Koulutusero parisuhteessa - ongelma?

  • Viestiketjun aloittaja akateeminen vai duunari
  • Ensimmäinen viesti
Aika usein ihmiset tapaavat kumppaninsa opiskelussa tai töissä. Se voi vaikuttaa asiaan. Enemmän uskoisin, että pariudutaan saman alan tai samankaltaisen alan ihmisten kanssa, koska silloin tuntuu että on jotain yhteistä.
Joo tosiaan ehkä pari valitaan jo tietystä paikasta. Tai harrastusten parista. Mites baarikäyttäytyminen? Jutellaanko siellä omanlaisten ihmisten kanssa enemmän ja siksi kumppaniksi valikoituu henkilö jonka koulutus/tulotaso on likipäin sama kuin oma? Kyllä ne perhetaustatkin taitaa vaikuttaa, uskon niin. Hyviä huomioita juu.
 
vierailija
Oon miettinyt monesti samaa. Kun pohdin kaikkia tuntemiani, eri ikäisiä pareja, niin kyllä mieleen tulee että koulutustausta vaikuttaa. Ihan mutua tää mulla on. Mutta monellako lääkärillä on puolisona siivooja? Tai yritysjohtajalla se putkimies? En tunne ketään lähipiiristä.
Putkimies voi olla yritysjohtaja ja lääkärillä voi olla sairaanhoitaja puolisona.
 
vierailija
Naisille asia on tärkeämpi kun raha ja valta merkitsevät naisille enemmän parisuhdetta muodostettaessa. Jos miehellä on valtaa ja rahaa tarpeeksi niin voi olla hyvinkin ruma kääpiö, kohdella naista kuin huoraa ja silti saa kuvankauniin naisen puolisokseen.
 
Jos putkimies on yritysjohtaja (tässä kohtaa vaikka mies) niin vaimonsa on vähintään esim. osakas tai sihteeri samassa puljussa ja tulotasot kohtaavat. Siis esimerkkien antaminen ammateista on vaikeaa. En todellakaan itse ajattele etteikö se siivoojakin voisi perustaa kaupungin menestyneimmän yrityksen. Pointti oli se että samanhenkiset ihmiset löytävät toisensa ja useimmilla, jotka itse tunnen, on suht koht sama koulutus tai tulotausta.
 
9mmmm
Koulutus kertoo ihmisestä hyvin vähän. Olen törmännyt kahden korkeakoulututkinnon ihmisiin, jotka ovat tyhmiä kuin saappaat, ja korkeakouluttamattomiin ihmisiin, jotka ovat menestyviä ja älykkäitä ihmisiä.
Näin se menee lähipiirissäkin... Isän veli perusti oman yrityksen ilman mitään tutkintoja, ja hänen nimensä löytyy aina vuosittain noista iltapäivälehtien korkeimmin verotettujen listoilta. Isälläni on ylempi korkeakoulututkinto, ja tienaa vähemmän kuin äitini, jolla ei hänelläkään ole korkeakoulututkintoa. Minä tienaan ilman korkeakoulututkintoa enemmän kuin veljeni, jolla on ylempi korkeakoulututkinto. Työpaikallani on tutkintojen suhteen sekalaista porukkaa, mutta ne terävimmät tekijät ovat juuri niitä, jotka hakevat töitä vain taidoillaan ja kokemuksellaan, ja ne todistuksella hakeneet ovatkin sitten melko kyvytöntä jengiä. Mutta kyllä se näkyy palkassakin, palkkaa meillä maksetaan taitojen mukaan, ei todistusten.
pakko sanoo et oli hyvä kirjotus. jep parhaat duunarit on niitä jotka aidosti haluaa tehdä sitä duunia.antavat he kaikkensa lisäksi uteliaisuus ja kyseleväisyy kehittää duuni taitoja. hyvältähän se kuullostaa tollanen duuni. siihenkun saa sekottaa luovuutta ja hullutella uusilla ideoilla pysyy ilmapiirikin aidosti positiivisena. ei puhuta lääkäreistä nyt. monasti pelkän rahan takia olijat on pääsääntöisesti latteita ja negatiivisuuden yksi lähde? .
kaduilla on vaikka kuinka paljon multitalentteja he eivät saa mahdollisuuksia näyttää kynsiänsä. Paperien puuttumisen vuoksi. sitten suosittelisin että kaikki halukkaat pääsisivät suoraan pääsykokeisiin ja he jotka saavat parhaat pisteet plus psygologinen testi. millään koulunumeroilla ei pitäisi olla merkitystä. alakouluista lähtien opetettava enemmän humanistisia asioita. sitten ylä aste aika olisi unelma duunia metsästämässä vaikka kerran viikossa uudessa duunissa projekti? kierretettäisiin niin kauan kunnes se oma unelma duuni löytyis? lisäks oppis itsevarmuuutta ja sosiaaliseen kanssakäymiseen? kaikki kun pääsisivät tasa puolisesti elämään unelma elämäänsä onnellisina olis taas ehkä hiukka rauhallisempaa? no mietteitä herätti teksti osa vanhaa ja osa uutta:)
 
