Mulla on ollut useampia (mustapilkkuisia) dalmiksia elämäni aikana ja nyt vielä yksi jäljellä. Tämä koiravanhus on jäämässä viimeiseksi meillä, koska lapsiluun kasvaessa ei ole enää aikaa aktiiviselle rodulle.
Mä myös kehotan miettimään rotuvalintaa kaksi kertaa ennen kuin edes miettii pilkkujen väriä
Dalmis on jalostettu juoksemaan, tekemään ja liikkumaan, se ei ole piha- tai sohvakoira. Silloin kun koirani ovat olleet nuorempia, niiden aktivointi vei paljon vapaa-ajasta. Esim. aamulla puoli tuntia ulkoilua, iltapäivällä kaksi ja illalla vielä lenkki + koulutusta ja leikkimistä päälle.
Sanoisin, että lapsiperheessä täytyy olla liikkuvat, aktiiviset vanhemmat, että homma toimii. Mä en itse ottaisi dalmista paikkaan, jossa se ei saa koskaan juosta vapaana. Se on sen luonne, juokseminen. Meillä on jostain koirilla ollut vahtiviettiä, ei kovaa, mutta kuitenkin. En tiedä onko se tavallista, mutta ei se ainakaan rodun perusominaisuus tietääkseni ole.
Dalmis ei sillä tavalla menetä aktiivisuuttaan vanhetessaan kuten monen muun rodun kohdalla käy vaan se saattaa todella tarvita tekemistä seuraavat 10 vuotta eteenpäin. Ongelmadalmiksia olen tavannut useita ja kaikissa tapauksissa ongelma ei ole ollut koirassa vaan omistajassa ja rotuvalinnassa. Jos tekemistä on liian vähän, saattaa irtaimisto saada kyytiä, koira alkaa häiriköimään tai muuttua mahdottomaksi käsitellä.
Mun koirilla on ollut lähinnä allergioita ja vanhuudenvaivoja ihan viimeisinä vuosina, muuten ovat olleet terveitä. Kunnon kennelistä kannattaa aina ottaa.
Toinen juttu on karvanlähtö. Täytyy olla todella vähän siivousihminen ja todella paljon dalmisihminen, että niiden karvakasojen kanssa voi elää
Karvaa on joka paikassa ympäri vuoden ja se jää kiinni kuin takiainen vaatteisiin, peittoihin, kenkien sisäpohjiin... Tilannetta kuvaa hyvin se, että meidän yksi tuttu putsaa lasten lisäksi aina autonsa kun hänen lapsensa ovat olleet meillä hoidossa
Kolmas pointti on se, että asutte Oulussa. Kyllä koirat sielläkin pärjäävät, mutta se kannattaa huomioida, että rotu on pohjavillaton eikä kestä kylmää erityisen hyvin. Takkeja usein tarvitaan kun mennään reilummin miinukselle. Itse ottaisin pohjoisemmassa Suomessa koiran, joka pärjää pakkasessa omalla turkillaan.
Jos näistä kohdista huolimatta rotu tuntuu oikealta, kannattaa jutella kasvattajien kanssa lisää. Dalmis on kaikesta huolimatta aivan mieletön paketti; huumoria ja kekseliäisyyttä riittää ja tylsää ei ole ikinä. Dalmikset ovat mys älykkäitä ja osaavat käyttää älyä omistajan lisäksi oman etunsa hyväksi
On myös erinomaisen ihana koira lasten kanssa, touhukas ja leikkisä, mutta kuten kaikki rodut, vaatii hyvän peruskoulutuksen. Urosta en ehkä suosittelisi ensikoiraksi.
Palvelualttius dalmiksilla ei ole verissä vaan joskus joutuu keksimään kikkoja, miten koiran saa tekemään asioita. Silti se on mahdolista ja kannattaakin kouluttaa hyvin, dalmiksesta saa loistavan kaverin.
Yhteenvetona: dalmis ei ole tiukkapipon, laiskan taikka siistin ihmisen koira
:heart:
