Kuinka pitää isovanhemmat loitolla kun vauva on syntynyt?

Itse en ymmärrä, että mitä vikaa pitäisi olla ihmisessä, jota ei haluta heti kotiuduttua kylään. Tai mitä vikaa on ihmisessä joka ei halua heti "vieraita".

Itse en ole kovin innostunut kyläilijä/kylään kutsuja. Enkä usko tämän muuttuvan lapsen myötäkään. Jokaiselle suotakoon omat näkemyksensä ja tuntemuksensa.
Vaikka rakastankin suuresti läheisiäni, niin siltikään en aina jaksa heitä tavata.

 

[QUOTE="Hissukseen";23662098]Meidän sairaalaan ei pääse kuin isä ja vauvan sisaret. Eipä sillä, en olisi sinnekään heitä huolinut

Alkaa tulla jo olo että olen erittäin hankala ihminen kun haluan ne viikon kaksi rauhoittaa elämää [/QUOTE]

Et ole ollenkaan hankala! Sen suorituksen jälkeen, minkä sinä sairaalassa suoritat, sulla on täysin oikeus levähtää ja tutustua tulokkaaseenne juuri niin kauan ja rauhassa kun itse haluat. Se mitä muut haluavat on täysin epärelevanttia, tämä tapahtuma on sinun perheellesi iso hetki elämässä, nauttikaa siitä kuten itse haluatte.

Nämä ihmiset kun kritisoi sinua tästä ja pelottelee sillä, ettei isovanhemmat ehkä haluakaan tulla hoitoavuksi joka viikonloppu.. arvaanko oikein, että et todellakaan ole pyytämässäkään ?

 

Tottakai saatte pitää oman rauhanne sen ajan kuin koette tarvitsevanne.

Omalta kohdaltani voin sanoa että oma lähisuku, mukaanlukien äiti, olivat sellaisia ihmisiä että kiinnittyivät kuin tarra. Niinkin pitkälti että meni jo ihan sairaaksi koko touhu, sen ja monien muiden syiden takia meni sitten välitkin katki... Mulla on vaan noi esimerkkinä, mutta tiedän kuitenkin mistä on suunnilleen kyse.

Ukon lähisuku taas olisi varmasti ottanut tuollaisen pyynnön ihan olankohautuksella, että "okei, käy".

Mun vanhemmat kiinnittyivät esikoisen ja kakkosenkin jälkeen kuin tarrat, mut mua se ei oikeastaan haitannut. Tuntui hyvältä, kun vauvat olivat heille kultaa kalliimmat ja olivat onnellisia meidän puolesta. Sitten kolmosen kohdalla vaivautuivat sairaalaan ja siinä se, taisi tekstari tulla kk jälkeen että mitäs vauva. Nelosen kohdalla lähettivät onnittelutekstarin ja sitten menikin 6 viikkoa ennenkuin näkivät uudelleen. Ja välimatkaa siis 6km. Mulla tuntui tosi pahalta, kun lapset eivät enää kiinnostaneet... eli aina ei voi sanella niitä ehtoja, hyvässä eikä pahassa. Joskus pitää olla varoivainen mitä toivoo, se toive kun voi toteutua ja vähän yli...

 

ehtiskö ne käydä vaikka jo synnärillä kattomassa? tiedän kyllä että moni tuore äiti kammoaa tätä vielä enemmän, mutta siellä on sentään rajallinen vierailuaika eikä tarvii stressata mistään valmisteluista kotona.

 

Meillä isoisovanhemmatkin ovat rynnineet jo sairaalaan. Mut me ollaankin vähän outoja. Kälyni isä kuoli vain muutama päivä ensimmäisen lapsenlapsensa syntymän jälkeen odottamattomasti, joten meillä ei uskalleta enää edes odotella. Kun koskaan ei tiedä.

