Kuinka pian synnytyksen jälkeen normaalimitoissa?

  • Viestiketjun aloittaja naanen
  • Ensimmäinen viesti
Mun täytyy nyt kans vastata tähän, että ennen ekaa raskautta olin alipainoinen ja mulla oli huono itsetunto+en ollut elämääni tyytyväinen ja aina jotenkin masentunut ja huonolla tuulella. Nyt kahden lapsen jälkeen olen kymmenen kiloa painavampi ja mielestäni kroppani on nyt kaunis ja naisellinen ja olen todella tyytyväinen itseeni. Sen lisäksi olen iloinen ja elämänmyönteinen, lapset ovat elämäni valo ja saavat auringon paistamaan. Kaikki ovat sanoneet, miten olen muuttunut paljon sosiaalisemmaksi lasten myötä ja nykyään hymyilenkin ja ihan joka päivä. Eli kyllä minun kohdalla lapset ovat olleet elämäni pelastus. On paljon mukavempaa herätä joka aamu ylös, kun on siihen hyvä syy.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Kotiäiti Narniasta:
Alkuperäinen kirjoittaja Ihanko:
Oikeastiko voi jäädä koko 36 haaveeksi lopullisesti? vaikka paino tippuu? miten se raskaus muka niin lopullisesti voi muuttaa vartaloa?
Kyllä se voi jäädä. Lantio ja vatsanseutu saattaa muuttua paljonkin, vaikka olisitkin samanpainoinen tai jopa alle. Itse olen sopinut samaan kokoon ja entisiin vaatteisiin joka synnytyksen jälkeen, kun paino on tippunut mutta ei kroppa silti ole samanlainen.

Kuten veljeni kerran ystävällisesti esikoisen ollessa vauva totesi, että ei toi sun perse enää oo sellanen kun ennen. :kieh: :kieh: :kieh: Onneks ei ole itsetunto-ongelmia. Jäin vaan ihmettelemään, että mitä MINUN perseeni kuuluu VELJELLENI!?!?! :LOL: :LOL: :LOL:
Voin sanoa ettei välttämättä. Ensimmäisessä raskaudessa paino nousi lähes 20 kg ja olin samoissa mitoissa ennen jälkitarkastusta ja lähes vuoden imetyksen jälkeen hoikempi ja pienempi kuin ikinä. Tiedän näin käyneen hyvin monelle ensimmäisen lapsen saaneelle. Kokoni oli ennen raskauksia s/m tai 36/38, imetyksen jälkeen xs ja 32 tai 34.
Myöhemmin palautuminen on ollut maltillisempaa, siksikin ettei kahden kanssa vaunulenkit onnistu niin hyvin, mutta silti oon hoikempi kuin ennen lapsia. Ei äitiys tarkoita lantion levenemistä tai pysyviä ylikiloja.
 
vieras
En ole vieläkään palautunut entisiin mittoihin ja vauva jo 2,5 v. Mut seuraava syntyy parin kk päästä, joten en viitsinyt edes yrittää välillä kun tiesin, että lisää lapsia tulee vielä. Seuraavan jälkeen sitten palauttelen kropan entistä parempiin mittoihinsa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kotiäiti Narniasta:
Alkuperäinen kirjoittaja Ihanko:
Oikeastiko voi jäädä koko 36 haaveeksi lopullisesti? vaikka paino tippuu? miten se raskaus muka niin lopullisesti voi muuttaa vartaloa?
Kyllä se voi jäädä. Lantio ja vatsanseutu saattaa muuttua paljonkin, vaikka olisitkin samanpainoinen tai jopa alle. Itse olen sopinut samaan kokoon ja entisiin vaatteisiin joka synnytyksen jälkeen, kun paino on tippunut mutta ei kroppa silti ole samanlainen.

Kuten veljeni kerran ystävällisesti esikoisen ollessa vauva totesi, että ei toi sun perse enää oo sellanen kun ennen. :kieh: :kieh: :kieh: Onneks ei ole itsetunto-ongelmia. Jäin vaan ihmettelemään, että mitä MINUN perseeni kuuluu VELJELLENI!?!?! :LOL: :LOL: :LOL:
Voin sanoa ettei välttämättä. Ensimmäisessä raskaudessa paino nousi lähes 20 kg ja olin samoissa mitoissa ennen jälkitarkastusta ja lähes vuoden imetyksen jälkeen hoikempi ja pienempi kuin ikinä. Tiedän näin käyneen hyvin monelle ensimmäisen lapsen saaneelle. Kokoni oli ennen raskauksia s/m tai 36/38, imetyksen jälkeen xs ja 32 tai 34.
Myöhemmin palautuminen on ollut maltillisempaa, siksikin ettei kahden kanssa vaunulenkit onnistu niin hyvin, mutta silti oon hoikempi kuin ennen lapsia. Ei äitiys tarkoita lantion levenemistä tai pysyviä ylikiloja.
Ei kropan mallin muuttuminen tarkoita ylipainoa.
 
