Kuinka pitää isovanhemmat loitolla kun vauva on syntynyt?

  • Viestiketjun aloittaja "Hissukseen"
  • Ensimmäinen viesti
"Hissukseen"
Siinäpä ongelma. Ensimmäisen kanssa tämä tapahtui itsestään, tuoreet isovanhemmat eivät päässeet luoksemme kun asuimme ulkomailla. Näkivät lapsen 2-viikkoisena eka kerran.

Itse asiassa toivoisin vastaavaa seuraavankin kanssa. Haluan rauhassa tutustua uuteen tulokkaaseen, saattaa imetyksen hyvälle alulle, olla stressaamatta vieraita ja ennen kaikkea perheellemme sitä omaa rauhaa uudessa tilanteessa.

Töksäytänkö suoraan että ovat tervetulleita vasta parin viikon päästä syntymästä? Minulle tosiaan, etenkin omat vanhempani ovat mieletön stressinaihe enkä kyllä jaksaisi sellaista vauvan synnyttyä. Tiedän jo että tarjoutuvat majoittumaan hotelliin, hoitamaan kauppareissumme ja vaikka moppaamaan lattiatkin (mitä en halua enkä kaipaa), seuraavaksi ovatkin jalka oven välissä tulossa...

Kamalan negatiiviset ennakko-odotukset.
 
hjk
Noh, mun mielestä olis ihan reilua antaa isovanhempien nähdä lapsi aiemminkin. Jos voisitte sanoa, että piipahtamaan voi tulla mutta ette ala edes kahveja keittelee... Meillä meni näin ihan hyvin, molemmat isovanhemmat tais olla max tunnin kylässä ja kyllähän sen nyt kestää miten päin vaan.
 
"Hissukseen"
Anoppi ehkä saattaisikin viipyä tunnin, mutta oma äitini... hän on kovin ylireagoivaa sorttia, esikoinen säikkyy vieläkin kun se tulee ovesta ja kiljahtaa ensimmäisen kerran. Yhtä vaikea saada ulos kämpästä kuin joku sitkeä uskonnon kaupittelija ovelta. Tuntikin on liikaa, on hyvä syy miksi meillä on pitkä välimatka välillämme :)
 
"äitix3"
Minä sanoa töksäytin. Sanoin ihan suoraan, että haluan tutustua uuteen tulokkaaseen ihan rauhassa, että kutsutaan kyllä kahveelle, kun ollaan eka itse ihmetelty pientä aikamme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23661939:
no toivottavasti et sitten kauheesti pety, kun ne isovanhemmat sanoo, että voi voi emme me nyt ota sitä nicopetteriä emmekä ulla-maijaa hoitoon kun me mennään nyt teatteriin.
Okei :D Olen kyllä huomannut, että usein pitäisi kunnioittaa niitä isovanhempia, mutta eikö sitten tuoreen vauvan vanhempia ollenkaan? En kyllä itse tuosta suuttuisi, saahan sitä olla elämää isovanhemmillakin. Ja pitääkin olla.
 
Meinasin itsea sanoa samat sanat.

Ilmeisesti vanhempien ihmisten ei tarvitse noudattaa kenenkään toiveita vaan heidän tulee antaa käyttäytyä ihan miten he vain haluavat ja nuorempien tulee olla hiljaa ja hyväksyä? En minäkään änge isovanhemmille kylään jos heillä on muita kuvioita, mielelläni menen silloin kun olen toivottu vieras.

Ja kyllä ne isovanhemmat saa kieltäytyä hoitoavusta jos haluavat. Eihän se ole mikään ongelma. :D
 