Oma isäni kuoli myös äkillisesti heti esikoiseni syntymän jälkeen. Perusterve (ikäisekseen superkunnossa) eikä mitään sairauksia. Olen miettinyt että ehkäpä isä halusi nähdä minun (pienen tytön tyllerönsä) ensimmäisen lapsen ja sitten nukkui pois. Ja olen todella tyytyväinen että isäni tuli heti sairaalaan katsomaan ja kotiin päästyämme vietimme isovanhempien kanssa koko päivän yhdessä nyyttiä ihaillen. Olisipa ollut kamalaa jos olisin sulkenut isovanhemmat ulkopuolelle, ei olisi isä nähnyt vauvaa ollenkaan...

 

Et todellakaan ole mitenkään ikävä ja inhottava ihminen kun haluat rauhoittaa kodin lapsillesi noin mullistavassa elämäntilanteessa.

Hyvin huomaa näistä kommenteista että kaikki eivät (onnekseen) ole saaneet itselleen niitä hankalia ja rasittavia äitejä tai anoppeja eivätkä voi siis käsittää sitä millaista mielipahaa se oma äiti voi aiheuttaa pahimmillaan. Itse en kuuna päivänä olisi halunnut äitiäni soittamaan suutansa elämäni noin herkällä hetkellä kotiini, siksi hän on nähnyt kaikki lapseni sairaalassa ensimmäisen kerran (julkisesti äitini osaa käyttäytyä...), seuraavaksi vasta kun elämä on tasoittunut ja pahimmat tunnekuohut on läpikäyty.

Yrittäkää nyt jo hyvät ihmiset ymmärtää että niitä äitejä ja anoppejakin on ihan joka junaan niinkuin kaikkia muitakin ihmisiä. Joku voi todellakin olla kävelevä pahanilmanlintu ja silloin on aika turha syyllistää ihmistä joka haluaa herkässä mielentilassa sellaisen ihmisen kotiinsa päästää.

 

Mä sanoin että tulkoot samana päivänä kun sairaalasta pääsen. Sen jälkeen ei tarvinnu pariin viikkoon tulla Olivat tyytyväisiä kun näkivät pienen lapselapsensa,minä olin tyytyväinen seuraavat pari viikkoa kun eivät kärttäneet että milloin saavat tulla. Jaksoin ihan hyvin valmispullalla kahvittaa isovanhemmat..

 

Mä olisin halunnut olla rauhassa ja voitte kuvitella että mua otti päähän kun mies kävi muutaman päivän vielä töissä lapsen syntymän jälkeen ja anoppi ja appi rimputtivat aamulla meidän ovikelloa klo 9 ja tunkivat kylään! Tiesivät etten kehtaa heitä uloskaan heittää. Miehelle väänsin itkua puhelimessa kun olivat lähteneet. Koti oli sekaisin kun en ollut jaksanut siivota vanhempien lasten jälkiä,mä olin ihan kamalan näköinen kun vauva oli valvonut yön ja vauva oli vielä nälkäinenkin (en halua imettää vieraiden nähden). Ihan kamalaa! Jos seuraava kerta tulee niin en avaa ovea!!!

 

Mä olisin halunnut olla rauhassa ja voitte kuvitella että mua otti päähän kun mies kävi muutaman päivän vielä töissä lapsen syntymän jälkeen ja anoppi ja appi rimputtivat aamulla meidän ovikelloa klo 9 ja tunkivat kylään! Tiesivät etten kehtaa heitä uloskaan heittää. Miehelle väänsin itkua puhelimessa kun olivat lähteneet. Koti oli sekaisin kun en ollut jaksanut siivota vanhempien lasten jälkiä,mä olin ihan kamalan näköinen kun vauva oli valvonut yön ja vauva oli vielä nälkäinenkin (en halua imettää vieraiden nähden). Ihan kamalaa! Jos seuraava kerta tulee niin en avaa ovea!!!

Vaivaako sua muulloinkin tuollaiset asiat vai vaan hormonipöllyissä?

 

No jo on pienet murheet sinullakin!

 

Outoa, hyvin outoa ajatella noin. Meillä ainakin lapset on olleet koko perheen "omaisuutta" omalla tavallaan ja tuntuisi todella kauhealta kieltää perhettä tulemasta katsomaan vauvaa..
Kuvitteleppas ap asia omalle kohdalle,jos oma tyttäresi olisi synnyttänyt
ja te ette olisi heti tervetulleita katsomaan lapsenlasta!?

