Kuinka kauan jatkaisitte suhdetta, jossa ette saa orgasmia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Saatko, jos seksin aikana itse tyydytät itseäsi?

Minulla on aina ollut vähän se, että ei oikein ole toiminut, jos samaan aikaan hieroo klitorista ja harrastaa yhdyntää. Minulla on toiminut parhaiten se, että ensin olen saanut klitorisorasmin pelkästään nuolemalla/sormin, ja sen jälkeen vasta yhdynnässä. Minulla muutenkin toimii parhaiten klitorisorgasmi - en siis välttämättä saa yhdynnäsä muutenkaan. Voihan tuota silti kokeilla.
 
Mä en muiden puolesta voi kommentoida mutta mulla kiltorisorgasmi lopahtaa jos partneri käyttää liikaa "voimaa". Liian tuntuva liike turruttaa eikä sit kyllä tule millään.

Höyhenenkevyt toimii, jätskinnuolaisulipaisu on ihan liikaa.

Yhdynnässä tilanne toki on erilainen, siihen pitää joskus käyttää omia lihaksia ja sitä on hankala selittää.
 
Ja oletko muiden miesten kanssa aiemmin saanut helposti?

Joo - yhden illan juttuja lukuunottamatta, niissä en ole saanut koskaan. Missään aiemmassa suhteessa (joita tosin ei ole ollut monta, mutta kuitenkin) ei ole ikinä ollut orgasmivaikeuksia. Yleensä tosin en ole saanut parilla ekalla kerralla, mutta kun kumppani on saanut kiinni siitä, mikä minulla toimii - toisin sanoen löytänyt oikean tekniikan - sitten olen kyllä saanut aina helposti. Sen vuoksihan tämä nykyinen onkin ihan uusi tilanne.
 
Niin kun jo aiemmin sanoin, mielestäni se orgasmi ei ole pääasiassa sen toisen, vaan jokaisen itsensä vastuulla.
Monet naiset lähtevät petipuuhiin sillä mielellä, että pitää tyydyttää mies. Miehet lähtevät pääasiassa petipuuhiin sillä mielellä, että haluavat saada. Tästä johtuen, harvemmalla miehellä on ongelmia laukeamisensa kanssa.
Mä en todellakaan lähde petipuuhiin vain sen takia, että pitää tyydyttää mies. Jos mun ei tee mieli, niin sitten ei ole seksiä. Mä haluan harrastaa seksiä mieheni kanssa sen takia, että mä itsekin haluan sitä. Kummallista olettaa, että jos nainen ei saa orgasmia miehen kanssa niin nainen vain tyydyttää miehen eikä itse saa mitään. Olen jo aiemmin kertonut tässä ketjussa, että kyllä mä seksistä nautin ja haluan sitä.
 
Ei ollut kyse siitä, että ihmettelisin muiden syitä seksin harrastamiseen. Tässä oli nyt pointti siinä, että MINÄ en saa mitään kiksejä vain siitä, että klitoristani kosketellaan tai sisälläni on sormi tai penis - en siis saa kiksejä vain tuosta, jos se ei tunnu hyvältä. Sitten taas, jos se tuntuu hyvältä, mutta en laukea, se ei tunnu tarpeeksi hyvältä. Joten minulle seksi ilman nautintoa on lähinnä turhaa. Hieronta taas voi tuntua toisella tavalla hyvältä, se rentouttaa ja siitä tulee hyvä olo. Minulle taas jää kireä, pettynyt ja turhautunut olo, jos olen "melkein saanut", mutten sitten kuitenkaan lauennut, ja yhdentekevältä taas seksi tuntuu silloin, jos ei edes tunnu hyvältä.

Uskon kaiken, mitä sanot - omalta kohdaltasi. Sitä vain ei voi yleistää minuun. Ihan niinkuin minunkaan mieltymyksiäöni (mieluummin klitoriksen kiihottamista kuin yhdyntää) ei voi yleistää sinuun. Olemme erilaisia, molempien mieltymykset ovat ok.
Jos seksi ei tuntuisi musta hyvältä, niin en mä sitä harrastaisi. Miksi tuota on niin vaikea käsittää.
 
Ai niin ja mä saatan saada pienen orgasmin jos näen kiihottavaa unta. :D En tiedä miksi en saa miesten kanssa orgasmia, mutta en mä jaksa sitä murehtia. Jos alkaisin sitä miettimään ja stressaamaan, niin seksistä menisi maku ja siitä tulisi pakkopullaa. Parempi vain antaa mennä ja nauttia.

Kyllä mä olen sinkkuna miehiä iskenyt baarista panoseuraksi tai on ollut pari vakipanoa. Ihan vain sen takia, että sain seksiä. Ei mun niitä miehiä tarvinnut miellyttää antamalla heille. Tai no annoinhan mä, mutta niin antoi ne miehetkin. :LOL: Yhtälailla nainen saa seksisssä. Vaikka mä saan orgasmin helposti itsetyydytyksessä niin ei se silti korvaa yhdyntää miehen kanssa. Kyllä vituttaisi olla vuosikymmeniä ilman seksiä toisen ihmisen kanssa ja syy niinkin typerä kuin että ei saa orgasmia. Kun seksistä voi nauttia kyllä muutenkin ja kyllä mä himoitsen miestäni.

Mutta eihän näitä kukaan ymmärrä vaan pitäisi vain tyytyä seksittömään elämään. :rolleyes::rolleyes:
 
Eihän tässä kukaan ole sinua vaatinut tyytymään yhtään mihinkään tai lopettamaan seksin harrastamista. Tässä oli kyse siitä, että minä en koe seksielämää tyydyttäväksi, jos en saa orgasmia. En siis oikeastaan nauti seksistä ilman orgasmia. Eikä sun kannata tätä nyt alkaa heti ottaa itseesi, koska ihan samalla lailla kuin joku haluaa klitoriksen stimulointia ja toinen yhdyntää, samalla lailla jollekin seksi ilman orgasmia voi olla tyydyttävää ja toiselle ei. Itse en siis oikeastaan nauti seksistä nyt - nautin enemmän kaikista muista asioista, mutta seksistä jää aina pettynyt olo. Enkä VOI sille mitään. Kun olen lähellä orgasmia ja se jää saavuttamatta, niin MINULLE jää siitä fyysisesti melkein paha olo. Ja lopputuloshan tästä on se, että sitten täytyy itse masturboida orgasmi itselleni - jolloin herää kysymys, miksi harrastaa sitä seksiä ollenkaan sitä ennen, kun kuitenkin tyydytän itseni masturboimalla. Minulle kun se seksi aktina ei ole niinkään "se juttu", vaan nimenomaan se, miltä se tuntuu.
 
Jos seksi ei tuntuisi musta hyvältä, niin en mä sitä harrastaisi. Miksi tuota on niin vaikea käsittää.
Itse et nyt tunnu käsittävän, että ihmiset ovat erilaisia. Tuo vierailija kirjoitti varsin selkeästi, että puhuu vain omasta puolestaan, ja että hän ymmärtää, että ihmisiä on erilaisia.
Sinulle passaa yksi, toiselle toinen.
 
Mä en ole saanut orgasmia muuten kuin unissani ja harvoin sitäkin.

En saa omin käsin enkä miehen käsin enkä yhdynnässä. Olen teeskennellyt 20 vuotta miehelle että saan. Ehkä mussa on vikaa. En eroa tän takia, seksi on ihan ok.
 
Yhteistyössä