M
mauliina
Vieras
Ihmettelen tässä nyt kuinka olen tällaiseen tilanteeseen joutunut. Tunnen itseni lähinnä typerykseksi. Olen eronnut jo viisi vuotta sitten ja elänyt sen jälkeen lasten kanssa. Muita miessuhteita ei ole ollut. Liitto oli hankala miehen alkoholiongelman ja tunnekylmyyden vuoksi, siksi olin lähinnä tyytyväinen yksineloon, joka sujui hyvin. Tietysti välillä haaveilin romantiikasta ym:sta.
Luulin olevani aikuinen ja harkitsevainen ihminen, koska olen jo keski-iän ylittänyt. Ajattelin että jos kohtaan miehen josta olen kiinnostuntu täytyy asioiden edetä hitaasti ja miehen olla valmis hyväksymään lapset jne.
Todellisuudessa asiat menivät niin eritavalla että minun on nyt vaikea ymmärtää kuinka näin on käynyt. Tapasin miehen josta olin jo hieman kiinnostunut aiemmin. Hän kuului tuttavapiiriin ja tiesin hänen eronneen. Tiesin myös että perhearvot ovat hänelle tärkeitä ja hän pitää lapsista. Ensin varovasti katselin tilannetta, mutta suureksi yllätykseksi mies iskikin minut. Olin kuin pölkyllä päähän lyöty enkä edes uskaltanut ajatella kuinka onnellinen olin. Yritin keskittyä arkipäivän asioihin ja käyttäytyä normaalisti vaikka pää oli aivan pilvissä. Tapailimme lähes päivittäin ja hän oli minulle todella oikean tuntuinen.
Muutaman kuukauden kuluttua aloin kuitenkin ihmettelemään hän salailevaa käyttäytymistään. Hän ei halunnut tavat minua nk. julkisesti, ei esitellyt ystävilleen ja kun näitä asioita otin esille oli niistä haluton puhumaan.
Myöhemmin ilmeni muitakin kummallisuuksia miehessä. Luulin että kaikki on alkukankeutta ja kun olemme enemmän yhdessä ja tutustumme paremmin luottamus lisääntyy. Näin ei kuitenkaan käynyt. Mies halusi yhtäkkisesti lopettaa suhteen. Ilman mitään ennakovaroitusta. Suhteessa ei ollut ketään ulkopuolista eikä alkoholi tms. ongelmia.
Minä en tiedä mitä nyt teen. Olen aivan poissa tolaltani ja tunnen itseni hyväksikäytetyksi ja epäonnistuneeksi. Tunnen olevani hyvin masentunut. Minä olin suhteessa aivan tosissani ja kymmenen vuoden jälkeen ensimmäistä kertaa todella rakastuntu. Haaveilin jo häistä ja yhteisestä lapsesta.
Tällainen kokemus ottaa todella voimille. Haluaisin puhua vielä miehen kanssa, mutta hän on tavoittamattomissa. En haluaisi käyttäytyä tungettelevasti, mutta tällainen selittämätön asia ahdistaa. Lisäksi minusta tuntuu että itseluottamukseni on heikentynyt tämän tapuksen vuoksi enkä tiedä uskallanko enää luottaa seuraavaan mahdolliseen mieheen. Osaisiko kukaan antaa järkeviä vinkkejä sen estämiseksi etten muuttuisi ihan katkeraksi ja ikäväksi ihmiseksi?
Luulin olevani aikuinen ja harkitsevainen ihminen, koska olen jo keski-iän ylittänyt. Ajattelin että jos kohtaan miehen josta olen kiinnostuntu täytyy asioiden edetä hitaasti ja miehen olla valmis hyväksymään lapset jne.
Todellisuudessa asiat menivät niin eritavalla että minun on nyt vaikea ymmärtää kuinka näin on käynyt. Tapasin miehen josta olin jo hieman kiinnostunut aiemmin. Hän kuului tuttavapiiriin ja tiesin hänen eronneen. Tiesin myös että perhearvot ovat hänelle tärkeitä ja hän pitää lapsista. Ensin varovasti katselin tilannetta, mutta suureksi yllätykseksi mies iskikin minut. Olin kuin pölkyllä päähän lyöty enkä edes uskaltanut ajatella kuinka onnellinen olin. Yritin keskittyä arkipäivän asioihin ja käyttäytyä normaalisti vaikka pää oli aivan pilvissä. Tapailimme lähes päivittäin ja hän oli minulle todella oikean tuntuinen.
Muutaman kuukauden kuluttua aloin kuitenkin ihmettelemään hän salailevaa käyttäytymistään. Hän ei halunnut tavat minua nk. julkisesti, ei esitellyt ystävilleen ja kun näitä asioita otin esille oli niistä haluton puhumaan.
Myöhemmin ilmeni muitakin kummallisuuksia miehessä. Luulin että kaikki on alkukankeutta ja kun olemme enemmän yhdessä ja tutustumme paremmin luottamus lisääntyy. Näin ei kuitenkaan käynyt. Mies halusi yhtäkkisesti lopettaa suhteen. Ilman mitään ennakovaroitusta. Suhteessa ei ollut ketään ulkopuolista eikä alkoholi tms. ongelmia.
Minä en tiedä mitä nyt teen. Olen aivan poissa tolaltani ja tunnen itseni hyväksikäytetyksi ja epäonnistuneeksi. Tunnen olevani hyvin masentunut. Minä olin suhteessa aivan tosissani ja kymmenen vuoden jälkeen ensimmäistä kertaa todella rakastuntu. Haaveilin jo häistä ja yhteisestä lapsesta.
Tällainen kokemus ottaa todella voimille. Haluaisin puhua vielä miehen kanssa, mutta hän on tavoittamattomissa. En haluaisi käyttäytyä tungettelevasti, mutta tällainen selittämätön asia ahdistaa. Lisäksi minusta tuntuu että itseluottamukseni on heikentynyt tämän tapuksen vuoksi enkä tiedä uskallanko enää luottaa seuraavaan mahdolliseen mieheen. Osaisiko kukaan antaa järkeviä vinkkejä sen estämiseksi etten muuttuisi ihan katkeraksi ja ikäväksi ihmiseksi?