Kun elämä ei menekään kuten on sen suunnitellut..

Minulle on ollut aina selvää mitä elämältäni haluan ammattia, perhettä, vapaa-aikaa, ym. ajatellen. Nyt olen siinä pisteessä, etten loppupeleissä olekaan enää varma niistä asioista, joiden pohjalta olen elämääni alkanut rakentamaan.

Olen melkein valmis maisteri alalta, joka ei ehkä tunnukaan enää omalta. Tiedossa olisi mahdollisesti siis useampi vuosi vielä opiskelua, ennen kuin se "oma juttu" löytyy ja hahmottuu. Epävarmuus uran suhteen taitaakin olla suurin tekijä pakan sekoittamiseksi: Olen aina toivonut pääseväni nuoreksi, opinnoista valmistuneeksi, työelämää aloittelevaksi, taloudellisen turvan omaavaksi äidiksi. Olen nyt 23vuotias. Maksanko liian kovan hinnan siitä, jos jään vielä odottelemaan perheen perustamista ja äitiyttä sen uhalla, että lisäopinnot veisivät elämästä vielä ainakin 4vuotta? Mitä jos lapsia ei ala kuulua silloin, kun ulkoiset puitteet olisivat valmiit? Yläkouluikäisenä vannoin että ensimmäinen lapsi tulisi viimeistään kun täytän 22vuotta. Ei tullut, eikä näillä näkymin ole tulossakaan..

Olen kuumeillut vuosia, siirtänyt suunnitelmia aina vain eteenpäin, toivonut vahinkoa vaikka tiedänkin olevani (liian) vastuuntuntoinen ehkäisyn käytössä niiden suhteen. Olen yrittänyt kiirehtiä opinnoissani, ja nyt tuntuu että kaikki haaveet valuvat hiekkana sormien välistä muuttuneiden ammattitoiveiden takia. Äitiyshän ei poissulje opiskelua, mutta varmasti hidastaa ja monimutkaistaa sitä. Opiskelevat vanhemmat: onnistuuko äitiydestä nauttiminen opiskelustressin rinnalla? Muuttuuko asenne vanhemmuuteen/ kouluun? Millä tavalla?

Olen naimisissa ja rakkautta riittää. Parisuhde on hyvä, luotettava ja turvallinen. Meidän on hyvä olla yhdessä ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta eteenpäin. Meillä on oma koti, auto ja koirat. Mies on työelämässä vahvasti kiinni ja myös minä työskentelen opintojen ohella vakituisesti. Kodin asioita en kyseenalaista tai epäile. Olen onnellinen ja teen kaikkeni sen suhteen että miehenikin on sitä (ja onkin). Kotimme on kaunis, tilava ja perheen perustamista silmällä pitäen valittu. Mieskin olisi valmis lapsen tuloon, mutta hänkin olisi sitä mieltä että opinnot ensin. Mutta onko järkeä/ aiheellista odottaa vielä vuosia? Alan olla aika solmussa ajatusteni kanssa. :ashamed:

 

Kannattaa odottaa vielä se 4-vuotta! Sähän olet nuori vielä silloinkin! Lapsi sotkisi kuviosi aika pahasti nyt! Kokemuksesta voin sanoa, että opiskelu ja lapsi on todella stressaava yhtälö. Itse opiskelin ja kävin töissä samaan aikaan, kun poika oli pieni. Se oli hirveää aikaan. Vaikutti niin moneen asiaan, olin väsynyt, rahaa oli vähän, kun vaan mies käytännössä elätti ja se ajan puute, ei siinä ehtinyt/jaksanut lapsen kanssa olla niin kuin muuten olisi jaksanut. Opiskelutehtäviä ei pysty tekeen, ellei lapsi nuku, eli koulu kärsii väkisinkin vähän.

Valmistu ensin, on mun vinkki, lapsen on paljon parempi tulla sitten, kun vanhemmilla on ammatit ja työpaikat. Ei ole herkkua venyttää joka penniä ja vielä hirveempää se on, jos siinä sopassa on lapsi mukana.

Kukaan ei voi tietää, saatko lapsia nyt, 4 vuoden päästä vai ikinä! Useimmat toki saavat, mutta se 4 vuotta ei ole se ratkaiseva asia. Se on lyhyt aika. Taloudellinen turva on parhaimpia asioita, mitä lapselle voi antaa. Ja sitten saa todella nauttia äitiydestä, kun ne puitteet ovat kunnossa.

