Kummallisin seksikokemuksenne?

  • Viestiketjun aloittaja misu
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tai kun seksikumppani oli kerran niin huono ja pienimunainen (pikkusormeni kokoluokkaa, ihan kuin pikkulapsen pili), että pokka petti ja aloin nauraa aivan hysteerisenä ja mies ei välittänyt asiasta yhtään, vaan jatkoi loppuun (eli reisille kun ei yltänyt sisäänkään mitenkään kunnolla) samalla kun nauraa rökötin niin että ihan itketti.
Saisinko pikkurillin puhelinnumeron?
 
vierailija
En ole ikinä tykännyt peppuseksistä. Baarissa kaksi naista lähti mukaan jatkoille. Oltiin siinä vaiheessa aika jurrissa ja muistikin pätkii illalta. Päädyttiin kuitenkin sohvalla. Toisella oli menkat ja toinen halusi samaa. Väänsin tätä menkkarouvaa kumilla peppuun(mikä on inhaa). Oli ainut kumi ja toinen ei halunnut tulla raskaaksi, joten sitä sitten lerpalla peppuun. Oli kännissä aikamoista pupuvauhtia ja laskin sen sisään. Molemmat rupes siitä sitten huutamaan naisten arvostuksesta ja muusta, ja halus soittaa taksin. Toinen sammu siinä välillä. Toinen lähti ja toinen jäi. Aamulla sitten heräsin oksentamiseen ääneen. Valitti nähdessään peppulasteista ja huonossta olosta. Siinä sitten pizzaonlineen tilaus ja vähäks aikaa nukkumaan. Hoipertelin hirveessä darrassa hakemaan ärrältä kumeja. Otettiin siinä sitten loiventavat pizzan kanssa ja kanki alkoi huutelemaan kilometrejä mittariin. Hyvin tanssahteli tyttö munan päällä iltapäivällä parvekkeella. Sen jälkeen lähti vielä pari kertaa baarista mukaan tämä sama leidi. Kerran käytiin kahvilla mutta se ei vaan toiminut.
Kokeile ensi kerralla teetä.
 
Oma kummallisin kokemukseni oli, kun ex halusi pantavan itseään dildolla perseeseen, saunassa ! Kys. mies oli bi, mikä saattaa selittää asian. .Siellä sitten kuumassa, ylälauteella, survoin saippua liukasteena 20cm kumilerssiä kundin perseeseen....

Minä taas olisin voinut päätyä mieheni kummallisemmaksi seksikokemukseksi, mikäli kyseessä olisi ollut yhden illan juttu :D Kesken naimisen alkoi nimittäin vatsaan sattua ja juoksin alasti ripulille, jossain ruuassa/juomassa kun oli ollut laktoosia. Ukko ihmetteli kumi munassa että "Mihis se ny?" Ja vessasta kuului miten varpusparvi lensi pönttöön. Kun selvisin vessasta, ukko oli saanut housut jalkaan ja mennyt keittämään kahvia :D
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Yhden yön juttu nuorena. villinä ja hulluna. Pokasin baarista äijän, jonka muna kuitenkin haisi niin niin että tarjpuduin runkkaamaan. Tyyppi otti rinnoistani kiinni ja ulvoi "tissit!tissit!" samalla, kun ampui omituisen vesimäistä spermaa ympäriiinsä. Käsipesun jälkeen ilmoitin häipyväni, vastaukseksi tuli vain kikatusta makkarista Terve!
 
vierailija
Oudoin on yksi nainen jota panin muutamia kertoja. Sitä piti seksin aikana haukkua mahdollisimman törkeästi. Pyysi sellaista kun se kiihoitti sitä. Minähän puhuin mutta tuntui se oudolta.
 
kesäinen leskeys
On jo aikaa kulunut, eikä enää niin nolota eikä v...ta. juttu oli niin, että vuosia sitten olin ns.kesäleski. Muksut ja vaimo olivat maalla. Keskiviikko kun oli, niin ajattelin, että voisi mennä parit ottamaan.No otinhan minä ja meni laskut sekaisin. Olin päissäni kuin mikäkin käkikello ja notkuin baarin kauneimman naisen kanssa jakkaralla. Ihmettelin mistä hän tiesi nimeni. Päätettiin lähteä ja mennä meille. Ei tullut mieleen, että nyt aviovuode saastuu.

Hississä jo alkoi kähmintä ja skrobelointi. Mielikuva oli, että naisen henki haisi omituiselle, mutta ei haitannut. Mentiin sisään ja nainen nappasi päästään kiinni ja tempaisi peruukin eteisen pöydälle. Nainen poikkesi kylppäriin ja hetken kuluttua tuli pois sieltä. Katselin pää kenossa naista kun hän veti minut makkariin. Riisuttiin ja naisella rinnat roikkui vielä alempana kuin omalla vaimolla. Pikkuhousut oli jo naiselta pois. Laaja tuherokarva kiilsi kuin olisi ollut läpimärkä. Märkä se olikin, sillä kai sen oli kylppärissä huuhdellut.
Pienesti oli vaikeuksia päästä alkuun, mutta jotenkin nainen sai minuun eloa ja kyllä sitten pantiin. Nainen oli kova ratsastamaan ja rinnat vaan läiskyi kun hän päällä pomppi. Lopuksi nukahdettiin.

