Kuinka paljon 4-vuotiasta joutuu KANTAMAAN?

Eivät nämä väitteet poikien suuremmasta herkkyydestä ole tuulesta temmattuja. Nämä ovat ihan yleistä tietoa, mm. Terveyskirjastossa, jossa todetaan vaikkapa, että parhaiten ennenaikaisista lapsista selviävät afroamerikkalaiset tyttövauvat.

Ja tilastollisesti voit käydä vaikka katselemassa hautakiviä, niin kohtaat missä tahansa hautausmaalla enemmän kuolleena syntyneitä, kastamattomia poikavauvoja kuin tyttöjä.

Se ei taas liity mitenkään siihen että lasta(tyttöä tai poikaa) PITÄÄ kasvattaa tähän maailmaan!
Sinun poikasi elää ja hänen on opittava tiettyjä asioita.

Ajattelutapasi on todella kummallinen ja minäkin suosittelen ammattiapua.

 

En kanna kuin poikkeustilanteissa eli tosi harvoin. Asumme 4. kerroksessa, eikä hissiä ole, joten tyttö on oppinut jo tosi nuorena kävelemään esim. portaat, koska en ole kantamusten lisäksi voinut kantaa myös lasta.

 

Totta, pojat ovat ihan oikeasti tietyssä mielessä herkempiä. Tilastollisesti. Yksilöön tämä ei toki katso. Esim. keskosvauvoista tytöt selviävät tilastollisesti poikia paremmin, mutta takuulla on olemassa paljon poikia, jotka ovat selvinneet pienemmillä viikoilla ja isommin riskein kuin osa menehtyneistä tytöistä. Et siis voi tietää oman poikasi haurautta.

Voisitko ajatella asiaa niin päin, että jos pojat ovat hauraita, heidän on aivan erityisen tärkeää saada hyvät eväät kasvuunsa? Huolenpidon ja rakkauden lisäksi (tai ehkä niiden osana) niihin kuuluu sopiva määrä rasitusta, liikuntaa, omien rajojen etsimistä, kaatumisia, pyllähdyksiä, pettymyksiä, kyyneleitä, harmeja ja lohdutushaleja? Kaikki ne auttavat kehittämään kestokykyä ja selviytymiskeinoja elämän kolhuihin sitten, kun äiti ei enää voikaan kantaa itseään 20 kg painavampaa teiniä, tai mennä perässä armeijaan tai ensimmäiseen työpaikkaan vahtimaan, ettei poikaa altisteta rasitukselle ja kolhaisuille?

 

[QUOTE="jep";27794379]Tekisi mieli huudella porvoota, mutta minusta se on vähän lapsellista.

Jos aloittaja on tosissaan, heittäisin sellaisen näkökulman, että totuttamalla poikasi pienestä asti liikkumaan ja käyttämään kroppaansa, vähennät sekä hänen tapaturmariskiään (kun hän oppii pienten muksahdusten kautta tuntemaan kehonsa rajat, eikä esim. kouluikäisenä lähde yllytyshulluuksiin omia kykyjään tietämättä), että vaaraansa kuolla liian nuorena aikuisena elintasosairauksiin (kun hän tottuu liikkumaan ja kaipaamaan liikkumista, eikä rapistu ja liho ylipainoiseksi). Noista hauraista luista vielä - on ihan tutkittu juttu, että nimenomaan liikkuminen, hypyt, pomput ja tärähdykset kasvuiässä vahvistavat luustoa ja ehkäisevät osteoporoosia vanhana.[/QUOTE]

Kiitos ettet huudellut provoa. Tämä on ihan hyvä näkökulma.

Mutta kuinka tiedän, milloin poika todella kestää? Poikien maailma on minulle tuntematon, enkä osaa arvioida heidän kärsimystään oikein. Olisikohan parasta antaa hänen ulkoilla enemmän isän ja ukin kanssa, heidän seurassaan hän on kuulemma hyvinkin reipas toisinaan.