BFM
Joka raskaudessa kilot jäi synnytyssaliin,paino heti seuraavana aamuna sama kuin ennen raskautta,tosin kuopuksen jälkeen -2kg.Ympärysmitta vei sit kyllä aikansa palautua,mut kilot jäi synnärille.
 
huhhuh
Alkuperäinen kirjoittaja M i l j a:
Mää oon aina miettiny, että onkohan synnytyksenjälkeisellä masennuksella mitään yhteistä sen kansa, että kroppa muuttuu, eikä sitä ite oikeen hyväksy?
Mun synnytyksenjälkeisellä masennuksella ei ainakaan ollut mitään tekemistä kropan kanssa. Jotenkin loukkaava (ja mitätöivä ) ajatus..
 
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:

Höh. Eihän tuossa nyt sitä tarkoiteta, että jokainen synnytyksen jälkeen masentunut ois masentunut niistä kiloista.
 
Mutta selkeästi ei ymmärretä mitä synnytyksenjälkeinen masennus on.
 
Kyllähän sitä on eriasteista ja erilaista. Joku voi ihan oikeasti olla masentunut kropan muutosten takia. Tai taustalla voi olla jo masennusta ja ne kropan muutokset ikäänkuin katkaisee kamelin selän. Tai sitten ei. Tuo oli vain yksi heitto. Ei kyse ole varmastikaan siitä että M i l j a ei käsittäisi mitä masennus on. Sitä vain nyt on erilaista.
 
No mä olen kyllä eri mieltä. Masennus voi oireilla sillä, ettei hyväksy kroppaansa (oli se millainen tahansa), mutta ei se masennus lähde kropan muutoksista.

Tai niin, onhan niitä "masennuksia" ja masennuksia.
 
minä
Ekan ja tokan jälkeen jo sairaalast lähtiessä, kolmannesta pari kk synnytyksestä, neljännestä en ehtinyt päästä normaalimittoihin ennen viidennen odotusta, josta sitten jäikin 15 kg ylimääräistä kait loppuiäksi.
 
Mulla raskauskilot on lähteneet joka kerta vasta 1-2vuoden päästä synnytyksestä, imetysaikana LIHON.. Tässä viimesimmässä tuli kiloja eniten, ja enemmän jäi kannettavaksi synnytyksen jälkeen kuin aiemmissa, mielenkiinnolla tulevaisuutta odotan. Niin, ja esim. kuppikoko on mulla muuttunut pysyvästi, ei ole paluuta entiseen enää koskaan. Mut nämä kaikki on yksilöllisiä juttuja, eikä voi yleistää. Toiset käyttää samoja farkkuja läpi raskauden ja synnytyksen jälkeen kuin ennen niitä.. *kade* Ja toiset palautuu 2viikkoo synnytyksestä, ja toiset, kuten mä, taas ei.. :ashamed: (vielä n. 12kg "ylimäärästä", vauva 1kk )
 
Mulla on tullut kiloja 6-17 kiloa. 6 kiloa lähti ihan parissa viikossa, mutta jopa 11 kiloa painon noususta jäi sitkeästi 3-4kiloa, joita oon työllä ja tuskalla ( vähällä syömisellä ja paljolla liikunnalla ) pudottanut puoli vuotta ja nyt alan olla lähtöpainossa, mutta kylläkin kiinteämpi. Tai siis mahassa on pussi, joka ei varmaan koskaan lähdekään.

Lisään vielä, että vanhoihin housuihini kyllä mahdun.
 
Hei AP, ootko paikalla vielä? Pakko oli vastata, ku mainitsit jotain "tanssijankropasta".

Täällä nimittäin yks entinen tanssia. Mulla tuli raskausaikana 15kg lisää, mut ennen sitä oli jo siinä pillereiden lopetuksen myötä tullu 10. Eli yhteensä 25! :eek: Ennen olin 170cm / n60-65kg (joista huomattava osa lihasta (treenasin päivittäin)), ekassa neuvolassa 73 ja vikassa 88kg. Nyt 6vk synnytyksestä paino on justa karvan verran alle ton 73 (täyimetys ;) ).

