Kuinka kauan kestää teidän ekaluokkalaisilla aamutoimet ja kouluunlähtö?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja chef
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

chef

Aktiivinen jäsen
16.02.2005
47 399
16
38
Eli jos lapsen tehtävänä on käydä pissalla, pestä hampaat, pukea vaatteet päälle (laitettu illalla valmiiksi), syödä aamupuuro joka kannetaan valmiina nokaneteen, harjata hiukset, pukea ulkovaatteet ja lähteä?

 
Meil eskarilainen ja tokaluokkalainen, puolessa tunnissa ovat ulkona. Tulevat kyl yleensä meidän sänkyyn heräilemään jo ennen kellonsoittoa, joten sit on jo vähän enemmän puhtia kuin jos suoraan heräisi aamiaiselle (meil syödään ensin, koska puuro ja mustikat muuten varmaan sotkis kouluvaatteet... yöpuku menee kuitenkin pyykkiin)
 
n. tunti ennen liikkeelle lähtöä herätän. Toisinaan aamut vaikeita, mutta normaalisti ekaluokkalainen ja eskarilainen kerkeävät leikkiäkin jotain. Syönti on kyllä useimpina aamuina todella vaikeaa, kummallakaan ei ole ruokahalua vielä siihen aikaan. Eskarilainen tosin saa eskarissa aamupalan, ettei niin nöpönuukaa vaikkei söisikään.
 
Eli kuten arvelinkin, niin meillä menee ihan keskiverrollisesti (ehkä jopa enemmänkin) aikaa, muttei se siltikään riitä.

Meillä aikaa aamutoimille on 45-60 min ja likka meinaa myöhästyä joka ikinen aamu. Ja monasti se ei edes jää sille meinaamisasteelle, vaan tänäänkin hän myöhästyi 2 min vaikka oli tasan tunti aikaa hoitaa aamutoimet. Ja hän siis myöhästyy aina sen 2-3 min, riippumatta siitä mihin aikaan hänet herättää ja meillä se tosiaan on siitä yhdestä minuutista kiinni, kun taksi ei odota sekuntiakaan.

Toisaalta en millään raaskisi likkaa aiemmin herättää, kuin tunti ennen kouluunlähtöä mutta pakko se varmaan on, kun ei tätä saa näinkään toimimaan. Mahtaa vaan tulla aika raskaaksi likalle itselleen, kun pitää herätä 6 niinä aamuina kun koulu alkaa klo 8. Nukkumaan menee kyllä ajoissa, mutta jostain syystä aamut menee aina sellaiseksi haaveiluksi.

Joudun siis monta kertaa ruokailunkin aikana patistamaan että se lusikka menee sinne suuhun, koska tyttö vaipuu ihan joihinkin omiin haavekuvitelmiinsa.

Ja meillä ei aamuisin jää sekuntiakaan aikaa leikeille tms. vaan kaikki menee siihen ihme haaveiluun.

Huomenna varmaan sitten vaan pakko kokeilla aiempaa ylösnousua ja toivoa kovasti että se auttaisi.
 
Voisit kokeilla vaikka 10 tai 15 min aikaisemmin herättämistä...

Meillä on sovittu (tai siis äiti määrännyt) että kun herätään, ei kosketa leluihin vaan puetaan ja mennään aamupalalle. Ja kun on syönyt, voi leikkiä JOS keretään.

Itse herään puolituntia-tunti aikaisemmin ja laitan itseni valmiiksi ja sitten istun aamupala pöydässä kaverina hoputtamassa :) ( tai kuumeisesti etsin niitä kadonneita villasukkia tms :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Banda:
Voisit kokeilla vaikka 10 tai 15 min aikaisemmin herättämistä...

Meillä on sovittu (tai siis äiti määrännyt) että kun herätään, ei kosketa leluihin vaan puetaan ja mennään aamupalalle. Ja kun on syönyt, voi leikkiä JOS keretään.

Itse herään puolituntia-tunti aikaisemmin ja laitan itseni valmiiksi ja sitten istun aamupala pöydässä kaverina hoputtamassa :) ( tai kuumeisesti etsin niitä kadonneita villasukkia tms :)

No meillä alkuun oli se 45 min ennen herätys...lapsi myöhästyi sen 2-3 min. Nyt herätys on 60 min ennen ja lapsi myöhästyy edelleen sen 2-3 min.

Eilen, kun oli tiesossa että iltapäivällä pääsee leffaan kunhan ei koulusta myöhästytä, niin lapsi oli puoli tuntia ennen mun herätyskellon soittoa hereillä siten, että hän oli käynyt pissalla, pessyt hampaansa, pukenut päälleen ja siirtynyt alakertaan. Eli kyllä hän selvästi kykenee reippaisiin aamutoimiin. Toisaalta ei hän ilkeyttään tai ns. tahallaan myöskään vitkuttele.

Mä en itse voi herätä tuntia aiemmin, koska en yksinkertaisesti jaksa. Meillä siis 12kk ikäinen allergialapsi joka valvottaa yöt, lisäksi viime yönä valvoin 1,5h koska supisteli niin paljon että meinasi parku päästä. Eli kyllä tuo isoin saa nyt luvan opetella noista aamuista selviytymään siten että heräämme samaan aikaan.

Mä en itse edes syö aamupalaa, mutta keittiössä vietän sen lapsen ruokailuajan juurikin siitä syystä että pääsen hntä hoputtelemaan.

Joten mä nyt meinaan kokeilla sitä 30 min aikalisäystä aamuun...jospa lapsi sitten kykenisi hoitamaan hommat ajoissa.
 

Yhteistyössä