Kun ei vaan enää jaksaisi elää...

[Tired]

Olen ollut vuosia enemmän tai vähemmän masentunut. Terapiaa kokeiltu, lääkkeitä kokeiltu. Ei auta. Ei. Olen aamusta iltaan enemmän taivähemmän ahdistunut. Välillä ei jaksa edes liikkua, välillä tuntuu ahdistus sille ettei kertakaikkiaan paikoillaan voi olla. En pysty keskittymään mihinkään. Ennen luin kirjoja ja lehtiä. Puoleen vuoteen en ole riviäkään kyennyt lukemaan.

Ja nyt tilanne etten vaan enää kestä. En jaksa tätä 24/7 ahdistusta. Mietin elämäni lopettamista aika usein. Miettikää millaista on elää ihan kokoajan, jokainen minuutti ahdistuneena, niin että rintaan ottaa, jalkoja pakottaa, ihoa kihelmöi. Tämä on helvetti. Ainoa mikä olooni auttaa on alkoholi, ja se alkanutkin maistua liikaa. Käyn tuon tuosta yhden kaverin luona juomassa (kaveri alkkis joten tiedän että siellä voi ottaa. Kotona lasten seurassa en siis juo).

Olen aivan umpikujassa. Vuosia tätä taistelua jo käynyt ja nyt voimat totaalisen loppu

 

["hmmm"]

Mikä ahdistaa? Mitä ikävää olet kokenut?

 

[HuutoYössä]

Voi ei! Itselläni on ollut lyhyempiä jaksoja ahdistusta ja masennusta, mutta en osaa edes kuvitella, mitä olet joutunut/joudut kokemaan. Onko lääkevaihtoehdot käyty järjestelmällisesti läpi? Alkuunhan ne aiheuttavat useille moninkertaista ahdistusta ja muita sivuoireita, mutta ajan myötä helpottaa.

 

["Aapee"]

Voi ei! Itselläni on ollut lyhyempiä jaksoja ahdistusta ja masennusta, mutta en osaa edes kuvitella, mitä olet joutunut/joudut kokemaan. Onko lääkevaihtoehdot käyty järjestelmällisesti läpi? Alkuunhan ne aiheuttavat useille moninkertaista ahdistusta ja muita sivuoireita, mutta ajan myötä helpottaa.

On kokeiltu kunnolla. Joku lääke auttaa vähän ja sitten pum, vaikutus lakkaa. Tällä hetkellä olen lääkkeetön kun en jaksa enää popsia niitä ja lääkärikin ehdotti että jospa kokeiltas muutamia kuukausia ilman kemikaaleja. En huomaa eroa olooni, ei ole pahentunut ei helpottanut.

Pelkään että tätä rataa minusta tulee kunnon alkoholisti kun haen helpotusta humalasta

 

["vieras"]

Olen lähes samassa tilanteessa kuin sinäkin.
Ainoa helpotus olooni on lyhyet, silloin tällöin välkähtävät valot, kun ilo nousee jostain asiasta pintaan.
Elämällä ei ole mitään suuntaa, ei mitään mihin tarttua.
Lapsi ja mies on, miksei se jo auta oloon?
Eli tiedän, miltä tuntuu kokea sitä niin kamalaa tunnetta ihan koko ajan.

En tiedä, mistä elämään saisi iloa tarpeeksi. Vai onko oikeasti ainoa vaihtoehto ottaa elämästä itsensä pois.

 

["Aapee"]

[QUOTE="hmmm";26346229]Mikä ahdistaa? Mitä ikävää olet kokenut?[/QUOTE]

Koko lapsuus oli todella rankkaa mutta aikuisuuteni alkumetrit olin kyllä ihan normaali, ilman ahdistuksia tmv. Olin 25v kun tämä alkoi kunnolla. Nyt vähän päälle kolmikymppinen. Eli aika monta vuotta tässä suossa jo menty.

