Seksi sattuu...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Muusa81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Muusa81

Vieras
Olen aloittanu seurustelemaan ensimmäistä kertaa puolisen vuotta sitten. En ole harrastanut seksiä ennen kuin vasta nykyisen poikaystäväni kanssa. Ongelmana on se että riippumatta siitä olenko kiihoittunut tai en niin seksi sattuu jonkin verran joka kerta. Fyysisesti minussa ei pitäisi olla mitään vikaa. Peniksen saaminen sisälle on useimmiten jokseenkin vaikeaa ja minusta tuntuu ettei penis vain mahdu sisälle. Kun se on sisällä se tuntuu liian suurelta, eli sattuu. Kipu ei kuitenkaan ole niin suurta ettäkö en voisi nauttia seksistä ollenkaan, mutta orgasmia en ole koskaan saanut sillä minusta tuntuu että keskityn usein kivun kestämiseen enemmän kuin itse seksiin. Joskus jopa poikaystäväni sanoo että hänen penikseensä tulee hiertymä jos seksikertoja on paljon (4krt päivässä) Onko kellään vastaavaa tilannetta? Voisiko tämä johtua vain siitä että olen aika kokematon seksissä? Että paikat ei ole vielä auenneet? Olemme kuitenkin harrastaneet seksiä jo viiden kuukauden ajan. Olisi mukavaa jos voisi keskittyä rakasteluun ja ihanaan mieheen ennemmin kuin siihen että koska taas sattuu...

Entäs miten miehenä suhtautuisit siihen että tyttöystävääsi sattuisi aina jonkin verran seksiä harrastaessa? Olen nimittäin miettinyt että kuinka kauan poikaystäväni jaksaa sitä etten edes saa orgasmia. Vika kun ei kuitenkaan ole hänessä. Poikaystäväni penis ei siis ole mikään älyttömän suuri, noin 16cm pitkä ja 4,5 cm paksu. Eikä vika myöskään ole siinä etten olisi tarpeeksi kostea, sillä se ei todellakaan ole ongelma (kosteutta melkein liikaakin). Noh ehkä tämä kuulostaa tyhmältä kyselyltä mutta kun lääkärikään ei oikein osaa ongelmaan sanoa juuta eikä jaata.
 
Hmm...Naisena sanoisin, että teidän tulisi nyt keskustella yhdessä ja mahdollisesti hakea esim. parisuhdeasiantuntijoiden apua. Onko esileikkejä mielestäsi tarpeeksi? Neljä kertaa päivässä harrastettu yhdyntä kyllä pistää naisen paikat koville, vaikka ei sattuisikaan. Jos poikaystäväsi arvostaa sinunkin nautintoa, pitäisi hänen olla henkisesti kypsä ymmärtämään, että kivulias yhdyntä, jopa neljästi päivässä, ei tuota sinulle nautintoa, vaan tuskaa.
 
Minulla itselläni on sama ongelma. Tuntuu ihanalta, mutta sattuu liikaa.

Ollaan puhuttu poikaystävän kanssa asiasta paljon, koska olemme molemmat oleet ensimmäisiä toisillemme. Puhuminen kannattaa, se ei todellakaan voi olla pahasta!

Mutta sattumisen takia ei kannata vähentää seksiä, joskin useampi kerta päivässä saattaa jo olla vähän ilkeää sinulle itsellesi. Itsellä ainakin kestää yhden yhdynnän jälkeen päivä palautumiseen.
Mutta ratkaisuksi tarjoan esileikkejä: ei niinkään sen vuoksi, että epäilisin sinun kiihottumisesi tasoa, vaan sen vuoksi, että se "valmistaa" emätintä ottamaan peniksen vastaan. Mitä vähemmän sisälle ottaminen sattuu, sitä vähemmän sattuu myös itse akti.. Mutta pyydä miestäsi ensin vaikka liikuttamaan sormeaan sisälläsi, sekin auttaa jo paljon. Enkä usko että hän pistää pahakseen koko seksin pidentämistä esileikkien lisäämisellä:)

Mutta orgasmin saaminen on varmasti ongelma, jonka haluat ratkaista.. Itse olen oppinut nauttimaan seksistä enemmän, vaikka välillä tuntuu, että poikaystävällä on kiire tyydyttämään itseään, mutta orgasmia en ole koskaan yhdynnässä saanut. Toisaalta, minulle seksi ei olekkaan pelkästään itsensä tai toisen tyydyttämistä, vaan nauttimista läheisyydestä ja lämpimästä ja siitä, kun toinen kuiskii korvaani ihanuuksia..

