K
köyhäilijä
Vieras
Kas siinä ongelmani, joka varmaan naurettavalta kuulostaa. Mieheni on aika varakas, peri ison kasan rahaa, kun vanhempansa kuolivat. Hän on myös eronnut, nuoruudenliitosta täysi-ikäinen lapsi. Ikäeroa meillä on 10v.
Nyt ongelmana se, että minä olen pienipalkkaisessa työssä, enkä pysty pitämään sellaista elintasoa kuin mieheni. Mies on matkustellut Kiinat, USA:t yms. lapsensa kanssa kahdestaan. Hyväksyin sen, koska nämä matkan tehtiin "isä-lapsi-suhteen-kehittämisen-nimissä". Mutta nyt olisi taas matka kaukomaahan edessä. Haluaisin mukaan, ja olen sen sanonut. Mies olisi valmis ottamaan mut tällä kertaa mukaan, mutta jotenkin tuntuu siltä, että ei hän mua ehkä mukaan haluaisi. En pystyisi maksamaan matkaa kokonaan itse, joten tämä on nöyryyttävä tilanne.
Muutenkin rahattomuuteni on ongelma ja hiertää välejämme. Mies on sanonut että voisi kyllä lainata minulle rahaa, mutta ei antaa, koska saattaisin jättää hänet
. Ja sitten se olisi poissa lapsen perinnöstä. Onkin neuvonut kääntymään vanhempieni puoleen ja pyytämään heiltä. En ikinä kehtaisi!
Miltä kuulostaa? Pienet on ongelmat, joo. Mutta suhteellisuudentaju alkaa itsellä heittää. Mikä on normaalia, mikä ei? Onko tämä normaalia?