Kuka rakastaa lapsipuoliaan??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Harmittaa, enkö pystykään tähän?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Toivottavasti kukaan ei vedä hernettä, mutta: biologian ja lisääntymistieteen näkökulmasta on tavallaan luonnollista, että nainen ei välttis pysty koskaan rakastamaan miehen lapsia ed. avioliitosta. Siinä on kuitenkin ollut yksi "naaras" ennen teitä, teidän edellä, jonka kanssa joudutte tavallaan miehen jakamaan koko loppuelämänne. Lapset siitä muistutus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pomppasi:
Alkuperäinen kirjoittaja kohtalotoveri :
Vastuu tilanteista ja tilanteesta on lapsilla itselläänkin ja ennenkaikkea heidän äidillään joka on lähivanhempi.

Siis täh?? Eihän se vastuu tuosta(kaan) tilanteesta millään voi olla LAPSILLA? Sairasta, totta kai aikuiset kantaa vastuun! Jos ja kun olet noin katkeroitunut ja tilanne noin tulehtunut teidän perheessänne, vastuu on ennenkaikkea miehelläsi. Hänen lapsiaanhan he ovat, yhtä lailla kuin se sun ja hänen oma pikku kultamussukkanne.

|O :o :( :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja tomaattisalsa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja OnniKeiju:
Rakastin miehen poikaa niinku omani ja eron jälkeen rakkaus poikaan on säilyny.

Kade olen.. Joskus vaan tuntuu, että lapsipuolen jutut (Joita äiti hänelle syytää minusta) on niin raskasta sulattaa. Ymmärrän toki, ettei ole lapsen vika jos äiti minua mustamaalaa, mutta jotenkin nousen heti takajaloilleni, ja räpätän lapselle vastauksia, joita tulisi sano ennemminkin lapsen äidille. Valheita ja väheksyntää.. minusta, miehestäni ja meidän pienestä vauvasta, millä ihmeen oikeudella? Sillä, että hänen elämänsä ei mennytkään niin hyvin kuin exänsä? Huomasi tehneensä suuren virheen kun erosi miehestäni.. Tekis mieli savustaa miehen exä ja tämän samanalainen tyttärensä huitsin sinne...

Eli et itsekkään ole sen parempi kun lapsen äiti,vaan vajoat yhtä alas :) Ota oikeasti aikuisena yhteys äitiin ja puhu sille


En tietenkään ota! Opettelen pitämää lapsesta, hänen äitiään sen enempää ajattelematta. Ei tulisi mieleenkään lisätä lapsen pahaa oloa sillä, että aloittaisin äärimmäisen riidan. Ainut mitä tässä aion, on antaa miehen exän juttujen olla omassa arvossaan, ja keskityn perheeseeni, jossa vierailee miehelleni äärettömän rakas tytär. Jos miehen exällä on noin paha olla, että tarvii meidän elämää sabotoida, kyllä hän palkkansa siitä maksaa, aikanaan. On vaan josksu parempi purkaa mieltään anonyymina palstalla, jotta jaksaa taas seuraavan viikonlopun olla kypsä aikuinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kohtalotoveri voi ei :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voi ei :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kannattaa antaa itselleen aikaa, rakkaus kasvaa hiljalleen. Näe vaivaa tutustuaksesi heihin. Tee kahdenkeskisiä juttuja kunkin lapsen kanssa, keksi joku teidän yhteinen juttu. Ja, ennen kaikkea, yritä aina nähdä heidän hyvät ja rakastettavat puolensa ja ajattele heistä positiivisesti! Se on tärkeää..


Eli taas se vastuu suhteesta laitetaan äitipuolen harteille.
Miksi minä viettäisin vähäisen vapaa-aikani jonkun toisen lapsen kanssa, enkä omani kanssa? Että jos arki päiväkodin ja koulun ja työn jälkeen omien kanssa jää aika niukalle, olisi viikonloput vapaata, ja joka toinen vkl ensin minä siirtyisin miehen lasten kanssa kahden harrastamaan ja sitten mies siirtyisi heidän kanssaan kahden harrastamaan.. entäs omat lapset?

Mutta kaikken oleellisin asia tässä edelleen on se, että vastuu suhteesta on myös lapsilla itseillään mutta myös lasten biolgisella lähivahemmalla!! UNohdatte sen aina.

Toinen oleellinen asia on se, etteivätne lapset tule tapaamaan äitipuolta, eivät he tule tapaamaan isän uutta perhettä. He tulevat tapaamaan isäänsä. He ovat kiinnostuneita vain isistä ja muut ovat esteenä, liikaa, haittona, heistä ei myöskään tarvitse välittää ja heitä voi kohdella miten tahansa.
Näin oli meidän uuseperheessämme. Monta vuotta jaksoin, ja juuri tuota, että olin paljon näiden lasten kanssa yms yms, mutta aina tuli kylmää vettä niskaan ihan näiden lasten itsensä taholta, heidän omalla toiminnallaan.. Sitten totesin että nyt riittää.