 

Niin no, mun mielestä kyllä ihan se perusturva on parasta mitä lapselleen voi antaa. Tottakai taloudellisella tilanteella on merkitystä, mutta meillä on kyllä eletty ihan ok, vaikka minä opiskelenkin. Meillä esikoinen on vähän reilu 2-vee ja pikkukakkosen la syyskuussa.
Itse olen 28-vuotias ja olen ehtinyt sekä opiskelemaan että tekemään töitä. Mun mielestä taas on paljon rennompaa olla opiskelijana, kun puurtaa niska limassa duunissa. Opinnoista pystyy joustamaan paremmin, tekee niitä tehtäviä sitten vaikka yöllä jos sikseen tulee, mutta duunissa on oltava se tietty aika ainakin 5 pvänä viikossa. Ja samalla tavalla se työ kärsii, jos ja kun lapsi alkaa sairastelemaan hoitoon mentyään.
Meillä ei ole tarvinnut stressata mm.siitä, kuka lasta hoitaisi kun hän on sairaana, minä olen jäänyt kotiin ja tehnyt sitten rästihommia lapsen nukkuessa.
Näitä mielipiteitä on suuntaan ja toiseen, mutta me ollaan siis pärjätty hyvin ja on jäänyt aikaa lapselle ihan kiitettävästi. Lapsemme on oikein aurinkoinen, ihana ja perustyytyväinen lapsi, vaikka meillä on välillä rahasta tiukkaa ollutkin.

 

Kokemuksesta voin kertoa että koskaa ei ole sitä täydellistä aikaa sille kun lapsen saa. Aina on jotain johon vedoten voisi lykätä asioita. Se onko sulla opinnot kesken vai ei ole missään määrin se oleellisin kysymys sille parhaalle jonka avulla voit antaa parhaasi lapselle, ennemmin perään kuulutan sitä parisuhdetta jonka sisään tämä lapsi syntyy ja sekä sinun että miehesi valmiutta sekä halua tähän. Silloin kun sekä sinusta että miehestäsi syvältä sisimmästä kumpuaa se olo että nyt....niin silloin on sen aika. Lapsia syntyy tähän maailmaan päivittäin erillaisiin olosuhteisiin ja loppupelistä suurin osa meistä selviää ja kasvaa suhteellisen fiksuiksi yksilöiksi.
Heitän sulle nyt hypoteettisen vastavedon ajatusmaailmaan täydellinen elämä....mitäpä jos ja kun vauvanne tähän maailmaan syntyy ja mennään pieni hetki eteenpäin ja jäätte vaikka kummatkin työttömäksi...mitä sitten? Annatteko lapsen pois? ...tai enpä jos toinen teistä vaikka kuolee...mitä sitten tapahtuisi? Elämä on arpapeliä joka päivä ja taivas voi tummua yht'äkisti ja salama iskeä kirkaalta taivaalt. Ikinä ei voi tietää mitä elämällä on meille annettava, siksipä.....kuuntele itseäsi ja pyydä miestäsi kuuntelemaan itseään (ei sitä mitä muut sanoo vaan sitä syvin omaa minuutta) sieltä te löydätte sen vastauksen kysymykseen koska....se voi olla tänään tai se voi olla kymmenen vuoden päästä....kentietää....vain te kaksi voitte tietää mitä sydämessänne tunnette.
Olkaa onnellisia ja luottakaa elämään! :heart:

 

Komppaan Prinsessa Hömelöä täysillä

 

Moi!
Itse en nyt vielä opiskele, toivottavasti sitten syksyllä jo, mutta tiedän kyllä mitä tuo tarkoittaa kun elämä ei menekään niin kuin on suunnitellut. Itse kirjoitin ylioppilaaksi -07, ja aloin odottamaan esikoistamme syksyllä ja hän syntyi kesällä -08. Tein ennen äitiyslomalle jääntiä töitä ja olin työharjoittelussa, mulla ei ollut silloin vielä kiirettä takas kouluun koska en ollut ihan varma mitä haluaisin alkaa opiskelemaan. Palasin työelämään takaisin, ihan määrä-aikaisena olen edelleenkin, viime syksynä ja lapsi meni hoitoon. Kouluun on nyt kova halu ja motivaatio ja paperit vetämässä joka suuntaan ja toiveet korkealla! Ja kuinkas ollakkaan, meille onkin tulossa pikku kakkonen, olen nyt viikolla 10+1, alussa vasta. No tämähän "sotki" suunnitelmani. Ajattelin, että apua, nyt en koskaan kerkeä kouluun ja kaikki muut jo valmistuukin kohta jne. Menemme naimisiinkin piakkoin ja ajattelin sitäkin että mitähän ihmiset tuumii raskaana olevasta morsiamesta, itse oon ajatellut tähän päivään mennessä ettei se ole kovin romanttista olla "sinä päivänä" paksuna
Mutta kun tässä ajattelee, niin oon todellakin vielä nuori, kerkeän saada itselleni opiskelupaikan ja käydä koulua hetken ennen äitiyslomalle jääntiä ja palata sitten sinne kun toinenkin lapsi menee hoitoon. Ei mulla ole paniikkia eikä stressiä siitä miten yhdistän nuo kaksi asiaa, hyvin se on monelta muultakin onnistunut Se on niin valintakysymys tuo opiskelu ja perhe-elämä, molempia kerkeää tehdä varmasti myöhemminkin kuin mitä on suunnitellut!