Meillä kyllä kavereille ja tuttaville ilmoitettiin että katsotaan miten alkaa sujumaan,mutta perhe on aina tervetullut katsomaan vauvaa! Täällä osaa muutkin keittää sitä
kahvia kuin minä ja pullaa ei ole yleensä muulloinkaan pöydässä jokainen osaa
ottaa kupin kaapista ihan normaalioloissakin ja istahtaa sohvalle juomaan kuppinsa!
Että ei meillä stressata ainakaan

 

[QUOTE="hmm";23665947]Outoa, hyvin outoa ajatella noin. Meillä ainakin lapset on olleet koko perheen "omaisuutta" omalla tavallaan ja tuntuisi todella kauhealta kieltää perhettä tulemasta katsomaan vauvaa..
Kuvitteleppas ap asia omalle kohdalle,jos oma tyttäresi olisi synnyttänyt
ja te ette olisi heti tervetulleita katsomaan lapsenlasta!?
[/QUOTE]

Käykö teillä isovanhemmat valittamassa lapsen syntymästä asti miten uusi äiti tekee kaiken väärin, komentelemassa jos jotain asiaa ei tee niin kuin he tekisivät?

 

[QUOTE="miniä";23665956]Käykö teillä isovanhemmat valittamassa lapsen syntymästä asti miten uusi äiti tekee kaiken väärin, komentelemassa jos jotain asiaa ei tee niin kuin he tekisivät?[/QUOTE]

Edesmennyt mummini <3 teki kyllä tuota. eikä kyllä haitannut vaikka neuvoi ja komentelikin välillä
Lapset on meillä kuitenkin kaikkien,koko perheen. Tietenkin me vanhemmat päätämme kaikki lapsien asiat ja vastuussa heistä mutta en voisi kieltää isovanhempia tulemasta meille. en voisi. ajattele nyt järjellä!

 

jännää, että nykyään halutaan tehdä kaikesta ainutlaatuinen ja taianomainen kokemus joka menee heti pilalle jos jotain poikkeavaa tapahtuu.

meillä oli isovanhemmat heti laitoksella katsomassa vauvaa ja toivat minulle kukkia ja tuliaisia. eivät kauaa olleet, mutta heille oli niin tärkeää päästä katsomaan ja kuvaamaan uutta aarretta. ei siinä hehkeimmillään olo ollut, mutta so what.

muutaman tunnin vierailut eivät olleet rasitteeksi kotonakaan, päin vastoin, oli mukava jutella aikuisten kanssa ja samalla hoitaa vauvaa. neuvoja toki tuli ja ne ärsyttikin,mutta kun ei noteeraa, niin kyllä se siitä.

ap:n ei ehkä kannata suunnitella tulevaa noin kirjaimellisesti. asiat voivat mennä hyvin, tai sitten eivät

 

jännää, että nykyään halutaan tehdä kaikesta ainutlaatuinen ja taianomainen kokemus joka menee heti pilalle jos jotain poikkeavaa tapahtuu.

Ei tarvitse tapahtuaedes poikkeavaa, vaan osa tuntuu ajattelevan, että kokemus vähenee ja menettää merkitystään jos sen jakaa muiden kanssa?

Sellainen jotenkin kauhean surullinen ajatus muutakin elämää ja syntyneen lapsen tulevaisuuttakin ajatellen. Ilo EI jakamalla pienene.

Eri asia sitten jos isovanhempien, kummien, tätien, enojen, setien, serkkujen jne joukossa on oikeasti pahantahtoisia ja katkeria ihmisiä. Silloin on luonnollista jos ne muut, täysipäiset, pyrkivät suojaamaan hormonien herkistämää äitiä moisilta...

