kuilu välillämme

[nappula73]

yhteistä elämää takana kohta 20 vuotta, kaksi ihanaa lasta, oma koti jne. Kaikki siis hyvin -päälle päin. Miehen kylmyys ja itsekkyys kalvavat parisuhdetta ja nyt olen tullut siihen pisteeseen, että kodinhengettärenä oleminen on tullut tiensä päähän. Olen antanut itsestäni kaiken, mutta en saa osakseni muuta kuin satuttavia sanoja, vähättelyä ja halveksuntaa. Huolehdin lapsista ja kodista töiden lisäksi, jotta mieheni saa täysin omistautua omalle, vaativalle työlleen. Näin siksi, että mieheni on perheemme pääelättäjä, se paremmin tienaava osapuoli.

Ongelmana on aina ollut puhumattomuus. Mieheni ei jaksa kuunnella mitään "lässytystä", valittaminen kotitöistä ja väsymyksestä on kiellettyä. Läheisyyttä ja lämpöä mieheni ei osaa antaa, hän onkin sanonut, ettei ole sen tyyppinen. Minulla on onneksi hyviä ystäviä joiden kanssa voin puhua avoimesti tunteistani ja elämästä yleensä. Lapset ovat nyt muutaman kerran maininneet, että olisitpa äiti valinnut meille jonkun toisen isin. Tämäkin on avannut silmiäni siihen, että jotain täytyy tehdä asioille. Olisin varmasti onnellisempi yksin lasten kanssa kuin tässä teennäisessä, tunteettomassa kulissiavioliitossa. Raha ja menestys ovat mieheni elämä.

 

[Kohtalotoveri]

yhteistä elämää takana kohta 20 vuotta, kaksi ihanaa lasta, oma koti jne. Kaikki siis hyvin -päälle päin. Miehen kylmyys ja itsekkyys kalvavat parisuhdetta ja nyt olen tullut siihen pisteeseen, että kodinhengettärenä oleminen on tullut tiensä päähän. Olen antanut itsestäni kaiken, mutta en saa osakseni muuta kuin satuttavia sanoja, vähättelyä ja halveksuntaa. Huolehdin lapsista ja kodista töiden lisäksi, jotta mieheni saa täysin omistautua omalle, vaativalle työlleen. Näin siksi, että mieheni on perheemme pääelättäjä, se paremmin tienaava osapuoli.

Ongelmana on aina ollut puhumattomuus. Mieheni ei jaksa kuunnella mitään "lässytystä", valittaminen kotitöistä ja väsymyksestä on kiellettyä. Läheisyyttä ja lämpöä mieheni ei osaa antaa, hän onkin sanonut, ettei ole sen tyyppinen. Minulla on onneksi hyviä ystäviä joiden kanssa voin puhua avoimesti tunteistani ja elämästä yleensä. Lapset ovat nyt muutaman kerran maininneet, että olisitpa äiti valinnut meille jonkun toisen isin. Tämäkin on avannut silmiäni siihen, että jotain täytyy tehdä asioille. Olisin varmasti onnellisempi yksin lasten kanssa kuin tässä teennäisessä, tunteettomassa kulissiavioliitossa. Raha ja menestys ovat mieheni elämä.

Ymmärrän sinua oikein hyvin. Oma tilanteeni oli vastaavanlainen ja laskin lopulta vain päiviä, että pääsen suhteesta pois. Meillä oli takana 23 vuoden avioliitto, jota elettiin exmieheni ehdoilla. Minä olin vain servisystem, joka huolehti lapsista, ruoasta, vaatehuollosta, siivouksesta, autoista jne. Ei ollut mitään yhteistä, ei mitään muuta kuin kaksi lasta. Kutsuin avioliitoani yritys x , jossa asiat vain hoidettiin ja ulkoisesti kaikki näytti hyvältä. Lopulta kun lapset aikuistuivat ja nuorempi lähti lukioon niin muutin hänen kanssaan toiselle paikkakunnalle. Tämä on sinun ainut ja ainutlaatuinen elämäsi, miksi siis tuhlaat sitä. Selvitä mahdollisuutesi ja vaihtoehdot ja lähde elämään omaa elämääsi. Takaan, että se on parasta mitä olet tehnyt elämässäsi ja ainut mitä kadut, ettet ole tehnyt sitä päätöstä aikaisemmin.

 

[no]

Ymmärrän sinua oikein hyvin. Oma tilanteeni oli vastaavanlainen ja laskin lopulta vain päiviä, että pääsen suhteesta pois. Meillä oli takana 23 vuoden avioliitto, jota elettiin exmieheni ehdoilla. Minä olin vain servisystem, joka huolehti lapsista, ruoasta, vaatehuollosta, siivouksesta, autoista jne. Ei ollut mitään yhteistä, ei mitään muuta kuin kaksi lasta. Kutsuin avioliitoani yritys x , jossa asiat vain hoidettiin ja ulkoisesti kaikki näytti hyvältä. Lopulta kun lapset aikuistuivat ja nuorempi lähti lukioon niin muutin hänen kanssaan toiselle paikkakunnalle. Tämä on sinun ainut ja ainutlaatuinen elämäsi, miksi siis tuhlaat sitä. Selvitä mahdollisuutesi ja vaihtoehdot ja lähde elämään omaa elämääsi. Takaan, että se on parasta mitä olet tehnyt elämässäsi ja ainut mitä kadut, ettet ole tehnyt sitä päätöstä aikaisemmin.

