Voi että, miten ottaa kupoliin nuo, jotka kehottavat aloittajaa ottamaan itseään niskasta kiinni ja tsemppaamaan! Vakava masennus ei ole mikään pikkujuttu. Ja kun epäillään kaksisuuntaista mielialahäiriötä, niin se on vielä vähemmän pikkujuttu, ja siinä olisi vielä masennustakin tärkeämpää löytää riittävän lempeä elämänrytmi, nukkua riittävästi ja säännöllisesti jne. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on elämänkestävä sairaus, joka vaatii lääkityksen eikä lähde pois päättämällä. Jos se todetaan, sitä täytyy oppia kuuntelemaan ja ennakoimaan. On paljon pariskuntia, joissa toinen ei ymmärrä toisen sairautta, ja se tekee tilanteen vielä tuhannesti mutkikkaammaksi. Olisi tärkeää, että myös puoliso ymmärtäisi, missä mennään. Puhumattakaan ulkopuolisten ymmärtämättömistä kommenteista, jotka lyövät jo lyötyä...
Teillä on tosi vaikea tilanne ja molemmat ilmeisesti jaksamisensa äärirajoilla. Silloin on tosi vaikeaa keskustella mistään kompromisseista tai myönnytyksistä puolin tai toisin ja voi tosiaan tulla sellainen olo, että on umpikujassa. Te olette molemmat tehneetkin myönnytyksiä, sinä mm. seksin suhteen ja mies valvoo viikonloppuyön, ja noi on varmasti tosi tärkeitä juttuja, jotka antavat uskoa yhdessä selviämiseen. Nuo eivät kuitenkaan selvästikään riitä eivätkä ole mitenkään ongelmattomia juttuja. On ihan luonnollista, että et jaksa masentuneena tehdä enempää, ja on myös luonnollista, että miehellä on raskasta tuossa tilanteessa. Uskon, että se ratkaiseva juttu olisi löytää lisää ulkopuolista tukea jostakin, koska teidän resurssinne on jo melko lailla valjastettu käyttöön. Ehkä mies pystyisi jostain vielä puristamaan itseästään lisää puhtia tai laittamaan asioita uuteen arvojärjestykseen, mutta luultavasti hänen oma kokemuksensa on se, että hän on jo nyt loukussa, joten siihen painostaminen tuskin auttaa? Mikä tahansa ulkopuolinen apu tai helpotus olisi hyvä! Hoitopaikka esikoiselle, perhetyöntekijä, tukiperhe... Lisäksi mies ei taida juuri ymmärtää sairauttasi, ja olisi varmaankin hyvä, että pystyisi tästä puhumaan ulkopuolisen kanssa? Jos on juttelevaa sorttia, niin voisi muutenkin hyötyä keskustelukontaktista, jossa pääsisi purkamaan asiaa omasta näkökulmastaan?
En tiedä missä asut, mutta noiden ns. virallisten reittien lisäksi voisi löytyä muutakin tukea. Onko paikkakunnallasi MLL:n tukitoimintaa? Entä paikallinen Mielenterveysseura, saako sieltä tukihenkilöitä?
Rohkeasti hakemaan apua, vaikka se tuntuisi vaikealta! Te olette sen avun kyllä ansainneet, eikä sen hakeminen ole heikkouden merkki ollenkaan. Hurjasti jaksamista jatkoon, olet upeasti jaksanut yrittää kaikkesi ja varmaan vähän enemmänkin, ja uskon, että tilanne tulee vielä helpottumaan!