 

Me ollaan sanottu kaikille, että ensimmäisen 2 viikon aikana meillä ei käy kukaan, eikä me käydä kenenkään luona. Meillä on suku sellaisia hössöttöjiä. Kun mun serkku syntyi, menivät sairaalaan koko suku, tädit, sedät, mun vanhemmat (pyysivät mua ja sisaruksiakin mukaan mutta ei menty) ja 2 kertaa oli häädetty pois. Meillä vielä suvun ensimmäinen tän polven edustaja tulossa. Mun isä oli sitä mieltä että kannattaa ottaa ihan kuukausi rauhoittumisaikaa.
Sitä en kyllä pysty tekemään, että jos tulevat 50 kilsan päästä oven taakse, jättäisin avaamatta, joten toivottavasti eivät tule!

 

jännää, että nykyään halutaan tehdä kaikesta ainutlaatuinen ja taianomainen kokemus joka menee heti pilalle jos jotain poikkeavaa tapahtuu.

meillä oli isovanhemmat heti laitoksella katsomassa vauvaa ja toivat minulle kukkia ja tuliaisia. eivät kauaa olleet, mutta heille oli niin tärkeää päästä katsomaan ja kuvaamaan uutta aarretta. ei siinä hehkeimmillään olo ollut, mutta so what.

muutaman tunnin vierailut eivät olleet rasitteeksi kotonakaan, päin vastoin, oli mukava jutella aikuisten kanssa ja samalla hoitaa vauvaa. neuvoja toki tuli ja ne ärsyttikin,mutta kun ei noteeraa, niin kyllä se siitä.

ap:n ei ehkä kannata suunnitella tulevaa noin kirjaimellisesti. asiat voivat mennä hyvin, tai sitten eivät

En nyt kaikesta taianomaista ja ainutlaatuista kokemusta saa, mutta kyllä ne vauvojen syntymät ja ensimmäiset hetket kotona ovat minulle olleet sellaisia erityishetkiä mitkä pysyvät kauniina mielessä vielä vuosien jälkeenkin.

Meillä isovanhemmat olisivat kyllä olleet tervetulleita jos olisivat pääseet, mutta omista syistään siis jäivät pois. Ystäviä meillä kyllä on käynyt jo ihan sairaalassa ja kotona ensipäivinäkin. Ystävissä toki on se positiivinen puoli että heidät pystyy valitsemaan ja saa siis itse kutsua käymään silloin kun siltä tuntuu, ei niin että he pitäisivät omana oikeutenaan tulla milloin lystäävät.

Mutta siis jos anoppi olisi sellainen kuin muutamillakin läheisilläni on niin kyllä se anopin läsnäolo kaikkine ilkeilyineen olisi jo sen tunnin aikana (ja tosissaan kaikilla se ajantaju ei ole niin selkeä vaikka ollaan tunnista puhuttukin) riittänyt rikkomaan ehkä muutenkin herkistyneen mielen ja tunnelman.

 

Ei tarvitse tapahtuaedes poikkeavaa, vaan osa tuntuu ajattelevan, että kokemus vähenee ja menettää merkitystään jos sen jakaa muiden kanssa?

Sellainen jotenkin kauhean surullinen ajatus muutakin elämää ja syntyneen lapsen tulevaisuuttakin ajatellen. Ilo EI jakamalla pienene.

Eri asia sitten jos isovanhempien, kummien, tätien, enojen, setien, serkkujen jne joukossa on oikeasti pahantahtoisia ja katkeria ihmisiä. Silloin on luonnollista jos ne muut, täysipäiset, pyrkivät suojaamaan hormonien herkistämää äitiä moisilta...

Juuri saman olen huomannut, se on outoa ja surullistakin. Toki ymmärrän jos perheen joukossa on oikeasti ilkeitä ihmisiä jotka haluavat aina pahoittaa mielen yms. mutta eiköhän nyt suurin osa ihmisistä ole kuitenkin ihan täysipäisiä. Kyllä minusta tuntuisi pahalta jos olisin tuore isoäiti enkä pääsisi moneen viikkoon pientä näkemään. Kun tosiaan joukossa on myös niitä ilkeitä tyttäriä/miniöitä eikä aina vaan niitä noita-akka-anoppeja.

