Alkuperäinen kirjoittaja bean:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku Taikinaterapia:
Ihan hirveän vaikeaa selittää niin, että ei oio mutkia liian suoriksi, mutta ei myöskään jaarittele liian pitkästi
Kristittyjen tarkoituksena on ollut aina levittää sanomaa laajalle, niin toki jo alkukirkossakin. Tähänhän antaa Jeesuskin lähetyskäskyn.
Kukaanhan ei sinänsä pysty todistamaan, että Raamattu on Pyhän Hengen innoittamaa. =) Tiede ei varsinkaan, koska se rajaa yliluonnollisen automaattisesti pois. Mutta jos suinkin jaksaisit, niin luulen että Raamattua lukemalla pääsisit omakohtaiseen käsitykseen siitä, voiko taustalla olla Pyhä Henki vaiko ei - olettaen ettet ole "niin hirveästi" Raamattua lueskellut. Mun vakaumukseeni (olen siis uskova) Raamattu on vastannut siten, että lukemalla olen kokenut, että tekstien takana on yksi yhteinen nimittäjä. Vaikka tekstit ovat eri aikakausilta ja ihan erilaisten ihmisten kirjoittamia ja tyylilajikin vaihtelee, niin silti taustalla oleva itu pysyy koko ajan samana.
Hei, lainasin tekstistäsi muutaman kohdan, joita haluaisin vielä kommentoida.
Totta kai jokainen haluaa jakaa kokemaansa hyvää ympärilleen, ja eittämättä esim. nykyajan lähetyssaarnaajista tekee työtään täysin vilpittömästi. Alkukirkon suhteen en vain ole asiasta yhtä varma. Nykyaikana kristinuskolla on vankka ja vakaa asema yleisesti tunnustettuna maailmanuskontona, eikä kristittyjen tarvitse taistella samalla tavalla olemassaolonsa puolesta.
Kannattaa muistaa, että aikanaan alkukirkko oli samassa asemassa, missä erilaiset uususkonnot ja uskonnolliset liikkeet nyt. Kristittyjen oli tosiaan pakko harrastaa tietynlaista propagandaa ja "iskeä" sen aikaisen yhteiskunnan heikkouksiin tai ainakin keskustelua herättäneisiin teemoihin. Siksi mielestäni Raamatun tekstien "vilpittömyyden" kyseenalaistaminen on relevanttia.
Tuohon Raamatun tekstien tuntemiseen - vaikka hiukan sivuraiteille mennäänkin - haluan kertoa omasta taustastani, että olen lukenut Raamatun kannesta kanteen useampaan kertaan ja lisäksi vinon pinon aiheeseen iittyvää kirjallisuutta päälle. Olin parikymppisenä jo lähdössä opiskelemaankin teologiaa, kunnes tajusin, etten todellakaan voi tunnustaa kristinuskoa sataprosenttisesti, vaikka siinä paljon hyvää ja äärimmäisen kannatettavaa onkin. Jeesuksen ydinsanoman lähimmäisen rakastamisesta ja suvaitsevaisuudesta jne. kolahtaa kyllä, mutta sitten siihen päälle on liimattu niin paljon erilaisia sääntöjä ja rajoituksia ja ohjeita, joka on aivan taatusti aikansa tuotteita, eikä niillä ole juurikaan tekemistä Jeesuksen tai Jumalan kanssa.
Haluan vielä huomauttaa, että minä en missään nimessä väitä, että minulla tai tieteellä on asiaan sen oikeampia vastauksia kuin uskovillakaan, koska näitä asioita ei voi, niin kuin sanoit, tieteellisen tutkimuksen avulla todentaa.
Tämän takia en olekaan ateisti, joka sanoo, että näin ei varmasti ole, vaan pikemminkin skeptikko, joka ei osaa uskoa ennen kuin tietää asiat varmaksi. Minulta taitaa puuttua joku yliluonnollisuusgeeni, ja se on sitten korvautunut humanismi-geenillä. Tai jollain. Olen nimittäin aina ihmetellyt uskovien suurta tarvetta esimerkiksi selittää sitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Itselleni on lapsesta saakka ollut päivänselvää, että ihminen syntyy, elää ja kuolee. Ennen syntymää ja sen jälkeen ei ole mitään. Eikä tämä ole minulle mitenkään lohduton ajatus.
