Kun isä on liian huoleton

[halloota]

Pojat lähtivät tuossa äsken isänsä kanssa uimahalliin, ja hieman hirvittää. En oikein edes yhtä antaisi mielelläni hänen matkaansa, saati sitten kaksi! Ei varmasti muista koko ajan silmällä niitä pitää.. Muuten ihana isä : rakastava ja hellyyttä osoittava, leikkii lasten kanssa, vaihtaa vaipat, kylvettää ym, joten ei pitäisi oikeastaan olla valittamista. MUTTA, että hän voikin olla huoleton, vastuutonkin.
Kerran tulin kotiin kaupasta, ja pienempi pojista oli maistelemassa pyykinpesuainetta kh-huoneessa, jonka oven pitäisi olla aina lukittu. Ja mies löytyi huhuilun jälkeen varastosta, jossa nikkaroi jotain ihan älytöntä juttua, joka taatusti olisi voinut odottaa paluutani. Kh-huoneen ovi oli auki, koska hän oli hakenut sieltä narua..
Puistossa juttelee muiden kanssa niin, että lapsi saa tulla vaikka päälleen alas sieltä telineiltä.
Pelaa pleikkarilla väkivaltaisia pelejä, eikä yhtään heilauta, vaikka parivuotias ja 6-v siinä vieressä jännäävät. Samoin väkivlataisten elokuvien kanssa. Saan huomauttaa monta kertaa asiasta, ennen kuin kanava vaihtuu. Ja jos silmä vain välttää, niin sama kanava vain takaisin.
Eikä tuo vastuuttomuus liity yksinomaan lapsiin : esim autossa viimelsi kun lähdettiin pitkälle reissulle, ja ajettiin yöllä, hyvä kun ei ekalla satasella nukkunut rattiin, joten loppujen lopuksi ajoin itse suurimman osan matkasta miehen kuorsatessa vieressä. Ja kun mies vihdoin oli ajokunnossa, enhän minä tietenkäänsaanut siinä vieressä nukuttua, kun koko ajan valvoin, etteti silmät vaan rupea luppasemaan..
Ja ajokunnosta puheenollen, voi ihan hyvin juodan pari-kolme olutta, ja sitten lähteä autolla ajelemaan. Okei, eihän hän nyt HUMALASSA ole eikä käytöksestä edes huomaa, että olisi mitään juonut, mutta säännöt mitkä säännöt, ja promillit varmasti ainakin kolmella oluella ylittyy!!
RASITTAA JA ÄRSYTTÄÄ OLLA PERHEEN AINOA AIKUINEN!!! Koko ajan pitää "kytätä" ja komentaa, vaikka itse en olekaan mikään kauhean pikkutarkka itsekään. En ole esim tyyppiä, joka ei uskalla lasten kiipeillä telineillä, tai en poista siemeniä mandariinista tukehtumisvaaran vuoksi. Eikä epäluottamus ole yLeistä, tyyliin "vain minä osaan lapsiani kunnolla vahtia", esim omien vanhempieni matkaan lähetän lapset ihan huoletta.
Kellään kokemusta vastuuttomasta miehestä? Onko toivoa että koskaan muuttuisi?

 

[kukkamaaria]

Vilpitön osanotto!! Tuollainen on rasittavaa, miehesi ei selvästikään ole kasvanut aikuisen vastuuseen ainakaan näin kertomasi perusteella.

 

[pöö]

Vilpitön osanottoni myös täältä... :flower:

 

[Täällä myös]

Ihan kuin minä olisin irjoittanut tuon.. Meillä on melki saman laista.
Välillä sitä oikein miettii että olenko löytänyt yhden lapsen miehekseni. Onhan hän välillä ihana ja huomaavainen(mutta aika harvoin),leikkii lasten kanssa ja käy töissä. Mutta sitten jos jätän lapset yksin mieheni kanssa niin saan joka minuutti miettiä että kuinka siellä kotona pärjätään.
Hän ei ota vastuuta mistään. Se olen minä joka huolehdin kaikesta,aivan kaikesta. Esim. onko lapsilla vaippoja, onko niillä tarpeeks vaatetta päällä ulkona(välillä ei ole hanskoja saatika pipoo).
Onko turvavyö päällä kun ollaan autossa. Onko niillä puhtaat vaattee joka päivä päällä. Esim. jos olen yön pois kotoa tai vaikka viikonlopun niin lapset ovat samoilla vaatteilla vielä seuraavana päivänäkin. Ja sitä samaa tekee anoppikin,hän on yhtä vastuuton. Hänkään ei koskaan vaihda lapsillemme vaatteita kun he ovat siellä hoidossa ja pihalla kun ovat niin saattaa olla että haalarin alla on vain sukkahousut ja ohut paita.Ja ruokaakaan eivät aina sa tarpeeksi.
..Että mistäköhän mieheni olisi oppinut tuollaiset tavat??
Ja jos tv:stä tulee jotain väkivaltaista ohjelmaa niin mieheni ei kanavaa vaihda vaikka korvan juuressa huutaisi,että VAIHDA!!!
Ja kylässä jos olemme niin mieheni ei vahdi yhtään lapsiamme,keskittyy vain itseensä.
Välillä on itsellä aivan hirveä stressi kaikesta kun joutuu niin montaa asiaa miettimään ja tekemään yhtä aikaa.
Ja mieheni muuttumista olen odottanut jo pitkään ja saan odottaa varmaan hautaan asti,että eipä se siitä parana vaikka vois paistais.
"Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin??" :/

 

[vierassss]

En edes kestänyt lukea kertomuksianne loppuun... tuntuu juuri samalta!
Tunnen itseni liian vastuuntuntoiseksi, kun en hyvällä omallatunnolla voi lähteä edes kauppaan vaateostoksille tms. jossa yleensä vierähtää kauemman aikaa. Väsähdän muka äkkiä ja ryntään kotiin...
Ja samassa tilanteessa mies lorvii iät ja ajat ties missä, käy kavereilla kylässä, ajelee kelkalla, istuskelee kahvilla jne.. ei mitään hätää kotiin. Paitsi että: Mitä miehellä kotona edes tekee, kun hänestä ei ole mitään hyötyä taikka apua!!?
Ja jos minulla sattuisi kerran vuodessa olemaan viikonloppusuunnitelmia, niin että joutuisi jäämään kotiin lasten kanssa, hän kehittelee itselleenkin jotain todella tärkeää menoa, niin ettei varmasti tarvitse jäädä lapsenvahdiksi... Ja taas siinä vaiheessa minä murrun, ja jään kotiin unohtaen oman pikkuhetken kestävän "lomani"...
Stressi alkaa siis kasaantua aika lahjakkaasti..

 

[taustalla]

Joku kaunis päivä sitten on aika kypsä, ja voi kysyä itseltään, suostuuko tällaiseen elämään, vai ei. Mies ei muutu, se on varma. Itse potkaisin itseänä persauksiin puoli vuotta sitten, ja se päätös oli kyllä elämäni paras! Ja lapset voivat paremmin, kun äiti ei ole ylikireä jatkuvan pettymyksen ja odotuksen murtamana... Voimia kaikille tehdä elämästään oman näköistä! Irtiotto ei ole helppoa, mutta joskus väistämätöntä. Ja sitä ratkaisua ei tee kukaan muu. Kirjoitan näin, sillä ainakin minä sain kovin vähän ymmärrystä osakseni, kun menin "hajottamaan" perheen.