Kuinka tärkeää teille on,että lapsi on teidän oma biologinen lapsenne?

En halua tehdä sitä lapselle, että revin hänet pois juuriltaan ja sukunsa luota.

Yleensä niillä lapsilla ei ole sellaisia sukulaisia, jotka voisivat / haluaisivat pitää yhteyttä lapseen.

En ymmärrä miten joku pieni lapsi esim. alle 2 v "revitään pois juuriltaan"? Mitä juuria hänellä sen ikäisenä olisi muodostunut? Hänhän kasvaa sen perheen jäsenenä, ja sen maan kansalaiseksi, mihin adoptoidaan. Omaksuu ko. maan kulttuurin ja kielen.

 

Luulen, että rakastaisin adoptiolasta ihan yhtä paljon kuin biologistakin lasta. Mutta vertailukohtaa ei ole, joten en voi sanoa varmaksi. En vain ymmärrä, miksi rakastaisin toisenlaista omaa lasta vähemmän kuin toista.

 

[QUOTE="vieras";26181336]Yleensä niillä lapsilla ei ole sellaisia sukulaisia, jotka voisivat / haluaisivat pitää yhteyttä lapseen.

En ymmärrä miten joku pieni lapsi esim. alle 2 v "revitään pois juuriltaan"? Mitä juuria hänellä sen ikäisenä olisi muodostunut? Hänhän kasvaa sen perheen jäsenenä, ja sen maan kansalaiseksi, mihin adoptoidaan. Omaksuu ko. maan kulttuurin ja kielen.[/QUOTE]

Omaksuu kulttuurin ja kielen joo, mutta ei välttämättä koskaan tunne kunnolla kuuluvansa minnekään. Näin olen kuullut monen ulkomailta adoptoidun aikuisen sanoneen.

 

Kyl se jonkin verran tärkeää on ollut. Olen kyllä aina halunnut myös adoptoida lapsen, mutta tiedä sitten oltaisiinko sovellettu, joissain maissahan ollaan erittäin tarkkoja myös sairauksien suhteen.

 

Omaksuu kulttuurin ja kielen joo, mutta ei välttämättä koskaan tunne kunnolla kuuluvansa minnekään. Näin olen kuullut monen ulkomailta adoptoidun aikuisen sanoneen.

Aivan varmasti yhtä moni on täysin sopeutunut tänne. =) Riippuu kai vähän siitä perheestä ja ympäristöstä, missä asuu.

 

Omaksuu kulttuurin ja kielen joo, mutta ei välttämättä koskaan tunne kunnolla kuuluvansa minnekään. Näin olen kuullut monen ulkomailta adoptoidun aikuisen sanoneen.

joo, ei ole ihan noin yksinkertaista tuo, että adoptiolapsi sopeutuisi tuosta noin vain uusiin kasvuolosuhteisiin! onhan hänellä oma geeniperimä ja uuden kodin myötä hän saa uuden perheen, joka toki hyvällä säkällä voi vastata hänen temperamenttiinsa, luonteeseensa ym. mutta ei se niin itsestäänselvä asia ole..

 

Ei yhtään tärkeää että on biologinen. Jokseenkin mun on todettava, että mulle oli tärkeää nimenomaan kokea se raskausaika, imetys ja pikkuvauva-aika.

 

[QUOTE="vieras";26181411]Aivan varmasti yhtä moni on täysin sopeutunut tänne. =) Riippuu kai vähän siitä perheestä ja ympäristöstä, missä asuu.[/QUOTE]

sopetuminen ja jonnekin kuuluminen ovat kaksi eri asiaa. Voisin hyvin kuvitella, että elämän murrosvaiheissa kaipais niitä biologisia juuria ja haluaa tietää mistä on lähtöisin.

 

Aika tärkeää. Joskus ajattelin että voisin adoptoida, ja varmasti siis voisinkin, mutta ehkä kuitenkin olisin ennemmin jäänyt lapsettomaksi kuin adoptoinut.

 

sopetuminen ja jonnekin kuuluminen ovat kaksi eri asiaa. Voisin hyvin kuvitella, että elämän murrosvaiheissa kaipais niitä biologisia juuria ja haluaa tietää mistä on lähtöisin.

Eikös nykyään ole mahdollista saada jotain tietoa vanhemmistaan? Ainakin Suomessa. Jos on adoptoitu ulkomailta, niin olisi yhtä vaikeaa saada tietoa myös siellä "kotimaassa", kuin adoptoituna Suomeen.

 

Minusta on maailman tärkeintä, että omat ja puolison + meitä edeltävien sukupolvien geenit ovat ainoita, joita meidän kodistamme löytyy.