Lisään vielä, että en ole sellainen polven naarmusta paniikin saava äiti. Kun hän on kesällä kaatunut hiekalla ja polvet ruvella, olen selittänyt pikemminkin innokkaasti, kuinka kiva rupea on sitten rapsuttaa pois. Mutta hänen "kestävyyteen" en luota yhtään. Suvussamme on kuollut paljon miehiä, ennenaikaisesti.

 

Enkä mä itse lyhyenä jaksanutkaan kantaa pitkää ja 19kg painavaa 4v kun aivan poikkeustilanteissa.

 

Miten ap lapsen normaalit ikään kuuluvat ulkojutut... annatko hänen laskea mäkeä, ajaa pyörällä, hiihtää ja luistella? Miten hän voi ikinä edes oppia noita, ellet anna hänelle tilaisuutta? Jos lapsesi syö monipuolisesti ja liikkuu paljon niin hän kestää kyllä pienet kolhutkin, mutta jos kanniskelet ja teet kaiken hänen puolestaan niin hänen motoriikkansa ei koskaan pääse kehittymään kunnolla.

Meidän 4 v:tä en kanniskele kuin sairaana, poika painaakin jo yli 20 kg joten en jaksaisikaan. Saati että lapsi suostuisi kanniskeltavaksi enää. On kolhinut itseään tiuhaan tahtiin ja selvinnyt kaikesta, osaa pyöräillä ilman apupyöriä, luistella jonkin verran, hiihtää ja mäen laskeminen on ihan huippujuttu.

 

Mun esikoispoika on nyt 4,5-vuotias, enkä tosiaan kannsikele mihinkään. Jaksaa kävellä pitkiäkin matkoja, npusee itse autoon ja pois (ja bussiin ja pois) jne. Joskus kannan sänkyyn ihan hellittelyn takia, kun muuten ei oikein suostu syliin enää.

En nyt ihan ymmärrä, miten tuo poikien kuolleisuus ja kantaminen liittyvät toisiinsa? Pelkäätkö siis, että kuolee pettymyksen takia henkiseen kärsimykseen, jos joutuu kävelemään?

 

Kiitos ettet huudellut provoa. Tämä on ihan hyvä näkökulma.

Mutta kuinka tiedän, milloin poika todella kestää? Poikien maailma on minulle tuntematon, enkä osaa arvioida heidän kärsimystään oikein. Olisikohan parasta antaa hänen ulkoilla enemmän isän ja ukin kanssa, heidän seurassaan hän on kuulemma hyvinkin reipas toisinaan.

Lisään vielä, että en ole sellainen polven naarmusta paniikin saava äiti. Kun hän on kesällä kaatunut hiekalla ja polvet ruvella, olen selittänyt pikemminkin innokkaasti, kuinka kiva rupea on sitten rapsuttaa pois. Mutta hänen "kestävyyteen" en luota yhtään. Suvussamme on kuollut paljon miehiä, ennenaikaisesti.

Kyllä se lapsi kertoo paljonko kestää. Lapseni saa mennä ja rymytä aika vapaasti ja tulee toki kolhuja jne mutta meno jatkuu taas. Hyppää aika korkealta ja toteaa että tekee/ei tee uudelleen jne. Huomaa itsekin rajansa kun on saanut aina kokeilla ja opetella. On kupsahtanut keinusta, puhallus ja uudelleen keinuun. Ei ole menny rikki vaan vahvistunut poikalapsi joka ei pienestä hätkähdä. Se itseasiassa suojelee että lapsi kehittyy motorisesti ja oppii kunnolla kehonsa käytön. Se taas vaatii sitä että vanhemmat antavat tilaa. Sitten pannaan muumilaastari kun kolahtaa. Millään ei voi lastaan kaikelta suojella eikä ole tarkotuskaan.

 

meillä tuo 2,5v kuulostaa samanlaiselta kun teidän 4v. Meillä siis 4,5v esikoinen on reipas (ei ole paljon tarvinnut kantaa sen jälkeen kun oppi kävelemään) ja suht omatoiminen ollut jo pitkään, kun taas tämä kuopus on sylivauva. Nyt sentäs pukee itse useimmiten, mutta ulkona ei "jaksa" kävellä ja jos ei kanneta, niin heittäytyy maahan huitaen. Joskus suostuu siihen että mennään käsi kädessä. sisällä ollessa usein roikkuu kiinni ja marisee ja koko ajan pitäisi saada olla sylissä.

