Kropsun ohje

  • Viestiketjun aloittaja hjelp
  • Ensimmäinen viesti
ankis
Laskiaisropsu Hernerokka
Pari litraa maitoa, ohranjauhoja niin paljon että saadaan vetelähkö vellimäinen taikina, suolaa, voita tai sianliharasvaa paistamiseen.

- Maidosta ja jauhoista tehdään löysä taikina, joka maustetaan suolalla. Paistinloola voidellaan voilla, tai jos paistamiseen käytetään sianlihaa, niin silavapalat annetaan paistua ensin loolan pohjalla niin, että niistä lähtee rasva. Sitten taikina kaadetaan pannunpohjalle ohueksi kerrokseksi ja ropsu paistetaan kauniin ruskehtavaksi. Silava tai sianlihapalat jätettiin ropsupannun pohjalle, ja vanhat emännät laittoivat vielä taikinan päällekin pieniä silavapaloja tai höystöpaloja, kun laittoivat ropsun paistumaan. Näin tehtiin varsinkin silloin, kun ropsu oli tehty joko kokonaan tai osittain kuorittuun maitoon. Paistaminen antoi myöskin ropsulle eri makuvivahteita. Uunin ensilämmössä, jolloin uuni oli hyvin kuuma, ropsusta tuli pehmeää ja ohutkuorista ja siinä oli hyvin voimakas ohran maku. Uunin jälkilämmössä ropsusta tuli ns. jälkiuuniropsua. Se oli kovempaa ja hiukan imelää. Ropsua syötiin voin kera voileivän tavalla ja maidon tai kahvin kanssa.
 
ankis
KROPSU

1 litra punaista maitoa
3-4 munaa
3-4 rkl sokeria
1 tl suolaa
1/2 litraa vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita

Kaikki aineet vispataan maitoon, voi sulatettuna. Voidaan antaa "turvota" tunnin verran ennen paistamista. Uunipellille (tuosta tulee 2) ja paistetaan 250 asteessa. Muuten pelli tulee voidella hyvin tai sitten voi laittaa leivinpaperin myös pellille.
 
ankis
Kropsu

* 5dl ohra- tai vehnäjauhoja
* 1l maitoa
* 2tl suolaa
* sokeria
* 0-5 kananmunaa
* voita tai muuta rasvaa

Kropsu on eteläpohjalainen perinneruoka; ohutta ja rapeaa pannukakkua asenteella. Ei siis mitään etelän vellihousujen pullamössöä. Kropsu valmistuu helposti ja sitä voi kätevästi ottaa mukaan vaikka taskuun ja vedellä naamaan jos alkaa hiukoa. Kropsusta on paljon muunnelmia, tunnusomaisena tekijänä sillä on nimenomaan rapeus, ja tiiviin peräänantamaton pohjalainen asenne.
 
pannari
Aina tuntuu olevan perunaa reseptissä. Täällä on kans kaivattu kropsun ohjetta, mutta porkkanalla. http://www.kotikokki.net/keskustelut/index.php?read,6,26955,26955 Oisko toi sun "pannukakukn tapainen" pannari. Ainahan voi raaka-aineita "parantaa", kun esim. laittaa kermaa.. Ahvenanmaalaista pannukakkua saa, kun käyttää mannapuuroa taikinassa. On hyvää!
 
Raimo
Alkuperäinen kirjoittaja ankis:
Kropsu

* 5dl ohra- tai vehnäjauhoja
* 1l maitoa
* 2tl suolaa
* sokeria
* 0-5 kananmunaa
* voita tai muuta rasvaa

Kropsu on eteläpohjalainen perinneruoka; ohutta ja rapeaa pannukakkua asenteella. Ei siis mitään etelän vellihousujen pullamössöä. Kropsu valmistuu helposti ja sitä voi kätevästi ottaa mukaan vaikka taskuun ja vedellä naamaan jos alkaa hiukoa. Kropsusta on paljon muunnelmia, tunnusomaisena tekijänä sillä on nimenomaan rapeus, ja tiiviin peräänantamaton pohjalainen asenne.
 
Etelän vellihousu

Peräänantamaton pohjalainen asenne = ei anneta periksi vaikka itsekin tiedetään olevan väärässä..
 
Yhteistyössä