Se alku dokkarista oli jotenkin liikuttava. Olen nähnyt aiemminkin. Parasta oli se Kaitsun liikuttuminen kun esikoisvauva syntyi. Kaitsu sellainen syrjäänvetäytyvän oloinen nörtti, joka ei vielä oikein osaa lapsiperheen arkea, Katri selviytyy arjesta, koirista, vauvasta ja kamalasta uhmaikäisestä sekä kokonaisvastuusta aika hienolla asenteella (samanlaista asennetta oli minussa nuorempana, nyt katsoin kauhulla, että en enää tuota jaksaisi). Dokkarin jälkeen jäi sellainen olo, että Katri ehkä kyllästyisi yh-touhuiluun ja lähtisi omilleen.
Sitten asetelmat kääntyivät. Kaitsu alkoi olla se, joka pärjää ja jolla on tahto menestyä. Nyt alkoi näyttää siltä, että Katri on se ylimääräinen, vähän kielitaidottomampi ja tumpulampi, jolle saman toimiston naiset kuittailevat (asenteella tuo on päässyt tänne miehensä siivellä... Eikö muut huomanneet?). Kaitsulla olisi varmaan vientiä muuallekin, Katri vaikutti vähän mustasukkaiselta siinä.
Tytär oli suloinen, mutta pojalla oli häiriökäyttäytymistä ja näytti vähän, että olisi ollut tarpeen jonkinlainen perheneuvola koko perheelle. En tiedä olivatko jo apua hakeneet, mutta aika karuja ne kohtaukset olivat.
Mielenkiintoista, että asetelmat muuttuivat noin, olisi kivaa nähdä jatkoa.