Heräsin ja katselin vierelleni. Jotenkin oli tutun tuntuinen ja sitten tunsin. Nainen vierellä oli yksi niitä rumemman pään naisia työpaikalta. Nainenkin heräsi ja huomattiin, että nyt on kiire töihin.
Kyllä nolotti. Nolotti pirusti mennä samalla bussilla töihin. Ennen työpaikan ovesta sisään menemistä poikkesin kioskille ostamaan pastillit niin ei tarvinnut mennä sisään yhtä aikaa.

Ei se nainen kauaa ollut samoissa töissä, vaan johonkin häipyi. Onneksi. Loppui nolotus.
 
  • Tykkää
Reactions: Supernatural
vierailija
Panin nuorta perheenäitiä (joka oli todella kännissä) perseeseen ja kun vaihdettiin asentoa, hän kävi suoraan ottamaan suihin ilman mitään välihuuhteluita. Ei kuulemma ollut tajunnutkaan kun huomautin asiasta.
 
vierailija
Yhden yön juttu nuorena. villinä ja hulluna. Pokasin baarista äijän, jonka muna kuitenkin haisi niin niin että tarjpuduin runkkaamaan. Tyyppi otti rinnoistani kiinni ja ulvoi "tissit!tissit!" samalla, kun ampui omituisen vesimäistä spermaa ympäriiinsä. Käsipesun jälkeen ilmoitin häipyväni, vastaukseksi tuli vain kikatusta makkarista Terve!
Todennäköisesti joku Kinnulalainen.
 
vierailija
Kummallisin on varmaan se kun nuorena teininä poikaystävä tuli vaatteet päällä. Siis kiehnättiin sängyssä telkkaria katsoen ja se jotenkin hinkkas itseään mun reittä vasten. Farkut oli mullakin jalassa kuten hänelläkin. Yhtäkkiä se hinkkaa tai painautuu mua vasten kovemmin ja ilmoittaa saaneensa. Lähti siitä sitten vessaan pyyhkimään housujaan. Mä en muista mitä olen sanonut, varmaan että "aha".
 
mies katsoi
Vaimo ja minä, nuoripari olimme, vierailimme erään työkaverin luona joka myös oli vasta avioitunut. Napsimme bacardia ja hyvää se oli. Jossain vaiheessa olimme kaikki neljä olkkarin lattialla paskoja puhumassa. Vaimo oli jo seilissä kovasti ja könysi sohvalle makoilemaan. Me kolme jatkettiin kiehnäämistä ja työkaveri ehdotti, että saan kopeloida hänen vaimoaan. Nainenkaan ei hanttiin pistänyt vaan alkoi kourimaan minua munista. Jatkettiin siinä ja vaatteet väheni. Työkaveri nojasi sohvaan ja ujutti kättään vaimoni hameen alle. En välittänyt, sillä itselläni oli sormet syvällä hänen naisessaan. Sitten kundi sanoi vaan, että pane vaan, ja nainenkin halusi. Itse hän nojasi sohvaan käsi minun vaimon pillussa ja toisella runkkaili itseään. Minä ja kaverin nainen pantiin, edestä ja takaa ja kaveri vaan vatkasi vaimoani ja runkkasi itseään. Vaimo ei tajunnut mitään, sillä sammunut hän oli.

Minä roiskin spedet pitkin naisen vatsaa ja kaveri lennätti parketille. Oma vaimoni ei tiedä koko jutusta mitään. Aamulla painuimme omaan kotiin. Eipä kukaan kerinnyt kertomaan vaimolle mitään ja kaverikin vaihtoi työpaikkaa ja yhteydet väheni.
 
Vanha mies hämmästelee
Kerran tais olla sillai että yhden kanssa panin ja kaks muuta ootti muna kädessä vuoroaan, olivat toisessa huoneessa kylläkin... Ja joskus niin että yks lähti ja toinen tuli jne...
Vitsi kun ois joskus miehelläkin tuollaisia mahkuja... näitä on mukava lukea mutta hieman harmillinen olo tulee kun aina sanotaan millaisia sikoja miehet on kun aina vaan juoksee pillun perässä. Miten naiset sit eroaa jos on melkei apteekista pöllitty vuoronumerokone ja äijät oottaa vuoroaan. Ne äijät on varmaan niitä sikoja... no hyvä se on et seksi maistuu mut outoo vaan, se on vaikea sanoo näin vastakkaisen sukupuolen edustajana. Kai ne samat asiat halut on molemmissa sukupuolissa? Se on vaan karu tosiasia et ihminen on yks eläinmaailman asukkeja myös eikä oo tarkoitettu yhtämittaiseen parisuhteeseen. Vitsi kun ihminen osais olla yhtä uskollinen kuin joutsen. Kuulostan varmaan hintiltä jos sanon et ei oo mitään romanntisempaa ja kauniimpaa kuin puolen ihmisiän seurustellut pariskunta ja vieläkin haluaa toisiaan. Nimimerkillä naimisissa saman naisen kanssa ollu 56 vuotta ja muita ei ole ollut :)
 