No miten voit tuollaista mennä takaamaan. On kyllä vastuutonta sanoa, että ap:n elämä muuttuu eron myötä ihanaksi. Voihan se muuttuakin, mutta voi se mennä aivan pieleenkin.

Ei pitkää ihmissuhdetta kannata lopettaa niin, että vuosikaudet hautoo eroa ja valittaa hiljaa kohtaloaan. Puolisolle on selvästi tuotava esille se, että ero on tulossa, jos yhteiselämä ei muutu siedettäväksi. Silloin voidaan yhdessä yrittää vielä ja jopa rakastua toisiinsa uudelleen.

On monta hyvää syytä yrittää korjata vanhaa liittoa, kuin rynnätä suinpäin kohti tuntemattomaa:
1. Asuminen ja sen kustannukset; kahden asunnon ostaminen ja kahden asunnon kulut vievät valtavan summan rahaa pois muusta elämästä. Myös elinkustannukset nousevat. Vähävaraisuus ei ole kivaa, kun sitten ei ole turvaa ja rahaa esim. matkustaa.
2. puolison löytäminen voi olla hyvinkin hankalaa, kun vapaalla jalalla on mitä erilaisempia ihmisiä, jotka ovat usein hyvinkin erikoisilla tavoilla varustettuja. Oma vanha puoliso on kuitenkin tuttu ja turvallinen. Suruaika ja uuden löytyminen voi viedä kymmenekin vuotta helposti elämästä. Jos löytyy sittenkään. Voi tietysti onnistaa ja löytyy nopeastikin, kuka tietää.
3. Suku ja eriityisesti yhteiset ystävät voivat vain kadota, ei tule enää kutsua pariskuntien kyläilyihin ja muutto voi olla myös uudelle paikkakunnallekin, joka sekin vie kauemmaksi tutuista.
4. lapsille hankala tilanne. Nuoret aikuiset selviävät kyllä, mutta murrosikäiset ja sitä nuoremmat lapset menettävät osan elämänsä turvallisuudesta ja se sitten näkyy heidän oireiluinaan.
5. oma jaksaminen, varsinkin nuorten lasten kuljettaminen harrastuksiin ja heidän mopojensa ja harrastusvälineidensä ostaminen voi olla haastavaa. Sitoutuminen kotiin yksinhuoltajaksi ei sekään ole aivan helpointa elämää.
6. elämästä voi hukkua monta vuotta, mutta se voi olla myös mahdollisuus. Elämä voi myös muuttua vapaammaksi ja paremmaksi ja vaikeudet on voitettavissa.

Se millä tavalla ap sinun elämäsi toteutuu eri tilanteissa on meille täysin tuntematon asia, mutta minä kysyisin sinua asiaa mieheltäsi ja onko hän valmis rakastumaan sinuun uudelleen, minä uskon, että on.

 

[ggggeeee]

1. Asuminen ja sen kustannukset; kahden asunnon ostaminen ja kahden asunnon kulut vievät valtavan summan rahaa pois muusta elämästä.

Miksi ap:n olisi ostettava/kustannettava kaksi asuntoa jos hän eroaa miehestään?? Tarkoittanet molempien ex-puolisoiden omia asuntoja eron jälkeen, jolloin kumpikin vastaa vain yhdestä, omastaan.

Eipä tuosta tuollaisen "miehen" kanssa jaetusta samasta katosta ainakaan iloa ole ollut ap:lle siltä kantilta tarkastellen mitä hän tilanteestaan kertoo. Tunteista ja ajatuksista toki on kerrottava toiselle, mutta jossain kai kulkee ymmärryksen raja. Ilmiselvä ääliö ei muuksi muutu, edes puhumalla.
Kyllä minun on vaikea kuvitella "no":n mainitsemaa uudelleen rakastumista tuollaisen jälkeen vaikka kyllähän tietysti ihmeitä tapahtuu, eipä sillä...

 

[Kohtalotoveri]

Ainakin omalla kohdallani exmieheni oli hyvinkin tietoinen meidän parisuhdeongelmista. Pyysin häntä lähtemään kanssani terapiaan mutta hän vastasi, ettei tähän tarvita kolmatta osapuolta koska hän on lukenut alan kirjallisuutta ja tietää kyllä miten tulee toimia. En edes olisi halunnut hänen rakastuvan uudelleen minuun koska tunteeni häntä kohtaan oli lähinnä viha. Kun joudut aviopuolisosi jalkarätiksi, jonka yli hän kävelee mennen tulen, etkä ole mitään, on aika lähteä. Kenenkään ei tarvitse sietää sellaista. Omaisuus on vain kasa tiiliä ja jokin nimellinen summa euroja. Lähdin kotoani mukanani reppu, kännykkä, rahapussi ja joitakin henkilökohtaisia tavaroitani ja hyvin olen pärjännyt. Myöhemmin kun menin exkotiini hakemaan omia tavaroitani sanoi exmieheni minulle, että oletko tullut ryöstöretkelle. Hän sai puolet omakotitalosta, kaiken kiinteän ja irtaimen omaisuuden, kaksi autoa, purjeveneen, 49 erin, pikasliipparin, nelipaikkaisen lentokoneen..... Minä löysin itseni ja itseisarvoni ja se on enemmän kuin kaikki edellä mainitsemani. Raha ei ole este vaan se on vain hidaste.

 

[sano ja toimi]

Minusta avaajan kannattaa sanoa miehelleen että hän ei enää jatka nykyistä elämää. Sen kummemmin uhkailematta.

