Kuinka moni pettynyt lapsen kummin toimintaan jouluna?

  • Viestiketjun aloittaja avaa jo sontikan
  • Ensimmäinen viesti
meillä
Minulla on kolme kummilasta. Kahta heistä muistan lahjalla ja kortilla jouluisin ja synttäreillä. Tavataan, jutellaan ja touhutaan yhdessä toisen kanssa n. 3 kertaa vuodessa, toisen kanssa n. joka toinen kuukausi. Tähän kolmanteen kummilapseen en ole pitänyt yhteyttä moneen vuoteen. Harmittaa, että aikanaan suostuin kummiksi kyseiselle lapselle.

Oman lapsen kummeista kaikki muistivat lasta lahjalla. Kaikki myös tapaavat lasta, osa useammin osa harvemmin. Pyysin lapsen kummeiksi vain läheisiä ihmisiä, joiden kanssa olen tekemisissä muutenkin. Kummit ovat onnekseni myös aidosti kiinnostuneita lapsesta.
 
"vieras"
[QUOTE="Mina";25305769]Te joiden lasten kummit ei pidä yhteyttä, niin entä jos soittaisitte niille ja sanoisitte, että olisi tosi kiva jos tulisitte käymään? Tai sitten vastavuoroisesti kysyisitte voisitteko itse tulla lapsen kanssa kylään? Monesti tarvitaan kuitenkin kaksi osapuolta pitämään yllä ihmissuhteita..[/QUOTE]

Näinpä...
Mulla monta kummilasta. Yhden kanssa nähdään nykyään todella harvoin, ja en ole joka joulu, enkä syntymäpäivä muistanut kuin tekstiviestillä. Olen niiiin kyllästynyt soittelemaan, pyytämään kylään, kyselemään milloin voisimme mennä käymään... Aina on jotakin muuta, aina ! Viimeksi vein joululahjan kun saimme aikataulut sopimaan, niin kummilapsi ei vaivaitunut edes olemaan kotona... tuli kyllä paha mieli :( Eli olen jo luovuttanut :(
 
  • Tykkää
Reactions: Saraella
Itse en ole yhdenkään lapsen kummi juuri siitä syystä, että ne oletukset on aivan naurettavia usein, ei varmastikaan aina. Perinteisesti kummi on lapsen hengellinen kasvattaja. En kuulu kirkkoon, joten jo tästä syystä kieltäydyn kunniasta. Usein tuntuu lisäksi, että vanhemmat odottavat kummilta vain ja ainoastaan rahaa ja lahjoja merkkipäivinä ja siinä sitten se kummius.
 
"plop"
Silloin kun olette ihmisiä kummeiksi pyytäneet, niin kai te olelette yhdessä jutelleet mitä kummius teille merkitsee? Varmistaneet, että olette samaa mieltä kummin merkityksestä ja tehtävistä. Kertoneet mitä odotatte kummilta? Ja kuunnelleet mitä kummi odottaa teiltä?

Jos ette, niin miksi valitatte, että kummi toimii toisin kuin olitte odottaneet?

Meillä on jokaisen oman kummilapsen kohdalla asiasta keskusteltu vanhempien kanssa. Ja kun tuli aika valita omille lapsille kummit, kerroimme suoraan mitä kummius meidän mielestä on ja mitä heiltä odotamme, sitten vasta kysyimme uskoivatko olevansa valmiita tähän tehtävään.
Lastemme kummit ovat juuri sellaisia kuin toivoimmekin :)
 
  • Tykkää
Reactions: Saraella
plop, hienosti toimittu. Samaten pitäisi myös osata kieltäytyä kunniasta. Mua pyydettiin siinä vaiheessa lapselle kummiksi, kun selvisi että tulen tienaamaan paljon. Lapsella siis oli jo kummi, mutta tässä kohtaa lapsen äiti olisi kovasti halunnut vaihtaa kummivalintansa. Joo, ei kiitos.
 
Ken guru
En ole pettynyt koska en odotakaan mitään lahjoja tai muistamisia. Ovat mielestäni aina vapaaehtoisia, ja täysin toissijaisia asioita muutenkin.

Lapset saivat riittävästi lahjoja ilmankin kummien muistamisia. Itse asiassa, sanoinkin yhdelle kummille, että ei tarvitse ostaa mitään, varsinkin kun hänellä on nyt runsaasti muutakin ajateltavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Saraella
Kiltti äiti
Minä olen pettynyt. Harmittaa, kun kummi antaa ruhtinaallisen rahalahjan lapselle, muttei ole kiinnostunut esim. käymään kylässä tms. Tuli sellainen paska käänteisreaktio tuosta lahjasta. Onko muilla vastaavaa eli näinkin päin voi käydä.
 
[QUOTE="plop";25307608]Silloin kun olette ihmisiä kummeiksi pyytäneet, niin kai te olelette yhdessä jutelleet mitä kummius teille merkitsee? Varmistaneet, että olette samaa mieltä kummin merkityksestä ja tehtävistä. Kertoneet mitä odotatte kummilta? Ja kuunnelleet mitä kummi odottaa teiltä?

