Kuinka usein remmiä

  • Viestiketjun aloittaja Einari
  • Ensimmäinen viesti
Tapio
Villikko - kyllähän se omin käsinkin onnistuu , mutta jää siitä puuttumaan monta piiskan saamiselle olennaista elementtiä.

Se kihelmöivä jännitys kun joutuu odottamaan tulevaa kuritusta. Toisaalta se häpeän tunne kun joutuu riisumaan pöksyt ja ja kumartumaan pylly paljaana vastaanottamaan piiskan tai remmin sivalluksia.

Olen kuitenkin varma että löytyy tungokseksi saakka miehiä jotka ovat valmiit antamaan Sinulle tarpeellisen kurinpalautuksen jos vain itse sitä todella haluat.



 
aviossa 12 v.
Alkuperäiselle keskustelun aloittajalle sanoisin, että suht. tiheästi on hyvä vaimoväkeä ojentaa. Itse annan vaimolle aina silloin, kun siihen on syytä, vähintään kerran pari kuussa. Mulla saattaa vyöremmi irrota melkoisen helposti, jos esim. nalkutus ei muuten lopu. En ole mitenkään väkivaltainen luonteeltani, mutta naiseni pidän kyllä kurissa ja mun tapauksessa on piiska siihen osoittautunut tehokkaimmaksi keinoksi. Jotkut naisihmiset tuntuvat suorastaan kerjäävän remmiä perseelleen toisinaan. Yhteisestä sopimuksesta tätä meillä silti harrastellaan. Suosittelen. Sopu säilyy ja seksi on kiihkeää kuin mikäkin!
 
Helvetti!
Kyllä meitä on moneksi, ei voi muuta sanoa! Mun entinen mies oli just tuommonen eli repi multa eräänkin kerran suutuspäissään housut kinttuihn ja anto vyötä tai millon mitäkin paljaalle takapuolelle, kunnes lopulta sain tarpeekseni ja ilmoitin, että kerta vielä niin lähden. Se kerta tuli viime keväänä, kun tulin tavallista myöhempään töistä enkä heti sanonut, missä olin ollut. Sillon ukko veti taas vyöremmin housuista ja sain lujasti selkääni. Seuraavana päivänä vaihdatin lukon oveeni ja lopetin sairaan suhteeni. Enkä koskaan enää alistu moiseen!
 
Eri mieltä
Liian vähän oot tainnu saada remmiä, kun vieläkin uhmailet. Ihmettelen miestäsi, kun ei ole saanut sua kuriin. Eihän se tietty varmaan kaikille sovi, mutta yleensä ottaen naisille tekee pelkästään hyvää saada piiskasta persuksille. Tätä mieltä ainakin minä olen monen vuoden kokemuksella.
 
mirri
Jaa'a... Tämä ketju sai ajatuksia liikkeelle.. Tykkään, kun minua läpsitään rakastelun aikana, mieheni voi repiä hiuksiani.. Toisaalta mieheni odottelee, milloin oikeasti raivostun hänelle jostain hänen toilailuistaan tai huolimattomuudestaan. Olen hyväksynyt kaiken hänen tekemänsä, ehkä oikeasti kaipaisikin sitä, että ""pimahtaisin"" ja raivoaisin jostakin yhdentekevästä asiasta, ja sitten hän saisi ""palauttaa minut paikalleni""...

Vaan nyt neuvoja, kokeilenko vai ensin keskustelenko??? En halua hukata hyvää - ihanaa - suhdetta turhaan riitelyyn, kun en siihen ole niinkään taipuvainen?
 
Vaimo minäkin eli Eija 42
Ei minusta siihen mitään sääntöä voi asettaa miten usein remmiä tulee antaa. Riippuu täysin tapauksesta. Itse saan aika usein, sekä seksileikkinä, jolloin se on kevyehköä käsittelyä ja leikkimielistä, että myös kurinpitomielessä, jolloin saan oikein kunnolla remmistä, ja leikki on kaukana. Lauantaina mies antoi viimeksi selkään,kun en uskonut varoituksia vaan vittuilin oikein olan takaa. Oli myöhäistä katua, kun mies otti vyönsä ja käski kamariin. Tietysti vastustin vaikka tiesin sen turhaksi. Kiljuin ja rimpuilin, mutta mies paino mut lujasti sänkyä vasten, veti housut alas ja anto perusteellisen remmityksen tiukan nuhdesaarnan kera. Aika pian nöyrryin pyytämään anteeksi, oli se niin kirvelevä löylytys. Pakarat on hemmetin arkana,pyöräily oli aika mielenkiintoinen kokemus, kun äsken kävin kaupassa.
 