 

Minäkin olen samoilla linjoilla prinsessa hömelön kanssa. Itse täytin 25-vuotta juuri ennen poikani syntymää. Poikani on nyt 5kk ikäinen. Minullakin oli ollut vauvakuume n 8 vuotta ennen kuin sain poikani Elämäntilanteni, parisuhteeni ym ei ollut silloin nuorena vauvan saamiselle hyvä. Opiskelin. Lysin mieheni 21-vuotiaana. Kun oli 22-vuotias aloimme yrittää esikoista. Opiskelin samalla. Vauva ei vaan antanutkaan itsestään merkkejä. Lopulta menimme lapsettomuushoitoihin ja nyt sain tuhisevan käärön syliini parempaan tilanteeseen kuin ikinä. Olen täysin valmis äidiksi henkisesti ja parisuhteeni on hyvä. Opinnot jäi vielä kesken. Ammatti minulla jo on, mutta opiskelen lisää monimuoto-opinnoilla, olen tehnyt välillä töitä. Mieheni käy töissä. Välillä meillä menee taloudellisesti kivasti, välillä ei. Asumme kivassa kerrostaloasunnossa vuokralla. En tiedä mitä teen äitiysloman jälkeen, ja miten pärjäämme taloudellisesti, mutta se ei haittaa, olen lapsestani maailman onnellisin. Ei mennyt minullakaan elämä niinkuin suunnittelin, mutta en voisi silti olla nyt onnellisempi. Raha ei ratkaise, vauva ei ensimmäiseen vuoteen kauheasti rahaa vie, ja omakin raha säästyy, kun on pääasiassa koton ja ehtii laittaa ruokaa itse jne. Opintoja suoritan välillä, kun siltä tuntuu. Opinnot kyllä joustaa. Saatan lähteä opiskelemaan uutta alaa, kun lapsi on isompi tai toivottavasti saamme tähän perään vielä toisen. Minun vinkkini on se, että jos teidän parisuhteenne ja elämänne muuten on sellaisessa hyvässä tilanteessa, että vauva sopisi perheeseen älä odotan valmistumista uudesta ammatista. Jos rahapula totaalisesti iskee saat varmasti töitä ilman sitä uutta ammattiakin ja mistä tiedät tuntuuko sinusta yhtään valmiimmalta sen 4 vuoden opiskelujen jälkeen. Elämä ei mene niinkuin suunnittelee. Itse en vaihtaisi lastani mihinkään, ja olen onnellinen, että aloitimme yrittämisen silloin kun olin 22-vuotias. Nyt minulla on lapsi, opiskella kyllä ehdin. :heart:

 