 

["vieras"]

Kokeile vielä Rescue remedyä! Saa netitse tai luontaistuotekaupasta! Mulla auttaa ja perheellä muutenkin, tosi hyvin.

 

[hmmmm]

pääsisitkö kävelemään tai juoksemaan tai salille sen alkoholin sijaan, pururadalle juoksemaan?
tai onko siellä mitään ryhmää jossa voisit käydä juttelemassa muiden kivojen ihmisten kanssa.

seurakunnan tai koulujen kuten yliopistojen järjestämänä.vaikka

 

["vieras"]

Kokeile meditaatiota tai joogaa. Ei sitten ole huuhaata. Mindfulness-meditaatio on hyvä apu masentuneelle.

http://www.rentoutus-stressinhallinta.info/apua_masennukseen.html

 

["Aapee"]

[QUOTE="vieras";26346266]Olen lähes samassa tilanteessa kuin sinäkin.
Ainoa helpotus olooni on lyhyet, silloin tällöin välkähtävät valot, kun ilo nousee jostain asiasta pintaan.
Elämällä ei ole mitään suuntaa, ei mitään mihin tarttua.
Lapsi ja mies on, miksei se jo auta oloon?
Eli tiedän, miltä tuntuu kokea sitä niin kamalaa tunnetta ihan koko ajan.

En tiedä, mistä elämään saisi iloa tarpeeksi. Vai onko oikeasti ainoa vaihtoehto ottaa elämästä itsensä pois.[/QUOTE]

Minulla ihan sama! On lapsia ja maailman paras mies. Miksi ei se riitä?

Olen viittävaille menettämässä perheeni jos en pääse täältä ylös. Ei mies jaksa katsella tätä enää kauaa. Ja en tiedä selviäisinkö lasten kanssa yksin... Tuskin. Joten olisin varmaan etä-äitinä silloin kun en joisi....

 

["Aapee"]

[QUOTE="Aapee";26346286]Minulla ihan sama! On lapsia ja maailman paras mies. Miksi ei se riitä?

Olen viittävaille menettämässä perheeni jos en pääse täältä ylös. Ei mies jaksa katsella tätä enää kauaa. Ja en tiedä selviäisinkö lasten kanssa yksin... Tuskin. Joten olisin varmaan etä-äitinä silloin kun en joisi....[/QUOTE]

Lisään että minäkään en saa kiinni oikein mistään. En kykene töihin, en opiskelemaan. Haahuilen kotona, jos jaksan niin miehen ja lasten kanssa ulkona. Koiria toki lenkitän päivittäin. Mutta työ, opiskelu. Aivan mahdotonta tällä hetkellä.

Jossain on lanka mistä pitäisi saada kiinni mutten saa. Olen aivan päämäärätön ja heilun jossain omissa maailmoissani.

 

["Aapee"]

pääsisitkö kävelemään tai juoksemaan tai salille sen alkoholin sijaan, pururadalle juoksemaan?
tai onko siellä mitään ryhmää jossa voisit käydä juttelemassa muiden kivojen ihmisten kanssa.

seurakunnan tai koulujen kuten yliopistojen järjestämänä.vaikka

Meillä on koiria joita kyllä lenkitän jne, tänään oltiin koko perhe rannallakin.

Mutta siis niinä hetkinä kun painun juomaan, en kykene sillä hetkellä enään muuhun. Se ahdistus on niin valtavaa että mulle kaikki on sillä hetkellä aivan sama, ainoa päämäärä on saada helpotusta siihen kamalaan ahdistukseen. Vaikka lähtisin sillä hetkellä pihalle tmv, se ei enää auta kun se kouriva ahdistus iskee. Ja jos se pääsee tarpeeksi pahaksi, tulee paniikkikohtaus jolloin makaan ja itken, heijaan itseeni ja pahimmillaan huudan tyynyyn.... Kaikki paikat kihelmöi, en saa happea. Se on kamalaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="Aapee";26346303]Lisään että minäkään en saa kiinni oikein mistään. En kykene töihin, en opiskelemaan. Haahuilen kotona, jos jaksan niin miehen ja lasten kanssa ulkona. Koiria toki lenkitän päivittäin. Mutta työ, opiskelu. Aivan mahdotonta tällä hetkellä.

