Kuka HULLU nauttii olla pienen lapsen kanssa kotona`??

[ap]

No me ei haluta viedä lasta hoitoon vielä vähään aikaan. Mutta en osaa nauttia kitinästä, itkusta, rimpuilusta, venkoilusta. Miten te muut osaatte niistä hetkistä nauttia? En ymmärrä, miten se edes on mahdollista, mutta kai toiset on vaan luoto äideiksi

 

[vieras_X]

Onpa "kiva" kuulla että joku muukin elää samanlaista arkea kuin me. Meillä on juuri tuollaista mitä ap kuvasi. Lapsi on 1v5kk. Koskaan ei ole mikään hyvin ja kauheaa kitinää vähän väliä. Semmoinen perustyytyväinen pallero ois kyllä niin helppo hoidettava meidän tapauksen rinnalla. Mäkin oon monesti miettiny että kuka hullu tekee monta lasta. Yhden kanssa on välillä jo hermo niin piukalla kun kitinää joutuu kuunteleen päivittäin ja pitkiä aikoja kerrallaan.

 

[Gluteus maximus]

olin aikani kahden pienen kanssa kotona (lapsilla ikäeroa 1v5kk ) ja en kyllä viihtynyt yhtään. Meillä tosin oli poika huono nukkumaan melkein 3v asti ja tytöllä paha koliikki, joten jo heti alkuunsa tökki. Olisikohan ollut kotona muutama mukava hetki, mutta muuten täyttä härdelliä ja nukuttamista. Ulkona oltiinkin varmaan 8h päivässä kun ei sisällä oloa pää kestänyt yhtään. Nyt on helpompaa, vaikka kummallakin uhmaikä. Pääsee töihin lepäämään =)

 

[Mrs Bean]

Taidan saada liejua niskaan kun avaan näppikseni nyt, mutta monesti lapset jotka vaatii koko ajan virikettä ja tekemistä on huomaamatta opetettu siihen, tarjoamalla hiukan liikaa puuhaa. Käyvät ikään kuin ylikierroksilla, kun on totuttu siihen että aina ollaan menossa ja puuhaamassa kaikenlaista.

 

[vieras]

Kyllähän se on vaativan lapsen kanssa enemmän selviytymistä kuin nauttimista.

Mun esikoinen oli vaativa vauva, 1.5-vuoden ikäisenä alkoi helpottaa ja minäkin aloin nauttia taaperoni kanssa olemisesta.

Tämä kakkoseni on ollut alusta asti toooosi helppo vauva, ei kitise koskaan mistään. Itkee vain kun käy kipeää. Nyt on jo 1v7kk ja yhä helppo.

Nautin todella kotonaolosta lasteni (nyt siis 4 ja 1v7kk) kanssa! Esikoinen on yhä herkkänahkaisempi ja helpommin kitisevä, mutta ei voi verratakaan siihen stressaavaan vauvakitinään.

Jaksuja sulle, ajan kanssa helpottaa.

 

[Mrs Shillelagh]

Sä olit tottunut liian hyvään, jos se vasta viisikuisena sen kitinän aloitti. Meillä oli esikoinen jo heti syntymästään asti tuollainen. Nyt kun se on kohta jo kaksi ja puoli, niin ollaan jo totuttu siihen. Vaikka onhan se aika väsyttävää, kun sitä ei saa edes puettua ilman älytöntä voimankäyttöä.

 

[Myy-80]

Ootko varma, ettei tuon tyytymättömyyden / heikkohermosuuden taustalla ole allergiaa tms? Meillä poika muuttu selkeesti maitoallergian alettua oireilemaan ja tilanne korjaantu asian selvittyä ja erikoiskorviikeeseen siirryttäessä. Ei tossa välttämättä allergiasta ole kyse, mut kannattaa se sulkea pois.

Mulla tuli sama mieleen, että jos siellä on taustalla nyt joku joka aiheuttaa sen pahan olon/levottomuuden?
Tuntuu kummalta, että lapsi on niin levoton ettei oikeastaan hetkekään osaa olla "tyytyväinen"...

Mä kiinnitin huomiota tuohon muutokseen... Ei lapsi muutu ilman syytä lyhyen ajan sisällä perustyytyväisestä heikkohermoseks. Tempesamentteja on erilaisa ja jotkut kaipaa enemmän virikkeitä, mutta tuo muutos pistää mietityttämään onko tuo ihan normaalia.

 

[Ei kuitenkaan niin]

Oli se kauheeta aikaa, kotiäitiys. En tosiaan nauttinut :/

 

[vieras]

Taidan saada liejua niskaan kun avaan näppikseni nyt, mutta monesti lapset jotka vaatii koko ajan virikettä ja tekemistä on huomaamatta opetettu siihen, tarjoamalla hiukan liikaa puuhaa. Käyvät ikään kuin ylikierroksilla, kun on totuttu siihen että aina ollaan menossa ja puuhaamassa kaikenlaista.