Pääsin ylioppilaaksi kesällä v.2007, ja jo silloin olin löytänyt elämäni miehen, jonka kanssa olin menossa naimisiinkin, ja valtava vauvakuume meneillään. Kauaa ei sitten mennytkään kun loppukesästä tulin raskaaksi ja esikoisemme syntyi seuraavan vuonna keväällä 2008. Suoritin samalla avoimessa yliopistossa kursseja mutten ollut kirjoilla missään koulussa. Mieheni on mua 5 v vanhempi, joten hän oli jo valmistunut amk:sta ammattiin ja oli töissä.
Nyt, olen pian 22v ja mieheni 27 ja esikoisemme 2v. Näin on justiin hyvä.
Aloitin tradenomi-opiskelut amk:ssa viime syksynä ja lapsosemme meni myös hoitoon. Mies on töissä. Hyvin on homma luistanut, opintopisteitä kasassa ja hyvin pystyy mielestäni yhdistämään sekä perhe-elämän että opiskelu.Olen opiskelujeni ohella osa-aikaisessa työssä sekä suoritan avoimen yliopiston kautta edelleen opintoja, nyt menossa yhdestä pääaineesta aine-opinnot. (perusopinnot suoritin äitiyslomalla) Silloinkin pystyin yliopisto-tasoisia kursseja suorittamaan vaikka lapsen kanssa olin kotona, tein silloin ku lapsi oli päiväunilla tai mies hoiti. Olihan se aika raskasta mutta nyt on helpompaa kun poika on hoidoss. Opiskelu lapsien hoidon ohilla vaatii hieman organisointia, mutta en ota stressiä vaikka en valmistuisi siinä 3,5v joka on nyt se tavoite. Nytkin talvella poika oli paljon kipeänä ja mulla jäi osa kursseista suorittamatta, mutta ne ehtii kyllä ensi vuonnakin. Nyt on enemmän myös rahaa, taloudellinen tilanne parempi kun myös minä olen töissä, mutta tottakai se olisi vielä parempi jos olisin esim.vakituisessa kokopäiväisessä työssä. Se nyt vaan ei ole opiskelijalla mahdollista, mutta näinkin pärjää.

Toisesta lapsesta haaveilen ajoittain, mutta sitten tulee järki peliin ja täytyy haaveiluissa "jarruttaa." Olen nuori vielä, ja toinen lapsi toisi probleemia tähän järjestelyyn aika lailla, eli jos toinen nyt tulisi, joutuisin työssä lopettamaan sitten hetkeksi ja koulun myös. Joten vain hieman haaveilen vielä toisesta lapsesta, ehkä sen aika on sitten kun olen valmistunut ja työelämässä.

 

Samaa mieltä täällä niiden kanssa jotka puhuvat siitä, kuinka täydellistä aikaa ei ole. Koskaan kun ei nykypäivänä voi olla varma, raskautuuko sitä edes. Yhä useampi nainen todetaan lapsettomuuteen ja/tai onnistuu raskautumaan vasta hoidoilla. Tai mies joutuu niihin, mutta yhteisen lapsen hankinta tapahtuu lapsettomuuspolin kautta. Eli ainakaan iällisesti ei kannata venyttää lasten tekoa. 4 vuoden päästä olet 27-28v, sillon se voi olla paljon vaikeampaa kuin nyt. Kaikki riippuu niin kaikesta. Ehkäisyn käytöstä. Montako vuotta on käyttänyt ehkäisyä, ajoituksesta... kaikesta.

Itse jahkailin, vaikka kuumeilinkin. Kun sitten vihdoista viimein löysin miehen joka halusi kanssani lapsia ja jonka kanssa olin valmis, huomattiinkin ettei se onnistukaan. Puolentoista vuoden yrittämisen jälkeen lähetteet lapsettomuuspolille ja kuukautta vajaa kahden vuoden vyrityksen jälkeen raskautuminen hoidoilla. Nyt olen iältäni 27v ja kumpikin haluaisimme että lapset oisi tehtynä ennen kolmeakymmentä. Toisen teossa tulee siis "kiire", jos ei kuitenkaan heti viittitä perään raskautua, taloudellisista syistä.

Mutta se mitä opiskeluun ja vanhemmuuteen yhdessä tulee: kaikki on mahdollista. Tunnen monia jotka opiskelee äitinä ja ovat pystyneet suhteuttamaan vanhemmuuden opintoihin. Molemmat siis voi saada, kun tarpeeksi tahtoa riittää. Kyllähän siinä varmasti on pidempiä stressijaksoja ja arki ei aina ole niin ihanaa ja väsyttäisikin, mutta unelmiaan ei kannata haudata minkään osalta. Sen olen oppinut tässä elämässä. Kaiken voi saada, kun vain löytää tavan organisoida asioita.

Tsemppiä päätöksien kanssa! Olen varma että löydät vielä oikeat ratkaisut. Ja ne mitkä ne tulevatkin olemaan, ovat taatusti oikeita! :hug:

 

Samaa mieltä ettei täydellistä ajoitusta ole. Vaikka odottaisit neljä vuotta valmistumista lisäopinnoista, on edessä todennäköisesti uusia avoimia kysymyksiä, kuten esim. "Onko nyt sopiva hetki? Onko minulla vakituinen työ ja uskallanko katkaista juuri aloitetun työuran? Saanko myöhemmin alani töitä/ pysynkö alallani ajan tasalla jos jään äitiyslomalle juuri valmistuttuani? Vakiinnutanko paikkani työelämässä ennen kuin annan lapsen tulolle mahdolisuuden?" Tällä tarkotan siis, että aina löytyy uusia asioita jotka luovat epävarmuutta, jos niitä alkaa miettimään.