Mies saattaa muuttaa käytöstään, mutta tuskin. Jos muuttaa ja avaajan onkin hyvä olla, niin sitten ongelma tavallaan häviää eikä tarvita muutosta.

Koska todennäköistä on ettei mies muutu, niin kannattaa tehdä järjestelyt eroa varten. Naisen kannattaa varmaan muuttaa uuteen, saa ukko sitten jumittaa nykyisessä tai muuttaa miten mielii.

Paljon ei tosiaan mammonaa tarvita uuteen alkuun. Lapsilla toki oltava mitä koulu vaatii.

 

[minä ja me]

Ilmoita lähteväsi ja katso mitä tapahtuu. Ole tosissasi asian kanssa.
Oma tilanteeni on ollut samanlainen kuin monen kirjoittajan. Kun sitten mitta täyttyi ja olin niin kypsäja ilmoitin lähteväni, niin kaikki ennen lähtöäni muuttui. Sain rakkaudentunnustuksia, mitä vaan olisi tehty etten olisi lähtenyt. Ruusukimppuja tuotiin harva se päivä jne..Mieheni olisi tehnyt mitä vaan jäädäkseni. Mutta ei, myöhäistä..Lähdin.
Usein olen miettinyt, entäpä jos olisin jäänyt ja ollut niskan päällä sen verran, että olisin tehnyt pelimerkit selväksi..Olisin pelastanut perheemme, yhteiset kokemukset, yhteiset joulut, yhteiset riemut lapsenlapsista..
Niinpä..Elämä ei ole tuonut yhtään sen enempää eteeni kuin silloinkaan. Rehellisiä miehiä saa etsiä kuin neulaa heinäkasasta,. Turvattomuus siitä jos satun sairastumaan jne..Mieti ja anna vielä tilaisuus kunhan otat sen haltuusi..

 

[no]

Ilmoita lähteväsi ja katso mitä tapahtuu. Ole tosissasi asian kanssa.
Oma tilanteeni on ollut samanlainen kuin monen kirjoittajan. Kun sitten mitta täyttyi ja olin niin kypsäja ilmoitin lähteväni, niin kaikki ennen lähtöäni muuttui. Sain rakkaudentunnustuksia, mitä vaan olisi tehty etten olisi lähtenyt. Ruusukimppuja tuotiin harva se päivä jne..Mieheni olisi tehnyt mitä vaan jäädäkseni. Mutta ei, myöhäistä..Lähdin.
Usein olen miettinyt, entäpä jos olisin jäänyt ja ollut niskan päällä sen verran, että olisin tehnyt pelimerkit selväksi..Olisin pelastanut perheemme, yhteiset kokemukset, yhteiset joulut, yhteiset riemut lapsenlapsista..
Niinpä..Elämä ei ole tuonut yhtään sen enempää eteeni kuin silloinkaan. Rehellisiä miehiä saa etsiä kuin neulaa heinäkasasta,. Turvattomuus siitä jos satun sairastumaan jne..Mieti ja anna vielä tilaisuus kunhan otat sen haltuusi..

Niinpä, ei näitä voi sanoa miten nämä menevät, mutta uskoisin yli puolet miehistä haluaa muutoksen omaankin elämäänsä ja pelastaa perheensä. Mutta on sekin totta, että mies ei muutu hetkessä. Tietoinen oman käytöksensä muuttaminen vaikuttaa tapoihin ja kyllä mies voi vähitellen muuttua. Miehellä muutos tapahtuu niin, että hän muistaa, että nyt pitää halata. Hän joutuu kuin opettelemaan kävelemään uudelleen. Hän joutuu opettelemaan ajattelemaan myös toisen kautta; eli jos ostan mäyräkoiran taas, niin en voikaan ajaa ja emme voi lähteä viemään kynttilää tädin haudalle, vaikka vaimo sitä haluaisi yhdessä tehtävän. Ja miksi minä en voisikin tampata matot, vaikka se homma v...ttaa, imuroinko; ei kiinnosta, mutta jos vähän autan. Tekisinkö ruokaa, en viitsi, en osaa. Hei, vien roskapussin ja pesen auton, sen teenkin.

Siis miehellä voi olla huomioiminen ja kotitöiden tekeminen todella vaikeaa, mutta niitä voi opetella, jos saa aikaa...ja todennäköisesti nuori pikkuvaimo on innolla tehnyt kaiken ...silloin alussa.

 

[ggggeeee]

"Läheisyyttä ja lämpöä mieheni ei osaa antaa, hän onkin sanonut, ettei ole sen tyyppinen."

Tämä voi olla se kompastuskivi miehen muuttumisessa. Luonne, temperamentti, on jokaisella mikä on. Vanha fraasi mutta niin tos: alussa rakastuneena toisessa ei huomaa kuin sen minkä hyväksi kokee, tai jos huomaa niin ajattelee sen muuttuvan "rakkauden voimalla".
Tietysti alussa yritetään miellyttää enemmän, kenties niin on tämäkin mies tehnyt. Ja kun nainen alun huumassa huomaa miehen tykkäävän puuhastelevasta pikkurouvasta, nainen saattaa hyvinkin tukea tätä asetelmaa käytöksellään, mitä no:kin tuossa sanoo.

No:n kuvaus miehen mahdollisesta muutosprosessista on kieltämättä aika osuvasti kuvattu sikäli että juuri noin miehenikin on sen kertonut etenevän: joutuu ikäänkuin opettelemaan kävelemään, etenemään muistamisen ja ajattelun kautta. Puhumaan vaatiminen opetteluvaiheessa jopa pahasta. Meillä on ollut kyse sellaisista pienistä arkea hiertävistä jutuista. (Niistä tietysti olisi voinut kasvaa härkäsiä).

