Kuinka moni katuu äitipuoleksi ryhtymistä?

[Utelias]

Rakastuneena sitä kuvittelee että kaiken se kestää, mutta arjen iskiessä vasten kasvoja minä ainakin toisinaan kadun... :ashamed:
Itse olin vasta 20-vuotias penikka ruettuani äitipuoleksi miehen kahdelle lapselle.Aluksi oli hankalata ex:n takia ja kovasti olen joutunut myönnytyksiä tekemään..
6-vuotta äitipuolena olen nyt taaplannut!Kokemus on ollut kasvattava ja lapset minulle rakkaita..Mutta ajoittain vieläkin(itsekkin nykyään äiti-ihmisenä)tunnen jonkinlaista kiukkua siitä ettemme ole tavallinen perhe ja pahoina hetkinä kadun koko touhuun ryhtymistä...

 

[MJL]

Täytyy sanoa,että joskus on tullut kaduttua...=(. Kaikki se vääntö ja mielipaha mitä uusperhejuttujen takia on joutunut kestämään niin saa aina välillä katumapäälle. Mutta sitten aina muistan kuinka ihan mieheni on ja kuinka hyvä isä hän on niin katumus unohtuu.

Mulla ainakin vaikeinta on ollut ymmärtää miehen lapsen äitiä ja hänen käytöstään...itsekin olen äiti ja tuntuu oudolta,että alkaisin syyttämään tuntematonta ihmistä asioista mistä en tiedä mitään.

Henkisesti välillä raskasta tämä äitipuolena oleminen,mutta katsotaan miten asiat meidän uusioperheessä lähtee rullaamaan ja eiköhän kaikki loppujen lopuksi lähde menämään hyvin =).

 

[Mema]

Samoin, välillä kaduttaa. Varsinkin niiden viiden päivän aikana joka toinen viikko kun mieheni lapset ovat meillä.
Meillä menee aivan mielettömän hyvin aina ne viikot kun olemme kaksin, mutta heti kun nämä tenavat saapuvat paikalle, alkaa ihan erilainen tunnelma.
Minua risoo se, että niiden päivien aikana ei keskitytä mihinkään muuhun kun niihin penskoihin. Me emme edes keskustele sinä aikana kunnolla mistään. Jos yritämme, jompi kumpi lapsista tulee varmasti keskeyttämään ja taas keskitytään heihin. Ihan kuin meillä ei suhdetta olisikaan, tai ei siitä huolta ainakaan tarvi pitää, lapsista vain.
Olen yrittänyt järjestää niin, että minun omat menoni ja ystävien kanssa tapaamiset osuisivat tähän samaan aikaan kun miehelläni on lapsensa, mutta siitäkin syntyy aina sota, "Lähden heitä karkuun" "Elän sinkkuelämää sen ajan"jne. Mutta kun rehellisesti sanoen en mitenkään nauti siitä että passaan toisen penskoja viisi vuorokautta putkeen. Päivänkin jälkeen kaipaan jo omaa rauhaa ja omaa elämää.

Mieheni on silti upea ja meidän omat kaksin-olo-viikot ovat aivan ihania, niistä en haluaisi luopua..

Tenavat huomenna taas tulossa ja nyt jo pitää alkaa valmistautumaan siihen ostamalla kaappi täyteen vanukkaita, täyttämällä vesiallasta, jne. Ärsyttää jo etukäteen...
Runsas vuosi tätä on nyt vierähtänyt. Mitähän pitäisi tehdä jotta sopeutuisin?

 

[Äiti -74]

\

Samoin, välillä kaduttaa. Varsinkin niiden viiden päivän aikana joka toinen viikko kun mieheni lapset ovat meillä.
Meillä menee aivan mielettömän hyvin aina ne viikot kun olemme kaksin, mutta heti kun nämä tenavat saapuvat paikalle, alkaa ihan erilainen tunnelma.
Minua risoo se, että niiden päivien aikana ei keskitytä mihinkään muuhun kun niihin penskoihin. Me emme edes keskustele sinä aikana kunnolla mistään. Jos yritämme, jompi kumpi lapsista tulee varmasti keskeyttämään ja taas keskitytään heihin. Ihan kuin meillä ei suhdetta olisikaan, tai ei siitä huolta ainakaan tarvi pitää, lapsista vain.
Olen yrittänyt järjestää niin, että minun omat menoni ja ystävien kanssa tapaamiset osuisivat tähän samaan aikaan kun miehelläni on lapsensa, mutta siitäkin syntyy aina sota, "Lähden heitä karkuun" "Elän sinkkuelämää sen ajan"jne. Mutta kun rehellisesti sanoen en mitenkään nauti siitä että passaan toisen penskoja viisi vuorokautta putkeen. Päivänkin jälkeen kaipaan jo omaa rauhaa ja omaa elämää.

Mieheni on silti upea ja meidän omat kaksin-olo-viikot ovat aivan ihania, niistä en haluaisi luopua..