Tuon neljän vuoden aikana voi myös tapahtua ihan mitä vaan. Ikinä kun ei varmasti tiedä mihin suuntaan elämä kuljettaa. Jos koette olevanne nyt tai opiskelujen jo alettua, valmiita lapsen tuloon, saatte asiat varmasti järjestymään niin että ne sujuvat, vaikka kaikkea ei olisikaan "käsikirjoitettu" valmiiksi =)

Kovasti tsemppiä pohdintaan. Löydätte varmasti teille sopivan ja oikean ratkaisun. Vain te itse tiedätte mikä teille sopii parhaiten. :hug:

 

Pakko kirjoittaa kanssa tähän..
Mulla/meillä on 2 lasta, mulla opiskelut kesken, ja mies työelämässä. Hyvin ollaan hengissä säilytty, josko nyt joskus on rahasta ollutkin tiukkaa. Ja siihen taloudelliseen puoleen voi aina itse vaikuttaa, pakkoko kalleinta makkaraa ostaa leivän päälle, kun on lauantaita, ja voi olla jopa ilman,.
Ja mulla on sama juttu kun sulla, ap. Opiskeltava ala ei enää kiinnosta niin kuin alkuun, mut kunnianhimoni ei anna kesken jättää jatkan opiskeluja sitten, kun voin niitä aikuispuolella suorittaa, lapsosiani kun en hoitoon halua laittaa

Tsemiä teille, meillähän on vain yksi elämä käytettävissä, eli sitä on turha pilata liialla järkeilyllä.! Tunteet peliin ja niin edelleen!

 

Pidin itse välivuoden opiskeluista vauvan takia. Eikä ongelmia. Opiskeluista on helppo ottaa vuosi pois. Töistä ei välttämättä ole niinkään helppoa. Ei kannata odottaa mitään täydellistä hetkeä vauvan tuloon. Jotkut ajattelevat että pitää valmistua ensin, olla kaksi vuotta töissä ja saada vakipaikka, sitten pitää olla oma talo, auto ym. Sitten kun on muka hyvä aika niin niitä lapsia ei kuulukaan. Pääasia että on valmis äidiksi ja tarpeeksi vastuullinen. Jos on huono rahatilanne, niin se tietty on aika suuri haitta.. Mut meillä mies kävi töissä ja sillä pärjättiin oikein hyvin.

 

itse olen 25vuotias, odotan nyt esikoista (jouluvauva tulossa). lähihoitaja ammatiltani, naimisissa ihanan miehen kanssa - yhdessä oltu 3v. <3
vuorotteluvapaan sijaisuutta teen, joka loppuu piakoin - eli vakiduunia ei ole kuten ei myöskään ole miehellä. (( ei olla kumpikaan saatu vakiduunia hauista huolimatta))

asutaan vuokralla, auto on tällä hetkellä. talous ok pohjalla, tosin opintolainat maksamatta mulla yhä. ja joudun säästämään 2vuoden välein 700-800e aitohiusperuukkiin + 100e kestopigmentointiin. (sairaus) - raha on rahaa.

oon monta vuotta yrittänyt päästä AMK-n opiskelemaan > ja nyt sit tärppäs! eli aloitan opiskelut sitten vuoden päästä.

nyt joku kyselee kärkkäänä et miks vauva tähän kaiken keskelle???
a) haluttiin vauva
b) joudun 5-10v päästä sydämen läppäleikkaukseen ja sen jälkeen vauvahaaveet saakin unohtaa elinikäsen lääkityksen takia.
c) ehkäpä juuri nyt oli se oikea hetki lapsen tulla

onko olemassa "täydellistä hetkeä" vauva tuloon? elämä ei tosissaan aina mee niinku suunnittelee, me ollaan ainakin se huomattu. elämä menee itseasiassa just niinkuin se itse haluaa.
kyse on vain siitä, haluatko itse pysyä kyydissä ja pystytkö pysymään kyydissä?

 

itse uskon vahvasti siihen että elämä järjestyy jossain vaiheessa aivan varmasti kun jaksaa uskoa ja jos on joku jonka kanssa sitä järjestää <3