Kumpi sinusta on raskaampaa (lapsen kuolemasta)?

Ehdottomasti tuo b
Suruja ei voi verrata, mutta itse ainakin kokisin tuon been paljon pahempana kun aan, ei noista voi eds puhua samana päivänä.
Keskenmeno on keskenmeno kun taas lapsen, jo taaperon kuolema taas jotain käsittämättömän hirveää.

 

No suunnilleen kummatkin kokeneena sanoisin että B on rankempaa...
Toisaalta, turhaa verrata suruja. Olin itsekin aika järkyttynyt ekasta keskenmenosta.
Mutta siitä pääsee yli, ainakin mielestäni, toisin kuin oman lapsen kuolema seuraa koko elämän... Niinhän tietyllä tavalla keskenmenokin, mutta ehkä joku tietää mitä tarkoitan...

 

Niin suruja ei voi verrata, mutta mikäli tämä 19 rv:llä vauvansa menettänyt joskus kokee elävän lapsensa kuoleman niin varmaa on, ettei enää keskenmenoaan edes ajattelisi verratavan lapsen kuolemaan.

Olen kokenut keskenmenoja myöhäisilläkin viikoilla, mutta en voisi koskaan edes kuvitella vertaavani niitä äitini ja perheeni suruun, kun pikkuveljeni kuoli liikenneonnettomuudessa alle 10 v. Nytkin olen raskaana ja pelkään keskenmenoa, mutta mikäli pieni 4v. tyttöni kuolisi, tappaisin varmaan itseni...

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

Eli jos "saisit" valita, kuoleeko lapsesi rv 19 vai 2,5 vuotiaana, niin kumman valitsisit?

Tottakai b on rankempi, eihän asiaa voi edes verrata. Kamala rv 19 km on, muttei sikiöllä ole kuitenkaan esim. persoonaa, jota voisi rakastaa/ikävöidä. Olen itse kokenut a:n, mutta kahden lapsen äitinä voin vaan kuvitella, miten hirveää b:n kokeminen olisi

Mutta sulla ei ole oikeutta tulla sanomaan, et miten mun pitäis kokea asiat, ta väheksyä mun surun määrää.

ja sä et pysty vastaamaan, kumman valitsisit, jos seuraava lapsesi olisi määrä menettää. Kumpi a vai b? En usko, että tosissaan ketään miettii, kumpi olisi kamalampaa

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

Eli jos "saisit" valita, kuoleeko lapsesi rv 19 vai 2,5 vuotiaana, niin kumman valitsisit?

Tottakai b on rankempi, eihän asiaa voi edes verrata. Kamala rv 19 km on, muttei sikiöllä ole kuitenkaan esim. persoonaa, jota voisi rakastaa/ikävöidä. Olen itse kokenut a:n, mutta kahden lapsen äitinä voin vaan kuvitella, miten hirveää b:n kokeminen olisi

Mutta sulla ei ole oikeutta tulla sanomaan, et miten mun pitäis kokea asiat, ta väheksyä mun surun määrää.

ja sä et pysty vastaamaan, kumman valitsisit, jos seuraava lapsesi olisi määrä menettää. Kumpi a vai b? En usko, että tosissaan ketään miettii, kumpi olisi kamalampaa

Totta kai olis ihan hirveetä menettää elävä lapsi, en sitä kiellä, mut oli kyllä ihan tosi tuskaista synnyttää vauva myös kuolleena rv 18+1. En vertaa näitä kahta ollenkaan. Ja sitä paitsi, toisen on kokenu ap, toisen sen ystävä. Ja ihmiset kokee asioita erilailla, joten miksi verrata näin ikävää asiaa?

 

Ihminen joka ei ole koskaan saanut puristaa lastaan syliinsä kokee menettävänsä keskenmenossa kaiken ihan kuin sinä lapsesi menetyksessä. MUTTA ihminen jolla jo on lapsi tai on saanut tuntea lapsensa minuutin, tunnin, kuukauden, vuoden..... näkee asian varmasti toisin ja juuri toisin päin.

 

Suruja ei tosiaan voi verrata,
mutta itselleni B olisi maailman loppu.
A olisi vain erittäin surullinen asia.