Yhä vaankin, kaikki lapsipuolien kanssa toimiminen tietenkin edellyttää sitä, että kaikki aikuiset osaavat käyttäytyä kuin aikuiset. Biovanhemmilla on aina tietenkin suurin vastuu siitä, että elämä sujuu kivuttomasti, mutta mä annoinkin tuossa vain vinkkejä äitipuolella, en biovanhemmille. Oletin, että tilanne ei ole biovanhempien puolelta tulehtunut. Biovanhemmilla on aina suurin vastuu siis.

Totta on että jos lapset käyvät vain lyhyitä pätkiä, he haluavat olla eniten isän kanssa. Mutta jos on vaikka huoltajuus on 50-50 tai lapset tulevat vaikka viikoiksi kerrallaan, on siinä jo aikaa äitipuolenkin tutustua lapseen.

En oikeasti usko että aijankäyttö olisi suuri ongelma, jos oikeasti kokisi lasten kanssa touhuamisen arvokkaaksi. Aikaa siis kyllä järjestää jos nin haluaa.. Mun miehen lapset eivät ole joitakin ulkopuolisia ja ventovieraita lapsia vaan kuuluvat omalta osaltaan meidän perheeseen ja siksi olen valmis näkemään vaivaa.

Vielä kerran, sun tilanne on äärimmäinen.

Vietin aikaa näiden lasten kanssa tosi paljon. Tehtiin yhdessä vaikka mitä. Askarreltiin, pelattiin jne. Minä puuhasin, puuhasteltiin yhdessä "uusperheenä". Käytiin siellä sun täällä, tehtiin lomamatkaa. Omat edell. liiton lapseni olivat jo isoja eikä heitä kiinnostanut pikkulapsipuuhastelu ja he tykkäsivät kyllä miehen lapsista. Ottivat ja otimme koko paketin puolin ja toisin.

Nyt tiedän, mitä tapahtui ja miksi. Tuolloin vain ihmettelin. Kun jotekin se kaikki valui kuin hiekka käsien välistä. Lapset muuttuivat tapaamiskäyntikerta toisensa jälkeen. Hankalammiksi. Olivat todella inhottavia. Mies ei tajunnut eikä huomannut. Lasten käytös oli toisenlaista kun sukua oli paikalla. Kun olivat kahden minun kanssa olivat aivan jotain aivan muuta. Kun mies tuli paikalle, käytös muuttui. Ei niin maireaksi kuin suvun läsnäollessa, mutta erilaiseksi kuitenkin.

Milläs sen todistaa kun mies näkee vain sen minkä näkee.

Miedän yhteistä pientä itkettivät. Ja kyllä!! He osasivat olla todella kauniisti pikkuserkkujen ja muiden pikkusukulaisten kanssa, mutta meidän yhteistä kohtaan olivat aika tympeitä. Omamme kuitenkin kovasti tykkäsi miehen lapsista, kaipasi heitä, hakeutui aina heidän seuraansa, vaikka joka tapaaminen oli itkua ja parkua.

Noin 5 vuotta jaksoin ja sitten tuli ensimmäinen stoppi tilanteelle. Siitä jatkui vielä 2 vuotta, ja laitoin toisen ison rajauksen jotta kotona pystyisi normaalisti elämään, pelkäämättä että lapselle tapahtuu jotain, eli kaikkiaan tätä kuviota on ollut tuo noin 7 vuotta.

Sekin, kun toinen lapsista varasteli.. mitä hän ottikaan?? OMIA tavaroitaan! Siis meille MINUN hankkimia omia tavaroitaan, varasteli mukaansa. Olisi aivan kaikki saanut ottaa, jos olisi kysynyt, että saanko kotiin??!!!

Taustalla kaikkein pahimpana oli lasten lähivanhempi, joka valjasti lapsensa tapaamiselle sellaisilla saatesanoilla, että lapset sitten kuuliaisesti olivat minulle ilkeitä ja kohtelivat meidän yhteistä huonosti. Ja kaikkea muuta mukavaa se äiti lapsilleen jutteli..
aa
Ilmeisesti tahti kiihtyi vuosien edetessä, kun tajusi, ettei se ulos nakattu mies oiekasti aio tulla oven taakse itkemään, ei jätä minua, ei palaa takaisin jne. Itse hän eron halusi, ja mies oli vapaalla jalalla kun hänet tapasin, mutta naiselle oli silti iso juttu kun mies ei takaisin palannut itkemään, ei päätynyt alkoholistiksi sillan alle, vaan jatkoi elämäänsä.