Miten vastaava muutosprosessi sitten naisella menee? Lähinnä kai se miestä rasittava puhuminen ja tunteen selvittäminen ennen kaikkea itselleen melkolailla perinjuurin ennen kuin käytöksen muutos astuu aidosti käytäntöön. Sekin voi olla miehelle pitkällistä odotettavaa samoin kuin miehen kieltämättä hieman tekniseltä vaikuttava prosessi naiselle (ei miehen tapa silti huonompi ole

Entä näiden feminiinisten ja maskuliinisten muutoskeinojen kompastuskivet? Nainen - silloin kun hänen on muutettava tapojaan suhteen pelastamiseksi - voi juuttua vatvomaan loputtomasti ja piikittelemään muutospaineen alla. Miehen muutos voi astua teknisesti voimaan, mutta jäädä kylmäksi suoritteeksi joka suoritetaan, mutta jäätävästi tai pienin vihjein osoitetaan epämiellyttäväksi pakoksi. (Näin kapeasti karrikoiden nuo molemmat)

Ap:n tapauksessa satuttavat sanat, vähättely ja halveksunta miehen taholta pistävät epäilemään onko tästä miehestä muuttujaksi.

 

[Amanda]

yhteistä elämää takana kohta 20 vuotta, kaksi ihanaa lasta, oma koti jne. Kaikki siis hyvin -päälle päin. Miehen kylmyys ja itsekkyys kalvavat parisuhdetta ja nyt olen tullut siihen pisteeseen, että kodinhengettärenä oleminen on tullut tiensä päähän. Olen antanut itsestäni kaiken, mutta en saa osakseni muuta kuin satuttavia sanoja, vähättelyä ja halveksuntaa. Huolehdin lapsista ja kodista töiden lisäksi, jotta mieheni saa täysin omistautua omalle, vaativalle työlleen. Näin siksi, että mieheni on perheemme pääelättäjä, se paremmin tienaava osapuoli.

Ongelmana on aina ollut puhumattomuus. Mieheni ei jaksa kuunnella mitään "lässytystä", valittaminen kotitöistä ja väsymyksestä on kiellettyä. Läheisyyttä ja lämpöä mieheni ei osaa antaa, hän onkin sanonut, ettei ole sen tyyppinen. Minulla on onneksi hyviä ystäviä joiden kanssa voin puhua avoimesti tunteistani ja elämästä yleensä. Lapset ovat nyt muutaman kerran maininneet, että olisitpa äiti valinnut meille jonkun toisen isin. Tämäkin on avannut silmiäni siihen, että jotain täytyy tehdä asioille. Olisin varmasti onnellisempi yksin lasten kanssa kuin tässä teennäisessä, tunteettomassa kulissiavioliitossa. Raha ja menestys ovat mieheni elämä.

että näyttäisit tämän tekstin miehellesi? Jos hän ei halua/jaksa kuunnella lässytyksiä niin ehkä lukeminen on helpomaa. Kopio tekstisi ja lähetä sähköpostilla tai ihan vaikka kirjeenä.

Minä erosin 20 avoliittovuoden jälkeen koska mies ei osannut arvostaa mitään mitä tein. Olin vain huono ja en kelvannut mihinkään. Lapsia 2 kpl ja heidän takia päädyin lopuksi eroon. Ei se ole lapsille oikein että joutuu elämään vihamielisessä ilmapiirissä.
Vuosia myöhemmin olen jutellut ex miehen kanssa ja hän sanoi että olisi pitänyt kuunnella ja yrittää pelastaa liitto mutta kuin ei vain kyennyt itse muuttumaan. Sanoi vielä että tietää kuinka pahasti on loukannut ja että minun olisi pitänyt ymmärtää lähteä paljon aikaisemmin.

Jos sinä oikeasti haluat muutosta niin sinun pitää toimia. Ei eroaminen ole aina oikea vahtoehto mutta jos toinen ei ole valmis yrittämään niin sitten ei oikein ole muuta. Toivotan sinulle rohkeutta ottaa "härkää" sarvista.

 

[Sipuli]

Miehellä muutos tapahtuu niin, että hän muistaa, että nyt pitää halata. Hän joutuu kuin opettelemaan kävelemään uudelleen. Hän joutuu opettelemaan ajattelemaan myös toisen kautta; eli jos ostan mäyräkoiran taas, niin en voikaan ajaa ja emme voi lähteä viemään kynttilää tädin haudalle, vaikka vaimo sitä haluaisi yhdessä tehtävän.

Olin muutaman vuoden tällaisen "mäyräkoiraharrastajan" kanssa. Illat meni siinä, kun mies avasi aina vaan uuden tölkin. Hän ei ollut mielestään humalassa, kun eihän oluesta voi juopua! Joskus iltaisin mietin, että mitä oikein teen täällä pöhnäisen miehen seurassa! Mies ollut lainkaan läsnä, vaikka samassa asunnossa elettiinkin, vaan vapaa-ajalla "olut- ja viiniharrastus", telkkari, netti ja tietokonepelit kiinnostivat, ei minun seurani. Lapsia meillä ei ollut, onneksi.