(Ja tahtoisin itsekin kovasti tietää jonkun asiantuntijan selvennöksen siihen, mistä kipu johtuu.)

Eli suosittelen teitä kokeilemaan uusia tai vähemmän uusia asioita ja asentoja!
 
Mä vastaan nyt vain tuohon orgasmijuttuun. Olet vasta aloittanut seksielämän joten älä odota orgasmia vielä. Harjoittele eka rauhassa seksiä ja opettele tuntemaan mistä pidät. Orgasmin saaminen voi olla naiselle usean vuoden opettelun ja "työnteon" saavutus, joten älä pilaa vasta alkanutta seksielämää orgasmin jahtaamisella. Tulet pettymään kun huomaat ettei se tule kuin tilauksesta ja seksistä saattaa mennä maku jo ennekuin olet edes oppinut pitämään siitä. Hiljaa hyvä tulee. Onnea jatkoon!
 
Yksi vaihtoehto on myös sopia miehen kanssa kokemusten hakemisesta muualta. Voi jännittää aluksi paljon, mutta ehkä lisää itsevarmuutta ja sitä kautta saisi helpommin. Itsekin jäin vaille orgasmeja parissa ekassa suhteessa hyvin nuorena. Vasta myöhemmin on parantunut melkeinpä joka kerta, mutta voi olla muitakin syitä.
 
Mimosalta fiksu ehdotus.Kun nainen opettelee orgasmin saantia muualla,odottaako mies kotona kiltisti ja miettii,jokohan alkaisi oppi mennä perille.Vai lähtisikö mieskin opettamaan naisille orgasmin saantia?Naisille järjestettävä ehdottomasti orgasminsaantikeskuksia verovaroilla joissa isomunaiset pakolaismiehet auttavat suomalaisia naisia saamaan orgasmin.
 
Auttaisiko se, jos yhdyntä tehtäisiin hyvin varovaisesti. Minun vaimo aina muistaa muistuttaa, mene sitten varovasti. Liian syvälle tökkiminen käsittääkseni myös sattuu. Vai oliko sitten se kohdunkaula se kaikkein arin kohta. Sekin auttaa kun mies malttaa valmistella käsin naisen valmiuden ottaa mies sisälle. Nainenhan suorastaan imaisee miehen sisälleen, kun valmius on kohdallaan. Hätäily ei ole hyväksi seksihommissa, joten nautiskelkaa.
 
Täytyy tunnustaa etten lukenut saamiasi vastauksia kovin tarkkaan ja luultavasti olette kuitenkin kokeilleet tätäkin, mutta kysympä kuitenkin.Olettehan käyttäneet liukuvoiteita? Kun hankaumia voi hyvinkin tulla jos ei ole kosteutta tarpeeksi.Saatat myös jännittää tilannetta ja tiedät sen sattuvan niin jännität luultavasti paikkojasi tietämättäsi lisää.Ehkä näin tai sitten ei.
 
päivässä pistää kyllä paikat lujille.. Onhan hiivat yms. tutkittu? Liukasteita kehiin ja touhua vähemmän. Eivätkä monet naiset saa orgasmia yhdynnässä koskaan, en minäkään. Jos mies on niin tonttu että siitä loukkaantuu, niin huh.
Onhan niitä vulvodyniaa ja vaginismia, jotka aiheuttavat kipua yhdynnässä, mutta lienevät harvinaisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Muusa81:
Olen aloittanu seurustelemaan ensimmäistä kertaa puolisen vuotta sitten. En ole harrastanut seksiä ennen kuin vasta nykyisen poikaystäväni kanssa. Ongelmana on se että riippumatta siitä olenko kiihoittunut tai en niin seksi sattuu jonkin verran joka kerta. Fyysisesti minussa ei pitäisi olla mitään vikaa. Peniksen saaminen sisälle on useimmiten jokseenkin vaikeaa ja minusta tuntuu ettei penis vain mahdu sisälle. Kun se on sisällä se tuntuu liian suurelta, eli sattuu. Kipu ei kuitenkaan ole niin suurta ettäkö en voisi nauttia seksistä ollenkaan, mutta orgasmia en ole koskaan saanut sillä minusta tuntuu että keskityn usein kivun kestämiseen enemmän kuin itse seksiin. Joskus jopa poikaystäväni sanoo että hänen penikseensä tulee hiertymä jos seksikertoja on paljon (4krt päivässä) Onko kellään vastaavaa tilannetta? Voisiko tämä johtua vain siitä että olen aika kokematon seksissä? Että paikat ei ole vielä auenneet? Olemme kuitenkin harrastaneet seksiä jo viiden kuukauden ajan. Olisi mukavaa jos voisi keskittyä rakasteluun ja ihanaan mieheen ennemmin kuin siihen että koska taas sattuu...