Musta tuntui jotenkin pahalta toi kirjoitus. Tottakai isovanhemmat haluavat nähdä oman lapsenlapsensa. Ja mitä stressaamista siinä on jos he tulevat? En minä ainakaan alkanut siivoilemaan tms. kun synnytyksen jälkeen otin vieraita vastaan. Sanoin vaan että täällä nyt on tämmönen pommi räjähtänyt, koittakaa sekaan mahtua! Ja jos isovanhemmat vielä haluavat auttaa, voi herranjestas!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Slummien miljoonitär;23662038:
Musta tuntui jotenkin pahalta toi kirjoitus. Tottakai isovanhemmat haluavat nähdä oman lapsenlapsensa. Ja mitä stressaamista siinä on jos he tulevat? En minä ainakaan alkanut siivoilemaan tms. kun synnytyksen jälkeen otin vieraita vastaan. Sanoin vaan että täällä nyt on tämmönen pommi räjähtänyt, koittakaa sekaan mahtua! Ja jos isovanhemmat vielä haluavat auttaa, voi herranjestas!
Toiset haluavat olla rauhassa synnytyksen jälkeen, kerätä voimia jne. Mitä pahaa siinäkään on? Jos vieraiden läsnäolo häiritsee, eikä vieraita halua, niin eihän siinä ole kenellekään muuta vaihtoehtoa kuin kunnioittaa sitä juuri synnyttänyttä äitiä ja hänen toivettaan. Miksi siitä pitää loukkaantua? Kyllä sen lapsen ehtiää näkemään vielä tuhannesti, jos haluaa.
 
Okei :D Olen kyllä huomannut, että usein pitäisi kunnioittaa niitä isovanhempia, mutta eikö sitten tuoreen vauvan vanhempia ollenkaan? En kyllä itse tuosta suuttuisi, saahan sitä olla elämää isovanhemmillakin. Ja pitääkin olla.
no hyvä kun sinä ajattelet noin, mutta niin usein täälläkin palstalla lukee miten paska mummoja ja pappoja, kun menevät omiin menoihinsa kun heidän lapset olis ollut sinne menossa. tai olisi tarvinneet hoitajaa.
toki niitä vanhempiakin pitää kunnioittaa, mutta mun mielestä isovanhemmat on eri asia, kuin muut sukulaiset ja ystävät. heitä en hennoisi kieltää. ehkä ajattelen näin siksi, koska omilla lapsillani ei ole yhtään isovanhempaa, ja tiedän miten he niitä kaipaavat kun kaikilla muillakin on ja kuuleva mitä hauskaa kaverit on isovanhempiensa kanssa tehneet
 
"Hissukseen"
No onneksi ei olla muutenkaan heidän hoitoavusta riippuvaisia, sitä välimatkaa on oikeasti useita satoja kilometrejä :D

No, he sitten ymmärtävät tai eivät että asetan perheemme jaksamisen ja etenkin sen imetyksen etusijalle tässä. Onneksi kaveripiiri ei ole ryntäämässä kahvittelemaan, se tästä vielä puuttuisi :)
 
fdas
[QUOTE="Hissukseen";23661599]Siinäpä ongelma. Ensimmäisen kanssa tämä tapahtui itsestään, tuoreet isovanhemmat eivät päässeet luoksemme kun asuimme ulkomailla. Näkivät lapsen 2-viikkoisena eka kerran.

Itse asiassa toivoisin vastaavaa seuraavankin kanssa. Haluan rauhassa tutustua uuteen tulokkaaseen, saattaa imetyksen hyvälle alulle, olla stressaamatta vieraita ja ennen kaikkea perheellemme sitä omaa rauhaa uudessa tilanteessa.

Töksäytänkö suoraan että ovat tervetulleita vasta parin viikon päästä syntymästä? Minulle tosiaan, etenkin omat vanhempani ovat mieletön stressinaihe enkä kyllä jaksaisi sellaista vauvan synnyttyä. Tiedän jo että tarjoutuvat majoittumaan hotelliin, hoitamaan kauppareissumme ja vaikka moppaamaan lattiatkin (mitä en halua enkä kaipaa), seuraavaksi ovatkin jalka oven välissä tulossa...

Kamalan negatiiviset ennakko-odotukset.[/QUOTE]

Voisiko isovanhemmat käydä sairaalassa? Niissähän on usein tosi rajatut vierailuajat, joten voisit hyvin häätää heidät tunnin jälkeen. Ja sanoa, että seuraavaksi haluat rauhassa saada arjen pyörimään eli ette ota vieraita vastaan.
 