Minusta läsnäolon puute, kylmyys, itsekkyys ja toisen huomioimattomuus ovat hyviä syitä pelastaa oma elämä ja lopettaa suhde. Valitettavasti muutama opeteltu halaus enää lämmittänyt, kun olin katsellut vieraaksi muuttunutta ihmistä liian kauan

Minunkin neuvoni on ap:lle, että kerro haluavasi muutosta suhteeseenne. Tosin jos muutos ei lähde ihmisestä itsestään, vaan tulee pakon edessä, ei siinä enää paljon ole tehtävissä. Toivottavasti elämäsi asiat ovat jo puolen vuoden kuluttua toisin!

 

[KaijaLiisa]

Jos kaiken yrittämisen, pariterapioiden ja lupausten jälkeen tilanne ei muutu mihinkään, on todellakin tehtävä ratkaisu. Meillä on jokaisella vain yksi elämä, miksi se pitäisi kärsien elää? Saako siitä sen kirkkaimman kruunun? Marttyyrinä elämisestä?

Samanlaisesta liitosta (20 v aviossa) lähteneenä voin vain todeta kuten tyttäreni: äiti, nyt sinä olet vasta alkanut elää. Ja se piti täysin paikkansa. Ja epäilijöille yllätyksenä voin kertoa että aloin pärjätä taloudellisesti(kin) paremmin, minulle jäi jopa rahaa säätöön! Mutta se on pientä verratuna henkiseen vapautumiseen ja iloon jonka onneksi sain vielä kokea. Sitäpaitsi kaksi vuotta eron jälkeen tapasin miehen jonka kanssa olen nyt pitänyt yhtä 6 vuotta.

Ainoa asia mitä kadun on se etten lähtenyt liitosta aikaisemmin. Sen pitkittämisen takia myös lapset ehtivät kärsiä ja saada henkisiä vaurioita jotka ovat vasta myöhemmin tulleet esiin masentumisena. Ja minä kun kuvittelin tekeväni oikein "pitäessäni perheen kasassa". Sitä on vaikea antaa itselleni anteeksi.

 

[ggggeeee]

Valitettavasti muutama opeteltu halaus enää lämmittänyt, kun olin katsellut vieraaksi muuttunutta ihmistä liian kauan QUOTE]

Tämä on juuri se tärkeä pointti: pelkkä teknisesti opeteltu muutos ei lopulta pelasta yhtään mitään ellei muutos tule aidosti oivalluksen kautta ja ytimestä saakka. (Siivoamisessa voi menetellä mutta kuka haluaa puolisoltaan opeteltua hellyyttä?)

 

[nappula73]

Ymmärrän sinua oikein hyvin. Oma tilanteeni oli vastaavanlainen ja laskin lopulta vain päiviä, että pääsen suhteesta pois. Meillä oli takana 23 vuoden avioliitto, jota elettiin exmieheni ehdoilla. Minä olin vain servisystem, joka huolehti lapsista, ruoasta, vaatehuollosta, siivouksesta, autoista jne. Ei ollut mitään yhteistä, ei mitään muuta kuin kaksi lasta. Kutsuin avioliitoani yritys x , jossa asiat vain hoidettiin ja ulkoisesti kaikki näytti hyvältä. Lopulta kun lapset aikuistuivat ja nuorempi lähti lukioon niin muutin hänen kanssaan toiselle paikkakunnalle. Tämä on sinun ainut ja ainutlaatuinen elämäsi, miksi siis tuhlaat sitä. Selvitä mahdollisuutesi ja vaihtoehdot ja lähde elämään omaa elämääsi. Takaan, että se on parasta mitä olet tehnyt elämässäsi ja ainut mitä kadut, ettet ole tehnyt sitä päätöstä aikaisemmin.

Kiitos kohtalotoveri, luulenpa että oikeasti ymmärrät. Kertomasi perusteella avioliitossanne on ollut paljon yhtäläisyyksiä omaani verrattuna. Me kävimme noin vuosi sitten perheneuvolassa asioista keskustelemassa, mutta hedelmää se ei tuottanut. Mieheni mielestä vain minulla on ongelmia. Psykologi, joka otti meitä vastaan, oli mieheni mielestä täysin ammattitaidoton heti ensimmäisen käynnin perusteella. Kolmannen käynnin jälkeen mieheni kieltäytyi tulemasta enää vastaanotolle. Itse kävin vielä kerran kyseisen psykologin luona ja hän antoi suoraa palautetta avioliitostamme näkemänsä ja kuulemansa perusteella ja ehdotti, että voisin jopa harkita avioeroa. Minä olen aina pitänyt avioeroa viimeisenä vaihtoehtona. Nyt rupean kuitenkin vakuuttumaan siitä, että avioero saattaa olla huomattavasti parempi vaihtoehto lapsillekin. Tällaisessa kodissa lapset saavat täysin vääristyneen kuvan miehen ja naisen välisestä suhteesta. Lapset kyllä erottavat hyvän ja pahan mikä mm. ilmenee heidän kommentoidessaan tuttavaperheidemme isiä. He ihailevat toisten isien lempeyttä ja hyväntuulisuutta, aitoa läsnä olemisen taitoa ja empatiaa lapsiaan kohtaan. Kaikkea, mikä heiltä itseltään puuttuu. Heillä on ankara, kiireinen, kylmäkiskoinen isi, joka ei ota syliin, eikä lohduta vaikka lapsi olisi satuttanut itsensä. Meidän isi sättii, miksi piti juosta ja koheltaa. Lapset purevat hammasta, eivätkä kerro kolhuistansa isille, vaan tulevat vain minulle itkunsa itkemään.