Tenavat huomenna taas tulossa ja nyt jo pitää alkaa valmistautumaan siihen ostamalla kaappi täyteen vanukkaita, täyttämällä vesiallasta, jne. Ärsyttää jo etukäteen...
Runsas vuosi tätä on nyt vierähtänyt. Mitähän pitäisi tehdä jotta sopeutuisin?

Olisi ehkä pienoinen asenne muutos paikallaan. Ne lapset OVAT miehesi lapsia ja hän varmasti rakastaa heitä.

 

[Tanuska]

\

\

Samoin, välillä kaduttaa. Varsinkin niiden viiden päivän aikana joka toinen viikko kun mieheni lapset ovat meillä.
Meillä menee aivan mielettömän hyvin aina ne viikot kun olemme kaksin, mutta heti kun nämä tenavat saapuvat paikalle, alkaa ihan erilainen tunnelma.
Minua risoo se, että niiden päivien aikana ei keskitytä mihinkään muuhun kun niihin penskoihin. Me emme edes keskustele sinä aikana kunnolla mistään. Jos yritämme, jompi kumpi lapsista tulee varmasti keskeyttämään ja taas keskitytään heihin. Ihan kuin meillä ei suhdetta olisikaan, tai ei siitä huolta ainakaan tarvi pitää, lapsista vain.
Olen yrittänyt järjestää niin, että minun omat menoni ja ystävien kanssa tapaamiset osuisivat tähän samaan aikaan kun miehelläni on lapsensa, mutta siitäkin syntyy aina sota, "Lähden heitä karkuun" "Elän sinkkuelämää sen ajan"jne. Mutta kun rehellisesti sanoen en mitenkään nauti siitä että passaan toisen penskoja viisi vuorokautta putkeen. Päivänkin jälkeen kaipaan jo omaa rauhaa ja omaa elämää.

Mieheni on silti upea ja meidän omat kaksin-olo-viikot ovat aivan ihania, niistä en haluaisi luopua..

Tenavat huomenna taas tulossa ja nyt jo pitää alkaa valmistautumaan siihen ostamalla kaappi täyteen vanukkaita, täyttämällä vesiallasta, jne. Ärsyttää jo etukäteen...
Runsas vuosi tätä on nyt vierähtänyt. Mitähän pitäisi tehdä jotta sopeutuisin?

Olisi ehkä pienoinen asenne muutos paikallaan. Ne lapset OVAT miehesi lapsia ja hän varmasti rakastaa heitä.

Siihen ei mitkään sormien heristelyt auta, kun kysymyksessä on suht tuore uusperhe ja lapseton osapuoli. Se ei tee minkäänlaista muutosta asiaan vaikka joku toinen rakastaa omia lapsiaan. Ei äitipuoleksi tulla pelkkää asennetta muuttamalla, niinkuin ei äidiksikään. Siihen kasvetaan! Jokainen joka on tämän kokenut, tietää sen.
Positiivista on, että mietit mitä sinun pitäisi tehdä, jotta sopeutuisit! En osaa sanoa mitään oikeaa vastausta, mutta täytyy sanoa, että tunnistin itseni täysin tekstistäsi muutaman vuoden takaa, ja meillä on auttanut vain aika. Ei ollut alussa helppoa, kun oli kaveripiirissä ainoa, jonka seurustelukumppanilla oli lapsia ennestään, muut kun kävi terasseilla, elokuvissa ja laivoilla, niin me käytiin Lego Showt ja McDonaldsit. Vaikka kuinka itse yritti, niin monesti lapsilta sai kuulla vain lähinnä kuinka minua ei edes pitäisi olla. Kun ns. normaaliparit kävelivät kaupungilla käsi kädessä, miehen kädessä roikkui aina jompikumpi penska ja itse köpötin aina pari metriä perässä...
Miehen mielestä lapsensa jutut oli niin hauskoja, kun itse taas ärsytti että taas sen piti tulla keskeyttämään.
Kyllä vaan, monesti kävi mielessä, että Mikä pakko minun on?!?!?!
Mutta koska mieheni on kuitenkin niin hyvä ja ymmärtäväinen, ja rakastan häntä, olen jaksanut vaikka hammasta on välillä pitänyt purra. Nyt takanamme on 3 vuotta uusperhe-elämää, ja myös yhteinen 8 kk vanha kullannuppu, joka on osaltaan yhdistänyt meidät kaikki. Suhteeni miehen lapsiin on hyvä. Ap:n kysymykseen vastaisin, että juu, kyllä sitä toisinaan katuu, mutta ihan normaaleissa mitoissa, kyllä sitä väsyneenä välillä toivottaisi omansakin sinne mistä on tullutkin... mutta onneksi harvemmin.
Jaksamista!