Mulle meni koko ekan kolmanneksen hyvin normi vaatteet, vaikka varmaan puolet tosta painosta tuli jo silloin. Mut nyt, ku raskauskilot on jo menny, ei kuitenkaan oo toivoakaan, et menis omat housut jalkaan! Silti oon paljon tyytyväisempi itteeni, ku ennen! Ennen raskautta tuntu aina et jossain oli jotain liikaa, ahisti istuvat vaatteet ja hävetti jopa oman miehen edessä jos maha pömpötti (idioottia!). Nyt ei oo lihaksista tietookaan, mahanahka on löysä ja perse levee, eikä haittaa pätkääkään. :D

Mulla ainaki lapsen myötä muuttu koko minäkuva. Nyt mä oon äiti, eikä mulla oo mitään tarvettakaan olla mikään keijukainen. Olishan se kiva, jos ei tarvis koko vaatevarastoa uusia, ku ei olis varaakaan, mut muuten kaikki o ihan jees. Ja on se ihanaa, ku oma pikku poika painaa pään pehmeetä rintaa tai mahaa vasten, ku siinä on niin hyvä olla. :heart:
 
naanen
Alkuperäinen kirjoittaja rypäle:

Hei kiva kun vastasit =)! Mäkin olen nimittäin ollut ennen raskautta 173cm/62 kiloa ja urheilullinen. Ja olen aina ollut neuroottinen vartalosta, liekö perintö äidiltä, joka myös oli aina ikuisella laihiksella ja taivasteli leveää takamustaan tms... Ihana kuulla, että minäkuva voi muuttua, eikä se kroppa enää tunnu niin tärkeältä. Toki tärkeysjärjestykset on jo raskausaikana muuttuneet (vauvan hyvinvointi on esim. mun rankkojen treenien edellä tietenkin, eikä harmita), mutta ihana kuulla, että suhtautuminen omaan vartaloon ja itseensä voi noinkin paljon muuttua :).

Joku ehti jo "Huh-hutella" tätä kysymystä, mutta ehei, en ikinä jättäisi tätä raskautta elämästäni pois, vaikka musta tulisi vyöryvä tankki ;)! Mä olen aina ollut tietynlainen kropasta ja tietyn mallinen, mutta ei se tarkoita sitä, että on maailmanloppu, kun kroppa muuttuu :)! Tää raskausaikakin on ollut mukavaa varsinkin kasvavan vatsan osalta, mutta odotan myös omiin vaatteisiin pääsyä. Ei ole enää kuin pari vkoa laskettuun aikaan!
 
Joyride harm
Alkuperäinen kirjoittaja naanen:

No mä olen tanssija edelleenkin vaikka lapsia on 3 :D
 
Tulimieli harmaana
No nyt kun tyttö on vajaa vuoden, niin olen samoissa mitoissa, eikä perseeni yhtään rumempi ole kuin ennenkään. Ihan tunnen itseni samaksi ihmiseksi kuin ennen raskautta. (vaatekoko taas 36-38). Rinnat vois olla kiinteemmät, mutta harvoin mä tissit paljaana missään pompin...siis siten että joku kattois ja ajattelis että ompas synnytys tonkin pilannu. Eli samat vaatteet menee ja istuu mitkä ennenkin...toki vielä pari kuukautta synnytyksen jälkeen näin ei ollut ;).
 
Sirkkeli
Mä olin kans ennen lasta tosi tarkka kropasta, ja kuntoilin joka päivä. Mutta lapsi täyttää jo 9 v., enkä ole saanut kilojani pois(noin 7-10 kg), vaikka lenkkeilen ja olen jättänyt mässyn vähälle. Mun kroppa taisi muuttua pysyvästi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja naanen:
Hei kiva kun vastasit =)! Mäkin olen nimittäin ollut ennen raskautta 173cm/62 kiloa ja urheilullinen. Ja olen aina ollut neuroottinen vartalosta, liekö perintö äidiltä, joka myös oli aina ikuisella laihiksella ja taivasteli leveää takamustaan tms... Ihana kuulla, että minäkuva voi muuttua, eikä se kroppa enää tunnu niin tärkeältä. Toki tärkeysjärjestykset on jo raskausaikana muuttuneet (vauvan hyvinvointi on esim. mun rankkojen treenien edellä tietenkin, eikä harmita), mutta ihana kuulla, että suhtautuminen omaan vartaloon ja itseensä voi noinkin paljon muuttua :).

Joku ehti jo "Huh-hutella" tätä kysymystä, mutta ehei, en ikinä jättäisi tätä raskautta elämästäni pois, vaikka musta tulisi vyöryvä tankki ;)! Mä olen aina ollut tietynlainen kropasta ja tietyn mallinen, mutta ei se tarkoita sitä, että on maailmanloppu, kun kroppa muuttuu :)! Tää raskausaikakin on ollut mukavaa varsinkin kasvavan vatsan osalta, mutta odotan myös omiin vaatteisiin pääsyä. Ei ole enää kuin pari vkoa laskettuun aikaan!
Mulla myös sellanen ihana neuroottinen äippä. :kieh: Aina peilin edessä vetämässä mahaa sisään ja samassa huomautelemassa, et munki pitää tehdä niin. :eek: Teininä oli yhtä sun toista syömisongelmaa, mut näin ne vaan ajat muuttuu. :)

Paljon onnea tulevalle äidille! :flower:
 
Yhteistyössä