"Hissukseen"
Meidän sairaalaan ei pääse kuin isä ja vauvan sisaret. Eipä sillä, en olisi sinnekään heitä huolinut :D

Alkaa tulla jo olo että olen erittäin hankala ihminen kun haluan ne viikon kaksi rauhoittaa elämää :)
 
"vieras"
Meillä oli sama pelko esikoista odottaessa. Puhuivat siihen tyyliin molempien vanhemmat että tulevat sitten auttamaan ja siivoamaan ynnä muuta. En tiedä sanoiko mies jotain omille vanhemmilleen, mutta tulivatkin loppujen lopuksi vasta kun vauva oli neljä viikkoa vanha ja silloinkin piipahtivat tunnin vierailulla vaikka asuvat 600km päässä. Omat vanhempani kävivät sairaalassa ja ilmeisesti näkivät että olen niin väsynyt etten jaksa ottaa edes apua vastaan vähään aikaan ja tulivatkin seuraavan kerran vasta muutaman viikon päästä. Eli sanokaa ihan suoraan, että olette toki kiitollisia avuntarjouksista, mutta toivoisitte, että odottaisivat että te kotiudutte ensin ja katsotte tarvtaanko apua tai mikä tilanne ylipäätään on. Meilläkin odotetaan kakkosta ja ihan samat hösyämiset on taas ilmoilla, mutta nyt molemmat mummot ovat sanoneet, että vaikka he ovat ottaneet lomaa juuri sen kuukauden kun vauvan pitäisi syntyä, niin sanokaa sitten jos tarvitte apua tai jos tarvitaan esikoiselle hoitajaa, että he tulevat vasta sitten kun pyydämme.
 
Tottakai saatte pitää oman rauhanne sen ajan kuin koette tarvitsevanne.

Omalta kohdaltani voin sanoa että oma lähisuku, mukaanlukien äiti, olivat sellaisia ihmisiä että kiinnittyivät kuin tarra. Niinkin pitkälti että meni jo ihan sairaaksi koko touhu, sen ja monien muiden syiden takia meni sitten välitkin katki... Mulla on vaan noi esimerkkinä, mutta tiedän kuitenkin mistä on suunnilleen kyse.

Ukon lähisuku taas olisi varmasti ottanut tuollaisen pyynnön ihan olankohautuksella, että "okei, käy".
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23662060:
no hyvä kun sinä ajattelet noin, mutta niin usein täälläkin palstalla lukee miten paska mummoja ja pappoja, kun menevät omiin menoihinsa kun heidän lapset olis ollut sinne menossa. tai olisi tarvinneet hoitajaa.
toki niitä vanhempiakin pitää kunnioittaa, mutta mun mielestä isovanhemmat on eri asia, kuin muut sukulaiset ja ystävät. heitä en hennoisi kieltää. ehkä ajattelen näin siksi, koska omilla lapsillani ei ole yhtään isovanhempaa, ja tiedän miten he niitä kaipaavat kun kaikilla muillakin on ja kuuleva mitä hauskaa kaverit on isovanhempiensa kanssa tehneet
Minusta nämäkin asiat pitäisi selvitä ihan puhumalla. Siis sanoa suoraan että haluamme ensimmäisen kaksi viikkoa olla kotona ihan oman väen kesken ja otamme vieraita vastaan vasta tämän jälkeen. Jos isovanhemmat sitten ottavat tuon niin etteivät tämän takia suostu ottamaan lapsia koskaan hoitoon niin varmasti ongelmai olisi ollut odotettavissa vaikka se anoppi olisi päästetty heti laitokselta kotiuduttua siihen päsmäröimään.

Tietty isovanhemmatkin on erilaisia, jotkut osaavat olla huomaavaisempia kuin toiset. Tosin, veikkaisin että harvempi äiti näiden kohteliaiden ja huomaavaisten isovanhempien vierailuista näkee painajaisia jo raskausaikana.