 

[Tanuska]

\

\

Samoin, välillä kaduttaa. Varsinkin niiden viiden päivän aikana joka toinen viikko kun mieheni lapset ovat meillä.
Meillä menee aivan mielettömän hyvin aina ne viikot kun olemme kaksin, mutta heti kun nämä tenavat saapuvat paikalle, alkaa ihan erilainen tunnelma.
Minua risoo se, että niiden päivien aikana ei keskitytä mihinkään muuhun kun niihin penskoihin. Me emme edes keskustele sinä aikana kunnolla mistään. Jos yritämme, jompi kumpi lapsista tulee varmasti keskeyttämään ja taas keskitytään heihin. Ihan kuin meillä ei suhdetta olisikaan, tai ei siitä huolta ainakaan tarvi pitää, lapsista vain.
Olen yrittänyt järjestää niin, että minun omat menoni ja ystävien kanssa tapaamiset osuisivat tähän samaan aikaan kun miehelläni on lapsensa, mutta siitäkin syntyy aina sota, "Lähden heitä karkuun" "Elän sinkkuelämää sen ajan"jne. Mutta kun rehellisesti sanoen en mitenkään nauti siitä että passaan toisen penskoja viisi vuorokautta putkeen. Päivänkin jälkeen kaipaan jo omaa rauhaa ja omaa elämää.

Mieheni on silti upea ja meidän omat kaksin-olo-viikot ovat aivan ihania, niistä en haluaisi luopua..

Tenavat huomenna taas tulossa ja nyt jo pitää alkaa valmistautumaan siihen ostamalla kaappi täyteen vanukkaita, täyttämällä vesiallasta, jne. Ärsyttää jo etukäteen...
Runsas vuosi tätä on nyt vierähtänyt. Mitähän pitäisi tehdä jotta sopeutuisin?

Olisi ehkä pienoinen asenne muutos paikallaan. Ne lapset OVAT miehesi lapsia ja hän varmasti rakastaa heitä.

Siihen ei mitkään sormien heristelyt auta, kun kysymyksessä on suht tuore uusperhe ja lapseton osapuoli. Se ei tee minkäänlaista muutosta asiaan vaikka joku toinen rakastaa omia lapsiaan. Ei äitipuoleksi tulla pelkkää asennetta muuttamalla, niinkuin ei äidiksikään. Siihen kasvetaan! Jokainen joka on tämän kokenut, tietää sen.
Positiivista on, että mietit mitä sinun pitäisi tehdä, jotta sopeutuisit! En osaa sanoa mitään oikeaa vastausta, mutta täytyy sanoa, että tunnistin itseni täysin tekstistäsi muutaman vuoden takaa, ja meillä on auttanut vain aika. Ei ollut alussa helppoa, kun oli kaveripiirissä ainoa, jonka seurustelukumppanilla oli lapsia ennestään, muut kun kävi terasseilla, elokuvissa ja laivoilla, niin me käytiin Lego Showt ja McDonaldsit. Vaikka kuinka itse yritti, niin monesti lapsilta sai kuulla vain lähinnä kuinka minua ei edes pitäisi olla. Kun ns. normaaliparit kävelivät kaupungilla käsi kädessä, miehen kädessä roikkui aina jompikumpi penska ja itse köpötin aina pari metriä perässä...
Miehen mielestä lapsensa jutut oli niin hauskoja, kun itse taas ärsytti että taas sen piti tulla keskeyttämään.
Kyllä vaan, monesti kävi mielessä, että Mikä pakko minun on?!?!?!
Mutta koska mieheni on kuitenkin niin hyvä ja ymmärtäväinen, ja rakastan häntä, olen jaksanut vaikka hammasta on välillä pitänyt purra. Nyt takanamme on 3 vuotta uusperhe-elämää, ja myös yhteinen 8 kk vanha kullannuppu, joka on osaltaan yhdistänyt meidät kaikki. Suhteeni miehen lapsiin on hyvä. Ap:n kysymykseen vastaisin, että juu, kyllä sitä toisinaan katuu, mutta ihan normaaleissa mitoissa, kyllä sitä väsyneenä välillä toivottaisi omansakin sinne mistä on tullutkin... mutta onneksi harvemmin.
Jaksamista!

 

[Tanuska]

\

Olen yrittänyt järjestää niin, että minun omat menoni ja ystävien kanssa tapaamiset osuisivat tähän samaan aikaan kun miehelläni on lapsensa, mutta siitäkin syntyy aina sota, "Lähden heitä karkuun" "Elän sinkkuelämää sen ajan"jne. Mutta kun rehellisesti sanoen en mitenkään nauti siitä että passaan toisen penskoja viisi vuorokautta putkeen. Päivänkin jälkeen kaipaan jo omaa rauhaa ja omaa elämää.

Ja vielä Mema, älä missään nimessä tunne huonoa omatuntoa siitä, että vietät "sinkkuelämää" ja olet ystäviesi kanssa, vaan mene ihmeessä! Tottakai!! Ei miehesi voi vaatia, että alat varaäidiksi hänen lapsilleen, vaan heistä hänen on selvittävä ihan itse! Vastuu kasvaa sitä mukaa miten suhteenne syvenee, jos nyt haluat viettää omia hetkiä, kaikki minkä "passaat" hänen lapsiaan on vain bonusta.
Ei lapsetkaan sinulta mitään odota.
Elä ihmeessä lapsetonta elämää niin kauan kuin sinulla on siihen mahdollisuus!
Jos silti tiesi vie vain takaisin miehesi ja lastensa luo, ehkä hän on se oikea.

