Kuinka helposti synnytys käynnistetään etuajassa, jos odotettavissa on iso vauva?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pieni jättiläinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pieni jättiläinen

Vieras
Tässä toisessa raskaudessani sf-käyrä on mennyt koko ajan yläkäyrän yläpuolella. Kasvu on kuitenkin ollut tasaista ja viikolla 27 tehdyssä ultrassa todettiin vain sikiön olevan hieman normia suurempi. Ei kuitenkaan poikkeuksellisen suuri, ja koska kasvu on tasaista, asiasta ei ole sen enempää ollut puhetta. Ultran mukaan lapsivettä on normaali määrä.

Menen synnytystapa-arvioon, kun viikkoja on 36+6 ja neuvolassa terkka sanoi sen oleva hyvä ajankohta, koska silloin voivat jo katsoa käynnistyspäivän, jos vauva on kovin suuri. Itseäni kuitenkin mietityttää, pääseekö/joutuuko käynnistykseen millaisin perustein. Toivoisin kovasti normaalia alatiesynnytystä (esikoinen syntyi keskosena sektiolla) ja tietysti mieluusti ihan luonnollisesti alkavaa, mutta asia jäi mietityttämään. Synnytyssairaalana TYKS.
 
Käsittääkseni vasta silloin käynnistävät ennen laskettua aikaa, jos vauvan paino arvioitu yli 4,5 kg. Lähemmäs 5 kiloinen siis saa olla, jos muuten mahtuu tulemaan ja vauvan vointi ok kohdussa.
 
Kyllä me katsoo vähän minkäkokoinen se esikoinen oli ja mahtuko hyvin tulemaan. Jos esim esikoinen oli 4kg ja jo tuon painoisena tarvittiin imukuppivetoa tms niin eivät anna yli sen neljän kilon kasvaa.

Jos taas 4,5kg esikoinen mahtui helposti syntymään niin saattavat kattella rauhassa.
 
Minulla on aina ollut sf-mitta ylikäyrillä ja vauvat ovat olleet kooltaa 3,5kg 3,7kg ja 4kg. Kolmas ja isokokoisin käynnistettiin rv 39+2 ja sekin alkavan raskaumyrkytyksen vuoksi. Oli normaali alatiesynnytys joka käynnistettiin tipalla.
 
Mulla oli sf-mitta jopa yli käyrien tuossa loppuvaiheessa ja kävin kontrolleissa sen takia. Minusta otettu lantiokuvat aiemmin, koska olen lyhyt. Noin viikko ennen synnytystä lapsi arvioitiin ultralla 3699 g, rv 39+5. Syntyi 40+6 ja oli 3738 g. Olisi kuulemma mahtunut suurempikin, ponnistus kesti 6 minsaa ja ei mikään revennyt, ei tikkejä. Pelotti jos yli 4 kg, mutta ihan hyvin mahtui, eikä sf-mitta kielinyt ylisuuresta vauvasta. Lapsivettäkin oli normaali määrä, istukkakin oli vain 640 g.
 
Mulla on sf-mitta ollut jokaisessa raskaudessani huima, reilusti yli ylimmän käyrän ja vauvatkin kyllä sekä pitkiä että painavia. Raskaudet menneet aina myös reilusti yli la:n. Nuorimmaiseni, 4300g ja py 38 cm syntyi yhdellä ponnistuksella :) Vähän isompikin saattaa syntyä vallan helposti.
 
Esikoinen käynnistettiin sovitusti viikolla 38+1, kun painoarvio 4500g. Toisen annettiin kasvaa rauhassa viikolle 42, kun esikoinen oli iso ja syntyi nätisti alakautta.
 
Kiitos vastauksista. Esikoinen tosiaan oli ihan tavallisen kokoinen viikkoihin nähden (syntyi 34+0), mutta silloin käyrä meni ihan keskellä. En synnyttänyt alakautta, joten en tiedä minkä kokoinen sieltä olisi mahtunut. Nyt siis sf mennyt koko ajan yli käyrän, ja siksi vauvan koko mietityttää.
 

Yhteistyössä