Entäs miten miehenä suhtautuisit siihen että tyttöystävääsi sattuisi aina jonkin verran seksiä harrastaessa? Olen nimittäin miettinyt että kuinka kauan poikaystäväni jaksaa sitä etten edes saa orgasmia. Vika kun ei kuitenkaan ole hänessä. Poikaystäväni penis ei siis ole mikään älyttömän suuri, noin 16cm pitkä ja 4,5 cm paksu. Eikä vika myöskään ole siinä etten olisi tarpeeksi kostea, sillä se ei todellakaan ole ongelma (kosteutta melkein liikaakin). Noh ehkä tämä kuulostaa tyhmältä kyselyltä mutta kun lääkärikään ei oikein osaa ongelmaan sanoa juuta eikä jaata.

Jos harrastatte seksiä noinkin usein, kuin 4 kertaa päivässä, ei ole ihme jos sattuu ja paikat hiertyy. Ei ne naisen paikatkaan ole tehty mistään raudasta, ei se kaikkea se römpsäkään kestä. Varsinkin jos olet seksielämän aloittanut muutenkin vasta noin hiljattain.
Jos käytätte kondomia, se voi aiheuttaa hankausta, kipua ja haavaumia. Etenkin jos on allerginen lateksille, eli kannattaa kokeilla lateksitonta vaihtoehtoa.
Oletko harkinnut e-pillereitä? Silloin ei tarvisi kumien kanssa värkätä ja yhdyntäkin voisi onnistua paremmin ilman kondomia.
Lisäksi on vaihtoehtona esim. liukuvoide.
Mutta tarviiko sitä seksiä harrastaa noin usein ja päivittäin? Kannattaisi pitää vähän taukoa noissa kerroissa, niin ehtii paikat palautua, ja ei joka päivä.

Itseltä siitä ekasta kerrasta on jo vuosia, mutta ei tulis mieleenkään rynkyttää noin monta kertaa ja joka päivä. En jaksais eikä paikat kestäis. Pitää tietää omat rajansa.
 
Tottakai käytätte kondomia! Oletteko käyneet testeissä seurustelun alussa ennen seksin aloittamista? Tämä on hyvä pohja suhteelle.

Oletko todella kiihottunut kun aloitatte yhdynnän? Kannattaa käyttää myös liukuvoidetta, mutta se ei korvaa naisen kiihottumista, joten muussa tapauksessa ei yhdyntään pidä suostua, jos et sitä halua!

Emätin voi olla myös kiero ja kallistua johonkin suuntaan, kuten minulla on. Siitä ei ole ollut mitään haittaa, mutta yhdynnässä pitää antaa aikaa emättimen mukautumiselle.

Opettele tuntemaan ensin itse oma kehosi ja tunnustele mistä pidät. Kuulostaa siltä, että menette liikaa miehen ehdoilla, kuten tavallisesti nuorena parina käy. Hänelläkin on naisista paljon oppimista :)

Toivottavasti vinkeistä oli apua ja puhutte sitten myös keskenänne näistä asioista.
 
huh huh 4 kertaa päivässä montako kertaa yöllä? Ootteko kaiken aikaa alasti, kuka käy kaupassa ja hoitaa muut asiat. Kyllä kuulkaa 4 kertaa viikossa riittää ei ole tarkoitus että kun ne hommat aloitetaan niin koko aika vaan ollaan pukilla loppuu siemennestekin, ei ihme ole jos paikat tulee kipeäksi. Ootte varmaan katsoneet liikaa pornoa.
 