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

Eli jos "saisit" valita, kuoleeko lapsesi rv 19 vai 2,5 vuotiaana, niin kumman valitsisit?

Tottakai b on rankempi, eihän asiaa voi edes verrata. Kamala rv 19 km on, muttei sikiöllä ole kuitenkaan esim. persoonaa, jota voisi rakastaa/ikävöidä. Olen itse kokenut a:n, mutta kahden lapsen äitinä voin vaan kuvitella, miten hirveää b:n kokeminen olisi

Mutta sulla ei ole oikeutta tulla sanomaan, et miten mun pitäis kokea asiat, ta väheksyä mun surun määrää.

Vertaamalla keskenmenoasi lapsen kuolemaan, vähättelet ihmisen suurimman surun, eli oman lapsen kuoleman kokeneen ihmisen tunteita.

 

a olis kamalaa, ihan varmasti. Mut siitä pääsis varmaan eteenpäin ja elämä jatkuisi. Jos tapahtuisi b, niin mikään ei olis kuten ennen. B ehdottomasti!

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

Eli jos "saisit" valita, kuoleeko lapsesi rv 19 vai 2,5 vuotiaana, niin kumman valitsisit?

Tottakai b on rankempi, eihän asiaa voi edes verrata. Kamala rv 19 km on, muttei sikiöllä ole kuitenkaan esim. persoonaa, jota voisi rakastaa/ikävöidä. Olen itse kokenut a:n, mutta kahden lapsen äitinä voin vaan kuvitella, miten hirveää b:n kokeminen olisi

Mutta sulla ei ole oikeutta tulla sanomaan, et miten mun pitäis kokea asiat, ta väheksyä mun surun määrää.

Vertaamalla keskenmenoasi lapsen kuolemaan, vähättelet ihmisen suurimman surun, eli oman lapsen kuoleman kokeneen ihmisen tunteita.

Ok. Ajattelepa mitä lystäät. En väheksy kenenkään surua, joka on menettäny lapsensa missä tahansa vaiheessa.

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

Eli jos "saisit" valita, kuoleeko lapsesi rv 19 vai 2,5 vuotiaana, niin kumman valitsisit?

Tottakai b on rankempi, eihän asiaa voi edes verrata. Kamala rv 19 km on, muttei sikiöllä ole kuitenkaan esim. persoonaa, jota voisi rakastaa/ikävöidä. Olen itse kokenut a:n, mutta kahden lapsen äitinä voin vaan kuvitella, miten hirveää b:n kokeminen olisi

No näin muotoiltuna valitsisin kyllä b.n vaikka se olisi hirvein asia jota en halua, mutta, jos olisin raskaana ja kysyttäis, että annatko lapsen nyt vai 2v niin kyllä minä häntä siihen 2v. asti pitäisin.
Toisinpäin ajateltuna. Onneksi minulla oli keskenmeno myöhäisillä raskausviikoilla, jos toinenvaihtoehto olisi, että myöhemmin syntynyt taaperoni nyt kuolisi.

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

Eli jos "saisit" valita, kuoleeko lapsesi rv 19 vai 2,5 vuotiaana, niin kumman valitsisit?

Tottakai b on rankempi, eihän asiaa voi edes verrata. Kamala rv 19 km on, muttei sikiöllä ole kuitenkaan esim. persoonaa, jota voisi rakastaa/ikävöidä. Olen itse kokenut a:n, mutta kahden lapsen äitinä voin vaan kuvitella, miten hirveää b:n kokeminen olisi

Mutta sulla ei ole oikeutta tulla sanomaan, et miten mun pitäis kokea asiat, ta väheksyä mun surun määrää.

Vertaamalla keskenmenoasi lapsen kuolemaan, vähättelet ihmisen suurimman surun, eli oman lapsen kuoleman kokeneen ihmisen tunteita.

Ok. Ajattelepa mitä lystäät. En väheksy kenenkään surua, joka on menettäny lapsensa missä tahansa vaiheessa.

raskausviikolla 18-19 ei ole vielä edes LAPSI

 

On typerää verrata surujen suuruutta.

Nimenomaan!!!

Itse olen kokenu tuon a:n, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että mun suruni on vähempiarvoinen kun b:n kokeneen suru.