Joo tosiaan ehkä pari valitaan jo tietystä paikasta. Tai harrastusten parista. Mites baarikäyttäytyminen? Jutellaanko siellä omanlaisten ihmisten kanssa enemmän ja siksi kumppaniksi valikoituu henkilö jonka koulutus/tulotaso on likipäin sama kuin oma? Kyllä ne perhetaustatkin taitaa vaikuttaa, uskon niin. Hyviä huomioita juu.
Yleensä ihmiset hakeutuvat omanlaisten ihmisten seuraan, mutta kyllä se vapaa-ajalla enemmänkin on sama tyyli, mikä vetää puoleensa. Rokkarit hakeutuvat rokkareiden seuraan ja hipit hippien. Ihmiset hakevat kuitenkin omaan persoonaansa sopivaa kumppania, jolloin skaala pitää rajata tiukemmin kuin vain sama koulutusaste - joka ei edes näy päällepäin.

Sekin vaikuttaa, millaisissa baareissa tykkää käydä. Ja siihen vaikuttaa vaikka musiikkimaku, tykkääkö tanssia, miksi on liikkeellä, jne.

Koulutus ja tulotaso eivät ole sama asia, joten en usko näiden vaikuttavan kuin joidenkin tietynlaisten ihmisten kohdalla. Ja ei se koulutustaso vielä tarkoita, että ihmisillä olisi mitään puhuttavaa toistensa kanssa - jos ala on täysin eri, poliittinen kanta täysin eri, persoonat eivät sovi yksiin, jne.

Mutta toki jotkut hakevat nimenomaan vaikka akateemista. Ja siihen on tottakai oikeus ihan samoin kuin joku haluaa nimenomaan pitkätukkaisen miehen.
 
Eikös jossain ollu tutkimus että silloin parisuhteessa menee hyvin jos nainen on koulutetumpi kuin mies? Sen miehen on silloin pakko pitää naista kuin kukkaa kämmenellä. (y)
Luulen että silloin mies ei ole kovin perinteinen. Useinhan ongelmia tulee, kun mies haluaisi edelleen olla luolamies, joka ei tee edes kotitöitä, ja naiset taas eivät enää nykyisin jaksa passata jotain örkkiä sohvallaan. Nykyaikaisemman ja fiksumman miehen mielestä on ihan ok, että nainen on kunnianhimoinen ja hän on valmis tukemaan puolisoaan, vaikka tämä etenisi itseäkin korkeammalle.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Sehän riippuu ihan mielenkiinnon kohteista eikä koulutuksesta. Jos tykkää puhua politiikasta ja maailmanmenosta niin sillon ei varmaan ota kumppaniksi ihmistä joka nauraa päivät pitkät kissavideoille.
Ja jos joku kuvittelee, että korkeastikoulutetut ihmiset istuvat Taloussanomat kädessä päivät pitkät ovat aika huningolla ajatustensa kanssa.
Samanlaisia ihmiset ovat riippumatta ammatista tai koulutuksesta, kaikilla on omat intressinsä.
 
vierailija
Korkeastikoulutetut naiset ovat useimmiten kuolettavan tylsiä viherpunikkifemakoita jotka eivät osaa tai eivät halua hoitaa kotia ja miestään asiaankuuluvalla tavalla. Aivan toista maata ovat esim. lähihoitajat jotka ovat vaimomatskuna parasta A-ryhmää.
 
Mörköäiti kommentoi hyvin ja pistää minutkin ajattelemaan laajemmin. Joidenkin (minunkin?) kommenteista paistaa stereotypiat...ihan aluksi mietin vain tuntemiani pariskuntia että heillä jotenkin "mätsää" koulutus- tai tulotausta. Mutta ehkä pariutumiseen on vaikuttanutkin ihan muut tekijät, joita en osaa edes ajatella...hmmm
 
9mmmm
Yleensä ihmiset hakeutuvat omanlaisten ihmisten seuraan, mutta kyllä se vapaa-ajalla enemmänkin on sama tyyli, mikä vetää puoleensa. Rokkarit hakeutuvat rokkareiden seuraan ja hipit hippien. Ihmiset hakevat kuitenkin omaan persoonaansa sopivaa kumppania, jolloin skaala pitää rajata tiukemmin kuin vain sama koulutusaste - joka ei edes näy päällepäin.

