Ihan samaa mieltä olen ap:n kanssa. Meillä linjana on se, että alle 3 vuotiailta ei vaadita juuri mitään, paitsi ihmisiä ei saa satuttaa mitenkään eikä esineitä tahalleen rikkoa. Koti on tehty turvalliseksi eikä kiellon paikkoja montaa ole.
(teksti Vauva lehdestä 12/07)
Lapset oppivat elämästä, maailmasta, itsestään ja vanhemmistaan kuten luonnontieteilijät: kokeilemalla ja tutkimalla. Vaikka usein koemme lapsen tutkimusmatkat vanhempien ilkikurisena testauksena, Jesper Juul (tanskalainen kasvatusguru) painottaa lapsen tekevän niitä itseään varten, ei vanhempiaan vastaan.
Lapset eivät halua mitään muuta niin paljon, kuin että heidän vanhempansa olisivat onnellisia. Kun lasta kohdellaan arvostavasti, hänkin kohtelee muita niin. Ympäristöä vahingoittavan käytöksen pitäisi aina olla meille merkki siitä, että lapsi ei voi hyvin.
Samaa mieltä on lastenpsykiatri Jukka Mäkelä. Hänen mukaansa vanhemman tärkeimpiä velvollisuuksia on mahdollistaa se, että lapsen maailma on tutkittavissa.
Kieltämisen ja rajoittamisen sijaan vanhemman tulisi luoda lapsen ympäristöstä turvallinen ja iloita hänen kanssaan tutkimusmatkojen löydöksistä. Tämä on lapsen mielen vapauden kasvattamista. Vain siten hän oppii kokemaan itsensä osaksi ympäristöään.
Maailma, jota ei saa tutkia ja jossa ei saa olla oma itsensä, ei ole mukava paikka aikuisellekaan. Lapselle negatiivinen kasvuympäristö voi olla jopa tuhoisaa. Ympäristö, joka painottaa kieltoja ja rajoituksia, alentaa lapsen luontaista elinvoimaa. Se on myös omiaan lisäämään lapsen ahdistusta ja pelkoa.
Sana ei voi olla myös häpeällinen. Mäkelän mukaan moittiva ja tuomitseva ei saa lapsen uskomaan, että hän on pohjimmiltaan täysin väärässä maailman suhteen. Kun eitä käytetään väärin, menetetään paljon lapsen potentiaalia. Lapsen ilo oivaltaa estyy, eikä hän löydä sisältään ylpeyttä omasta osaamisestaan. JOkainen kielto lamaa, Jukka Mäkelä sanoo.
Joidenkin kieltojen on syytä lamatakin, kun puhutaan autotielle juoksemisesta, mutta paljon käytettynä ei menettää tehoaan.
"Kuulen usein vanhempien valittavan, etteivät heidän lapsensa usko, vaikka he kieltävät useita kertoja. Ein tulisikin toimia heti ensimmäisellä kerralla, toisella kerralla se on jo tehoton."
Mäkelän mukaan helpoin tapa on tehdä kodista sellainen, että lapsi voi turvallisesti tutkia sitä.
Kun ollaan tilanteessa, jossa kieltoja hoetaan päämäärättömästi, ollaan jo täysin väärällä tiellä.
Uhkauksilla kasvatettu lapsi oppii kyllä tottelemaan, mutta käytös pohjautuu pelkoon. Se estää ennen pitkää lapsen terveen itsetunnon kehityksen, sillä lapsi uskoo moitteiden perusteella olevansa paha. Alle 5-vuotias ei vielä osaa erottaa sitä mitä on ja sitä mitä tekee. Myös vanhemman oma itsetunto kärsii tällaisessa kasvatusmallissa.
Terve lapsi pelkää korkeita paikkoja ja kovia ääniä. Autotiet, kuumat hellat ja sähköpistokkeet ovat sitten sellaisia, joissa vanhempi voi käyttää ei-korttinsa.
"Huomaan itse selkeän eron lapsen käytöksessä sellaisina päivinä, jolloin kiellän häntä enemmän ja ohjaan vähemmän. Minusta tässä on pohjimmiltaan kyse läsnäolosta. Pelkkään kieltämiseen sortuu silloin, kun on liian kiireinen. Silloin kontakti lapseen jää pinnalliseksi, emmekä kumpikaan opi ja koe onnistumisen hetkiä."
)
. Meillä saa hyppiä sängyillä (vain kotona!), pehmoleluja heitellä (vain omassa huoneessa) jne. mutta ruokapöydässä syödään nätisti ja huutaminen on kielletty muutenkin. Kun saadaan jotain, sanotaan "kiitos". Olohuoneeseen ei ole asiaa kuin Muumeja katsoessa (2-3 kertaa viikossa), silloin istutaan nätisti sohvalla ja keskitytään ohjelmaan. Kaikki ruokailu tapahtuu keittiön pöydän ääressä, syödään samaan aikaan jne. Natisemalla ei saa mitään, huutaminen kielletty. Jäähylle kahden varoituksen jälkeen, jäähyn aika on ikävuodet minuutteina (= 2). Sen jälkeen pyydetään käytöstä anteeksi ja halataan.
enpä oo ikinä ennen kuullu et lapset ei sais mennä olohuoneeseen 