 

[Mema]

SUURKIITOS Tanuska vastauksistasi. Et tiedäkään kuinka helpotti kuulla, että joku ymmärtää ja on kokenut samaa. Ja varsinkin se että sinun kohdallasi aika on auttanut ja oman lapsen hankkiminenkin. Ehkä joskus sitten minullekin..Mieheni välillä riidellessä vihjailee, että minusta ei olisi äidiksi koska en ole 100 %:sesti mukana hänen lapsikuvioissaan. Tiedän että näin ei ole, siksi jätän moiset kommentit omaan luokkaansa.

Olet oikeassa, että tieto siitä että mieheni rakastaa lapsiaan ei auta minua yhtään. Ei se tuo sitä samaa rakkauden tunnetta minulle niitä lapsia kohtaan. Ja vaikka niistä pidänkin, en koskaan voi saada sitä samaa sidettä ja tunnetta mikä lasten vanhemmilla on. Ja joskus se, että mieheni rakastaa lapsiaan kovasti, jopa raivostuttaa minua. Ajattelen, että siinä tapauksessa hän varmasti rakastaa heidän äitiäänkin ja he ovat yhdessä saaneet aikaan jotain hänen mielestään maailmankaikkeuden ihmeellisintä.. Tiedän, tyhmää! Ja yritänkin nauraa ajatukslleni, mutta minkäs teet..

Samoin minä saan välillä lapsilta kuulla, kuinka minut voisi laittaa roskakoriin jne. Sitten hoetaan että "meidän äiti sitä ja meidän äiti tota.."Tai jos yritän auttaa niin huudetaan "ei sinä kun iskä.." jne. Ei paljon tuollaisten jälkeen huvita enää edes yrittää. Mieheni sanoo usein, että hän kaipaisi minulta lisää auttamista lasten hoidossa. Ja että minä olisin heidän kanssaan keskenäänkin, jotta hän voisi käydä harrastuksissaan. En vaan millään koe sitä velvollisuudekseni; minä en ole tehnyt lapsia tähän maailmaan.

Kaikki tällaiset kokemukset ja ajatukset ovat saaneet aikaan sen, että kammoan niitä viittä päivää kun lapset tulevat meidän luo. Hirveä ahdistus valtaa jo ajoissa etukäteen. Mieheni mielestä siihen auttaisi se että olisin 100 % heidän kanssaan ja tuntisin oloni joukkoon kuuluvaksi. Ja minun mielestäni ahdistukseeni auttaisi jos saisin edes osan ajasta olla rauhassa ja elää omaa elämääni, ilman syyllisyyden tunteita.

No, mutta seuraavat viisi päivää on taas täysin lapsi-keskeistä aikaa, eikä auta kuin kestää. Onneksi edes yksi päivä menee tapaamiseen ystäväni kanssa, saan pienen hengähdystauon


Kiitos Tanuska toivosta, yritän uskoa aika auttaa.

 

[äityli-82]

näitä juttuja kun lukee niin kyllä vahvistuu ajatus siitä että ukko kerran tästä perheestä lähti niin uuden muijan kanssa ei meidän lapsia hoida.eli sitten kun alkaa seurustelemaan niin lasten tapaamiset jatkuu kyllä mutta uusi nainen on ne ajat muualla tai sitten mies tulee meille niitä tapaamaan.

 

[Leija]

\

Ja joskus se, että mieheni rakastaa lapsiaan kovasti, jopa raivostuttaa minua. Ajattelen, että siinä tapauksessa hän varmasti rakastaa heidän äitiäänkin

Itselleni ei kyllä ole koskaan tullut mieleen moinen ajatus, ei omien lasten eikä lapsipuolten suhteen. Kun on erottu, on erottu ja sillä siisti.

 

[Mema]

\

näitä juttuja kun lukee niin kyllä vahvistuu ajatus siitä että ukko kerran tästä perheestä lähti niin uuden muijan kanssa ei meidän lapsia hoida.eli sitten kun alkaa seurustelemaan niin lasten tapaamiset jatkuu kyllä mutta uusi nainen on ne ajat muualla tai sitten mies tulee meille niitä tapaamaan.

Tuo tuskin tulee onnistumaan. Et pysty millään kontrolloimaan kenen kanssa lapsesi ovat tekemisissä sen ajan kun isällänsä ovat.

Eikä kyse ole siitä, että uusi nainen ei haluaisi lapsille hyvää tai ettei haluaisi sopeutua kuvioihin, vaan siitä että pirun vaikeaa se on. Ei kaikki välitä lapsistasi samalla tavalla.

Huvittaakin välillä kun näillä palstoilla saa lukea äitien juttuja kuinka uusi nainen yrittää viedä äidin roolia ja leikkiä perhettä toisen lapsilla. Paskapuhetta, uskon että moni luopuisi siitä roolista mielellään! Mutta joskus olosuhteiden pakosta on yritettävä sopeutua tilanteisiin.. Niin minunkin täytyy yrittää tehdä.