 

Juuri saman olen huomannut, se on outoa ja surullistakin. Toki ymmärrän jos perheen joukossa on oikeasti ilkeitä ihmisiä jotka haluavat aina pahoittaa mielen yms. mutta eiköhän nyt suurin osa ihmisistä ole kuitenkin ihan täysipäisiä. Kyllä minusta tuntuisi pahalta jos olisin tuore isoäiti enkä pääsisi moneen viikkoon pientä näkemään. Kun tosiaan joukossa on myös niitä ilkeitä tyttäriä/miniöitä eikä aina vaan niitä noita-akka-anoppeja.

En kyllä lähtisi allekirjoittamaan, että suurin osa ihmisistä on täyspäisiä eli tässä tapauksessa tarkoitat että osaisivat käyttäytyä? Ihmiset on myös hyvin erilaisia, ja toiset kaipaavat rauhaa ja yksityisyyttä enemmän kuin toiset.

Toisille läheinen sukulainen ei ole sama asia, kuin läheinen ihminen. Minä ottaisin tänne mieluummin parhaimman ystäväni, kuin oman äitini. Ja tässä tapauksessa se on äitini, jonka on syytä katsoa peiliin.

Toiset taas eivät halua heti vieraita, mutta ovat silti ihan hyviä ja tavallisia ihmisiä. Miten tämä menee niin, että minä joka olen varovainen ja yksityisyyteen taipuva, ymmärrän hyvin heitä jotka rakastavat vieraita, mutta toisinpäin ymmärrys ei toimi?

 

En kyllä lähtisi allekirjoittamaan, että suurin osa ihmisistä on täyspäisiä eli tässä tapauksessa tarkoitat että osaisivat käyttäytyä? Ihmiset on myös hyvin erilaisia, ja toiset kaipaavat rauhaa ja yksityisyyttä enemmän kuin toiset.

Toisille läheinen sukulainen ei ole sama asia, kuin läheinen ihminen. Minä ottaisin tänne mieluummin parhaimman ystäväni, kuin oman äitini. Ja tässä tapauksessa se on äitini, jonka on syytä katsoa peiliin.

Toiset taas eivät halua heti vieraita, mutta ovat silti ihan hyviä ja tavallisia ihmisiä. Miten tämä menee niin, että minä joka olen varovainen ja yksityisyyteen taipuva, ymmärrän hyvin heitä jotka rakastavat vieraita, mutta toisinpäin ymmärrys ei toimi?

Surullista että äitisi on sinulle vierailija ei osa perhettä.

 

Surullista että äitisi on sinulle vierailija ei osa perhettä.

Sellaista se joillain on.

 

No tuollainen on tietenkin ikävää eikä kenenkään tartte omassa kodissaan tuollaiseen suostua. Mutta ihan yleisesti ihmetyttää kuinka omat tai puolison vanhemmat voivat olla niin rasittavia etteikö heitä tuntia edes kestäisi, tottakai lapsenlapsen näkeminen on heille tärkeää ja tuottaa hyvää mieltä. Joku tuossa aiemmin sanoikin hyvin; yhtä perhettähän hekin ovat. Ja jos tarjoutuvat vielä auttamaan; kaupassa käyntiä ja siivousta niin miten joku kehtaa valittaa???

En ymmärrä, miksi omat tai puolison vanhemmat eivät voisi olla rasittavia jopa pikaisesti nähtyinä. Näissä joissain kommenteissa kuultaa läpi elämän suppeus, kun ei osata edes ajatella, että myös ne mielenterveysongelmaiset, päihteiden käyttäjät, lastensa vähättelijät ja pahoinpitelijät, lastensa kautta elävät ym. ongelmaiset ihmiset ovat edelleen näiden jo aikuiseksi kasvaneiden lastensa vanhempia. Ja ei, elämä ei muokkaa heitä mukavammaksi, lapsiaan arvostavammiksi jne. vaan edelleen heiltä irtoaa sitä samaa kuraa, jota heidän lapsensa kuuntelivat ja ottivat vastaan jo koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan. Enkä puhu mistään marginaaliryhmästä vaan tällaisia aikuisia ihmisiä on paljon.

Sitä paitsi nykyiset isovanhemmat eivät useinkaan ole mitään vanhoja, kuten täällä on vedottu "vanhoihin ihmisiin". Isovanhemmat ovat usein 40-50 -vuotiaita ja kuka oikeasti pitää sen ikäistä ihmistä vielä vanhana?

