Kuinka kauheaa se voi olla?

Synnytys voi olla ihan kamala tai sitten ihan ihana. Tosin tuo nina TT:n ylistys on jo hieman epärealistinen Kannatta muista, että usein synnytyksistään kertovat eniten ne, joilla kokemus oli huono. Aika harvoin hyvin menneitä synnytyksiä kerotaan tai ne eivät myöskään jää mieleen, vaikka niitä kuulisikin.
Minulla synnytykset olivat helpot ja nopeat, kivunlievitystä en käyttänyt, olin päättänyt jo ennen esikoista, että niin pitkälle mennään ilman kuin pystyn ja pystyinhän minä loppuun asti. Tosin, jos synnytys olisi ollut pidempi, olisin ihan varmasti käyttänyt kivunlievitystä. Parasta on jos pystyy menemään synnytykseen avoimin, positiivisin mielin, kätilöihin ja lääkäreihin luottaen. kannattaa kuitenkin ottaa selvää etukäteen, mikä hommassa on ideana. Siis ei lukemalla näitä keskustelupalstoja vaan lainaamalla esim. kirjastosta synnytystä käsittelevä kirja, jossa kerrotaan, miten normaalin alatiesynnytyksen kuuluisi edetä.

 

Sattuhan se, mut ei se ollut kamalaa. Vähän hullun hommaa ja aika pitkäveteistä touhua, mut en missään vaiheessa kokenut sitä kamalaksi. En kokenut kipua liian pahana, ainoa kipu mikä oli viedä tajun, oli synnytksen jälkeen pari tikkiä, muuten kestin hyvin. Riippuu ihmisestä ja synnytyksestä, mutta itse koin supistuksen aika voimauttavana ja kun meni yksi supistus kerrallaan niin hyvin siitä selvisi.

Synnytys meni hyvin, pitkän kaavna mukaan mutta ilman komplikaatioita. Miehen mukana olo helpotti kummasti, kun oli juttuseuraa koko ajan

 

Kyllähän se sattuu, mut se kipu on eilaista kuin mikään muu. Itse ainakin pystyn hallitsemaan sitä, ei se minua.

Kaikki 4 synnytystä ollut ihan helppoja (myös eka imukuppi jota ponnistin 2h) ja ainoastaan ilokaasu ollut kaikissa kivunlievityksenä.

 

Tässä rv 28 lopuilla alkaa synnytys pyörimään jo kovasti mielessä...Ja kun kaikki tässä vaiheessa ovat auliisti kertoneet omia synnytyskokemuksiaan / -kauhujaan, niin kysytäänpä asiaa vielä tältäkin raadilta:

eli kuinka "paha" se synnytys oikeasti oli? Mikä meni hyvin ja mikä täysin vikaan?

Itse yritän lohsuttautua ajatuksella, että ei se nyt NIIN KAMALAA voi olla, kun suurin osa kuitenkin haluaa vielä lisää lapsia

Kiitos jos jaksat jakaa kokemuksesi

Se on niin kauheaa, että et voi siihen varautua. Et voi sitä kipua kuvitella, joten ei sitä kannata edes miettiä.

 

Kyllä se sattui.

Mutta mikään ei kai mennyt vikaan, en ainakaan enää muista kaikkia yksityiskohtia tai tunteita ajalta ennen ja jälkeen synnytyksen. Vedet menivät perjantai-iltana ja sairaalaan mentiin aikaisin lauantaiaamuna. Vasta sunnuntain vastaisenä yönä alkoi supistaa, ja kun kerran supisti niin supisti ihan kunnolla, vain minuutin, parin tauoilla. Sain kuitenkin epiduraalin, ponnistusvaihe kesti 20min. Koko synnytyksen kestoksi jostain syystä on merkattu kolme ja puoli tuntia.

Kun sain lapsen rinnalle, itkin onnesta ja helpotuksesta. En saanut repeämiä ja istumaan pystyin melkein heti. Olin pirteä ja valmis opettelemaan elämää vauvan kanssa. Rakkaus kasvoi sitten pikku hiljaa ja tässä sitä ollaan nyt, ylpeänä äitinä :heart:

 

Täällä sitä mässäillään alapääkivuilla. Se on luonnollinen juttu toisinkuin muut vaihtoehdot, älkää valittako!

Suksi helvettiin - miehet jos joutuis synnyttämään, ois keksitty jo kokovartalopuudutus!!!

 

no en halua olla ilkeä mutta mieti nyt maalaisjärjelläkin jos värkistä pitäisi saada ulos noin 3-4 -kiloinen ihminen. eihän se mukavalta tunnu! mulla oli aika sietämätöntä. ilokaasu ei auta juuri mitään. epiduraalia tökittiin 10 kertaa ennen ku onnistu. ponnistaminen oli kaikista vaikeinta.

 

Kiitos kaikista kokemuksista! Mielellään otan vastaa lisääkin....

 

Pitkä ponnistusvaihe oli sellainen että toivoin kuolevani kunhan se kipu vaan loppuis. Mut on toinenkin lapsi jo tuon jälkeen ja se synnytys oli kaikenkaikkiaan ihan miellyttävä kokemus.

 

Olin lukenut aika paljon kaikkia synnytysjuttuja ja katsonut myös telkkarista "vauva tulossa"-tyylisiä ohjelmia. Synnytykseen liittyen suurin yllätys oli varmaan se, kuinka vaivalloista elämä voi olla jälkivuodon takia. Varsinkin imettäessä tai imetystä ajatellessa kohtu supistui kivuliaasti ja alapäässä lorahti. Vessassa tuli rampattua koko ajan, kun oli semmoinen pelko, että vuoto tulee paksun sairaalavaipankin läpi. Paperilla ei saanut/pystynyt pyyhkiä tikkien takia (10 kpl), joten vessareissut olivat tosi vaivalloisia kun piti tehdä alapesu joka ikinen kerta. Suihkussa käytyä en ehtinyt koskaan kuivat itseäni ja pistää alushousuja jalkaan ennen kuin veri alkoi valua jalkoja pitkin, joten piti äkkiä vaan tempaista vaippa jalkojen väliin ja pikkarit siihen päälle ilman mitään kuivausta. Runsasta vuotoa jatkui koko sairaalassaoloajan (5 vrk) ja kotona hieman lievempänä kuusi viikkoa. En ollut mitenkään varautunut tuollaiseen