Kun äiti ei enää kelpaa

["Tarpeeton"]

Lapsella on kohta ikää 3v 2 kk. Viime kevään tienoilla hän alkoi muuttua; äidin pojasta tuli myös isän poika. Se oli ihan tervetullut muutos ja olimme miehen kanssa molemmat hyvillämme kun poika alkoi haluta tehdä asioita iskän kanssa. Joinain yksittäisinä kertoina tunsin pienen piston sydämessä, kun en kelvannut kaveriksi vaikkapa hampaiden pesulle, mutta toisaalta olin hyvilläni mieheni puolesta hänen ”suosiostaan”.

Mutta nyt ihan viime viikkoina tilanne on mennyt jo sellaiseksi, että äiti ei kelpaa mihinkään. Poika haluaa tehdä kaiken isän kanssa: aamupuurot, pukemiset, leikkimiset, piirrettyjen katsomiset, kylvyssä käynti ja saunominen, iltatoimet. Esimerkiksi eilen illalla lapsi kilahti täysin, kun hänen olisi pitänyt leikkiä minun kanssani sen aikaa että isä syö. Ikävin tilanne oli nukkumaan mennessä, kun minä en olisi saanut edes sanoa lapselle hyvää yötä. Ehkä olen lapsellinen, mutta siitä tuli oikeasti jo paha mieli.

Mikähän tässä voi olla takana? Lapsella on selvästi alkanut uhmakausi (täytti elokuussa 3 v) ja lisäksi hän aloitti päiväkodissa elokuussa. Silti ajattelen ja pelkään, että lapsi reagoi siihen etten ole viime aikoina ehtinyt viettää hänen kanssaan niin paljon aikaa kuin olisin halunnut. Minulla on ollut poikkeuksellisen kiireellinen ajanjakso tässä elo-syyskuussa, mutta en kuitenkaan ole ollut poissa kotoa kuin yhden yön. Sitten on ollut useita vapaapäiviä, jotka minä olen käyttänyt talon siivoamiseen kun mies ja poika ovat päivän mummilassa. Nyt tunnen kauheaa syyllisyyttä asiasta, vaikka toisaalta tiedän että pakkohan ne kotityötkin on tehdä.

Ivatkaa vaan, mutta minulla on oikeasti paha mieli kun en kelpaa lapsen kaveriksi mihinkään. Mietin, että onko tämä lapselta joku tiedostamaton reaktio vai harkittua, mielenosoituksellista käytöstä äitiä kohtaan. Kokeeko poika että olen hylännyt hänet?

 

["Kaisuli"]

Kuulostaa normaalilta uhmalta. Lapsi kokeilee, rakastaako äiti häntä, vaikka hän kiukutteleekin. Vaikka varamasti tuntuu pahalta, kun lapsi kiukkuaa, niin luota siihen, että ajan myötä tilanne palaa normaaliksi. Murrosiässä sitten tulee toisen kerran samat kuviot eteen: teini huutaa pää punaisena, että vanhempi on tyhmä, turha idiootti, mutta sisimmässään kuitenkin toivoo, että äiti laittaa rajat ja ottaa syliin.

 

["tarpeeton"]

[QUOTE="Kaisuli";29055382]Kuulostaa normaalilta uhmalta. Lapsi kokeilee, rakastaako äiti häntä, vaikka hän kiukutteleekin. Vaikka varamasti tuntuu pahalta, kun lapsi kiukkuaa, niin luota siihen, että ajan myötä tilanne palaa normaaliksi. Murrosiässä sitten tulee toisen kerran samat kuviot eteen: teini huutaa pää punaisena, että vanhempi on tyhmä, turha idiootti, mutta sisimmässään kuitenkin toivoo, että äiti laittaa rajat ja ottaa syliin.[/QUOTE]

Kiitos tästä. Toivon tosiaan että kyse on normaalista uhmareaktiosta eikä esimerkiksi siitä, että lapsi kokisi tulleensa hylätyksi kun äiti on yhtäkkiä kiireinen ja kireäkin.

Toki lapsi kiukuttelee ja raivoaa myös isälleen (eilenkin), mutta isä kuitenkin kelpaa sitten raivareiden jälkeen lohduttajaksi ja leikkikaveriksi. Tähän saakka minäkin olen kelvannut lohduttajaksi, mutta eilen en kelvannut enää siihenkään hommaan. Ihan yleisellä tasolla mietin sitäkin, että miksi lapsi nyt hyljeksii nimenomaan minua eikä miestäni?

 

[Tallu -]

Mun mielestä kyse voi olla ihan siitäkin jo, että poikasi alkaa samaistua omaa sukupuoltaan olevaan vanhempaansa.

 

[123456]

Ap, oliko lapsi sinun kanssasi kotona kolme vuotta? Usein päiväkodin aloittamiseen liittyvät rähinät kohdistuu siihen vanhempaan jonka kanssa lapsi on viettänyt enemmän aikaa.

 

["tarpeeton"]

Mun mielestä kyse voi olla ihan siitäkin jo, että poikasi alkaa samaistua omaa sukupuoltaan olevaan vanhempaansa.

Aivan. Tuoki voisi selittää asiaa, mutta jotenkin hirvittää se lapsen ehdottomuus kun äiti suurinpiirtein ei saisi olla edes samassa huoneessa. Onko muilla ollut näin jyrkkiä reaktioita?

 

["tarpeeton"]

Ap, oliko lapsi sinun kanssasi kotona kolme vuotta? Usein päiväkodin aloittamiseen liittyvät rähinät kohdistuu siihen vanhempaan jonka kanssa lapsi on viettänyt enemmän aikaa.

Joo minä olin lapsen kanssa kotona siihen saakka kun hän täytti 3 vuotta.