Nyt täytyy selventää sen verran että tapaamme yleensä viikonloppuisin, eli emme harrasta seksiä ihan joka päivä. Käytämme liukasteita aina tarvittaessa mutta en ole huomannut mitään eroa. Emme käytä kondomia sillä minulla on E-pillerit. Mitään tauteja ei ole, sillä lääkärissä on käyty ja kaikki testit otettu. Oli ihan hyvä kuulla että muillakin on vastaavia ongelmia. Kiitos muutenkin vastauksista. Ihan hyviä vinkkejä. Paitsi vieraissa hyppiminen... Olen yhden miehen nainen joten se ei tule kysymykseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aikuinen nainen ja äiti:
Tottakai käytätte kondomia! Oletteko käyneet testeissä seurustelun alussa ennen seksin aloittamista? Tämä on hyvä pohja suhteelle.

Oletko todella kiihottunut kun aloitatte yhdynnän? Kannattaa käyttää myös liukuvoidetta, mutta se ei korvaa naisen kiihottumista, joten muussa tapauksessa ei yhdyntään pidä suostua, jos et sitä halua!

Emätin voi olla myös kiero ja kallistua johonkin suuntaan, kuten minulla on. Siitä ei ole ollut mitään haittaa, mutta yhdynnässä pitää antaa aikaa emättimen mukautumiselle.

Opettele tuntemaan ensin itse oma kehosi ja tunnustele mistä pidät. Kuulostaa siltä, että menette liikaa miehen ehdoilla, kuten tavallisesti nuorena parina käy. Hänelläkin on naisista paljon oppimista :)

Toivottavasti vinkeistä oli apua ja puhutte sitten myös keskenänne näistä asioista.

Mitenniin tottakai käytätte kondomia? Itse en ainakaan poikaystäväni kanssa käytä muuta kuin e-pillereitä. Miksi pitäisi kondomin kanssa värkätä kun kummallakaan ei mitään tauteja ole, ja vielä jos on allerginen kondomille kuten minä.
Pillerit on riittävä ehkäisykeino jos on luotettava ja vakituinen kumppani, silloin se seksikään ei välttämättä satu niin paljon, e-pillerit voivat saada limakalvotkin parempaan kuntoon, ja kondomi ei ole hinkaamassa välissä.
 
Ei neljä kertaa ole kyllä liikaa päivässä. Ehkä asia on eri, kun pari vasta aloittelee seksielämäänsä. Itse saan miestä 2-5 kertaa päivässä - viikonloppuisin tuplasti tuon. Joskus tekee vielä sormeilla lisää, kun ei saa muuten tarpeeksi. Välillä voi yksikin kerta tehdä kipeää eikä tunnu missään, jos ei nainen kostu. Ehkä harrastusta pitäisikin säännöstellä oman mielentilan mukaan eikä niinkään katsoa kellosta sopivaa aikaa.
 
Tarkoitatko tuolla, ettet saa orgasmia, että et kykene saamaan orgasmia yhdynnässä? Miten on itsetyydytyksen laita? Yksi tapa rentoutua ennen yhdyntää on nimittäin itsetyydytys ja sillä tavalla orgasmin tuottaminen itselle.

Minä uskoisin, että olet mennyt "lukkoon". Eli jännität tahtomattasi. Voisitko vaikka hankkia dildon ja opetella sen kanssa rentoutumista. Niin, että huomaat, ettei kaikki seksi satu. Tai miten olisi jokin sellainen suriseva klitoriskiihotin, joka saattaa rentouttaa myös vaginaa, kun keskittyy muuhun kuin siihen hankaamiseen.

On aina helppo sanoa, että yritä olla stressaamatta. Ota se, mitä seksissä tulee vastaan. Ei kai se orgasmi ole ainoa syy harrastaa seksiä. Minusta ainakin matka on tärkeämpi kuin päämäärä, nautin suunnattomasti tuntien mittaisista vihjailuista ja esileikeistä. Yritä opetella siihen, että seksi on muutakin kuin yhdyntä. Jos saat orgasmin muuten kuin yhdynnässä, se on yhtä hyvä ja pätevä orgasmi kuitenkin.

