\
Kuopus on 3 v, ja on kerran ollut yöhoidossa mummolassa. Alle 2-vuotiaana hän ei ollut ollut vielä kertaakaan muualla kuin omien vanhempiensa kanssa.
Eli mun mielestä olette todella paljon menossa, jos lapsi ollut ulkopuolisella jo 5-10 kertaa teidän huvittelun vuoksi, ei siis työssäkäynnin vuoksi. Mutta kai se on yksilöllistä, miten paljon tarvitsee parisuhdeaikaa. Täytyy myöntää, että ei tuo omakaan parisuhde kukoista, kun ei ole hoitajia lapsille. (sukulaiset kaukana)
Esikoisemme ollessa 1,5 v oli ollut kerran mummolassa yötä. Hoidossa hän oli kun olimme töissä. Muita iltahoitoja omien menojen vuoksi ei ollut.Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 17:16 muumi kirjoitti:Itselläni on 1,5 vuotias tyttö, joka on ollut hoidossa n.5-10 kertaa koko elämänsä aikana. Mielestäni aika vähän, mutta kun hoitajia ei lähipiirissä ole, ei ole ollut muutakaan vaihtoehtoa.
Nyt alkaa parisuhde vähitellen olemaan siinä jamassa, että taaperolle pitäisi säännöllisesti saada hoitaja järjestettyä jostakin, jotta saisimme mieheni kanssa kahdenkeskistä aikaa edes silloin tällöin.
Kuinka usein te muut olette hankkineet lapsellenne hoitajan?!
Entä mistä olette hankkineet hoitajan, mikäli isovanhemmat eivät pysty hoitamaan lasta eikä ystävillä ole aikaa/ kiinnostusta lapsenhoitoon?
Ehkä pitäisi vaan alkaa suoraan "pommittamaan" kaikkia tuttuja. Kukaan ei nimittäin toistaiseksi ole tarjonnut meille hoitoapua. Lapsettomat ovat kaikki niin kiireisiä ja lapsellisilla on täys työ omien muksujensa kanssa.
Kertokaahan, millainen tilanne teillä muilla on!!!