädet tärisi,sydän hakkas,hymyilytti mut sit ku päästiin liikkeelle nii kaikki jännitys katos

 

Iiiks.. Näitä on kiva lukea, kun itsellä se on edessä viikon päästä Mutta onneksi te kaikki olette selvinneet, itse pelkään jännittäväni niin paljon, etten pääsekään alttarille asti

voi onnea :heart: nauti siitä,se on niin hetkessä ohi.. :'( =) :flower: