kummallinen tilanne

[mauliina]

Ihmettelen tässä nyt kuinka olen tällaiseen tilanteeseen joutunut. Tunnen itseni lähinnä typerykseksi. Olen eronnut jo viisi vuotta sitten ja elänyt sen jälkeen lasten kanssa. Muita miessuhteita ei ole ollut. Liitto oli hankala miehen alkoholiongelman ja tunnekylmyyden vuoksi, siksi olin lähinnä tyytyväinen yksineloon, joka sujui hyvin. Tietysti välillä haaveilin romantiikasta ym:sta.
Luulin olevani aikuinen ja harkitsevainen ihminen, koska olen jo keski-iän ylittänyt. Ajattelin että jos kohtaan miehen josta olen kiinnostuntu täytyy asioiden edetä hitaasti ja miehen olla valmis hyväksymään lapset jne.
Todellisuudessa asiat menivät niin eritavalla että minun on nyt vaikea ymmärtää kuinka näin on käynyt. Tapasin miehen josta olin jo hieman kiinnostunut aiemmin. Hän kuului tuttavapiiriin ja tiesin hänen eronneen. Tiesin myös että perhearvot ovat hänelle tärkeitä ja hän pitää lapsista. Ensin varovasti katselin tilannetta, mutta suureksi yllätykseksi mies iskikin minut. Olin kuin pölkyllä päähän lyöty enkä edes uskaltanut ajatella kuinka onnellinen olin. Yritin keskittyä arkipäivän asioihin ja käyttäytyä normaalisti vaikka pää oli aivan pilvissä. Tapailimme lähes päivittäin ja hän oli minulle todella oikean tuntuinen.
Muutaman kuukauden kuluttua aloin kuitenkin ihmettelemään hän salailevaa käyttäytymistään. Hän ei halunnut tavat minua nk. julkisesti, ei esitellyt ystävilleen ja kun näitä asioita otin esille oli niistä haluton puhumaan.
Myöhemmin ilmeni muitakin kummallisuuksia miehessä. Luulin että kaikki on alkukankeutta ja kun olemme enemmän yhdessä ja tutustumme paremmin luottamus lisääntyy. Näin ei kuitenkaan käynyt. Mies halusi yhtäkkisesti lopettaa suhteen. Ilman mitään ennakovaroitusta. Suhteessa ei ollut ketään ulkopuolista eikä alkoholi tms. ongelmia.
Minä en tiedä mitä nyt teen. Olen aivan poissa tolaltani ja tunnen itseni hyväksikäytetyksi ja epäonnistuneeksi. Tunnen olevani hyvin masentunut. Minä olin suhteessa aivan tosissani ja kymmenen vuoden jälkeen ensimmäistä kertaa todella rakastuntu. Haaveilin jo häistä ja yhteisestä lapsesta.
Tällainen kokemus ottaa todella voimille. Haluaisin puhua vielä miehen kanssa, mutta hän on tavoittamattomissa. En haluaisi käyttäytyä tungettelevasti, mutta tällainen selittämätön asia ahdistaa. Lisäksi minusta tuntuu että itseluottamukseni on heikentynyt tämän tapuksen vuoksi enkä tiedä uskallanko enää luottaa seuraavaan mahdolliseen mieheen. Osaisiko kukaan antaa järkeviä vinkkejä sen estämiseksi etten muuttuisi ihan katkeraksi ja ikäväksi ihmiseksi?

 

[keski-ikäinen]

Kuule, nyt sinulle on käynyt niin, että sinä olet saattanut rakastua ihastukseesi, mutta vastapuoli ei tunnekaan samoin sinua kohtaan. Hänkin varmaan alkuajan huumassa uskoi näin, mutta ajan kuluessa huomasikin, että et niin tärkeä hänelle olekaan. Toki tämän miehen pitäsisi olla rohkeutta sanoa sinulle suoraan se surullisen kuuluisa fraasi: "olet ihana ihminen, mutta ..."
Ei sinulla kuitenkaan hätää ole, kyllä niitä kaloja tuolla meressä on muitakin, pitää vain muistaa pitää pyydykset kunnossa. Älä siis suotta haikaile hänen peräänsä vaan nauti elämästäsi täysin rinnoin. Makoisaa loppuelämää...

 

[taustalla]

Sinuna menisin juttelemaan jollekin parisuhdeterapeutille tms. joka antaa myös yksilöterapiaa. Vaikuttaa siltä, että ihastuksesi kohde on voinut olla esimerkiksi narsisti ja siten tälläinen ihminen käyttäytyy aivan eri tavalla kuin mitä tavallinen ihminen voi kuvitellakaan. En tietysti maalikkona osaa diagnoosia tehdä, mutta veikkaisin, että ammattilainen voisi osata tehdä kuvailemasi perusteella ja ehkä sinua helpottaisi tieto siitä, että teidän suhteellenne viime kädessä oli ehkä parasta käydä juuri noin eikä tehdä esim. yhteistä lasta, jota sitten sairas ihminen olisi voinut käyttää vallan välikappaleena tai jotain muuta vastaavaa. Kurkkaapa vaikka tämmöistä linkkiä, että soittaako siellä useampi kohta kelloa. Jostain ihan muustakin voi olla kyse.

http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html