Eli sadannen kerran, tilanteesi on äärimmäinen ja bioisä -ja -äiti ovat syyllisiä tilanteeseen. Miehen olisi pitänyt HETI puuttua kun ekat merkit alkoi. Palaveri aikuisten kesken ja vaikka säännöllisesti. Välit kuntoon exän kanssa, hinnalla millä hyvänsä.

Kukaan ei sinua täällä syytä, mutta et voi väittää että kaikkien kokemus olisi yhtä kauhea kuin sinun.

Ja olethan katkera tälle exälle että on pilannut perhe-elämääsi niinkin kauan.




 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
Alkuperäinen kirjoittaja kohtalotoveri voi ei :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voi ei :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

mie ymmärrän että tilanne on käynyt raskaaksi, ja vika on siis sen äidin.. vaikka kuinka itse yrittäisi niin jos lapsi kotona opetetaan vihaamaan uutta äitipuolta/isäpuolta niin silloin on vain vähän mitä itse voi tehdä asialle...
on tietysti eriasia onko uusipuoliso lähivanhemman kanssa vai etävanhemman kanssa, koska jos näkee lasta kerran kaksi kuussa ei tietenkään välttämättä synny sellaista kiintymys suhdetta kuin sillä joka on liki päivittäin tekemisissä lapsen kanssa...


Lapset "otettiin puhutteluun" eli heidän kanssaan keskusteltiin tilanteista moneen otteeseen. MInä, mies, me yhdessä.

Ei muutosta.

Ja kyseessä siis nyt jo teini-ikäset. Tilanne edelleen samantyylinen sillä erotuksella, etten minä enää välitä heistä.

On hienoa, että monet uusperheet toimivat ja kaikilla on hyvät välit.

Mutta sekin on ihan vaan tosiasia, että toisen lapsesta ei voi tykätä / rakastaa samalla tavalla kuin omaa rakastaa. Olkoon se kiintymyssuhde miten hyvä tahansa, vaikka miten paljon pitää toisen lapsesta, yleensä se vain menee niin, että omiaan rakastaa enemmän ja eri tavalla kuin "toisen tekemiä". Eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää.
 
rakastan kyllä. en samalla tavalla kun omiani mutta vuosi vuodelta se kasvaa.nyt vasta toista vuotta ollaan saman katon alla asuttu ja lapsi kuitenki on jo "iso" niin on hitaasti kasvanut tunteet. mutta rakas on sekin lapsi minulle tottakai! ja samalla lailla kohdellaan jokaista lasta.

Nim.merk. mun sun ja meidän
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja kohtalotoveri voi ei :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voi ei :

Eli sadannen kerran, tilanteesi on äärimmäinen ja bioisä -ja -äiti ovat syyllisiä tilanteeseen. Miehen olisi pitänyt HETI puuttua kun ekat merkit alkoi. Palaveri aikuisten kesken ja vaikka säännöllisesti. Välit kuntoon exän kanssa, hinnalla millä hyvänsä.

Kukaan ei sinua täällä syytä, mutta et voi väittää että kaikkien kokemus olisi yhtä kauhea kuin sinun.

Ja olethan katkera tälle exälle että on pilannut perhe-elämääsi niinkin kauan.


No, voit nimittää sitä vaikka katkeruudeksi. Mutta itse käytän nimitystä, etten arvosta tätä miehen exää. En ihmisenä enkä äitinä. En sano, että halveksin. Älä lue niin. Sanon: en arvosta.

Se, joka oikeasti on katkera, on tuo miehen exä. Eihän kukaan terve ihminen toimisi noin kuin tämä nainen on toiminut.

Kuten sanoin: onneksi on onnistuneita uusperhekuvioita. Mutta tapauksemme ei ole ainutlaatuinen. Meitä ja näitä on, todella paljon. Ikävä kyllä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tomaattisalsa:
Alkuperäinen kirjoittaja Pomppasi:
Alkuperäinen kirjoittaja kohtalotoveri :
Vastuu tilanteista ja tilanteesta on lapsilla itselläänkin ja ennenkaikkea heidän äidillään joka on lähivanhempi.

