Kumiongelma

  • Viestiketjun aloittaja Annu
  • Ensimmäinen viesti
Niin on
Sori, koukkusi ei ollut järin nerokas. Olen nainen.
Kortsut vie tuntuman, myös naiselta.
MInun jätkä olisi suostunut, kun ei tiennyt muita vaihtoehtoja, ja ei halunnut pakottaa mua syömään pillereitä. sanoi silti, että häntä VITUTTAA.

Nyt hän on saanut elämänsä seksiä, ja ihmettelee, miten onkin joskus ollut niin hölmö, että uskoo kaiken mitä naiset uskottelevat. Mutta nyt hänellä ei ole tauteja, ja hän on kokonaan minun. Muut naiset saivat aikoinaan pelkkää turraa mulkkua, eikä aitoa miestä.

 
Catariina
""annalle"": Minä ainakin tiedän monia tapauksia, joissa pillereiden lopettaminen on ihan oikeasti vaikuttanut moneen asiaan positiivisesti.

Eikä kaikki korjaannu pelkällä vaihdolla. On kyllä totaalisesti sulkenut silmänsä tai muuten aika yksioikoinen, jos väittää pillereiden todella olevan kaikille ok. Varmasti on monille, mutta monille ne eivät vaan sovi.

Tiedän myös monia miehiä, jotka eivät halua naisensa käyttävän pillereitä, koska ovat huomanneet niiden vaikuttavan negatiivisesti naisen haluihin ja sen lisäksi vielä mielialaan.

Kerropa miksi juuri naisen pitäisi olla se, jonka elimistö alistetaan kemikaaleilla (sitä siis pillerit myös ovat, vaikka samoja hormoneita muutenkin elimistössä on )palvelemaan ehkäisytarkoitusta. Kuulostaa todella hirveältä sanoa, että olisi kohtuutonta vaatia miestään käyttämään kondomia.. Haloo!

Se on sentään ehkäisymuoto, johon oikeastaan molemmat voivat vaikuttaa tasapuolisesti. Pitää myös ottaa huomioon miesten mahdollisuus osallistua ehkäisyyn. Eli se henkinen etu, mikä tulee siitä, ettei aina nainen ole yksin kaikesta vastuussa ja siitä, että mies voi tosiaan itse vaikuttaa omien jälkeläistensä tuloon.

Eli sinusta on typerää naiselta vaatia miestään ottamaan vastuuta ja vaikuttamaan ehkäisyyn, kun kuitenkin samat lainalaisuudet siihen hedelmöittymiseen vaikuttavat ja siitä molemmat vastuussa ovat. Miksi kaiken sitten pitäisi aina olla miehílle niin helppoa ja valmiina tarjottimella?

 
Hannu
Nimimerkki niin on ei todellakaan ole nainen vaan katkera peräkammarinpoika. Sen nyt näkee sokeakin noista typeristä toisia halventavista kommenteista ja lapsellisesta asenteesta. Tosimies pelaa vaikka kaarna munan ympärillä eikä uikuta että voi voi kun ei tunnu missään. Kyllä näin on!
 
Saara
Taidankin siirtyä tästä tuonne makuuhuoneen puolelle kun ihana ukkoni siellä heiluttelee kortsua hymyssä suin... Että näin meillä, jääkää te tänne vatvomaan omia rajoittuneita asenteitanne niin me paneskellaan ! Heh heh :)
 
jessus
Ihan vaan sitä, ettei ole mikään argumentti pillereiden puolesta verrata niitä muihin lääkkeisiin ja niiden karttamiseen tai karttamatta jättämiseen.

1. Monia lääkkeitä ei käytetä säännöllisesti vuodesta toiseen päivittäin

2. Lääkkeitä useat käyttävät kuolemanvaarassa tai haitallisen sairauden takia. Pillereitä taas ei syödä tässä tarkoituksessa

3. Pillerit jopa saattavat aiheuttaa niitä sairauksia

4. Monet pillereitä karttavat ovat usein niitä, jotka karttavat muitakin valmisteita.

5. Harvoja lääkkeitä käyttävät niin suuri osa kansasta kuin pillereitä. Siis juuri niitä hormonihoitoja yms. myös. Eli pillereiden vaikutus on paljon suurempi.

""hormonit ovat ainoa joka tuon luonnollisen toiminnan voi muuttaa. ""

Siinähän sen itsekin lausahdit, että hormoneilla nimenomaan muutetaan naisen luonnollista tilaa ja toimintaa..

 
id
Niin siis oli kyse länsimaisista sisävesistöistä joihin laskee kotitalouksien puhdistettu viemärivesi, eli sillä, syökö joku Afrikassa e-pillereitä, ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

http://news.nationalgeographic.com/news/2004/11/1103_041103_potomac_fish.html

Et ehkä huomannut, mutta en viestissäni sanonut mitään siitä, että tämä olisi ""vallan kauheaa"" tai muutenkaan väittänyt että kyseessä olisi maailman suurin ongelma, jonka takia e-pillereiden syöminen olisi Ehdottoman Väärin. Niin että ihan turha alkaa mesoa.