 

[äityli-82]

\

\

näitä juttuja kun lukee niin kyllä vahvistuu ajatus siitä että ukko kerran tästä perheestä lähti niin uuden muijan kanssa ei meidän lapsia hoida.eli sitten kun alkaa seurustelemaan niin lasten tapaamiset jatkuu kyllä mutta uusi nainen on ne ajat muualla tai sitten mies tulee meille niitä tapaamaan.

Tuo tuskin tulee onnistumaan. Et pysty millään kontrolloimaan kenen kanssa lapsesi ovat tekemisissä sen ajan kun isällänsä ovat.

Eikä kyse ole siitä, että uusi nainen ei haluaisi lapsille hyvää tai ettei haluaisi sopeutua kuvioihin, vaan siitä että pirun vaikeaa se on. Ei kaikki välitä lapsistasi samalla tavalla.

Huvittaakin välillä kun näillä palstoilla saa lukea äitien juttuja kuinka uusi nainen yrittää viedä äidin roolia ja leikkiä perhettä toisen lapsilla. Paskapuhetta, uskon että moni luopuisi siitä roolista mielellään! Mutta joskus olosuhteiden pakosta on yritettävä sopeutua tilanteisiin.. Niin minunkin täytyy yrittää tehdä.

'
aivan varmasti onnistuu...ei kukaan nainenkaan ole niin hullu että ottas miehen jolla pieni poika ja toinen tulossa ehkä sitten kun lapset ovat niin isoja että heille pystyy selittämään ja he osaavat itse kertoa mitä haluavat..ainakin aion tarkkailla pitkään siinäkin vaiheessa uuden naisen suhtautumista minun lapsiin.itse en ainakaan uskoisi pystyväni toisten lapsia huoltamaan jos erokin entisestä vaikea

 

[ilkeä äitipuoli]

Kyllä kaduttaa. Mutta itte olen valintani tehnyt ja ottanut miehen, jolla oli jo ennestään lapsia. Alkuun minä tietysti tyhmänä yritin kaikkeni, että nämä tenavat hyväksyisivät minut ja heillä ois kivaa meillä. Vaikka kiitokseksi kaikesta sainkin vaan lauseet: p..ka akka, anna rahaa tai me ei tulla käymään, et kuulu meidän perheeseen jne. Ja kun kyselin, että kukas tuommoisia puheita opettaa, niin kirkkain silmin kerrotaan että äiti käski sanoo . Eli pikkuhiljaa mua alkoi ottamaan päähän ne riiviöt. Ja siitäkös se riemu repesi, kun meille syntyi yhteisiä lapsia. Miehen ex:n kanssa on ollut jatkuvasti ongelmia sen jälkeen, kun uhontui kysyä lupa häneltä, että saako mieheni tehdä lisää lapsia heidän kullannuppujensa lisäksi. Eli kun rupeaa äitipuoleksi, niin miehen ex on jatkuvasti riesana ja kaikki aikataulut pitää järjestää kullannuppujen mukaan.

 

[Raapu]

Kyllä olen rakskaamman päälle kokenut äitipuolena olon ja sen vuoksi katumusta olen myös kokenut. Mutta se parisuhde oli kuitenkin se ensimmäinen asia josta mentiin eteenpäin. Siksi en anna periksi tunteelle että olisin epäonnistunut täydellisesti. Olen saanut kuitenkin oppia tuntemaan heitä ja voinut tehdä uusia päätöksiä vastaisuuden varalle. =)

 

[Ahistunut]

Minua harmittaa kun jouduin niin nuorena äidin-rooliin mieheni lasten kautta...Minun odotettiin hoitavan kodin ja lapset lähes samantien tavattuamme!No niin tyhmänä teinkin ja sama homma jatkuu...Harmittaa kun "äitipuoleksi"ryhtymisen myötä vähensin sinkku-ystävieni tapaamista ja paikkakuntaakin/työpaikkaa vaihdoin!!Valehtelisin jos sanoisin etteikö nyt harmita!Elämäni voisi olla monin verroin hauskempaa ja rahallisesti menisi paremmin jos oisin valinnut toisin..Mutta niinpä makaan kuin petaan!

 

[Äitipuolien puolesta]

\

näitä juttuja kun lukee niin kyllä vahvistuu ajatus siitä että ukko kerran tästä perheestä lähti niin uuden muijan kanssa ei meidän lapsia hoida.eli sitten kun alkaa seurustelemaan niin lasten tapaamiset jatkuu kyllä mutta uusi nainen on ne ajat muualla tai sitten mies tulee meille niitä tapaamaan.

Ikäsi kyllä kertookin jo kypsyytesi asteen mutta vaivaannunpa silti!Oletkos ajatellut asiaa ikinä äitipuolien kannalta?He rakastuvat mieheen ja samalla saavat ex:n ja lapset samassa paketissa.Se ei mikään helppo paketti kuule varmasti ole!
Mietippä asiaa omalle kohdallesi jos tuolla kapasiteetillasi siihen kykenet!
Etkä sinä voi ex:nä määrätä saako uusi naisystävä tavata lapsianne ja tuskinpa ex-miehesi sinunkaan naamaa mielellään eron jälkeen katselee(jos haluaisit miehen tulevan teille)!!Äitipuolena olo jos jokin on kasvamista ja se voisi tehdä teille äiteillekkin TODELLA hyvää!