En usko väitettäsi. Ei pidä paikkansa. Kyse on tempperamenttieroista ja lapsen herkyydestä ärsykkeille ja reagointikynnyksestä. Pieni vauva ei osaa ilmaista itseään muuten kuin itkulla.

 

[Gluteus maximus]

Oli se kauheeta aikaa, kotiäitiys. En tosiaan nauttinut :/

samat fiilikset. Onneksi on ollut muitakin, koska silloin tuntui, että olen ainoa.

 

[olkinalle]

:wave: Nautin!

Kolme lasta tullut 3,5 vuodessa. Kuopus (11 kk) kaikista vaativin ja täysin sylissä pidettävä pikkuinen kiukkupussi En vaihtaisi päivääkään pois.

 

[Ei kuitenkaan niin]

Oli se kauheeta aikaa, kotiäitiys. En tosiaan nauttinut :/

samat fiilikset. Onneksi on ollut muitakin, koska silloin tuntui, että olen ainoa.

Juu, jollekin kun yritti kertoa että ei o kivaa niin vastauksena aina tyyliin "miten niin, toihan on niin ihana vauva, helppo jne.".

Onneksi mies ymmärsi, muuten olis tullut ongelmia.

 

[umbrella-]

:wave: Mä nautin, se oli parasta aikaa mun elämässä.
Järkytys ja shokki oli töihin meno, lapsen hoitoon laitto aiheutti kuukausien ahdistuksen, ikävän, unettomuuden... pikku hiljaa näin 9kk:n jälkeen alkaa elämä tuntua taas elämisen arvoiselta. Voimaa antaa vapaapäivät lasten kanssa.

 

[Mrs Shillelagh]

Niin ja päivän aikana ei pysty oikein rentoutumaan, ellei sitten lähde pois kotoa tai keksi jotain uutta, mikä kiinnostaa lasta. Onko muilla samanlaista? Meillä ei todellakaan ole seesteistä vauva-arkea josta voi nautiskella tms... Ja siis "rentoutumisella" en tarkoita mitään omaa aikaa, vaan ylensäkin vauva ei pysy kauaa tyytyväisenä vaan alkaa huutamaan, kitisemään ym...

Kuulostaapa tutulta. Mäkin ihmettelin kun mulle naiset puhui kuinka ihanan seesteistä se äitiysloma-aika on. Ihmettelin kovasti, että mitähän he oikein tarkoittivat... Ei mulla vaan.

 

[toinen..]

Oli se kauheeta aikaa, kotiäitiys. En tosiaan nauttinut :/

samat fiilikset. Onneksi on ollut muitakin, koska silloin tuntui, että olen ainoa.

Luuletko gluteus että lapsesi ovat vaistonneet fiiliksesi ja sillä on ollut vaikutusta heihin?
Kun muutenkin äitiytesi vaikuttaa hirveän kylmältä.

 

[vieras]

Kun hommaa toisen, ei kaikkia kitinöitä ehdi enää noteeraamaan Vasta seuraavien lasten kanssa on oppinut löysäämään pipoa eikä vetämään pultteja jokaisesta kiukuttelusta. Se kuuluu pakettiin eikä lapsi mene rikki, vaikka hän on välillä tyytymätön tai itkee.

 

[ap]

Taidan saada liejua niskaan kun avaan näppikseni nyt, mutta monesti lapset jotka vaatii koko ajan virikettä ja tekemistä on huomaamatta opetettu siihen, tarjoamalla hiukan liikaa puuhaa. Käyvät ikään kuin ylikierroksilla, kun on totuttu siihen että aina ollaan menossa ja puuhaamassa kaikenlaista.

Meillä ei todellakaan pidä paikkaansa. 5-kuiselle ei tosiaankaan yritetty keksiä puuhaa, pidettiin lattialla leikkimaton kanssa, eikä edes käyty paljoa missään.

 

[DURACELL]

:wave: täällä yksi hullu,lapset on vaan kerran pieniä ja hetken *lainassa*

Kumpa tuo lakoninen lausahdus "lapset on vain kerran pieniä" kantaisikin arjen yli.

Niimpä. Minun mielestäni tuollaiset lauseet kuten "päivääkään en vaihtaisi pois" ja "nauti nyt kun ovatpieniä" ja tuo edellä mainittu vois kuopata syvälle. Ne ei lämmitä hiukkaakaan tällaista hankalien vauvojen ja temppuilevien uhmisten kanssa väsynyttä ja päivittäin pahaa oloaan itkevää äitiä. Pitäkää onnelliset ja helpolla päässeet mölyt mahassanne ja nauttikaa itse kun se kerran onnistuu ja kaikki on niin kivaa ja lässynlää. Sori nyt mut meni taas hermo pelkästä asian ajattelemisesta.......

oho,anteeksi vaan,tais ennen olla helpompaa..*väsynyt ja päivittäin pahaa oloa itkevä äiti*ja tuo viimeinen lause kertookin paljon...