Kiltti nainen
Hulluja ootte kaikki, jotka piiskaamista ihannoitte!! Miehet; miten voitte pahoinpidellä ja tuottaa kipua naiselle, jota rakastatte?! En ikinä voisi tuottaa kipua mulle rakkaalle ihmiselle ja hän ei voisi myöskään satuttaa mua. Sairasta touhua, jos ei normaali, monipuolinen ja hellä seksi riitä. Ei voi muuta kuin ihmetellä...
 
kiinnostunut
Kiinnostaisi tietää, että minkä ikäisiä te sellaiset miehet olette, jotka tykkäävät pitää vaimon kurissa remmin avulla? Mistä olette ""keksineet"" sen? Onko se opittu lapsuuden kodista, kuultu kavereilta tms? Ja puhutteko te miehet keskenänne näistä asioista kaveriporukassa? Naiset eivät puhu (ainakaan minun tuntemani naiset). Kerran naisten saunaillassa näin eräällä saunaporukkaan kuuluvalla naisella valtavat mustelmat pakaroissa. Yrittihän se niitä piilotella, kulki selin seinän vierellä tms. mutta kyllä ne silti huomasivat kaikki. Kukaan ei mitään kyllä kysynyt. Mietin vain, että millähän välineellä hän oli selkäänsä saanut kun oli niin karmeat jäljet.
 
meitä tosiaan on moneksi!!
Jos asia on molemmin puolin hyväksytty niin ei kai siinä voi olla mitään pahaa? Itse miehenä vähän oudoksuin asiaa nykyisen vaimoni kanssa mutta kun hän sitä itse ehdotti, suostuin. Nykyään nautin kovasti siitä, kun vaimo ""tuhmana"" oltuaan hakee kiltisti remmin naulakosta tai joskus mökillä vitsan pihapuusta ja tuo minulle. Sitten ""komennan"" häntä riisumaan pyllyn paljaaksi ja alan sivallella -toisinaan vähemmän, toisinaan enemmän, riippuen millä tuulella olen. Joskus annan kuritusta enemmän tosissani, se helpottaa riidan jälkeen, mutta useimmiten kyse on roolileikistä, joka kiihottaa meitä kumpaakin.

Ennen en olisi koskaan uskonut lyöväni naista, mutta meille sopii tämä. Vaimoni on siinä mielessä ehkä hiukan vanhanaikainenkin, että haluaa jkv. dominoivan miehen, ja ehkä piiskaus konkretisoi asetelman hänelle niin, että se korostaa hänen feminiinistä oloaan. Ainakin hän sanoo, että vaikka piiska jkv. sattuukin niin jälkeenpäin on turvallinen ja rakastettu olo. Rakastan häntä syvästi enkä koskaan tekisi mitään vastoin hänen tahtoaan. Itseäni taas hänen ehdoton antautumisensa liikuttaa ja kiihotta uskomattoman paljon ja lisää hellyyden tunteita. Liekö jotain luolamiesvaiston jäännettä?

Asiallista keskustelua aiheesta löytyy muuten Taken in hand -nimisestä sivustosta, josta joku täällä aiemmin jossain toisessa ketjussa vinkkasi.
 
Nuorena aloittanut
Kun olin vain 22 niin 23 vuotias tyttöystävä vihjoi useinkin, että jos hän olisi hiukan tuhma, niin piiskaa pyllylle kuuluisi antaa. Se oli hänen haaveensa, ei oma ideani. Olin vain silloin niin innokas muutenkin, että nuo toiveet jäi toteuttamatta.

Myöhemmin kävi taas niin, että nainen oli aloitteentekijä, haki itse vyön minulle ja pyllisti kiltisti. Silloin en enää väistänyt tilannetta ja pieni kurittaminen on sen jälkeen ollut meillä säännöllistä. Parisuhteemme voi muutenkin oikein hyvin, eikä seksissä ole kummallakaan valittamista.