Luettelosi, kohtalotoveri, tuosta kattavasta irtaimistosta, joka eron yhteydessä jäi miehellesi, muistuttaa minua kovasti myös meidänkin laitevalikoimasta. On käsittämätöntä, että mieheni hankkii kaiken mahdollisen rekvisiitan. Aivan kuin ostamalla kaiken saisi onnellisen perheen. Totuus on se, että meiltä ei puutu muuta kuin rakastava aviomies ja rakastava isi. Pikaliippari trailerin päällä ei lämmitä kenenkään sydäntä.

En tiedä kuinka seuraava askel tästä pitäisi ottaa. En uskalla ottaa avioeroa edes puheeksi, sillä pelkään mieheni reaktiota. Hän kun ei ole tottunut epäonnistumaan missään koskaan. Entä kuinka käy sukulais-suhteiden ja perhetuttujen kanssa?

 

[Sipuli]

Tällaisessa kodissa lapset saavat täysin vääristyneen kuvan miehen ja naisen välisestä suhteesta. Lapset kyllä erottavat hyvän ja pahan mikä mm. ilmenee heidän kommentoidessaan tuttavaperheidemme isiä. He ihailevat toisten isien lempeyttä ja hyväntuulisuutta, aitoa läsnä olemisen taitoa ja empatiaa lapsiaan kohtaan. Kaikkea, mikä heiltä itseltään puuttuu. Heillä on ankara, kiireinen, kylmäkiskoinen isi, joka ei ota syliin, eikä lohduta vaikka lapsi olisi satuttanut itsensä. Meidän isi sättii, miksi piti juosta ja koheltaa. Lapset purevat hammasta, eivätkä kerro kolhuistansa isille, vaan tulevat vain minulle itkunsa itkemään.

Hieman asiasta sivussa. Millainen oma isäsi oli? Minun isäni oli juuri kuvaamasi kaltainen. Senköhän takia haksahdin myös mieheen, joka ei koskaan ollut läsnä. Oma suhteenihan ei ollut pitkä, vain muutaman vuoden. Tosin oma isäni ei juonut, mutta vielä nytkin nelikymppisenä muistan hänen sättimisensä, torjumisensa ja ilkeilynsä sekä äidilleni että meille lapsille. Lapsena olin kateellinen niille lapsille, joilla oli "normaalit" ja lapsistaan kiinnostuneet isät.

Jo lapsiesi vuoksi kannattaa tehdä päätöksiä!

 

[Sipuli]

Tämä on juuri se tärkeä pointti: pelkkä teknisesti opeteltu muutos ei lopulta pelasta yhtään mitään ellei muutos tule aidosti oivalluksen kautta ja ytimestä saakka. (Siivoamisessa voi menetellä mutta kuka haluaa puolisoltaan opeteltua hellyyttä?)

Todellakin näin!

 

[ei kovin helppoa]

Minä ihmettelen, mikä kumma on saanut teidät viettämään vuosikymmenet tämmöisten ihmishirviöiden kanssa? Olen vasta kolmekymppinen ja samaan suuntaan menossa olevia suhteita on jo näköpiirissä ystävien keskuudessa. Mikä ihme siinä on, että pitää olla yhdessä ihmisen kanssa, josta ei edes tykkää ja jolta ei saa mitä haluaa, ja vielä vääntää lapsetkin, jotta voi sitten sillä verukkeella sinnitellä ja katkeroitua vielä seuraavat vuosikymmenet?

Minusta on vähän kohtuutonta kyllä sen miehen näkökulmasta että nainen sanoo parinkymmenen vuoden jälkeen ettei koskaan ole saanut sitä mitä haluaa ja nyt sitten täytyisi muuttua ihan täysin. Varsinkin jos toinen on pelannut perheen yhteiseen pussiin tuomalla aineellista hyvää, joka on otettu kiitollisuudella vastaan. Aika röyhkeää sekin tavallaan on, jos sovittelee marttyyrinkruunua itselleen vuosia ja vuosia jonkun tekosyyn verukkeella ja sitten vaan yhtenä päivänä luhistaa koko korttitalon. Ensin antaa toisen toimia yhdellä tavalla pitkään ja sitten se onkin väärin.

Tämä ei mitenkään niin etteikö erota saisi ja pitäisi, jos elää kuvattujen kaltaisissa perhehelveteissä. Kunhan vain huomautan, että ei se sitten vastapuolellekaan enää tuossa vaiheessa ole helppoa kuulla että en mä tätä halunnutkaan, pidä veneet ja talot. Jos se on ollut toisen keino osoittaa kiintymystään ja sitoutumistaan perheeseen.

 

[minä ja me]

[
En tiedä kuinka seuraava askel tästä pitäisi ottaa. En uskalla ottaa avioeroa edes puheeksi, sillä pelkään mieheni reaktiota. Hän kun ei ole tottunut epäonnistumaan missään koskaan. Entä kuinka käy sukulais-suhteiden ja perhetuttujen kanssa?[/QUOTE]

Tässä juuri se juttu on. Rohkeasti vaan. Minulla oli samat ajatukset kun sinulla, mieheni oli maailmanmies kaikkitietävä jne..Vaimo oli itsestään selvyys.
Hän murtui kuitenkin täysin kun ilmoitin lähteväni. Silti tuli kaikennäköistä itsemurahaan viittaaviakin viestejä.
Silloin vaan pitää kovettaa mielensä kun päätöksen on tehnyt.Et voi kantaa vastuuta miehestäsi varsinkaan jos hän ei ole sen arvoinen.
Minä muutin varmuuden vuoksi silloin kun hän oli matkoilla.Asunto oli tietysti hoidettu valmiiksi.
Tsemppiä!