Jossain on lanka mistä pitäisi saada kiinni mutten saa. Olen aivan päämäärätön ja heilun jossain omissa maailmoissani.[/QUOTE]


Sama myös. Olen kotiäitinä, mutta se homma menee jokseenkin miten sattuu. Ulos en jaksa lähteä juuri koskaan. Mies hoitaa kaupassa käynnit ja lapsen ulkoilun, minä hoidan häntä päivisin juuri sen verran kun on tarpeen.

Yritän väkisin hymyillä, kuunnella iloista musiikkia ja naureskella hirveästi, mutta sisältäpäin olen täysin uupunut ja tunneköyhä.

Mieheni ei varmaan edes tiedä, miltä minusta joka päivä tuntuu, ja siksi hän suuttuu kun en ole siivonnut tai pyykännyt.

Mitä sinä mietit päivät pitkät, kun et mieti ahdistusta ja siihen liittyviä asioita?
Itselläni on unelma, joka sekin on niin tavoittelemattomissa, ettei siihen voi takertua.

 

[Littledeath]

Tsemppiä, todella. Olen kokenut itse saman. Saanut päihteistä avun ahdistukseen. Itselläni elämänmuutos auttoi, siis täysin uudet kuviot. Senkin jälkeen olen sairastunut vielä masennukseen, mutta nyt se ei ole pahana, tai ns. "päällä". Tiedän mitä on olla jatkuvasti ahdistunut, ja kun apu on "helppo": pulloon tai muihin päihteisiin tarttuminen. Pääsee irtautumaan todellisuudesta ja paskasta elämästä ainakin hetkeksi..

 

["Aapee"]

[QUOTE="vieras";26346333]Sama myös. Olen kotiäitinä, mutta se homma menee jokseenkin miten sattuu. Ulos en jaksa lähteä juuri koskaan. Mies hoitaa kaupassa käynnit ja lapsen ulkoilun, minä hoidan häntä päivisin juuri sen verran kun on tarpeen.

Yritän väkisin hymyillä, kuunnella iloista musiikkia ja naureskella hirveästi, mutta sisältäpäin olen täysin uupunut ja tunneköyhä.

Mieheni ei varmaan edes tiedä, miltä minusta joka päivä tuntuu, ja siksi hän suuttuu kun en ole siivonnut tai pyykännyt.

Mitä sinä mietit päivät pitkät, kun et mieti ahdistusta ja siihen liittyviä asioita?
Itselläni on unelma, joka sekin on niin tavoittelemattomissa, ettei siihen voi takertua.[/QUOTE]

On minullakin joitakin unelmia mutta ne tuntuvat saavuttamattomille....

Mäkin yritän lasten edessä (omani jo aika isoja, toinen menee kuudennelle, toinen neljännelle) olla iloinen, kuunnella heidän juttujaan jne, mutta sisältä minäkin tunneköyhä. Ihan kamalaa sanoa, mutta välillä kun olen ryyppyreissuillani, en haluaisi palata kotiin. En jaksaisi olla läsnä ja esittää jotain mitä en ole.

 

["Aapee"]

Tsemppiä, todella. Olen kokenut itse saman. Saanut päihteistä avun ahdistukseen. Itselläni elämänmuutos auttoi, siis täysin uudet kuviot. Senkin jälkeen olen sairastunut vielä masennukseen, mutta nyt se ei ole pahana, tai ns. "päällä". Tiedän mitä on olla jatkuvasti ahdistunut, ja kun apu on "helppo": pulloon tai muihin päihteisiin tarttuminen. Pääsee irtautumaan todellisuudesta ja paskasta elämästä ainakin hetkeksi..