Mutta vaikka lapset ovat luonteeltaan ihan eri maata, on molemmat olleet aina varovaisia. Esim. esikoinen ei vielä viime kesänä päässyt tavan kiikkuun itse, eikä ole mikään rämäpää. kumpikaan ei ole sillon pienempänä tykänneet kiipeilystä ja kävelemään oppivat vasta 1v 3kk iässä.

 

Eivät nämä väitteet poikien suuremmasta herkkyydestä ole tuulesta temmattuja. Nämä ovat ihan yleistä tietoa, mm. Terveyskirjastossa, jossa todetaan vaikkapa, että parhaiten ennenaikaisista lapsista selviävät afroamerikkalaiset tyttövauvat.

Ja tilastollisesti voit käydä vaikka katselemassa hautakiviä, niin kohtaat missä tahansa hautausmaalla enemmän kuolleena syntyneitä, kastamattomia poikavauvoja kuin tyttöjä.

Ei ole tuulesta temmattuja, mutta sulla on tullut tuosta asiasta liian suuri issue, pakkomielle. Jotain konkreettista sinun täytyy tehdä tuolle sinun ongelmallesi, näin et voi jatkaa, et todellakaan. Itsesi ja lapsesi vuoksi.
Pohdit nyt ihan liikaa tuollaisia elämän ikävämpiä asioita, etkä keskity tähän hetkeen ollenkaan.
En tarkoita sitä, että pitäisi heittäytyä täysin välinpitämättömäksi, mutta jotenkin eri tavalla sinun pitäisi oppia asiaa käsittelemään.

 

Mutta kuinka tiedän, milloin poika todella kestää? Poikien maailma on minulle tuntematon, enkä osaa arvioida heidän kärsimystään oikein. Olisikohan parasta antaa hänen ulkoilla enemmän isän ja ukin kanssa, heidän seurassaan hän on kuulemma hyvinkin reipas toisinaan.

Poika kestää ihan saman minkä tyttökin. Sillä se oppii kun et passaa puolesta vaan annat mennä ja tehdä. Mene katsomaan touhua minkä tahansa päiväkodin pihalle ulkoiluaikaan: siellä ne hyppii, kiipeilee, juoksee eikä kukaan mene rikki. Kolhuja tulee, mutta koordinaatio ei milloinkaan kehity ellei rajojaan saa koetella. Otetaan vaikka niinkin yksinkertainen asia kuin luistelu tai pyöräily: ihan varmasti kaatuu ennenkuin alkaa pysyä pystyssä. Kypärä päähän niin meno on turvallista, eikä kaatuminen aiheuta (isompia) loukkaantumisia.

Teidän suvussa on kuollut miehiä ennenaikaisesti, miksi? Sydän- ja verisuonisairauksiin? Silloin on entistä tärkeämpää että poikasi oppii terveet elämäntavat (joihin liikunta kuuluu oleellisena osana) jo varhain. Jotain syöpää et voi mitenkään ehkäistä paitsi kannustamalla (jälleen) terveisiin elintapoihin. Tapaturmat taas, no, pitää osata toimia, ja sen oppii vain harjoittelemalla...

 

Jos se sinua helpottaa, olisi varmaan hyvä, että isä ja ukki sitten ulkoilisivat pojan kanssa paljon. Sehän on hienoa, että sellainen mahdollisuus on, ja että poika saa heistä miehen mallia. Isän/isoisän ja pojan keskinäinen aika on todella tärkeää. Kuulostaa siltä, että maltat antaa heidän touhuta omia juttujaan puuttumatta asiaan, ja kun he ovat ilmeisen täyspäisiä ihmisiä, se onkin tosi tärkeää, ettet pilaa fiilistä raivoamalla miehellesi/isällesi/apellesi siitä, että lapsi sai laskea yksin rattikelkalla .