vierailija
Olin pahassa puutteessa ja päätin raahata treffikumppanini sänkyyn olisi kemiaa tai ei. No, vastassa oli karvainen ja todella isomahainen, hieltä haiseva ilmestys mutta hätä ei lue lakia ja totesin yksien tuppien jälkeen että eiköhän lähdetä mun luo, asun tossa nurkan takana. Mieshän oli niin innoissaan, että sillä välin kun olin kusella riisyi alasti ja meni sohvalle makaamaan.. Muna oli pieni ja hikinen eikä sitä ollut löytyä sen mahan alta, tyypi hoki että ime mua, ime mua mutta en todellakaan halunnut sitä hikistä nakkia suuhun! Joten päätin ratsastaa. No ajatuksen tasolle jäi, sillä kun laitoin tyypille kortsua (miehet tykkäävät siitä) päästi karmean huudon ja laukesi.
 
vierailija
Tinder treffit. Sovittiin että tavataan julkisella paikalla ja katsotaan siitä sitten miten homma etenee. Alku vaikutti lupaavalta, mies oli mukavan näköinen ja juttukin luisti, ilmassa oli sähköä ja nopeasti ehdotinkin miehelle että siirtyisimme asuntoomme, tyyppi kun oli toisesta kaupungista, Homma alkoi mennä pieleen siinä vaiheessa kun pussattiin, äijä nimittäin tunki jäykkää kieltä kurkkuuni ja kuivapani minua hissin seinää vasten, Ja sängyssä' totesin sitten että vehje haisi kuvottavalle ja esinahan alla olla sissijuustoa, ällätti päästää edes kortsun kanssa sisään. Lisäksi imi kaulani täyteen fritsuja mistä en näin kolmekymppisenä hirveästi innostu!
 
vierailija
Miksi ihmiset eivät käy pesulla ennen seksiä ja pyydä partneriaan käymään pesulla ennen seksiä. Puolut näistä kammotarinoista olisi sillä hoidettu. Oras jopa kehitti "pillupuhelimen" eli bidésuihkun sitä varten, että ihmiset voisivat pestä alapäänsä helposti. Hukkaan tuntuu menevän suomalainen insinööriosaaminen.

Ja jos mietitään tällaisia kesäkelejä ja sitä, että tullaan toisesta kaupungista treffeille tai on istuttu tuntikausia terassilla perse hiessä, tai vaikka talvella kun on tanssittu baarissa hiki päässä, niin miten se 2 minuutin suihku voisi olla jotenkin etiketin vastainen asia, jota ei kehtaa tai malta ehdottaa. Kun ne vaatteet kuitenkin riisutaan aika usein kokonaan pois.

Tavallisilla kaduntallaajilla olisi paljon opittavaa prostituoiduilta. Ensin pesu ja sitten vasta pano.
 
Näitä riittää, mutta mieleen tuli sellainen, että eräs mies halusi minut alasti ammeeseen, jotta voisi pissiä mun päälle.

Mikäs siinä.😬
 
vierailija
Aloin jutella baarissa jonkun kundin kanssa ja puheeksi tuli tatuonnit, kerron haluavani tatskan. Tämä oli vuonna 2001 kun tatuoinnit eivät vielä olleet muodissa eikä liikkeitä ollut joka pikkukylällä.
Kundi kertoi omaannsa tatuontikoneen ja tekevänsä mulle kuvan jos tarjoan pari kaljaa. Kiinni vei ja lähdettiin kundin asunnolle jossa heitin farkut mäkeen ja kävin nojatuoliin selälleen, kun kuva tehtiin mun pohkeeseen. Jossain vaiheessa vetäisin välikuoleman ja kun heräsin niin kundin sormi oli mun pillussa, pyyteli anteeksi ja kysyin vain että onko se kuva valmis ja voidaan me nussiakin. Koko hemmetin nojatuoli kaatui kun pantiin siinä ja lopulta könysin mustelmilla sekä tissit ja kaula syötyänä kotiin, Myöhemmin kaivoin vielä pillustani kondomin.
No tatuointi oli ihmeen hyvin onnistynut kundin promillet huomioon ottaen! Tuossa vasemman säären sivussa se käärme yhä kiemurtelee.
 

Yhteistyössä