Minusta kyseessä on naisilla yleinen alistumishalu, jota ei voi tuomita. Kai tuollainen luo turvaliisuudentunnetta tai jotain.

 
Marie
Oikein taidat arvella; nimim. ""nuorena aloittanut"". Jos leikki pelaa leikkijöiden välillä hyvin se varmasti lisää luottavaisuutta ja antaa turvallisuuden tunnetta. Elämänkumppaneilla lisäksi tällainen jaettu yhteinen pikku salaisuus lisää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja me-henkeä. Siihen, mikä on optimaallinen remminheilutus tiheys, en ota kantaa koska se aivan varmasti on yksilökohtainen asia .
 
N70
Voi kun löytyisikin miehestäni sellainen piirre, että antaisi edes joskus piiskaan. Mutta kun ei! Ei tipu vaikka anelisin. Itse vastaanottaa kyllä, mutta ei anna minulle!!!!! Asiasta keskusteluamme hän on vaan sanonut, ettei voi tehdä minulle mitään mikä satuttaa.. MUTTA kun minä sitä haluaisin!!!!!!
 
Cj
Valitettava on tilanteesi. Itellä oli kanssa niin, että tyttö kertoi haluavansa piiskaa, ja saikin. Tähän asti kyllä aina esileikkinä, ei kurinpalautuksena. Seuraavan kerran ku kitisee ni vois vähän palauttaa=)
 
ei satuttaa
No voihan nenä.... en ymmärrä miksi nauttia kivusta. Itse tykkään että mies ottaa rajusti ja rakkaasti. Ei väkisin eikä hakkaamalla. Kyllä sitä rajun rakastelun jälkeen on kiltti ja nöyrä...:)
 
kunnon mies
Kyllä vaimolle pitää selkään antaa. Minä otan omani tarvittaessa (rimpuilusta huolimatta) poikittain polvilleni, vedän housut alas ja annan koivupiiskaa niin takamus on kunnon paukamilla. Kyllähän se siitä mököttelee jonkun aikaa mutta on kuitenkin ""antelias"" kun sänkyosastolle päästään. Siitä miten usein annan selkään , riippuu vaimon käytöksestä. Joskus lähes päivittäin, joskus voi mennä montakin kuukautta ennen kuin antaa aihetta piiskaukseen. Joskus saatan isommasta ""rikkeestä"" määrätä valmiiksi useamman selkäsaunan, esimerkiksi vaikka kolme selkäsaunaa peräkkäisinä päivinä. Tehokasta!

Olen muuten 42 -vuotias ja aina ollut sitä mieltä, että vaimo on pidettävä kurissa. Ei siihen kotoa mallia tarvittu, kavereista nyt puhumattakaan. Sehän on itsestään selvä asia, luonnonlaki.
 
chantalle
Käyhän se noinkin, ja aina välillä käykin.
On aivan selvää, että minäkin vastustan jyrkästi (parisuhde)väkivaltaa. Se on tyystin eri asia kuin kaiken maailman leikit, joita ihmiset keksivät ja harjoittavat omasta vapaasta tahdostaan. Tasavertaiset kumppanit voivat sopia keskenään, mitä tehdään erotiikan saralla. Joskushan ihmisillä on ihan ihme ideoita, mutta me olemme niin erilaisia.


 
nainen
Kyse ei ole mistään naisten alistumishalusta, haluavathan monet miehetkin itseään kuritettavan tavalla tai toisella. Ehkä taustalla on -sekä miesten että naisten kohdalla- osin myös lapsuuden kokemukset. Ja se, mitä representaatioita kulttuurimme meille antaa.
 
hra-45
Meillä ainakin parempi puolisko on ihan kuumana kun saa keppiä pakaroilleen. Ensin pelkää ja on ihan märkänä ja sitten on lupa huutaa niin paljon kuin jaksaa ja se vielä lisää sitä tehoa. Onneksi ei ole naapureita lähellä!
Minäkin saan joskus piiskaa ja läimäyttelyä kämmenellä. Leikimme myös lääkärileikkejä, vaimo koettelee eturauhasta ja läpsii kumihanskoilla takapuolelle ym mukavaa..
 

Yhteistyössä