 

[Kaunis Aamu]

\

\

näitä juttuja kun lukee niin kyllä vahvistuu ajatus siitä että ukko kerran tästä perheestä lähti niin uuden muijan kanssa ei meidän lapsia hoida.eli sitten kun alkaa seurustelemaan niin lasten tapaamiset jatkuu kyllä mutta uusi nainen on ne ajat muualla tai sitten mies tulee meille niitä tapaamaan.

Ikäsi kyllä kertookin jo kypsyytesi asteen mutta vaivaannunpa silti!Oletkos ajatellut asiaa ikinä äitipuolien kannalta?He rakastuvat mieheen ja samalla saavat ex:n ja lapset samassa paketissa.Se ei mikään helppo paketti kuule varmasti ole!
Mietippä asiaa omalle kohdallesi jos tuolla kapasiteetillasi siihen kykenet!
Etkä sinä voi ex:nä määrätä saako uusi naisystävä tavata lapsianne ja tuskinpa ex-miehesi sinunkaan naamaa mielellään eron jälkeen katselee(jos haluaisit miehen tulevan teille)!!Äitipuolena olo jos jokin on kasvamista ja se voisi tehdä teille äiteillekkin TODELLA hyvää!

Tämäkin on mielestäni taas hyvin perhekohtaista. Se miten erotaan ja miten mies käyttäytyy, vaikuttaa varmasti paljon miten jätetty osapuoli tilanteen kokee. Ymmärrään hyvin, että ei tee mieli lapsia "toiselle" naiselle antaa. Enkä puolustele omien kokemuksieni mukaan äitipuolia yhtään. En liioin äitejäkään.

Mutta vaikka järki sanoo, että lapsen tulisi nähdä isäänsä, on ne tunteetkin joskus hyväksyttävä.
Äitipuolena et varmasti tiedä minkälainen ero on ollut, koska kuulet vain miehen, johon olet rakastunut, kertomuksen. Miehet voivat olla todella lapsellisia ja sikoja. Ja silloin äidin katkeruus on aivan ymmärrettävää.

Varsinkin jos isä ei lapsistaan kovin piittaa. Minusta on todella väärin, että usein äidistä tehdään syntipukki ja vain mies ja uusi äitipuoli toimivat fiksusti. Näin kuitenkin erittäin harvoin on.

Tai totuutta en osaa sanoa, kuinka usein näin on. Mutta oman elämäni aikani lukuisat esimerkit näin ovat osoittaneet.

 

[äityli-82]

\

\

näitä juttuja kun lukee niin kyllä vahvistuu ajatus siitä että ukko kerran tästä perheestä lähti niin uuden muijan kanssa ei meidän lapsia hoida.eli sitten kun alkaa seurustelemaan niin lasten tapaamiset jatkuu kyllä mutta uusi nainen on ne ajat muualla tai sitten mies tulee meille niitä tapaamaan.

Ikäsi kyllä kertookin jo kypsyytesi asteen mutta vaivaannunpa silti!Oletkos ajatellut asiaa ikinä äitipuolien kannalta?He rakastuvat mieheen ja samalla saavat ex:n ja lapset samassa paketissa.Se ei mikään helppo paketti kuule varmasti ole!
Mietippä asiaa omalle kohdallesi jos tuolla kapasiteetillasi siihen kykenet!
Etkä sinä voi ex:nä määrätä saako uusi naisystävä tavata lapsianne ja tuskinpa ex-miehesi sinunkaan naamaa mielellään eron jälkeen katselee(jos haluaisit miehen tulevan teille)!!Äitipuolena olo jos jokin on kasvamista ja se voisi tehdä teille äiteillekkin TODELLA hyvää!

en väitäkään että äitipuolilla olisi helppoa...siksi en itse siihen hommaan ole alkanutkaan.ja erosta se on hyvin paljon kiinni millaiset välit ovat.mutta jos olen raskaana ja mies lähtee niin kyllä saa olla katkera.kun lapset ovat tarpeeksi isoja ymärtämään uudet suhteet niin se on eriasia mutta en kyllä vauvaa antaisi miehelle ja hänen uudelle naiselle....jotkin tunteet sentään minullakin on.eikä se varmaa iästäni ole kiinni.

 

[Tanuska]

\

en väitäkään että äitipuolilla olisi helppoa...siksi en itse siihen hommaan ole alkanutkaan.ja erosta se on hyvin paljon kiinni millaiset välit ovat.mutta jos olen raskaana ja mies lähtee niin kyllä saa olla katkera.kun lapset ovat tarpeeksi isoja ymärtämään uudet suhteet niin se on eriasia mutta en kyllä vauvaa antaisi miehelle ja hänen uudelle naiselle....jotkin tunteet sentään minullakin on.eikä se varmaa iästäni ole kiinni.