Ja voihan kyseessä olla myös tulehdus (hiiva, bakteeri) tai sitten e-pillerit kuivattavat limakalvojasi. Jos tuo kipu jatkuu kauan, kannattaa käydä gynekologilla. Siellä katsotaan, että kaikki on kunnossa. Jos kivun kanssa elää kauan, se voi kroonistua. Jos sinun lantionpohjalihaksiesi todetaan olevan lukossa, voit päästä myös fysioterapiaan, jossa opetellaan sähköhoidon avulla rentoutumaan.
 
Voi olla, että et osaa rentoutua tarpeeksi, vaan huomaamattasi jännität liikaa. Oletko muuten kokeillut, että yhdynnän aikana koskettelisit klitoristasi, jolloin saisit lisänautintoa yhdynnästä? Sillä tavalla kostut enemmän, kun saat lisäkiihoketta.

On myös mahdollista, että sinulla on alapäässäsi joku hiertymä, joka hankautuu auki seksin aikana, joten se on kroonisesti "auki". Suosittelen, että käyt kuitenkin gynekologilla, vaikka se vähän maksaakin, sillä samalla lääkäri voi tarkistaa, ettei sinulla ole lievää hiivatulehdusta. Hiivatulehdus voi aiheuttaa kutinaa, kirvelyä ja kipua. Hiivatulehdus tulee herkästi naisilla siinä vaiheessa, kun he aloittavat aktiivisen seksielämän.

Jos kivulle ei löydy syytä, niin googletapa termi 'vulvodynia'. Jotkut naiset eivät pahimmillaan kykene kipujen vuoksi yhdyntään lainkaan, vaan kykenevät yhdyntään korkeintaan kipulääkkeiden ja lihasreklaksanttien avulla.
 
Kuten jo kerroinkin, niin lääkärit on koluttu, kaikki mahdolliset testit on tehty ja ei ole hiivaa tai mitään muutakaan. Ei ole haavaumia eikä muuta vastaavaa. Vulvodyniasta ei ole kyse, koska kykenen harrastamaan seksiä ja pystyn siitä nauttimaan, vaikka se sattuukin. Vulvodyniassa kipu on niin kovaa ettei seksin harrastaminen onnistu ollenkaan. Eikä ongelmana ole myös kosteus sillä kostun helposti ja runsaasti. Käytämme silti joskus vielä lisäksi liukasteita, mutta en ole huomannut mitään vaikutusta.

Jännittäminen voi tosiaan olla osa ongelmaani, sillä olen aina hieman hermostunut. Myös sen takia että odotan kipua koko ajan... Poikaystäväni suhtautuu asiaan todella ihanasti ja yrittää kovasti rentouttaa minua mutta jotenkin se ei vain onnistu. En myöskään saa orgasmia muuta kuin omien käsieni kautta vaikka yritystä on ollut. Tosin saan seksistä tyydytystä ilman orgasmiakin joten en ole siitä asiasta kovinkaan huolissani. Lähinnä ongelmana on juuri se kipu kun tuntuu ettei penis millään mahdu sisälle.
 
Minun mielestäni sinun pitäisi nyt ennenkaikkea antaa itsellesi aikaa tottua uuteen asiaan, olet melko vasta alkanut harrastamaan seksiä.Eikä sitä opi rentoutumaan väkisin, se tapahtuu sitten kun olet siihen valmis, uskoisin että kivut vähenevät tai loppuvat kokonaan kunhan se tapahtuu.Älkää hermoilko, aikaa ja vielä kerran aikaa.
=) Ja se orgasmikin tulee sieltä aikanaan, sitä ei myös voi pakottamalla tehdä, voi olla että rentoutumisen myötä myös se tulee.Tutustukaa toisiinne ja itseenne aivan rauhassa...nauttikaa toisistanne ja oikein ihanaa joulua teille!
 

Similar threads

L
Viestiä
13
Luettu
6K
Seksi
siuruk
S
Y
Viestiä
1
Luettu
452
X
L
Viestiä
12
Luettu
3K
Seksi
saivartelen vielä
S
S
Viestiä
26
Luettu
3K
Seksi
Näin meillä
N

Yhteistyössä