kun ei vaikeista asioista voi puhua

[luottamus?]

Milloin on aika luovuttaa?? Avioliitto ei oikein mielestäni toimi, kun toinen ei halua puhua/kuunnella/kommentoida vaikeita(kaan) asioita. Murahtelee tai sutkauttelee mitä sylki suuhun tuo. Itse olen kärsinyt masennuksesta aikuisena muutaman kerran kausittain ja taas meinaa pukata päälle kun tuntuu että moni asia räjähtää käsiin. Itkettää vaan, eikä toiselle voi puhua. Kun yritän, ei kuuntele tai murahtaa ja menee pois. Ollaan etsimässä uutta kotia perheelle mutta kohteet ei kohtaa, eli minä kelpuutan huonommatkin vaihtoehdot mitkä miehelle ei kelpaa. Hän ei ensinnäkään halua kohdata sitä tosiasiaa ettei meillä ole varaa kalliiseen. Kyse vuokra asunnosta. Kohta varmaan onkin tilanne että se voi mennä yksinään minne lystää ja minä ja lapset erikseen. Tosin, se nostaisi metelin siitä etten minä saa lapsia...enkä sitä taistelua jaksaisi. Lasten takia haluaisin pitää perheen koossa. Kun menee hyvin, menee hyvin, mutta kun tulee vaikeita aikoja, varsinkin minä hukun suohon, enkä saa tukea, en ymmärrystä. Vtuttaa suoraan sanottuna ettei voi keskustella eikä luottaa toiseen!!!

 

[luottamus?]

tuntuu että haluaisin tai että pitäisikö minun vain jättää hoitamatta asiat ja jäädä sinne peiton alle itkemään, sittenkö tuo havahtuisi siihen että tilanne oikeasti ei ole nyt hyvä. En jaksaisi yhtään. En vaan lasten ja oman koulun takia voi luovuttaa

 

["viiraska"]

Tiedän tunteen. Masentuneena kaikki kaatuu päälle. Siedettävä suhde voi muuttua sietämättömäksi, kun itse käpertyy näköalattomana. Tarvittaisiin vähän näköaloja sekä tunnetta siitä, että homma on jollakulla hallussa, kun se ei itsellä ole. Neuvoni on, että kirjoita. Kirjoita itsellesi selkeytykseksi listoja, mikä on hätänä ja miten mitäkin vaikeutta voi parantaa. Kirjoita, miten (kuvitteellinen) siskosi sinulle vastaisi. Kirjoita miehelle, mistä asioista haluat häneltä kannanoton. Puhu ystävien/ammattiauttajan kanssa, niin saat vähän näkökulmaa ja sitä tukea, mihin moni mies ei oikein pysty.