 

[meillä myös]

Meillä oli samanlainen tilanne pari vuotta sitten. Äiti ei kelpaa..
Kaipa se on jokin ikäkausi?

Kokeile keksiä jotain semmoista yhteistä tekemistä, mikä on vain sinun ja sen lapsen juttu.
Meillä tuli viikottaiset uimaretket/metsäretket. Ja lisäksi mielikuvitusleikki. Ja isiä ei otettu.

 

["tarpeeton"]

Meillä oli samanlainen tilanne pari vuotta sitten. Äiti ei kelpaa..
Kaipa se on jokin ikäkausi?

Kokeile keksiä jotain semmoista yhteistä tekemistä, mikä on vain sinun ja sen lapsen juttu.
Meillä tuli viikottaiset uimaretket/metsäretket. Ja lisäksi mielikuvitusleikki. Ja isiä ei otettu.

Kyllä, jotain tällaista pitää järjestää. Tällä hetkellä minä käyn pojan kanssa muskarissa, mikä on aina pojalle viikon kohokohta

Hävettää sanoa, mutta olen tainnut antaa itseni hautautua kotitöiden alle. Kotiäitivuosien jälkeen töihin paluu tuntuu jonkinmoiselta shokilta ja tuntuu että iltaisin ei tunnit meinaa riittää kaikkeen, ruuanlaittoon, pyykkämiseen, muihin kotitöihin, lapsen kanssa olemiseen ja iltatoimiin. Sama tilanne toki on muillakin lapsiperheillä.

 

[meillä myös]

[QUOTE="tarpeeton";29055691]Kyllä, jotain tällaista pitää järjestää. Tällä hetkellä minä käyn pojan kanssa muskarissa, mikä on aina pojalle viikon kohokohta

Hävettää sanoa, mutta olen tainnut antaa itseni hautautua kotitöiden alle. Kotiäitivuosien jälkeen töihin paluu tuntuu jonkinmoiselta shokilta ja tuntuu että iltaisin ei tunnit meinaa riittää kaikkeen, ruuanlaittoon, pyykkämiseen, muihin kotitöihin, lapsen kanssa olemiseen ja iltatoimiin. Sama tilanne toki on muillakin lapsiperheillä.[/QUOTE]

Hellitä vähän. Itsellä oli sama ahdistus päällä.
Mutta, nykyään osaan delegoida osan hommista myös miehelleni.
Mies saa, jonkin kivan homman, joka pitäisi tunnissa (tai kahdessa ) suorittaa esim. pyykata, tiskata, pölyt pyyhkiä ja imuroida.
Loppuaika onkin sitten isin oma (siivoaa nopeammin).
Ja sillä aikaa me (lapsi ja minä) lähdetään pois talosta touhuilemaan omia.
Todella rentouttavaa!
Jos olisin kotona lapsen kanssa, niin en jostain kumman syystä onnistu rentoutumaan. Näen koko ajan siivottavaa..korjattavaa.. äää..

 

["tarpeeton"]

Hellitä vähän. Itsellä oli sama ahdistus päällä.
Mutta, nykyään osaan delegoida osan hommista myös miehelleni.
Mies saa, jonkin kivan homman, joka pitäisi tunnissa (tai kahdessa ) suorittaa esim. pyykata, tiskata, pölyt pyyhkiä ja imuroida.
Loppuaika onkin sitten isin oma (siivoaa nopeammin).
Ja sillä aikaa me (lapsi ja minä) lähdetään pois talosta touhuilemaan omia.
Todella rentouttavaa!
Jos olisin kotona lapsen kanssa, niin en jostain kumman syystä onnistu rentoutumaan. Näen koko ajan siivottavaa..korjattavaa.. äää..

No mulla on ihan sama juttu. Kotona en "osaa" olla lapselle läsnä, kun joka paikassa näen vain tekemättömiä hommia. Lapsi varmaan vaistoaa että olen vain puolittain läsnä, kun en kertakaikkiaan osaa sulkea tekemättömiä töitä pois mielestä ja keskittyä 100% lapseen. Ulkoillessa on ihanaa, kun pystyy keskittymään pelkästään lapseen.

 

[bud]

Meidän pojalla oli samanlainen vaihe pienenä. Se on normaalia, vaikka ei se kivalta tuntunutkaan. Minusta teillä tuo tilanne on kuitenkin päästetty aika pitkälle, kun sinä et kelpaa nyt mihinkään. Saat olla äiti ja pitää jöötä ja sanoa, että nyt "nyt mennään puistoon yhdessä, tai pyöräilemään tai äiti pesee hampaat ja sillä selvä." Ei se lapsen kehitysvaihe samastua samaa sukupuolta olevaan vanhempaan siitä turmellu, jos sinäkin teet osasi.

 

["tarpeeton"]

Meidän pojalla oli samanlainen vaihe pienenä. Se on normaalia, vaikka ei se kivalta tuntunutkaan. Minusta teillä tuo tilanne on kuitenkin päästetty aika pitkälle, kun sinä et kelpaa nyt mihinkään. Saat olla äiti ja pitää jöötä ja sanoa, että nyt "nyt mennään puistoon yhdessä, tai pyöräilemään tai äiti pesee hampaat ja sillä selvä." Ei se lapsen kehitysvaihe samastua samaa sukupuolta olevaan vanhempaan siitä turmellu, jos sinäkin teet osasi.

Muistatko kuinka kauan vaihe kesti?

Joo, tilanne on mennyt pahaksi mutta se kävi tosi nopeasti -ihan viime päivät on olleet näitä tosi vaikeita. Helposti sitä väsyneenä antaa periksi, että saa asiat hoitumaan edes jotenkin. Pitää ottaa korjausliike.