Jos ette, niin miksi valitatte, että kummi toimii toisin kuin olitte odottaneet?

Meillä on jokaisen oman kummilapsen kohdalla asiasta keskusteltu vanhempien kanssa. Ja kun tuli aika valita omille lapsille kummit, kerroimme suoraan mitä kummius meidän mielestä on ja mitä heiltä odotamme, sitten vasta kysyimme uskoivatko olevansa valmiita tähän tehtävään.
Lastemme kummit ovat juuri sellaisia kuin toivoimmekin :)[/QUOTE]

Koska se on kohteliasta. Koska se on vähintä mitä voi tehdä. Ja aika harvassa on ihmiset jotka käy keskusteluja kummien kanssa etukäteen. Vaikka toki se voisi olla ihan hyvä asia. Musta vaan tuntuu että tuollainen olisi pelästyttänyt ihmiset pois kun heti aletaan tivata että minkäslainen kummi sä tuut olemaan ja mä haluan tätä ja tätä.
 
kummi kahdelle
Itselläni on kaksi kummilasta. Toiselle olen sylikummi ja toiselle tyttökummi. Molemmille laitan jouluna lahjat, tytölle jonka sylikummi olen yleensä kaksi pakettia n.50e yhteensä ja pojalle sitten yhden lahjan arvoltaan 15-25euroa.Joulukortin lähetämme molempien perheille. Kylässä käymme kummankin kotona kahvittelemassa joitakin kertoja vuodessa, sekä tietysti syntymäpäivillä, kummitytön perheen kanssa saatetaan tehdä kesälomalle pieni retki esim kotieläinpuistoon yhdessä..Silti on huono omatunto ja tuntuu etten ole kovin hyvä kummi, haluaisin olla parempi, mutta omat kolme lasta vie mehut, ei jaksa järjestää yhteistä ohjelmaa kummilapsen kanssa..Toivon että välit pysyvät, että aikuisinakin vielä ollaan yhteydessä.Aion muistaa näitä lapsia vielä aikuisinakin, vaikka sitten kortilla ja pienellä rahalla tai lahjalla jouluna ja synttärinä.
Oman esikoisen kummit on kummityttöni vanhemmat ja samaan tyyliin muistavat, kerran on tyttö ollut kummilassa kylässä yksinäänkin (pian 5v), keskimmäisen kummit muistavat myös joulut ja synttärit, matkoilta tulee kortit..Kuopuksen kummit muistivat myös nyt ekana jouluna vaatepaketilla, poikakummi ei sen sijaan lahjaa antanut, mutta toivottavasti synttärinä muistaa..Harmittaa minuakin kun tämä poikakummi ei ole yhtään kiinnostunut, mutta minkäs teet, mies halusi veljensä kummiksi..
 
.......
Minä olen taas pettynyt siihen, ettei kummilapsen äidiltä tullut mitään kiitosta lahjoista eikä edes joulukorttia. (Lapsi on niin pieni vielä, ettei itse voi soittaa tai lähettää viestiä.) No, näin käy joka kerta, mutta silti lähetän joulu- ja synttärilahjat, koska minusta niin kuuluu tehdä ja koska lapsi itsessään on todella kivan oloinen. Mutta enpä tosiaan saa koskaan siltä puolelta mitään yhteydenottoa. Valokuviakaan en näkisi ellen Facebookista katsoisi.

Toinen kummilapsi asuu ulkomailla, ja hänen äidistään kuulenkin sitten jatkuvasti, saan uusia valokuvia, jopa pienen joululahjankin, jne. Tulee hyvä mieli kun voi olla enemmän "läsnä" kummilapsen elämässä, vaikka kauempana asuukin :) Tuo toinen kummilapsi, josta ei ikinä kuulu mitään, asuu vajaan parinsadan kilometrin päässä...
 
"mie"
[QUOTE="plop";25307608]Silloin kun olette ihmisiä kummeiksi pyytäneet, niin kai te olelette yhdessä jutelleet mitä kummius teille merkitsee? Varmistaneet, että olette samaa mieltä kummin merkityksestä ja tehtävistä. Kertoneet mitä odotatte kummilta? Ja kuunnelleet mitä kummi odottaa teiltä?

Jos ette, niin miksi valitatte, että kummi toimii toisin kuin olitte odottaneet?

Meillä on jokaisen oman kummilapsen kohdalla asiasta keskusteltu vanhempien kanssa. Ja kun tuli aika valita omille lapsille kummit, kerroimme suoraan mitä kummius meidän mielestä on ja mitä heiltä odotamme, sitten vasta kysyimme uskoivatko olevansa valmiita tähän tehtävään.
Lastemme kummit ovat juuri sellaisia kuin toivoimmekin :)[/QUOTE]

Näin! Loistava kirjoitus!

Itselläni ei ole yhtäkään kummilasta, samoin meidän kolmella lapsella ei ole kummeja kun emme kuulu kirkkoon. Olen kyllä kieltäytynyt kunniasta alkaa kummiksi, koska minustakin se ensisijainen tehtävä on se hengellinen kasvatus. Ja sitä tukemaan tällä tavalla kun se "oikeesti" menisi, minusta ei olisi.