Sinulla on syysi katkeruuteen, kaikesta päätellen erostasi ei ole paljonkaan kulunut aikaa. Voimia ja jaksamista sinullekin.
:hug:
Mutta ei ehkä kuitenkaan ole ihan oikea paikka tulla heittämään ensimmäisen kommenttisi kaltaisia tänne, missä monet ovat ihan oikeasti myös apua vailla. Uusperheitä on kuitenkin (onneksi) sen verran vähemmistö, että itse en ainakaan kokenut uusperheelliseksi ryhtyessäni, että lähipiiristäni, ystävistäni olisi ollut ymmärtäjiä. Tänne nettiin on helppo tulla purkamaan sitä mitä ei ulos anna näkyä.

Ja Mema, edelleen luen sanasta sanaan tekstistäsi muutaman vuoden takaista itseäni. Itse sain jossain vaiheessa paljon apua lukiessani suomen uusperheellisten liiton sivuja, http://www.suomenuusperheellistenliitto.fi/

 

[äityli-82]

\

\

en väitäkään että äitipuolilla olisi helppoa...siksi en itse siihen hommaan ole alkanutkaan.ja erosta se on hyvin paljon kiinni millaiset välit ovat.mutta jos olen raskaana ja mies lähtee niin kyllä saa olla katkera.kun lapset ovat tarpeeksi isoja ymärtämään uudet suhteet niin se on eriasia mutta en kyllä vauvaa antaisi miehelle ja hänen uudelle naiselle....jotkin tunteet sentään minullakin on.eikä se varmaa iästäni ole kiinni.

Sinulla on syysi katkeruuteen, kaikesta päätellen erostasi ei ole paljonkaan kulunut aikaa. Voimia ja jaksamista sinullekin.
:hug:
Mutta ei ehkä kuitenkaan ole ihan oikea paikka tulla heittämään ensimmäisen kommenttisi kaltaisia tänne, missä monet ovat ihan oikeasti myös apua vailla. Uusperheitä on kuitenkin (onneksi) sen verran vähemmistö, että itse en ainakaan kokenut uusperheelliseksi ryhtyessäni, että lähipiiristäni, ystävistäni olisi ollut ymmärtäjiä. Tänne nettiin on helppo tulla purkamaan sitä mitä ei ulos anna näkyä.

Ja Mema, edelleen luen sanasta sanaan tekstistäsi muutaman vuoden takaista itseäni. Itse sain jossain vaiheessa paljon apua lukiessani suomen uusperheellisten liiton sivuja, http://www.suomenuusperheellistenliitto.fi/

kiitos.niin en siis millään pahalla halunnut sanoa tuli vaan niin paha mieli vielä tähän kaiken lisäksi lukea näitä juttuja ja olen tietoinen että äitipuolen elämä ei ole helppoa...se vaan tuntuu äidistä pahalle jos joku ajattelee sen lapsista noin miten täällä moni kirjoittaa.

 

[Tanuska]

\

Mutta vaikka järki sanoo, että lapsen tulisi nähdä isäänsä, on ne tunteetkin joskus hyväksyttävä.
Äitipuolena et varmasti tiedä minkälainen ero on ollut, koska kuulet vain miehen, johon olet rakastunut, kertomuksen. Miehet voivat olla todella lapsellisia ja sikoja. Ja silloin äidin katkeruus on aivan ymmärrettävää.

Niinpä, yleensä se on juuri niin, että sitä näkee ja kuulee vain sen yhden osapuolen kertomuksen, siksi on hyvä pitää tietty suodatin päällä eikä liikaa sekaantua.
Tunteita on joka puolella. Uusperheessä on sekä isän, äidin, lasten että uusien kumppaneiden tunteet, oikea tunteiden sekamelska. Yritä siinä sitten olla aikuinen. Mutta tämä ensimmäinen sinulta lainaamani lause meni kyllä vähän ohi? Kyllähän lapsen on saatava nähdä isäänsä, ristiriitaisista tunteista huolimatta.

 

[clivia]

\

näitä juttuja kun lukee niin kyllä vahvistuu ajatus siitä että ukko kerran tästä perheestä lähti niin uuden muijan kanssa ei meidän lapsia hoida.eli sitten kun alkaa seurustelemaan niin lasten tapaamiset jatkuu kyllä mutta uusi nainen on ne ajat muualla tai sitten mies tulee meille niitä tapaamaan.

Sä et voi päättää sitä asiaa,se on yksinomaan miehen päätettävissä.Hänellä on oikeus tavata lapsiaan uuden naisystävänsä kanssa jos haluaa,niin pahalta kuin se sinusta tuntuukin.

 

[äityli-82]

\

\

näitä juttuja kun lukee niin kyllä vahvistuu ajatus siitä että ukko kerran tästä perheestä lähti niin uuden muijan kanssa ei meidän lapsia hoida.eli sitten kun alkaa seurustelemaan niin lasten tapaamiset jatkuu kyllä mutta uusi nainen on ne ajat muualla tai sitten mies tulee meille niitä tapaamaan.