Täytyy sanoa, että vaikka tekstisi kuulosti hurjalta, nuo tunteet pojasta tuntemattomana maaperänä ovat sinällään tuttuja. Muistan rakenneultran jälkeen miettineeni, miten ikinä osaan kasvattaa poikaa, miten vältän tekemästä häntä skitsoa kouluampujaa tai pelokasta nyhveröä. Tosiasiassa kuitenkin pienen lapsen kasvattaminen on enemmän yksilö- kuin sukupuolikysymys, ja niin tyttöjen kuin poikienkin kanssa törmää samoihin kysymyksiin. Kuitenkin useimmat tässä ketjussa lienevät samaa mieltä siitä, että perustervettä nelivuotiasta ei pääsääntöisesti ole tarpeen kanniskella paikasta toiseen, se voi olla enemmän erikoisjuttuna ihan poikkeuksellisiin kiiretilanteisiin sekä hellittelymuotona silloin tällöin, mutta omat jalat kyllä kantavat .

 

Tässä ketjussa oli jo paljon vastauksia, joten tämä asia on varmaan jossain vastauksessa jo tullut esiin. Luin vain pääpiirteittäin ketjua läpi, en jok'ikistä vastausta, joten pahoittelen jos tulee toistoa.

Luepas tuo aloituksesi ajatuksella läpi. Ensin kerrot, kuinka kannat lastasi lyhyitäkin matkoja, olet iät ajat putsannut lumet vaatimatta lasta itse putsaamaan, olet pukenut ja hyyssännyt lasta ihan vessanpöntölle nostamista myöten. Sen jälkeen mainitset, kuinka lapsesi lyö helposti päänsä, ei väistä pöydänkulmia, ei näytä oikein hahmottavan vaaranpaikkoja. Osaatko itse tehdä tästä jonkinlaista päätelmää? Tuli vaan mieleen, voisiko lapsesi kömpelyys johtuakin harjaantumattomuudesta, ja harjaantumattomuus johtua siitä, että olet tehnyt niin paljon lapsesi puolesta, vaikka olisi pitänyt antaa lapsen itse opetella?

Nyt sinulla on iso työ edessä. Opettele irti tuosta hyyssäämisestä, siedätä itsesi lapsen huudolle ja itkulle, ja vapauta lapsi oppimaan itse, harjaantumaan vaikka sitten niiden kolhujen ja kaatuilujen kautta liikkumaan ja toimimaan itsenäisesti. On hieno asia, että olet itsekin huomannut muutoksen tarpeen. Nyt on syytä välittömästi tehdä se muutos käytännön tasolla.

ja mitä kysymykseesi tulee, kuopukseni täytti vast'ikää 5-vuotta. Ei kanniskeltu 4-vuotiaana, ja vaadittiin omatoimisuutta sekä pukemisessa että muissa arjen toimissa. Nyt, melko tuore 5-vuotias, käyttäytyy lähes yhtä omatoimisesti kuin 7-vuotias esikoiseni. Toki on asioita, joissa motoriikka ja kehonhallinta ei aivan yhtä hyvin toimi, mutta mikä tärkeintä; lapsi on motivoitunut harjoittelemaan ja toimimaan itsenäisesti.

 

Eiköhän poikien onnettomuudet johdu pikemmin siitä että pojat leikkivät keskimäärin raisumpia ja onnettomuusalttiimpia leikkejä kuin tytöt? Ei siitä että nämä olisivat hauraampia.

 

Meillä ei kanneta 4v 3kk ikäistä uhmaelliä kuin pakosta. Kun siis tulee joku uhmakohtaus keskellä liikennettä tai vastaavaa. Ja muutaman kerran olen kantanut myöhään illalla nukkuvan tytön autosta suoraan sänkyyn.
Rattaita meillä on kyllä käytetty vielä nyt syksyllä, koska meillä ei ollut autoa. Pitkät matkat meni paljon reippaammin kun muksu käveli osan matkaa ja kun voimat loppui niin tuli kyytiin. Kyllä tuo nyt jonkun 3-4km kävelee ennen kuin valitus alkaa.
Mihinkään en nostele, tuota saa enemmän käskeä alas... Mutta muksu syö vielä junnutuolissa, kun tykkää syödä "korkealla" ja jos syö normituolissa niin keikkuu polvillaan ja sitä mun hermo ei kestä :kieh:

 

en juuri kanniskele enää 1,5v kun osaa tosi hyvin kävellä. Tietysti joskus tulee kannettua, mutta ei tuo poika anna kauheasti kantaakaan. En ole kyllä 4v kantanut kun ihan pakollisissa paikoissa/ tilanteissa.