Kunhan vaan kommentoin, että noinkin pienellä asialla voi olla yllättäviä vaikutuksia yllättävissä paikoissa.
 
n77
no aivan samaa mieltä täälläkin! Suhteen alussa kortsun kanssa, mutta kun on aikaa kulunut ja molemmat käyneet testeissä niin mä ilman muuta syön mielelläni pillereitä ja nautin ilman tota ""erotiikantappajaa"" - nyt vasta nykyisen mieheni kanssa siinä vaiheessa et ilman tota em. päästäs hommiin - odotan ku kuuta nousevaa, toivottavasti jo tänään :D
 
n77
mä olen varmaan joku ihmeolento sitten, kun pillereiden syönti ei mulla ole vaikuttanut terveyteen mitenkään - eikä niiden syömisestä taukojenkaan pitäminen... Pakko muuten, kun em. kirjottaja mainitsit tuon patentex ovalin kertoa sen kokemuksista - eh, kerran kokeilin ja paketti on mulla vieläkin tuolla laatikossa... sanotaan, jos tykkää hillittömästä sotkusta niin antaa mennä vaan - meillä se sotki niin että reisiä pitkin valui sellainen ""mukava"" virta sitä ainetta ja toinen oli että se ei tuntunut kivalta ku se lämpeni sisällä... polttikin hieman...

Mutta kantsii kokeilla jos niistä vaikka tykkäis, musta ne oli kammottavia!
 
arg
Siis apua! ""useimmat naiset odottavat, että heidät ensi lämmitellään ja jäävät sen jälkeen selällään maaten odottelemaan""

Kyllä meillä on ollut niin, että mies odottaa selällään että minä laitan tuon kumin paikalleen/kaivan sen laatikosta etc.. ja vielä ratsastankin yhdynnän ajan, jottei hänen tarvitse niin kovasta ""huhkia"" - meikäläisen kunto kyllä kasvaa!
 
....
ihmettelen, miksei kukaan ole vielä maininnut maailman parhaita kortsuja, eli lateksittomia merkkejä. esim. durex avanti. ne on vähän kalliimpia, mutta mielettömän ohuita ja materiaali on tosi kestävää. mun mies ei enää käytä muita, eikä tavallisten kumien käyttö ole sille koskaan maistunut.

testatkaa! hyvästi hormonivuoristorata ja haluttomuus.
 
Mika
Moi!
Luin kirjoituksesi. Ikänne ei tullut selville. Itse olen 37v. Mies. Olen onnellisesti 15v. ollut saman Naiseni kanssa, eikä rakkautta tai nautintoa liitosta puutu. Ennen seurusteluamme olin jo hankkinut rutkasti kokemusta seksin saralla, eikä kondomi ollut ongelma, uskonkin tämän johtuvan joko väärän tyyppisestä kondomi merkistä tai/ ja psyykkisistä asioista. Kokeilkaa eri merkkisiä kondomi merkkejä, uskon oikean löytyvän. Voitte kokeilla eri merkkejä vaikka käsin, näpläätte niitä ja näin tulee em. tuote tutuksi. Suki Suki ohut mutta tosi pieni. Itselleni ei Suki Sukit mahdu. Puolisoni ei voinut käyttää pillereitä niiden sivuvaikutusten vuoksi. Näitä olivat päänsärky, painon nousu, mielialan vaihtelut ym. Kokeiltu on monia pillerityyppejä. Meillä on 2 lasta, joten vaimoni otti toisen syntymän jälkeen hormooni kierukan. Se toimi loistavasti. Nykyään kaikki ehkäisy on hoidettu luomusti; Minut steriloitiin 3v. sitten. Ei ongelmia erektiossa eikä ongelmia muussakaan miehisyydessä. Seksuaalisuushan on loppujen lopuksi kahden kauppa!
 
vereni hyytyy
""Kaikki pillerimerkit eivät sovi kaikille mutta merkkejä on nykyään niin paljon että jokaiselle löytyy sopiva. Joillakin haluit saattavat vähentyä, tulla turvotusta, pahoinvointia, päänsärkyä jne mutta kaikki on korjattavissa merkin vaihdolla. Sen takia ei todellakaan kannata kortsulinjalle alistua eikä tuon vaarallisempia vaikutuksia ole.""

Aikamoista yleistämistä. Itseltäni on lääkäri kieltänyt kaikenlaisen hormonaalisen ehkäisyn. Kannan geenivirhettä joka pillereitä käyttäessäni nostaa veritulppariskini erittäin korkeaksi. 20 % veritulpan saaneista kuolee hoidosta huolimatta. En siis viitsi leikkiä hengelläni.
 

Yhteistyössä