 

[QUOTE="vieras";26181411]Aivan varmasti yhtä moni on täysin sopeutunut tänne. =) Riippuu kai vähän siitä perheestä ja ympäristöstä, missä asuu.[/QUOTE]

En ole koskaan törmännyt adoptoituun, joka ei olisi sopeutunut tänne. Sopeutuminen kun ei ole ollenkaan sama asia kuin kuuluminen.

Minäkin sopeuduin Savoon hyvin, mutta en minä sinne tuntenut kuuluvani. Tänne Etelä-Pohjanmaalle minä kuulun.

 

sopetuminen ja jonnekin kuuluminen ovat kaksi eri asiaa. Voisin hyvin kuvitella, että elämän murrosvaiheissa kaipais niitä biologisia juuria ja haluaa tietää mistä on lähtöisin.

erittäin hyvin sanottu!

 

On ihan ehdottoman tärkeää. Jos en olisi omia lapsia saanut, niin en missään tapauksessa olisi adoptoinut tai ottanut luovutettua munasolua.

 

[QUOTE="vieras";26181336]Yleensä niillä lapsilla ei ole sellaisia sukulaisia, jotka voisivat / haluaisivat pitää yhteyttä lapseen.

En ymmärrä miten joku pieni lapsi esim. alle 2 v "revitään pois juuriltaan"? Mitä juuria hänellä sen ikäisenä olisi muodostunut? Hänhän kasvaa sen perheen jäsenenä, ja sen maan kansalaiseksi, mihin adoptoidaan. Omaksuu ko. maan kulttuurin ja kielen.[/QUOTE]

Juuret ovatkin siitä mielenkiintoinen juttu, että ne on ja pysyy. Biologisia juuria ei mitenkään muodosteta, ne vain ovat olemassa. Lapselle adoptio on iso juttu, ja se pysyy sellaisena läpi elämän. Ehkä kaikki adoptoidut eivät näin tunne mutta monen uskon tuntevan. Joku sanoikin tässä ketjussa hienosti, että sopeutuminen ja johonkin kuuluminen eivät ole samoja asioita.

Adoptiosta usein puhutaan maailmanparantamistyyliin. Että se on hienoa, kun annetaan lapselle koti missä sitä lasta rakastetaan. No, kaikkia ei edes rakasteta mutta tästä ei kukaan puhu. Esim. omalle adoäidille lapsettomuus oli niin rankka paikka, ettei hän sen yli koskaan päässyt. Hänestä tuli alkoholisti kaikkine ihanine piirteineen.

 

Kyllä oma biologinen lapsi on tärkeä. Emme saaneet lasta helposti, ilman hoitoja tosin. Jos hoitoihin saakak olisi pitänyt mennä, emme olisi hyväksyneet luovuttajasoluja. Emmekä luonnollisesti myöskään adoptiota. En ole kaikkia lapsia rakastava, mutta omaa tietenkin rakastan. Ehkä olen ahdas ajattelutavassani.

 

Olen itse kasvanut perheessä, jossa "isä" ei ole minun biologinen isäni, vaan nuorempien sisarusteni biologinen isä. En ole koskaan kokenut tulleeni kohdelluksi mitenkään eri lailla kuin perheen muut lapset. Minulla on biologisia lapsia ja adoptoitu lapsi, jonka biologinen isä oli jättänyt biologisen äidin jo raskausaikana eikä biologinen äitikään nähnyt lasta enää synnytyksen jälkeen. Kovin kummoisena menetyksenä en tuollaisten vanhempien menetystä pidä! Lapsen syntymämaassa on paljon köyhyyttä, ymmärrän sinänsä etteivät kaikki vanhemmat siellä pysty huolehtimaan lapsista ihan taloudellisista syistä.

Ja ei, minulle ei ole mitään merkitystä sillä, ovatko lapseni biologisia vai ei. Omalla iällä ja elämänkokemuksella on paljon enemmän merkitystä toimintaani vanhempana. Meidän perheesee ntoivotaan vielä aijoitettua lasta nuorimmaiselle kasvukumppaniksi.

 

Ennen lasten saamista ajattelin, ettei asialla ole merkitystä. Edelleenkin ajattelen, että voisimme hyvin ottaa adoptiolapsen ja rakastaa häntä ihan yhtä paljon kuin biologisiakin lapsiamme. Silti koen, että biologisten lasten saamisen kautta olen saanut kokea paljon enemmän: raskaudet, synnytykset, ensimmäiset elinkuukaudet vastasyntyneen kanssa, yhdennäköisyyden, samat luonteenpiirteet yms. Näistä seikoista johtuen olen alkanut arvostaa enemmän sitä, että olemme saaneet nimenomaan biologisia lapsia - väheksymättä kuitenkaan yhtään niitä, joilla tähän ei ole samaan mahdollisuutta.