Eli jos "saisit" valita, kuoleeko lapsesi rv 19 vai 2,5 vuotiaana, niin kumman valitsisit?

Tottakai b on rankempi, eihän asiaa voi edes verrata. Kamala rv 19 km on, muttei sikiöllä ole kuitenkaan esim. persoonaa, jota voisi rakastaa/ikävöidä. Olen itse kokenut a:n, mutta kahden lapsen äitinä voin vaan kuvitella, miten hirveää b:n kokeminen olisi

Mutta sulla ei ole oikeutta tulla sanomaan, et miten mun pitäis kokea asiat, ta väheksyä mun surun määrää.

Vertaamalla keskenmenoasi lapsen kuolemaan, vähättelet ihmisen suurimman surun, eli oman lapsen kuoleman kokeneen ihmisen tunteita.

Ok. Ajattelepa mitä lystäät. En väheksy kenenkään surua, joka on menettäny lapsensa missä tahansa vaiheessa.

raskausviikolla 18-19 ei ole vielä edes LAPSI

Joo joo, ei niin ole. Sun mielestä.

 

Tosi tunteeton ja itsekeskeinen kommentti tältä keskenmenon saaneelta äidiltä lapsensa menettäneelle, vaikkakin keskenmeno onkin tapahtunut aika myöhään. Toki kiintymyssuhde elävään lapseen on aivan erilainen kuin näkymättömissä kohdussa olleeseen, jota ei vielä ole voinut katsoa edes silmiin.

Minusta ainakaan varhaisessa vaiheessa tapahtuneita keskenmenoja (alle 12 vk) ei kannattaisi kovin dramaattisesti surra, koska useinhan tällaiset sikiöt ovat hyvin vammaisia ja elinkelvottomia. Itselläni on neljä lasta ja niiden väleissä myös neljä keskenmenoa juuri eka kolmanneksen aikana, ja vaikka tiettyjä surun ja menetyksen tuntoja tulikin, alistuin luonnon päätökseen.

Mutta jos terve lapsi kuolee yllättävään sairauteen tai onnettomuuteen, niin onhan se hirvittävä isku, josta on varmasti vaikea toipua. Voimia sinulle, lapsesi menettänyt äiti, ja uskoa tulevaisuuteen!

 

jos lapsi kuolee kohtuun, toivottavasti kukaan törppö ei tule sanomaan " onneksi et vielä tuntenut lastasi". Sitten kyllä läjähtäisi

 

4 keskenmenoa kokeneena voin sanoa, että kyllä tuo 2,5 v lapsen menettäminen olisi todella paljon surullisempaan... Tämä on siis vain minun henk.koht mielipiteeni...

 

jos lapsi kuolee kohtuun, toivottavasti kukaan törppö ei tule sanomaan " onneksi et vielä tuntenut lastasi". Sitten kyllä läjähtäisi

Niin... MOnikin on kyllä sanonu niin ikävästi päin naamaan, että monta kertaa tulin itkien kaupasta kotiin tai vastaavaa, kun joku puoli tuttu sanoi jotain ajattelematonta... :'(

 

Pyydän nöyrästi anteeksi tätä seuraavaa kommenttiani, koska tiedän ihmisten olevan tästä erimieltä.
Keskenmeno alle 20 viikoilla on mun mielestä normaalia ja sitä ei todellakaan voisi verrata edes lapsen menettämiseen.
Raakaa kun raakaa, mutta keskeytyksenkin saa tehdä vielä puoliväliin saakka.
Toki se on surullista, mutta todellakin se kalpenee elävän lapsen menetyksestä.

Tuolle joka sanoi, että jos kysyttäisiin antaisiko lapsensa pois nyt vai vasta parivuotiaana, että pitäisi sen kaksi vuotta niin kyllä kuitenkin luulen, sen menetyksen olevan paljon pienempi siinä raskausaikana kun sen lapsen kanssa ei ole vielä elänyt päivääkään, kun se on vasta vatsassa, eukä vielä edes puolivälissä raskautta.

 

Vaikea sanoa kun en ole noista kuin toisen kokenut omakohtaisesti ja muutenkin ihmisten sureminen ja sen syvyys on niin erilaista ettei niitä voi keskenään verrata mielestäni.