 

Ymmärrän hyvin ap:ta. Minä olisin sanonut, jos olisin kehdannut, appivanhemmille ja miehen veljelle, että älkää tulko vielä käymään. Asuvat sen verran kaukana, että jäävät aina yöksi. Kaiken lisäksi odottavat aina passaamista (valmiit ruoat, vieraspedit, sauna lämmitykset ym), meidän auttamisesta ei mitään tietoakaan.

Synnytys meni niin pieleen kuin olla saattaa. Olimme sairaalassa viikon ja senkin jälkeen olin tosi huonossa kunnossa. Päivä saatiin olla rauhassa kotona ennen kuin vauvaa tultiin katsomaan. Siinä puolikuntoisena ja kipeänä (kohtutulehdus) oli tosi kiva passata muita ja yrittää tutustua esikoiseen. Miehen veli ei ollut ottanut edes vaihtovaatteita mukaan, mies lainasi vaatteitaa hälle ja pesi veljensä vaatteet...

Huokaisimme koko perhe helpotuksesta visiitin jälkeen. Omat porukkani tulivat viikon päästä yhtä kaukaa. Äiti laittoi viikoksi ruokaa pakkaseen ja auttoi muutenkin. Lisäksi eivät jääneet yöksi. He halusivat/tajusivat antaa meille rauhan.

Kovasti olisin tykännyt jos vierailut olisivat olleet muutaman tunnin mittaisia. Silloin ne olisi jaksanut ja olisi ollut ihana esitellä vauvaa. Mutta että yökylään heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen, se ei ollut kivaa.

Ap:lle tsemppiä ja voimia.

 

Kyllä minustakin kuulostaa tympeältä ja ikävältä. Todellakin joku imetyksestä stressaaminen (oliko nyt niin ettei koko vauvaa ole vielä edes syntynyt???) Se imetys onnistuu tai ei, ei siihen paljoa isovanhempien tunnin vierailu vaikuta. Ja anteeksi nyt sanon pahasti, mutta pitäiskö sitä nutturaa hieman löysätä jos tunnin kyläilystä josta vielä mahdollisesti saisi siivous-ja kauppa-apua saa aikaan noin kauhean stressin. Moni tuore äiti olisi tyytyväinen jos hänellä olisi isovanhempia auttamassa ja ihastelemassa.

Minulla on anoppi säännöllisesti käynyt "auttamassa" siivoamisessa ja ruuanlaitossa. Voin kertoa, että auttamisella ja auttamisella on eroa. Ensinnäkin auttaminen on avuksi silloin, kun apua pyydetään tai sitä tarvitaan. Toiseksi auttaminen ei ole sitä, että tehdään kotitöitä ja valitetaan samalla koko ajan siitä, kuinka lapsi tai miniä/vävy on niin sotkuinen eikä saa pidettyä paikkoja siisteinä (ts. sellaisina kuin niiden tulisi auttajan mielestä olla) tai mitä ruokaa on/ei ole kaapissa, mitä ruokaa lapsille tehdään/ei tehdä, onko ikkunat ja matot pesty tiettyyn ajankohtaan mennessä (jonka senkin määrittelee tämä auttaja oman ajattelumaailmansa mukaisesti).

Olen sitä mieltä, että omassa kodissaan on jokaisella oikeus itse päättää tietyistä asioista ja muiden on turha tulla nokkaansa koputtelemaan viereen. Tällaiset auttajat eivät yleensä vaan usko edes suoraan sanomista tai sitten loukkaantuvat ja yhtäkkiä on riitaa koko suvun kanssa. Kaikista toisten ihmisten päättämistä asioista ei tarvitse olla kiitollinen.

 

Mun äitini on tullut käymään aina samana päivänä/iltana, kun sairaalasta olen kotiutunut vauvan kanssa. Miehen vanhemmat myöskin jo viikon sisällä ovat käyneet. Mitä niin kauheaa "jaksamista" siinä on, jos tutut ihmiset tulee (pikaisesti) käymään?