Olen kyllä muuten mukana muutaman lapsen elämässä aika aktiivisesti, ilma sitä kummiuttakin. Esim. omien veljien lapsien elämässä tätinä. Ja hyvän ystävän lapsien elämässä, ovat minulle "erikoisia" ja rakkaita jo siitä syystä, että olen nähnyt heidän syntymän. Jokaista näistä lapsista muistan jouluna ja synttärinä lahjalla, soittelen, otan hoitoon, pidän muuten yhteyttä.

Tätä jatkuvaa valitusta kummeista, jota täälläkin palstalla näkee, en suoraan sanottuna ymmärtä. Ehkä se olisi vältettävissä, jos oikeesti keksutelisi sen kummiehdokkaan kanssa näistä omista odotuksista jo etukäteen. Tuskin se katkeroitunut äiti nyt sitä lapsen ja kummi suhdetta tulevaisuudessakaan edistää??
 
  • Tykkää
Reactions: Saraella
"mie"
En ostanut lahjoja kummilapsille koska perheelle ei sovi tapaamiset kuin ennen joulua ja synttäreitä . Muuten ei ole aikaa tavata eli lahjakoneita ollaan :(
Kortilla muistin molempia kummilapsia sekä syntymäpäivänä että jouluna.
 
Keittiönoita
[QUOTE="noo";25305728]jos ei kehtaa kieltäytyä![/QUOTE]
Aiemminhan kummius ja arkun kantaminen olivat tehtäviä, joista ei voinut kieltäytyä. Tai toki olisi voinut, mutta se olisi ollut epäkohteliasta. Vaikka tänä päivänä ei enää ajatellakaan noin, niin kyllä siitä voisi moni vanhempi vetää herneen nenään, jos sisko tai paras ystävä ei suostuisikaan kummiksi.
 
Minä olen tainnut kummina aiheuttaa pahennusta parin lapsen kohdalla. Pitkälti tosin siksi, että 2kummilapsistani oli ns. miehen puolelta ja erottuamme ei minua kutsuttu enää edes syntymäpäiville, enkä halua olla pelkkä lahjojen lähettäjä, jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. 4muuta kummilastani kuuluu elämääni muutenkin kuin jouluna ja syntymäpäivinä. Tiedän kuitenkin, että näillä lapsilla on muita kummeja, jotka voivat olla lähellä lasta muutenkin kuin lahjoin.
 
Meidän tytöllä on kolme kummia ja jouluna tyttöä muisti yksi kummi.
Meillä ei kummius merkitse niin paljoa että vetäisin tästä asiasta herneen nenään. Yks kummi kumminkin asuu afrikassa ja yksi on muuten vaan saamaton. :D
 
"mie"
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25308366:
Aiemminhan kummius ja arkun kantaminen olivat tehtäviä, joista ei voinut kieltäytyä. Tai toki olisi voinut, mutta se olisi ollut epäkohteliasta. Vaikka tänä päivänä ei enää ajatellakaan noin, niin kyllä siitä voisi moni vanhempi vetää herneen nenään, jos sisko tai paras ystävä ei suostuisikaan kummiksi.
Yhtälailla se lapsen äiti näyttää vetävän ne herneet nekkuun JOKA jouluna ja synttäreinä, jos se kummiksi lupautunut sisko tai kaveri ei käyttäytykään äidin odottamalla tavalla.....

Että kumpi sitten näistä on se parempi vaihtoehto.....
 
Keittiönoita
[QUOTE="mie";25308430]Yhtälailla se lapsen äiti näyttää vetävän ne herneet nekkuun JOKA jouluna ja synttäreinä, jos se kummiksi lupautunut sisko tai kaveri ei käyttäytykään äidin odottamalla tavalla.....

Että kumpi sitten näistä on se parempi vaihtoehto.....[/QUOTE]
No niinpä :D
 
EJK
Kuinka moni muistaa kummia?

Nimim, ei edes kuvaa posti tuonut, kuten ei aikasempinakaan vuosina..
Muistamme kyllä, mutta vain niitä kummeja jotka ansaitsevat kummilapsensa perheen muistamisen. Emme tahdo muistaa kummeja, jotka eivät millään tavalla halua kuulua kummilapsensa elämään. He eivät ansaitse muistamista edes. Muita kummeja muistamme mielellämme =)
 
Beep
Kummiusko on sitä varten että lapsi saa enemmän lahjoja? Musta on tosi outoa että aletaan kummeiksi kun ei selkeästikään edes toteuteta sitä kirkollista asiaa miksi se on tarkoitettu. Moni kummi ei saa edes muuta ollakaan kun lahjakone.
 
kummi kuitenkin lapselle
Kuopuksellani on kummi, joka ristiäisissä oli ja muisti ja ekalla synttäreillä, sen jälkeen ei koskaan, ei käy, ei saa yhteyttä. Olemme kummia synttäreillään ja jouluna muistanut, ettei siitä kiinni.
Lapsi jo 17vee, eipä toinna enää muistaa, kun ei rippijuhlassakaan ollut.
 

Yhteistyössä