 

[mä kans!]

Mä oon kans näitä "hulluja". Mulla on kotona nyt 1v2kk vanhat kaksospojat ja nauttinu oon joka hetkestä..pojista on niin paljon seuraa toisilleen, että viihtyvät pitkät pätkät lastenhuoneessa leikkimässä jne. Ja me ei ees pahemmin käydä missään, ulkoilemassa omalla leikkikentällä ja kaupassa, joskus kyläillään, mut hyvin ollaan pärjätty ilman sen kummempia "virikkeitä". Koti on paras paikka lapselle.

 

[LaLLa86]

En kiellä etteikö välillä olisi rankkaa, mutta silti jotenkin nautin tästä... Eli meillä on neiti 1v 9kk ja poika 4kk.. Pientä uhmaahan tuolla neidillä on ja kovasti on tempperamenttinen, kun taas poika on paljon rauhallisempi kun vertaa vauva aikaa neidin ollessa pieni. Tosin elämänmuutos esikoisen kohdalla oli muutenkin niin hurja että se sai aikaan hieman ahdistuneen olon.

 

[??]

Oli se kauheeta aikaa, kotiäitiys. En tosiaan nauttinut :/

samat fiilikset. Onneksi on ollut muitakin, koska silloin tuntui, että olen ainoa.

Luuletko gluteus että lapsesi ovat vaistonneet fiiliksesi ja sillä on ollut vaikutusta heihin?
Kun muutenkin äitiytesi vaikuttaa hirveän kylmältä.

miten niin gluteuksen äitiys vaikuttanut kylmältä?

 

[vieras_X]

Neuvokaas nyt viisaammat miten tuommoisia vaativia tapauksia pitäis käsitellä kun kitinävaihde iskee päälle? Yritänkö viihdyttää satasella ja tehdä sirkustemppuja että kitinä loppuu vai annanko kitistä kunnes lapsi huomaa että sillä ei saa huomiota?

 

[kolmen äiti]

Temperamentti vaikuttaa, jotkut lapset "vaativampia" kuin toiset. Itellänikin 3 lasta ja ovat olleet erilaisia vauvoja kaikki. Kolmas oli ihan megahelppo ja kiltti vauva, tyytyväinen eikä kitissyt juuri koskaan. Aikaisemmin ihmettelin jos joku hehkutti miten helppoa ja ihanaa voi olla....ei meillä vaan ollut 2 ekan lapsen kanssa!! Eli kyllä niissä lapsissakin on eroja..

 

[vieras]

Taidan saada liejua niskaan kun avaan näppikseni nyt, mutta monesti lapset jotka vaatii koko ajan virikettä ja tekemistä on huomaamatta opetettu siihen, tarjoamalla hiukan liikaa puuhaa. Käyvät ikään kuin ylikierroksilla, kun on totuttu siihen että aina ollaan menossa ja puuhaamassa kaikenlaista.

Ei tule liejua. Ajattelen vain, että sun lapsella/lapsilla on omanlaisensa temperamentti, meidän lapsella omanlaisensa. Meillä oli aina vauva-aikana tasaisentappavantylsät rutiinit, paljon oltiin kotona tai vaunulenkillä ulkona. Mutta silti (siksi?) oli kyllä perustyytymätön vauva. Nyt onneksi parivuotias jo viihtyy leikeissäänkin. Mutta on monella tavalla vaativa vieläkin. Vauva-ajan kränäilystä on ehkä menty sellaiseen kaikenkattavaan tiedonjanoon, uteliaisuuteen. Kovasti yritän ohjata lasta itsehillinnän tielle, sillä tunnen pari rajatonta ihmistä, ja sellainen persoonan rajattomuus on kyllä taakka ihmiselle itselleen ja ympäristöllekin.

 

[vieras]

Neuvokaas nyt viisaammat miten tuommoisia vaativia tapauksia pitäis käsitellä kun kitinävaihde iskee päälle? Yritänkö viihdyttää satasella ja tehdä sirkustemppuja että kitinä loppuu vai annanko kitistä kunnes lapsi huomaa että sillä ei saa huomiota?

Ei tähän ole oikeaa vastausta. Mä en yritä saada lapsesta iloista keinolla millä hyvänsä vaan välillä kitisee. Jos joku keino on, sitä käytetään. Se helpotti kun tajusi, ettei lapsen tartte olla aina yhtä hymyä ja vanhemman pitää oppia sietämään myös kärttyisää lasta.