Sekin vaikuttaa, millaisissa baareissa tykkää käydä. Ja siihen vaikuttaa vaikka musiikkimaku, tykkääkö tanssia, miksi on liikkeellä, jne.

Koulutus ja tulotaso eivät ole sama asia, joten en usko näiden vaikuttavan kuin joidenkin tietynlaisten ihmisten kohdalla. Ja ei se koulutustaso vielä tarkoita, että ihmisillä olisi mitään puhuttavaa toistensa kanssa - jos ala on täysin eri, poliittinen kanta täysin eri, persoonat eivät sovi yksiin, jne.

Mutta toki jotkut hakevat nimenomaan vaikka akateemista. Ja siihen on tottakai oikeus ihan samoin kuin joku haluaa nimenomaan pitkätukkaisen miehen.
emmä nyt tiiä oisko toi lokerointikaan hyvä juttu tai jumahtaa yhteen tapaan helposti joka saattaa vahingoittaa laajempaa kuvaa. siis kun uskaltaisin väittää että kun kukaan ei ole kokeillut kaikkea elämässään? niin monet eri lokeroiden ihmiset sopisivatkin oikeasti toiselleen titteleistä viis? mäkin tykkään hengata vaikka ja missä. tänään dubsteppiä huomenna rokkia. avarakatseisuus luo mahdollisuuksia?
 
vierailija
Jos toinen on elämänkoululainen ja toinen akateeminen ei liitosta takuulla tule pidemmän päälle mitään. Uutuudenvihätys häviää ja alkaa nolottaa kun elämänkoululainen ei tiedä mistä puhutaan ystävien tai sukulaisten seurassa, eikä erota jälkiruokahaarukkaa salaattihaarukasta. Takuulla ei voi onnistua sellainen suhden pidemmän päälle.
 
Ei ole lokerointia tuntea itseään ja mennä sen mukaisesti mikä tuntuu "omalta" se on juurikin sitä itseensä tutustumista. Olemme vahvimmillamme siinä mistä pidämme ja missä sen kautta olemme hyviä.

Säätäjät säätää eikä saa mitään aikaseksi
 
ööh eikö uusien kokemusten nauttiminen kehitä itseään hyvällä tavalla ja näin ollen lisätä samanhenkisten ihmisten määrää? yleensä meissä kaikissa on paljon samaa eikö?. ymmärrän oman lokeroinnin siis tässä olen hyvä tässä huono ja missä parantaa. toisia en lokeroi kuin vahingossa jokainen tekee virheitä :)
 
emmä nyt tiiä oisko toi lokerointikaan hyvä juttu tai jumahtaa yhteen tapaan helposti joka saattaa vahingoittaa laajempaa kuvaa. siis kun uskaltaisin väittää että kun kukaan ei ole kokeillut kaikkea elämässään? niin monet eri lokeroiden ihmiset sopisivatkin oikeasti toiselleen titteleistä viis? mäkin tykkään hengata vaikka ja missä. tänään dubsteppiä huomenna rokkia. avarakatseisuus luo mahdollisuuksia?
Oikeassa olet, mutta kyllähän se niin menee, että kun ihmiset harrastavat ja käyvät oman tyylisissään paikoissa, niin niissä tapaa samaa harrastavia ja saman tyyppisiä ihmisiä. Mutta tottakai silloin, jos eksyy ihan muuten vaan tai vaikka kaverin kanssa johonkin ihan uudenlaiseen paikkaan, niin voihan sieltäkin löytää ihmisiä, joiden kanssa synkkaa.