Sä et voi päättää sitä asiaa,se on yksinomaan miehen päätettävissä.Hänellä on oikeus tavata lapsiaan uuden naisystävänsä kanssa jos haluaa,niin pahalta kuin se sinusta tuntuukin.

niin en varmaan voi sitä estääkään mutta ikävää kun joudun tarkkailemaan miten lasta kohdellaan...

 

[clivia]

\

\

\

näitä juttuja kun lukee niin kyllä vahvistuu ajatus siitä että ukko kerran tästä perheestä lähti niin uuden muijan kanssa ei meidän lapsia hoida.eli sitten kun alkaa seurustelemaan niin lasten tapaamiset jatkuu kyllä mutta uusi nainen on ne ajat muualla tai sitten mies tulee meille niitä tapaamaan.

Sä et voi päättää sitä asiaa,se on yksinomaan miehen päätettävissä.Hänellä on oikeus tavata lapsiaan uuden naisystävänsä kanssa jos haluaa,niin pahalta kuin se sinusta tuntuukin.

niin en varmaan voi sitä estääkään mutta ikävää kun joudun tarkkailemaan miten lasta kohdellaan...

Mä ymmärrän kyllä miltä sinusta tuntuu.Mun exmiehen uusi nainen uhkaili meidän lapsia että jos ne ei tee kuten hän sanoo niin sinne ei ole menemistä.Tottakai se tuntuu pahalta mutta mitään ei voi tehdä.Ainoastaan jos lapset kieltäytyy menemästä niin mä en nniitä pakota.

 

[exä ja nyxä]

\

\

\

\

näitä juttuja kun lukee niin kyllä vahvistuu ajatus siitä että ukko kerran tästä perheestä lähti niin uuden muijan kanssa ei meidän lapsia hoida.eli sitten kun alkaa seurustelemaan niin lasten tapaamiset jatkuu kyllä mutta uusi nainen on ne ajat muualla tai sitten mies tulee meille niitä tapaamaan.

Sä et voi päättää sitä asiaa,se on yksinomaan miehen päätettävissä.Hänellä on oikeus tavata lapsiaan uuden naisystävänsä kanssa jos haluaa,niin pahalta kuin se sinusta tuntuukin.

niin en varmaan voi sitä estääkään mutta ikävää kun joudun tarkkailemaan miten lasta kohdellaan...

Mä ymmärrän kyllä miltä sinusta tuntuu.Mun exmiehen uusi nainen uhkaili meidän lapsia että jos ne ei tee kuten hän sanoo niin sinne ei ole menemistä.Tottakai se tuntuu pahalta mutta mitään ei voi tehdä.Ainoastaan jos lapset kieltäytyy menemästä niin mä en nniitä pakota.

Jossain vaiheessa äitipuolellakin ymmärrys loppuu ja sietokyky tulee vastaan. Minun kotini on minun kotini ja siellä toimitaan meidän kodin säännöillä. Näin on kaikkialla. Joutuvat lapset noudattamaan koulussakin koulun sääntöjä tai päiväkodissa. Kavereillaan he ovat kuten siinä perheessä on tapana olla.
Tavat opitaan ja opetetaan kotona. Tai ainakin pitäisi. Jos koti on se, missä suurin osa ajasta vietetään - esim. äidin luona - on äidin tehtävä opettaa tiettyjä sääntöjä ja tapoja lapsilleen. Tapaamisviikonlopun aikana ei ihmeitä ennätä eikä voi. Tapaamisviikonlopun aikana ainostaan näkyy se, mitä ei kotona ole opetettu tai miten kotona on tapana toimia.
Esimerkkejä voisin laittaa vaikka miten.
Jokaisessa kodissa on kuitenkin omat tapansa ja niitä pitää kunnioittaa. Kovin paljoa ei ole esim. opettaa ruokapöytätapoja lapselle.

Esimerkkinä ystäväni miehen poika, joka menee 6.luokalle kouluun. Poika asuu joka toinen vko äidillään, joka toinen vko isällään, joten ystäväni huolehtii pojasta. Ilmeisesti hän kuitenkin on sitä mieltä että tietyt asiat eivät kuulu hänelle eikä hän puutu niihin. Esim. olimme kauppakeskuksessa ja pojasta oli hauskaa juoda vissyvettä, koska sen päälle hän sai aikaiseksi mojovan ja äänekkään röyhtäisyn. Ok. Tuon ikäisen pojat hölmöilevät.
Kävimme syömässä, ja pitkin ruokailua poika röyhtäili täysin estottomasti.
Minusta röyhtäily on sama asia kuin että piereskeltäisi ruokapöydässä.
Itsekseen molempia voi harrastaa mielin määrin, mutta pidätyskykyinen ihminen ei päästele rupsuja vieraiden aikana, eipä aina edes muiden perheenjäsenten aikana. Eikä ruokapöydässä varsinkaan. Sama röyhtäilyn kanssa.

Nämä tavat on päähuoltajan opetettava. Ne ovat ihan perus-yleissivistystä, kuten sekin että wc-pytty vedetään ja kädet pestään ja niin edelleen.
Mutta kaikissa kodeissa kun ei tätäkään vaadita.. \|O