 

Meillä on esikoinen poika ja kolme seuraavaa tyttöjä. Kyllä, poika on ollut meillä ainoa jolta on jokin paikka murtunut. Hän on myös ollut ko syntyessään se pienin ja haurain, se joka viimeisenä on oppinut kävelemään jne. Siksi häntä on kanniskeltu ja nosteltu eniten, yhä 7v iässä häntä autetaan enemmän kuin 6v ja 2v pikkusiskoja. Hän on myös ylivoimaisesti sairastellut eniten ja vakavimmin. Myös kasvunsa on ollut hitaampaa kuin tytöillä.

Mutta mikään noista ei johdu sukupuolesta vaan siitä että lapsi on kehitysvammainen ja siksi monessa asiassa jo nyt 2v pikkusiskoaan jäljessä. "Taudinkuvaan" kuuluu myös se ettei ymmärrä vaaroja ja siksi on onnettomuusaltis.

Nyt meillä on 2v lapsi jota en turhia kanniskele kun kerta itsekin osaa -ja haluaakin- kävellä. Lähinnä tulee nostettua ja kannettua tilanteissa joissa käy kiukuttelemaan eikä suostu tulemaan sinne minne pitäisi.

 

Meillä haastava lapsi myös, jota saa useinkin olla nostamassa jatkuvana maasta ja kantamassa kotiin. Liukkailla en kuitenkaan kanna ulkona ja tämän lapsikin ymmärsi melko nopeasti, kun selitin miksi.

 

En kanna koskaan, tyyppi painaa nyt sen 23kg joka on osasyynä tähän kantamattomuuteen. Viimeset kantamiset loppui varmaan siinä 2,5-3-vuotiaana.

3-vuotiastamme saatan kantaa joskus ihan hetken, mutta hälläkin on painoa jo vajaa 20kg niin ei tuota hirveesti jaksa kannella..

 

[QUOTE="omg";27793968]Mä olen opettanut omat ja hoitolapset pukemaan 2-vuotiaana. En kyllä käsitä vanhempia, jotka pukevat 4-vuotiaita.[/QUOTE]

Meillä 4-vuotias kyllä osaa pukea jos haluaa, mutta emme koskaan aamuisin ehtisi päiväkotiin, jos minä odottaisin että lapsi pukisi, koska muutenkin aamut ovat meillä vaikeita. Muutenkin tuo esikoinen on ollut vaativa, ei kävelisi yhtään ja jos meillä on kiire, niin herkästi tulee otettua syliin. Kerran käveltiin parisataa metriä niin, että lapsi roikkui mun jalassa kiinni ja kiljui, että ota syliin.
Nuorempi sisarus 2v. taas on kova kävelijä, eikä tuota juurikaan tarvitse kantaa, mutta pukea tuokin pitää.

Niin ja ei me kyllä päästäisi päiväkodistakaan koskaan pois, jos odottaisin, että lapsi pukee itse itsensä, pakko on auttaa, toki lapsi avustaa itse. Päiväkodissa taas on hyvinkin omatoiminen ja nopea pukija sanovat tarhatädit.

 

Esikoinen täyttää pian 4v enkä muista millon oisin häntä viimeksi kantanut. Pöntölle nostan joskus jos on oikein väsynyt, syöttötuolia ei ole käyttänyt kahteen vuoteen, ihan tavallisella tuolilla istuu ja siihen itse kapuaa.
Hän on myöskin kömpelöhkö mutta ketteröitynyt kyllä kun on pakko itse tehdä. Rohkaisen häntä esim. ulkona jos on liukasta, otan vaikka vähän kädestä hankalassa paikassa mutta kantamaan en todellakaan ala.