 

[no]

Kannattaa nyt vielä muistaa se, että nykyään lapset jää isälle monessa tapauksessa, jo pelkästään lasten omasta toiveesta tai sitten muualle muuttavalla äidillä ei ole resursseja hoitaa lapsia.

Ja eroa ei pidä perustella edes itselleen, että lapsilla olisi parempi. Lapsille ero on aina turvallisuuden menetys, mikäli isä ei ole alkoholisti tai väkivaltainen. Kaikissa muissa tapauksissa lapset kärsivät erosta. Lasten elämän turvallisuuden kannalta ei ole olennaisinta halaavatko vanhemmat toisiaan, vaan tärkeintä on se, että arki toteutuu ennustettavasti ja kodissa on asiat kohdallaan; lapsilla ei tarvitse olla edes aina kivaa.

 

[Tuntuisi että]

Kannattaa nyt vielä muistaa se, että nykyään lapset jää isälle monessa tapauksessa, jo pelkästään lasten omasta toiveesta tai sitten muualle muuttavalla äidillä ei ole resursseja hoitaa lapsia.

Ja eroa ei pidä perustella edes itselleen, että lapsilla olisi parempi. Lapsille ero on aina turvallisuuden menetys, mikäli isä ei ole alkoholisti tai väkivaltainen. Kaikissa muissa tapauksissa lapset kärsivät erosta. Lasten elämän turvallisuuden kannalta ei ole olennaisinta halaavatko vanhemmat toisiaan, vaan tärkeintä on se, että arki toteutuu ennustettavasti ja kodissa on asiat kohdallaan; lapsilla ei tarvitse olla edes aina kivaa.

Ehkei tärkein asia, tai sittenkin, mutta kärkipäässä kuitenkin. Tunnekylmyys voi olla se kaikkein suurin väkivalta, ja luultavasti onkin!

 

[Näin se vaan menee]

No miten voit tuollaista mennä takaamaan. On kyllä vastuutonta sanoa, että ap:n elämä muuttuu eron myötä ihanaksi. Voihan se muuttuakin, mutta voi se mennä aivan pieleenkin.

Ei pitkää ihmissuhdetta kannata lopettaa niin, että vuosikaudet hautoo eroa ja valittaa hiljaa kohtaloaan. Puolisolle on selvästi tuotava esille se, että ero on tulossa, jos yhteiselämä ei muutu siedettäväksi. Silloin voidaan yhdessä yrittää vielä ja jopa rakastua toisiinsa uudelleen.

On monta hyvää syytä yrittää korjata vanhaa liittoa, kuin rynnätä suinpäin kohti tuntemattomaa:
1. Asuminen ja sen kustannukset; kahden asunnon ostaminen ja kahden asunnon kulut vievät valtavan summan rahaa pois muusta elämästä. Myös elinkustannukset nousevat. Vähävaraisuus ei ole kivaa, kun sitten ei ole turvaa ja rahaa esim. matkustaa.
2. puolison löytäminen voi olla hyvinkin hankalaa, kun vapaalla jalalla on mitä erilaisempia ihmisiä, jotka ovat usein hyvinkin erikoisilla tavoilla varustettuja. Oma vanha puoliso on kuitenkin tuttu ja turvallinen. Suruaika ja uuden löytyminen voi viedä kymmenekin vuotta helposti elämästä. Jos löytyy sittenkään. Voi tietysti onnistaa ja löytyy nopeastikin, kuka tietää.
3. Suku ja eriityisesti yhteiset ystävät voivat vain kadota, ei tule enää kutsua pariskuntien kyläilyihin ja muutto voi olla myös uudelle paikkakunnallekin, joka sekin vie kauemmaksi tutuista.
4. lapsille hankala tilanne. Nuoret aikuiset selviävät kyllä, mutta murrosikäiset ja sitä nuoremmat lapset menettävät osan elämänsä turvallisuudesta ja se sitten näkyy heidän oireiluinaan.
5. oma jaksaminen, varsinkin nuorten lasten kuljettaminen harrastuksiin ja heidän mopojensa ja harrastusvälineidensä ostaminen voi olla haastavaa. Sitoutuminen kotiin yksinhuoltajaksi ei sekään ole aivan helpointa elämää.
6. elämästä voi hukkua monta vuotta, mutta se voi olla myös mahdollisuus. Elämä voi myös muuttua vapaammaksi ja paremmaksi ja vaikeudet on voitettavissa.

Se millä tavalla ap sinun elämäsi toteutuu eri tilanteissa on meille täysin tuntematon asia, mutta minä kysyisin sinua asiaa mieheltäsi ja onko hän valmis rakastumaan sinuun uudelleen, minä uskon, että on.

Sinulle toteutui nuo kaikki. Posiitiivisesti elämään suhtautuvalle ei tapahdu mitään, mistä ei vuodessa pääse yli.