Meillä ei nyt isovanhempia ole häiriköimässä käynyt, mutta kahden ensimmäisen lapsen kohdalla vieraita otettiin vastaan jo heti kotiuduttua. Kolmosen kohdalla sitten sanoin miehelle että tällä kertaa vasta kun imetys on alkanut kunnolla sujua, eli meni siihen kahden viikon ikään suurinpiirtein. Tuota ennen kaksi hyvää ystävääni kävi katsomassa sairaalassa, samoin kuin miehen ystävä poikansa kanssa. Toinen näistä ystävistäni piipahti myös ensimmäisinä kotipäivinä kahvilla samalla kun haki meidän koiraa lenkille.

Mutta siis jos olisi äiti tai anoppi joka tunkisi mielipiteineen jokapaikkaan samalla kun yritän imettää vauvaa nännit todella kipeinä niin en olisi todellä päästänyt kylään.
 
Toiset haluavat olla rauhassa synnytyksen jälkeen, kerätä voimia jne. Mitä pahaa siinäkään on? Jos vieraiden läsnäolo häiritsee, eikä vieraita halua, niin eihän siinä ole kenellekään muuta vaihtoehtoa kuin kunnioittaa sitä juuri synnyttänyttä äitiä ja hänen toivettaan. Miksi siitä pitää loukkaantua? Kyllä sen lapsen ehtiää näkemään vielä tuhannesti, jos haluaa.
Ehtiikö nähdä? Entäpä kun on näitä naisia joita nyt aina tuntuu rasittavan esim anoppi eikä mielellään koskaan päästä isovanhempia lasten lähelle. Kyse nyt on yhdestä tunnista joista tulisi isovanhemmille todella hyvä mieli, onko se niin kamala asia ettei sitä hetkeä anna vanhojen ihmisten nauttia siitä uudesta suvun jäsenestä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Slummien miljoonitär;23662200:

No mitäpä, jos ei ole kyseessä tuollainen äiti (tai isä, niinkin voi olla) vaan on ihan tavallinen äiti, joka toivoo että saisi rauhassa aloittaa kotona vauva-arjen, ilman edes sitä tunnin vierailua? Mitä, jos on kyseessä sellaiset isovanhemmat joilta tunti ei onnistu?

Meillä iso-isovanhemmat ovat vanhoja, isovanhemmat kaikki vielä työelämässä, tai ainakin sen ikäisiä. Jaksavat kyllä odottaa (kun on pakko ;) )
 
Outoa...
Musta tää maailman nykymeno on ihan kummallista.Miten omat tai miehen vanhemmat koetaan joksikin rasitteeksi tms.?Nehän on perhettä,ainakin meillä.
Mä olin ainakin innoissani kun sain näyttää meidän ihanan upean vauvan isovanhemmille :D

Ja ap:lle vielä;Jos haluat rentoutua ja tutustua vauvaan yms. niin eikö olisi juurikin ihanteellista että isovanhemmat siivoaisi ja kävisivät kaupassa? ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Slummien miljoonitär;23662200:
Ehtiikö nähdä? Entäpä kun on näitä naisia joita nyt aina tuntuu rasittavan esim anoppi eikä mielellään koskaan päästä isovanhempia lasten lähelle. Kyse nyt on yhdestä tunnista joista tulisi isovanhemmille todella hyvä mieli, onko se niin kamala asia ettei sitä hetkeä anna vanhojen ihmisten nauttia siitä uudesta suvun jäsenestä?
Asian vierestä anoppiongelmaan.

Sinun mielestäsi nuoremman ihmisen tulisi kuunnella vähättelyä ja minun tapauksessani suoraa vittuilua, koska vanhemmalle ihmiselle tulisi hyvä mieli? Miksei appivanhemmilta voi vaatia kunnioittavaa kohtelua ja käytöstapoja?

En mä ystävystyisi tai olisi muutenkaan tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, miksi minun tulisi sitten appivanhempien kohdalla sietää loukkaukset ja kenties katkeroitua ja muuntua itse ilkeämieliseksi akaksi.

Meidän tilanteessa olen itse yrittänyt keskustella ja saada heitä ymmärtämään, mutta he eivät tunnu haluavan käsittää, että heidän lapsensa ovat älykkäitä aikuisia ihmisiä.

Anteeksi AP off-topic purkaus
 
Yhteistyössä