 

En kanna ollenkaan. En ole kantanut sen jälkeen juurikaan kun oppi 11-kuisena kävelemään. Pidän sylissä toki päivittäin, mutta lapsi kävelee itse.

Minusta on epänormaalia jos tervettä lasta kannetaan. Kirjoitit jossain viestissä että lapsi lyö päänsä kun nostat häntä auton istuimeen... eihän lapsi lyö päätään vaan sinä lyöt lapsen pään! Sinun tehtävä on varoa tuollaista jos kerran nostelet häntä.

Ehkä sinun olisi syytä keskustella jossain noista patoutumistasi. Sukulaiseni lapsi on juuri sellainen kannettu, puettu, syötetty ja passattu 4v. terroristi. Jokainen asia täytyy tehdä puolesta kun lapsi ei uskalla tehdä mitään. Kun kaikki on tehty valmiiksi ja aina ollaan "varo,varo ettei satu pipi". Luistelemaan ei voi viedä kun saattaa kaatua, kiipeilytelineessä ei saa olla kun voi tipahtaa, keinuu vauvakeinussa, kotona ei saa kiipeillä jne.

On epänormaalia jos vanhempi ei anna lapsen tehdä normaaleja lapsen elämään kuuluvia asioita itse.

 

Meillä kyllä molemmat lapset (kohta 3 ja 5v) käyttävät Tripp Trappia, mutta en miellä sitä mitenkään syöttötuoliksi kun vauvasetti ei ole paikallaan. Sillä istuen on helpompi ylettyä syömään. Saatanpa itsekin välillä istua jommankumman TT:lla.

 

Herranen aika sentään, ei noin isoa lasta kanniskella ympäriinsä. Ja muutenkin tuo tekstisi oli kamalaa luettavaa.
Sinä olet tehnyt lapsestasi avuttoman lössykän. Jos et pilapäiten tätä aloitustasi tehnyt, niin
ei voi muuta sanoa kuin, että ryhtiä nyt siihen toimintaan.

4v ei ole enää mikään vauva.

Anna toisen mennä itse istumaan autonistuimeen. Ja sen triptrap tuolin voisi heittää jo kaatikselle, tuon ikäinen lapsi istuu kyllä tuolilla.

Oletko ihan tosissasi ?

:O Tämmösiä on nykyäidit. Kaatikselle vaan kallista kamaa!

 

En kanna ollenkaan. En ole kantanut sen jälkeen juurikaan kun oppi 11-kuisena kävelemään. Pidän sylissä toki päivittäin, mutta lapsi kävelee itse.

Minusta on epänormaalia jos tervettä lasta kannetaan. Kirjoitit jossain viestissä että lapsi lyö päänsä kun nostat häntä auton istuimeen... eihän lapsi lyö päätään vaan sinä lyöt lapsen pään! Sinun tehtävä on varoa tuollaista jos kerran nostelet häntä.

Ehkä sinun olisi syytä keskustella jossain noista patoutumistasi. Sukulaiseni lapsi on juuri sellainen kannettu, puettu, syötetty ja passattu 4v. terroristi. Jokainen asia täytyy tehdä puolesta kun lapsi ei uskalla tehdä mitään. Kun kaikki on tehty valmiiksi ja aina ollaan "varo,varo ettei satu pipi". Luistelemaan ei voi viedä kun saattaa kaatua, kiipeilytelineessä ei saa olla kun voi tipahtaa, keinuu vauvakeinussa, kotona ei saa kiipeillä jne.

On epänormaalia jos vanhempi ei anna lapsen tehdä normaaleja lapsen elämään kuuluvia asioita itse.

Meillä ei kyse ole siitä, että lapsen ei annettaisi tehdä normaaleja lapsen elämään kuuluvia asioita, vaan lapsi ei niitä itse suostu tekemään ja aina ei voi odottaa tuomiopäivään asti, että se lapsi ne vaatteet saisi päällensä tai että lapsi kiipeäisi siihen turvaistuimeen itse istumaan. Meillä lapsi on todella ketterä ja osaa vaikka mitä, mutta se suostuuko se mitä milloinkin tekemään onkin ihan eri juttu.