 

B ehdottomasti olisi raskaampaa itselleni. Mutta aiheesta keskusteltaessa on typerää lähteä missään määrin vertailemaan surun määrää. Tilanteet ja kokemukset ovat niin erilaisia. On väärin sanoa kenen suru on suurin, ja taakka tuskaisin. sitä ei voi verrata, ihmiset kun kokevat ja kestävät erilailla asioita. Ja miksi ylipäätään lähteä vertailemaan mitään näinkin vakavassa ja kamalassa asiassa kuin oman lapsensa menettäminen.

 

Lisäys vielä: jos lapsettomuudesta kärsivä nainen on tullut raskaaksi ja saa keskenmenon, se on asia erikseen, koska silloin menetys on suurempi kuin sellaisella naisella, jolla on jo lapsia. Neljästä keskenmenostani eka tapahtui ensimmäisessä raskaudessa, ja kyllä suru oli viiltävää, vaikka en ollutkaan lapsettomuushoidoissa tms. Mutta enhän tiennyt, saanko koskaan enää uutta tilaisuutta. Myöhemmin kun oli jo lapsia, eivät menetyksen tunteet olleet niin päällekaatuvia, kun keskenmenot sattuivat.

Kyllä mielestäni surujakin voi vertailla. Jos joku kokee kissansa kuoleman yhtä syvästi kuin äitinsä, voisi miettiä, onko äiti-tytär -suhde ollut ihan toimiva. Jos joku masentuu vuosiksi keskenmenon takia, voisi miettiä, onko psyykessä jotain muutakin surematonta surua, joka pyrkii samassa yhteydessä ilmoille. Jos joku masentuu vuosiksi lapsensa kuolemisen jälkeen, se on ymmärrettävää.

 

B, keskenmeno on keskenmeno, jota ei voi verratakaan 2,5 v. menehtymiseen

Surut on toki surtava molemmissa tapauksissa..

 

Pahemmalta tuntuis B vaihtoehto, vaikka menetys se keskenmenokin on, mutta ei siinä vaiheessa ole samalla lailla kiintynyt vielä lapseen. Itse 2 keskenmenoa kokenut, mutta jos nyt menettäisin 2 vuotiaan lapseni, niin mä kuolisin...mun elämältä menis pohja.

Kauheeta edes ajatella

 

Lisäys vielä: jos lapsettomuudesta kärsivä nainen on tullut raskaaksi ja saa keskenmenon, se on asia erikseen, koska silloin menetys on suurempi kuin sellaisella naisella, jolla on jo lapsia. Neljästä keskenmenostani eka tapahtui ensimmäisessä raskaudessa, ja kyllä suru oli viiltävää, vaikka en ollutkaan lapsettomuushoidoissa tms. Mutta enhän tiennyt, saanko koskaan enää uutta tilaisuutta. Myöhemmin kun oli jo lapsia, eivät menetyksen tunteet olleet niin päällekaatuvia, kun keskenmenot sattuivat.

Kyllä mielestäni surujakin voi vertailla. Jos joku kokee kissansa kuoleman yhtä syvästi kuin äitinsä, voisi miettiä, onko äiti-tytär -suhde ollut ihan toimiva. Jos joku masentuu vuosiksi keskenmenon takia, voisi miettiä, onko psyykessä jotain muutakin surematonta surua, joka pyrkii samassa yhteydessä ilmoille. Jos joku masentuu vuosiksi lapsensa kuolemisen jälkeen, se on ymmärrettävää.

Fiksua tekstiä, kuten tuo aikaisemminkn kirjoittamasi. Elikkä PEESI.

 

Olen saanut myöhäisen keskenmenon, mutta jo pelkkä ajatuskin tuon elävän lapsen menettämisestä tuntuu pahemmalta, kuin koko keskenmeno! Joten aivan varmasti kohta B on raskaampi. Tokihan jokaisen suru on yksilöllinen, mutta luulen, että jos äidit joutuisivat valitsemaan, kumman menettäisivät, niin eiköhän lähes jokainen valitsisi niin että elävä jää ja syntymätön lähtee. Ihmettelen todella, jos joku valitsisi toisinpäin.