 

[Kiinnostaa]

Ymmärrän sinua oikein hyvin. Oma tilanteeni oli vastaavanlainen ja laskin lopulta vain päiviä, että pääsen suhteesta pois. Meillä oli takana 23 vuoden avioliitto, jota elettiin exmieheni ehdoilla. Minä olin vain servisystem, joka huolehti lapsista, ruoasta, vaatehuollosta, siivouksesta, autoista jne. Ei ollut mitään yhteistä, ei mitään muuta kuin kaksi lasta. Kutsuin avioliitoani yritys x , jossa asiat vain hoidettiin ja ulkoisesti kaikki näytti hyvältä. Lopulta kun lapset aikuistuivat ja nuorempi lähti lukioon niin muutin hänen kanssaan toiselle paikkakunnalle. Tämä on sinun ainut ja ainutlaatuinen elämäsi, miksi siis tuhlaat sitä. Selvitä mahdollisuutesi ja vaihtoehdot ja lähde elämään omaa elämääsi. Takaan, että se on parasta mitä olet tehnyt elämässäsi ja ainut mitä kadut, ettet ole tehnyt sitä päätöstä aikaisemmin.

Kiinnostaisi tietää miten miehesi reagoi kun lähdit?

 

[Sovussa]

Jos vielä miettii, että pärjäänkö eron jälkeen, ei ole ihan vielä tullut kuppi täyteen.

Muistan kun tein eropäätöksen niin en edes ajatellut miten sukulaisten tai omaisuuden kanssa käy. Ajattelin, että tästä on päästävä nyt pois keinolla millä hyvänsä.

Hyvin olen yksinkin pärjännyt ja lapsista tuli kunnon ihmisiä. Taloudellisesti oli toki tiukempaa kun yksin huolehti kaikesta.

Se että saisi yhdessä hoitaa lapsenlapsia tai käydä sukujuhlissa ei paljon vaakakupissa paina jos oma perhe-elämä ei toimi.

Eron jälkeen tulee uusia ihmissuhteita.

Kannattaa kuitenkin erota päällepäin sovussa. Omassa mielessä voi sitten haistattaa paskat koko touhulle. Lasten kannalta on helpompi toimia kun eroaa sivistyneesti vaikka ap:n lapset eivät taida eron jälkeen paljon isisllä vierailla.

Sovussa eroamiselle on kauaskantoiset merkitykset. On vuosien saatossa osoittautunut yhdeksi elämäni viisaimmaksi ratkaisuksi. Tietenkin on vaikea hillitä itseään jos toinen ei halua erota sopuisasti, mutta voi silti yrittää pitää itse suunsa kiinni.

Lapsia koskevissa juhilissa on niin paljon helpompi olla kun ei ole haukkunut ja huutanut toiselle. Itse purin tuntojani eron jälkeen ystäville, enkä exälleni.

Niin se minunkin exäni puhui vuosia vielä eron jälkeen, että minua rakastaa vieläkin. Minä olen sitä mieltä, että ei helmiä sioille

 

[ggggeeee]

Kannattaa nyt vielä muistaa se, että nykyään lapset jää isälle monessa tapauksessa, jo pelkästään lasten omasta toiveesta tai sitten muualle muuttavalla äidillä ei ole resursseja hoitaa lapsia.

Ja eroa ei pidä perustella edes itselleen, että lapsilla olisi parempi. Lapsille ero on aina turvallisuuden menetys, mikäli isä ei ole alkoholisti tai väkivaltainen. Kaikissa muissa tapauksissa lapset kärsivät erosta. Lasten elämän turvallisuuden kannalta ei ole olennaisinta halaavatko vanhemmat toisiaan, vaan tärkeintä on se, että arki toteutuu ennustettavasti ja kodissa on asiat kohdallaan; lapsilla ei tarvitse olla edes aina kivaa.

Äidiksi siis riittää pelkkä itsetuntonsa menettänyt varjo nurkassa, kunhan petaa, putsaa ja ruokkii. Ja ymmärtää isän läsnä ollessa pitää suunsa kiinni ettei tämän tarvitsisi heittäytyä taas ilkeäksi vaimon joutavien ajatusten ajamana. Ja kodiksi riittää As. Oy Lastenkasvattamo.

Totta, kivaa ei tarvitse aina olla mutta tunteiden ilmaisun oppiminen ja se että lapset näkevät ja aistivat hellyyttä vanhempiensa välillä on melkoisen A ja O eheäksi ihmiseksi kasvamisessa.

Ap:n tekstissä on kohta: "olisitpa äiti valinnut meille jonkun toisen isin." Kertoo aika paljon.

 

[no]

On kyllä outoa väittää, että lapsi pystyisi käsittelemään avioeron ilman huolta. Ja taitaa vähemistössä olla nekin erot, missä erotaan sulassa sovussa. Minun mielestäni sinkut ja yli 16v lasten vanhemmat voivat erota vaikka joka päivä, mutta lasten perheen rikkominen ei ole perusteltua ihan kevyillä syillä.

Se on klisee, että lasten kehittyminen tasapainoisiksi tuhoutuisi, jos lapsi ei näe vanhempiensa halaavan toisiaan. Tässä tilanteessa se eroakin suunnitteleva vanhempi voisi sitten ottaa vastuuta lasten tunteellisesta kasvatuksesta halata ja rakastaa heitä täysillä, vaikka suhde lasten isään olisikin etäinen. On suorastaan tyhmää väittää, että rikkomalla kulissin, voisi jossakin uudessa kodissa, mihin lapset on repäisty, alkaa esittämään rakastavaa vanhempaa ja jopa jonkun toisen miehen kanssa. Jos perheessä ei ole väkivaltaa, eikä alkoholismia, niin lasten takia eroamiset ovat erittäin huonosti perusteltuja ja toivon, että kukaan eroava ei laittaisi vastuuta erostaan viattomien lasten harteille, koska juuri sitä on lasten vuoksi eroaminen em.tapauksessa