Kumman valitsisit lapsen kummiksi???

  • Viestiketjun aloittaja "mie"
  • Ensimmäinen viesti
"mie"
A) Lapsuudenystävän (puolisoineen), jota näet ehkä n.1-2 kertaa vuodessa, mutta jonka kanssa jatketaan aina siitä mihin jäätiin, tuntee sinut läpikotaisin ja muistaa aina kortilla merkkipäivinä, jouluna, pääsiäisenä yms. Ja tämän lisäksi miehesi on hyvä ystävä tämän lapsuudenystävän miehen kanssa, joten vierailette perheenä toistenne luona.

Vai

B) Ystävän (puolisoineen), jonka olet tuntenut vasta pari vuotta, mutta tullut koko ajan läheisemmäksi, näette lähes päivittäin, muttette kuitenkaan tunne toisianne vielä läpikotaisin. Tulette hyvin juttuun, mutta perheinä ette ole ole tekemisissä, koska miehesi hädin tuskin tuntee ystävän miestä.

??
 
Ehdottomasti A. En oikeestaan ymmärrä miksi edes mietit B-vaihtoehtoa.

Lapsen kannalta: oishan se mukavaa, että hänellä olisi kummi vielä 3 vuoden päästäkin. Välithän voi toki aina tulehtua, mutta A-vaihtoehdon kohdalla riski on huomattavasti pienempi.
 
"vieras"
B, sillä A olisi todennäköisesti muutenkin elämässä mukana ja B:n kanssa saisi hyvän syyn tutustua paremmin ja lapsen kannalta olisi ihanteellista jos hän voisi muutenkin tutustua kummiinsa kuin korttien ja satunnaisten vierailujen avulla. Eihän miesten tartte edes olla ystäviä keskenään, kunhan tulevat keskenään toimeen.
 
"a.p"
Olen ajatellut nyt lähinnä A:ta, vaikka B:n kanssa tunnen olevani nykyään läheisempi, mutta B-vaihtoehdossa on se riskinä, että hän saattaa lähiaikoina muuttaa kauas toiselle paikkakunnalle ja pelkäänpä että ystävyytemme ja yhteydenpitomme hiipuisi siihen.
A:n kanssa emme nykyään ole enää paljoa tekemisissä, mutta hän on vastuuntuntoinen, pitää lapsista ja varmasti arvostaisi kummiutta. (Toki B:kin varmaan arvostaisi, mutta saattaisi ihmetellä miksi valitsen hänet lapseni kummiksi, koska tunnettu vasta niin vähän aikaa)
 
"a.p"
Ottaisin A-vaihtoehdon. Miksi te näette niin harvoin, asutteko eri maissa? Kummilapsi saattaisi tuoda teidät yhteen vähän useamminkin kuin pari kertaa vuodessa.
Asumme itse asiassa samassa kaupungissa, mutta välimatkaa yli 30km. Molempien työt sellaisia että harvoin osuu vapaat yksiin että saataisiin treffit sovittua. Lisäksi molemmat melko laiskoja ottamaan yhteyttä toiseen vaikka läheisiä ollaankin. Olemme tunteneet ihan vauvoista asti toisemme ja lapsena leikimme paljon yhdessä. Miehillämme samantyyliset taustat ja harrastukset, tulevat hyvin juttuun.
 
"a.p"
[QUOTE="sss";26361937]Onko teillä serkkujanne,joita voisitte kysyä?[/QUOTE]

Ei ole, serkkujen kanssa olemme hyvin vähän tekemisissä, ikäeroakin on yli 20 vuotta serkkuihin, joten ollaan aina oltu aika etäisiä.
 
No pyydä kummiksi sitten ne ystävät ilman puolisoa..miks se puolisi pitää siinä olla väkisin kummina? Mää olen ystäväni lapsen kummi vaikka ollaan tutustuttu miestemme kautta ja he ovat vähintään kavereita keskenään..
 
"Vieras"
[QUOTE="a.p";26361956]Ei ole, serkkujen kanssa olemme hyvin vähän tekemisissä, ikäeroakin on yli 20 vuotta serkkuihin, joten ollaan aina oltu aika etäisiä.[/QUOTE]

Siinä tulisitte läheisiksi.
 
A

Pitäisin sitten myös huolta, että nähtäis useammin ku kerran- pari vuodessa.
Merkkipäivät tulis mukaan väkisinkin kummiuden myötä ja niiden lisäksi muutama kerta. Silloinhan yhteydenpito ois jo aika tiuhaa:)
 

Yhteistyössä