Kiitos sulle. Ihanaa ettei kaikki ole heti tuomitsemassa. Vaan löytyy ymmärrystä.

Mä en (vielä) ole käyttänyt muuta kun viinaa ja rauhoittavia mutta tiedän että ottaisin jos tilaisuus tulisi...

 

["vieras"]

Onko kokeiltu sähköhoitoa? itse kävin 7 kertaa..

 

[Littledeath]

[QUOTE="Aapee";26346421]Kiitos sulle. Ihanaa ettei kaikki ole heti tuomitsemassa. Vaan löytyy ymmärrystä.

Mä en (vielä) ole käyttänyt muuta kun viinaa ja rauhoittavia mutta tiedän että ottaisin jos tilaisuus tulisi...[/QUOTE]

Ne monesti tuomitsee kenellä ei ole asiasta kokemusta. Päihderiippuvaisia pidetään maailman kamalimpina ihmisinä, tunteettomina tolloina. Vaikka monesti masennus yms. mielen ongelmat ovat syynä päihteiden käyttöön. Monet eivät vaan tiedä sitä tuskaa, millaista on olla jatkuvasti ahdistunut ja kun se apu tosiaan on helppo: pullo tai pilleri kouraan niin helpottaa.

 

["Minna"]

Kuinka monia lääkkeitä sinulle on kokeiltu? Itse olen ollut vuosia nyt vaikeasti masentunut ja lääkkeitä on nyt kokeiltu jo 14 eriä ja välillä yhdistelmiäkin. Mikään ei auta ja ihan samoissa ahdistuneissa tunnelmissa minunkin päiväni kuluvat. Tätä oloa ei jaksa enää

 

["vieras"]

[QUOTE="Aapee";26346397]On minullakin joitakin unelmia mutta ne tuntuvat saavuttamattomille....

Mäkin yritän lasten edessä (omani jo aika isoja, toinen menee kuudennelle, toinen neljännelle) olla iloinen, kuunnella heidän juttujaan jne, mutta sisältä minäkin tunneköyhä. Ihan kamalaa sanoa, mutta välillä kun olen ryyppyreissuillani, en haluaisi palata kotiin. En jaksaisi olla läsnä ja esittää jotain mitä en ole.[/QUOTE]

Niin ymmärrän tuon, ettet haluaisi enää palata kotiin. Perhe tuntuu joskus rasitteelta.
Mutta mitäpä jos oikeasti kokeilisit sitä? Tietääkö miehesi millainen olosi on?
Mitä jos muuttaisit hetkeksi pois, kokeilisit, miltä se tuntuu.
Voisihan jopa olla, että sitten mahdollisesti palattuasi takaisin kotiin, se tuntuu niin arvokkaalta ja rakkaalta että saat siitä voimaa.
Älä tee asioita siksi, että joku olettaa sinun tekevän niin.

Itse yritän välillä tahattomasti ajaa miestä pois. Tiuskin, kiukuttelen ja käyttäydyn todella huonosti, että hän jättäisi. Sitten voisin olla etä-äiti, ja itsekin tuudittautua viinan huuruiseen maailmaan. Nyt en pysty, enkä tahdo, juoda, kun lapsi on niin pieni.
Ja olen nähnyt sen puolen itsessäni, ei se auttanut silloinkaan.

 

["Aapee"]

[QUOTE="vieras";26346591]Niin ymmärrän tuon, ettet haluaisi enää palata kotiin. Perhe tuntuu joskus rasitteelta.
Mutta mitäpä jos oikeasti kokeilisit sitä? Tietääkö miehesi millainen olosi on?
Mitä jos muuttaisit hetkeksi pois, kokeilisit, miltä se tuntuu.
Voisihan jopa olla, että sitten mahdollisesti palattuasi takaisin kotiin, se tuntuu niin arvokkaalta ja rakkaalta että saat siitä voimaa.
Älä tee asioita siksi, että joku olettaa sinun tekevän niin.