Siis täh?? Eihän se vastuu tuosta(kaan) tilanteesta millään voi olla LAPSILLA? Sairasta, totta kai aikuiset kantaa vastuun! Jos ja kun olet noin katkeroitunut ja tilanne noin tulehtunut teidän perheessänne, vastuu on ennenkaikkea miehelläsi. Hänen lapsiaanhan he ovat, yhtä lailla kuin se sun ja hänen oma pikku kultamussukkanne.

|O :o :( :headwall:


Mitä tarkoitat, Tomaattisalsa? Miun mielestä tässä on tärkein pointti, jos käsitin viestin oikein. Eihän lapsia voi syyttää siitä, jos lapset ja äitipuoli ei tule toimeen. Ei ne lapset sitä tilannetta ole valinneet tai halunneet. Kyllä miekin näen, että vastuu pitäisi olla tällä isällä, ennenkaikkea. Siis vastuu siitä, että tilanne saataisiin vähemmän tulenaraksi tässä uusioperheessä. Kai se mies nyt sentään niitä lapsiaan rakastaa, ja tosiaan samalla tavalla ovat hänen lapsiaan kuin tämä yhteinenkin lapsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja .....:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja kohtalotoveri voi ei :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voi ei :

Eli sadannen kerran, tilanteesi on äärimmäinen ja bioisä -ja -äiti ovat syyllisiä tilanteeseen. Miehen olisi pitänyt HETI puuttua kun ekat merkit alkoi. Palaveri aikuisten kesken ja vaikka säännöllisesti. Välit kuntoon exän kanssa, hinnalla millä hyvänsä.

Kukaan ei sinua täällä syytä, mutta et voi väittää että kaikkien kokemus olisi yhtä kauhea kuin sinun.

Ja olethan katkera tälle exälle että on pilannut perhe-elämääsi niinkin kauan.


No, voit nimittää sitä vaikka katkeruudeksi. Mutta itse käytän nimitystä, etten arvosta tätä miehen exää. En ihmisenä enkä äitinä. En sano, että halveksin. Älä lue niin. Sanon: en arvosta.

Se, joka oikeasti on katkera, on tuo miehen exä. Eihän kukaan terve ihminen toimisi noin kuin tämä nainen on toiminut.

Kuten sanoin: onneksi on onnistuneita uusperhekuvioita. Mutta tapauksemme ei ole ainutlaatuinen. Meitä ja näitä on, todella paljon. Ikävä kyllä.

En koskaan väittänytkään että halveksisit exää.

Tekstisi oli aika jyrkkää kun puhuit että miten kukaan voisi rakastaa näitä lapsia. Että rakastatteko naaprinkin lapsia. Sellaisesta saa tietysti vähän katkeran kuvan. Uskon kyllä että exä se vasta katkera onkin. Ja sairas.
 
Kyllä mä rakastan mieheni tytärtä, samoin mieheni rakastaa minun esikoistani (vaikka se rakkaus on välillä jopa minulla aika kovilla) Kohtelee kaikkia tasapuolisesti, kuin myös minäkin. Rakastan myös kummilapsiani (niitä läihesempiä) vaikkeivat ole omiani.
Varmaan riippuu monesti siitäkin, minkä ikäisiä lapset ovat olleet kun uusperhe kuvio on alkanut. Varmasti vaikeampi rakastaa (tai siinä varmaan kestää pidempään) puolison murrosikäistä teiniä, kuin ihan pientä lasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kohtalotoveri:
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
Alkuperäinen kirjoittaja kohtalotoveri voi ei :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voi ei :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

mie ymmärrän että tilanne on käynyt raskaaksi, ja vika on siis sen äidin.. vaikka kuinka itse yrittäisi niin jos lapsi kotona opetetaan vihaamaan uutta äitipuolta/isäpuolta niin silloin on vain vähän mitä itse voi tehdä asialle...
on tietysti eriasia onko uusipuoliso lähivanhemman kanssa vai etävanhemman kanssa, koska jos näkee lasta kerran kaksi kuussa ei tietenkään välttämättä synny sellaista kiintymys suhdetta kuin sillä joka on liki päivittäin tekemisissä lapsen kanssa...


Lapset "otettiin puhutteluun" eli heidän kanssaan keskusteltiin tilanteista moneen otteeseen. MInä, mies, me yhdessä.

Ei muutosta.

Ja kyseessä siis nyt jo teini-ikäset. Tilanne edelleen samantyylinen sillä erotuksella, etten minä enää välitä heistä.

On hienoa, että monet uusperheet toimivat ja kaikilla on hyvät välit.

Mutta sekin on ihan vaan tosiasia, että toisen lapsesta ei voi tykätä / rakastaa samalla tavalla kuin omaa rakastaa. Olkoon se kiintymyssuhde miten hyvä tahansa, vaikka miten paljon pitää toisen lapsesta, yleensä se vain menee niin, että omiaan rakastaa enemmän ja eri tavalla kuin "toisen tekemiä". Eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää.


Adoptiolapsetkin ovat "toisten tekemiä" eikä mulla ole epäilystäkään etteikö heitä rakastaisi yhtä paljon kuin biolapsiakin.
 

Yhteistyössä