Mutta jos baareista ottaa esimerkin, niin enpä usko että on kauhean hedelmällinen lopputulos esim. se, että joku taiteilijabaareissa normaalisti käyvä eksyy jonnekin sedulaan. Voihan se olla mielenkiintoinen kokemus, mutta tuskinpa sieltä todennäköisesti itselle sopivaa kumppania löytäisi - ellei sitten jonkun sellaisen, joka myös on eksynyt väärään paikkaan. (Tuo oma esimerkkini olikin vähän huono, kun sekä hippi että rokkari ovat vähän alakulttuuria - mutta en suosittelisi siis vasurihipille kumppanin etsimistä vaikkapa kokoomuksen juhlista ;) )
 
Jos toinen on elämänkoululainen ja toinen akateeminen ei liitosta takuulla tule pidemmän päälle mitään. Uutuudenvihätys häviää ja alkaa nolottaa kun elämänkoululainen ei tiedä mistä puhutaan ystävien tai sukulaisten seurassa, eikä erota jälkiruokahaarukkaa salaattihaarukasta. Takuulla ei voi onnistua sellainen suhden pidemmän päälle.
Joo, no pitääkö niitä esimerkkejä hakea jostain äärilaidalta? Jos on vaikka korkeasti koulutettu kulttuurialan tyyppi ja matalasti koulutettu kulttuurialan assari, joista molemmat tykkäävät eri kulttuurin osa-alueista, niin luulisi heillä olevan paljon puhuttavaa myös ammatillisesti. Ainakin enemmän kuin jos se korkeasti koulutettu olisikin vaikka jonkun matemaatikon kanssa, jota taas ei kulttuuri kiinnosta. (no, voihan toki sitä matemaatikkoakin kiinnostaa, mutta leikitään nyt että tässä esimerkissä ei kiinnosta.)

Tuon haarukkajutun muuten oppii muutamassa minuutissa. Miten täällä palstalla on vuodesta toiseen aina jotain puupäitä, jotka kuvittelevat osaavansa jotain todella vaikeaa, kun erottavat ruokailuvälineet toisistaan? Miten se voi olla teille niin vaikeaa ja haastavaa, että erehdytte pitämään sitä jonain suurena saavutuksena ja salatietona?
 
9mmmm
Oikeassa olet, mutta kyllähän se niin menee, että kun ihmiset harrastavat ja käyvät oman tyylisissään paikoissa, niin niissä tapaa samaa harrastavia ja saman tyyppisiä ihmisiä. Mutta tottakai silloin, jos eksyy ihan muuten vaan tai vaikka kaverin kanssa johonkin ihan uudenlaiseen paikkaan, niin voihan sieltäkin löytää ihmisiä, joiden kanssa synkkaa.

Mutta jos baareista ottaa esimerkin, niin enpä usko että on kauhean hedelmällinen lopputulos esim. se, että joku taiteilijabaareissa normaalisti käyvä eksyy jonnekin sedulaan. Voihan se olla mielenkiintoinen kokemus, mutta tuskinpa sieltä todennäköisesti itselle sopivaa kumppania löytäisi - ellei sitten jonkun sellaisen, joka myös on eksynyt väärään paikkaan. (Tuo oma esimerkkini olikin vähän huono, kun sekä hippi että rokkari ovat vähän alakulttuuria - mutta en suosittelisi siis vasurihipille kumppanin etsimistä vaikkapa kokoomuksen juhlista ;) )
niin alakulttuurin kusipäät punk yhtye hieno nimi :) niin paitsi jos kokoomuslaisen sydän on auki :D eihän sitä tässä elämän noppa pelissä tiädä missä on se oikea :) mutta ainakin se on seikkailu joka kannattaaa.

muuten eikö näinä ankeina aikoina kannattas yritysten idea päivät. jonne kaikki työttömät, elämäntaparikolliset ja muut kadun intiaanit pääsisi ideoimaan ja parhaimmat tieety palkittaisiin ja otettaisiin käyttöön ainakin valtio voisi näin tehdä? se ei maksaisi mitään kun tämä hoidettaisiin näiden kansalaisten kesken olisi se jatkuvaa tuottoa valtiolle ja uudelle ihmisistä välittävlle aikakaudelle.

lisäksi tykkään oopperoistakin harvoista mutta kuiteskin ja kuningas pareista siinäkin on jotain :) en siis usko väittäämään jotta kenelläkään kokoomuslaisella ei olisi sydän paikallaan täi kammalla kun etsii niin löytää ;)
 
9mmmm
niin kansalaiset pääsisivät hoitamaan näitä asioita eduskunta talolle vaikka joka päivä? sitten tietty kaiken sekopäisimmille ideoille vois sanoo suoraan elä ukko/akka jauha paskaa niinku kadulla on tapana sanoa. ajatelkaa nyt vaikka ja mitä ideoita satelis ja voisi mullistaa asioita ja luoda näin uusia työpaikkoja :).
 
perjaattessa ilmaiseksi ja tietty asian ideoialle ja valtiolle 50/50. tämä kun valtio antaa resurssit ja samalla kouluttaa yritysosaamista tälle ihmiselle?
 
Yhteistyössä