Kuinka autatte vähävaraisia ystäviänne?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei mulla ole vähävaraisempia ystäviä, ne on kaikki rikkaampia kuin me :D Mutta kun mennään vaikka siskolle grillaamaan niin viedään ruokaa aina mukana ettei tartte niiden safkoja aina syödä. Tai voin soittaa ja kysyä pitääkö jotain tuoda jos meillä on rahaa =)
 
Jos kyläilen, niin vien aina jotain. Mä olen kuitenkin jo niin vanha ja ystäväni pääasiassa samaa ikäluokkaa, että ei ole enää lapsenvahtiongelmia. Joten kutsun ystäviäni lounaalle kanssani ja maksan sen lounaan. Mulle on myös kertynyt uusia ystäviä tämän palstan ja oikeastaan tuon aiemmin mainitsemani kerhon kautta ja heitä autan niillä tavoin kuin kulloinkin on mahdollista. Esim nyt mun työhuoneessani on kassikaupalla toukokuussa kirppikseltä ostettuja hyväkuntoisia lasten syys- ja talvivaatteita, jotka pitäisi jossain vaiheessa lajitella ja lähettää eteenpäin.
 
Minä olen auttanut viemällä esimerkiksi tuliaisina lapsille vaatteita, antamalla rahaa lainaksi(jota ei tietenkään makseta takaisin) ja lahjaksi rahaa. Jotenkin vaan huomasin, että ystävät alkoi pitää itsestäänselvyytenä, että autan heitä. Suhteet muuttuivat pian yksipuoliseksi. Soitettiin aina, kun tarvittiin jotain, kiitos ei kuulunut sanavarastoon jne...
 
Eipähän näillä tuloilla ja menoilla oikein auttamaan täl hetkel muita pysty.Autan sit muuten,siivoomalla tai lastenhoidon muodossa...pojan pieniä vaatteita ja vauvasälää annan eteenpäin jos joku vaan kavereista muksuilleen huolii ym.
 
Mulla ei ole vähävaraisia ystäviä. Mutta vähänvaraisia vanhempiani (tai nykyisin äitiäni) ja sisaruksiani autan viemällä ruokaa aina mukanani. Ja aika usein tarjoan jotkut sapuskat jossain kun tiedän ettei heillä ole moiseen varaa.

Muoks: Niin ja äidin kanssa olen ollut pari kertaa hakemassa ruokakassia (eli "säälisäkkiä" kuten äitini sanoo). Eli on sitten saanut 2 kassia kun olen antanut omani hänelle.
 
hoidan heidän lapsiaan/eläimiä (jotta pääsevät joskus tuulettumaan eikä tarvitse palkata kallista lastenvahtia), viemme tulisia (usein pussillisen ruokaa tai jotain itsetehtyjä leipomuksia/ruokaa tms), anamme lasten käytettyjä vaatteita/leluja, joskus vien heitä shoppailemaan mun laskuun/annan lahjakortin jonnekin, autan käymään sossussa (moni mun vähävarainen ystävä/kaveri ei kehtaa mennä sinne yksin), annamme meidän kesämökkiä heidän käyttöönsä, annan rahaa, maksan laskuja, tilaan heillä toisinaan palkatun kotisiivoojan jne.. kaikkea pientä ja suurta :) minusta on ihana auttaa ystävä ja tuttavia, sillä mut on kasvatettu auttamaan ihmisiä hädässä..
 
yleisesti ottaen ei ole kovin vähävaraisia ystäviä, joskus jotain hetkittäisiä tilanteita on jollakin ollut ja silloin olen lainannut rahaa jos on kysynyt ja olen pystynyt omistani antamaan sillähetkellä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja HeviäPRKLE:
No en mitenkään ellei erikseen pyydä.Musta olis noloa jos joku tulis tyyliin ruokakassin kans kylään.."teillä kun ei tuota rahaa ole" :/

Tätähän se nykyään on! No itse vein ystävälleni ihan pyytämättä, koska kukaan ei varmasti kehtaa pyytää, mutta niitä lähimmäisiään voi katsoa vähän tarkemmin.. Monilla saattaa olla vaikeuksia elämässä ja jopa se työ, mutta se ei ole ongelmanratkasu kaikkeen.

Ystäväni oli tippa silmissä ja sano ettei kukaan ole koskaan tällasta tehnyt; että ei lie yleistä se lähimmäisten auttaminen
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Mistäs mä tiedän toisten varallisuukista?Kai jokainen aikuinen kustantaa oman elämisensä ihan itse.

Sulla raukalla ei taida sit hyviä ystäviä ollakkaan, tai ihmisiä kenen kans saat jakaa asioitas ym
 
No olen varmaan itse sieltä köyhästä päästä mutta silti viedään jotain viemisinä kun kylään mennään vaikka sitten keksejä. Varsinaisesti nyt ei auttamalla auteta mutta jos meillä on vaikka jotain tarpeettomana ja jollain läheisellä on sille tarvetta niin lainataan/annetaan eteenpäin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alottaja:
Alkuperäinen kirjoittaja HeviäPRKLE:
No en mitenkään ellei erikseen pyydä.Musta olis noloa jos joku tulis tyyliin ruokakassin kans kylään.."teillä kun ei tuota rahaa ole" :/

Tätähän se nykyään on! No itse vein ystävälleni ihan pyytämättä, koska kukaan ei varmasti kehtaa pyytää, mutta niitä lähimmäisiään voi katsoa vähän tarkemmin.. Monilla saattaa olla vaikeuksia elämässä ja jopa se työ, mutta se ei ole ongelmanratkasu kaikkeen.

Ystäväni oli tippa silmissä ja sano ettei kukaan ole koskaan tällasta tehnyt; että ei lie yleistä se lähimmäisten auttaminen

Tää olikin mun mielipide.En tykkäis jos meille tupattais ruokakassien kans.Meidän taloudellinen tilanne ei kenellekään kuulu,ja jos niin tiukilla ollaan ettei ruokaa ole varaa ostaa niin ilmoitan kyllä.
Mutta hieno juttu jos sun ystävä tykkäsi eleestä. :)
 
Mä olen niin itsekäs myös etten lainaa rahaa kuin niille joilta tiedän sen saavani takaisin. Harvemmin meillä on mistä lainata mutta lainaan jos on. Mutta harvoille ja valituille, mulla kun ei ole varaa sitä kylvää ihmisille jotka eivät lainojaan maksa.
 

Yhteistyössä