Itse yritän välillä tahattomasti ajaa miestä pois. Tiuskin, kiukuttelen ja käyttäydyn todella huonosti, että hän jättäisi. Sitten voisin olla etä-äiti, ja itsekin tuudittautua viinan huuruiseen maailmaan. Nyt en pysty, enkä tahdo, juoda, kun lapsi on niin pieni.
Ja olen nähnyt sen puolen itsessäni, ei se auttanut silloinkaan.[/QUOTE]


Olen ehdottanut erillään oloa, mies kieltäytyy siitä täydellisesti. Kuulemma paluuta ei ole jos lähden.

Miehen asenne tilanteeseeni on aika vihainen. Se ei voi sietää ryyppyretkiäni, juomistani. Ei sitä etten tee töitä enkä opiskele. En ymmärrä miksi se sitten haluaa jatkaa mutta jotenkin se vaan uskoo parempaan huomiseen vaikka tämä tilanne on jatkunut jo kauan.

 

["Aapee"]

[QUOTE="Minna";26346576]Kuinka monia lääkkeitä sinulle on kokeiltu? Itse olen ollut vuosia nyt vaikeasti masentunut ja lääkkeitä on nyt kokeiltu jo 14 eriä ja välillä yhdistelmiäkin. Mikään ei auta ja ihan samoissa ahdistuneissa tunnelmissa minunkin päiväni kuluvat. Tätä oloa ei jaksa enää [/QUOTE]

En pysy enää luvuissa perässä.... Monia. Yli kymmenen ja mullakin noita comboja kokeiltu.

 

["Aapee"]

[QUOTE="vieras";26346508]Onko kokeiltu sähköhoitoa? itse kävin 7 kertaa..[/QUOTE]

Ei ole tullut koskaan puheeksi. Lääkärini eikä terapeuttini ymmärrä tilannettani. Ne luulee että mua vaan pikkuisen ahdistaa. "käy kävelyllä, hakeudu koulutukseen" jne on ohjeet. Lekurini jopa sanoi ettei usko minulla olevan mitään kovinkaan pielessä, en vaan osaa kuulemma ottaa onnea vastaan. Tämän sanoi toisella tapaamisella. Jep jep.

 

[Miili]

Mä olen kai mieleltäni vahva. En ole ahdistunut (ainakaan pahasti), mutta eikö äitiys ole usein pientä feikkiä? Töissä on ollut huono päivä tai puolison kanssa riitaa, silti näytän lapsille parhaat puoleni, kuuntelen heitä, hassuttelen ja joskus leikin. Minusta siitä saa itsekin voimaa. Oon ajatellu että kun oon perheen, nimenomaan lapset hankkinu, mun vaan pitää jaksaa vaikka en oikeesti jaksaiskaan.
Mun ei oo tarkoitus loukata ketään, kunhan kerroin omia kokemuksiani. Jaksamisia kaikille ahdistuneille.

 

["Aapee"]

Mä olen kai mieleltäni vahva. En ole ahdistunut (ainakaan pahasti), mutta eikö äitiys ole usein pientä feikkiä? Töissä on ollut huono päivä tai puolison kanssa riitaa, silti näytän lapsille parhaat puoleni, kuuntelen heitä, hassuttelen ja joskus leikin. Minusta siitä saa itsekin voimaa. Oon ajatellu että kun oon perheen, nimenomaan lapset hankkinu, mun vaan pitää jaksaa vaikka en oikeesti jaksaiskaan.
Mun ei oo tarkoitus loukata ketään, kunhan kerroin omia kokemuksiani. Jaksamisia kaikille ahdistuneille.

Onhan se noinkin. Mutta kun on tässä tilanteessa, se on ihan eri juttu.

Silloin kun olin vielä kunnossa, noin se menikin. Mutta nyt.... Huh huh.