Tämähän on mielenkiintoinen ketju.
Itse olen siis ollut kotona siitä asti kun nyt reilu 3-vuotias poika syntyi, nyt lapsia on kaksi ja kuopus 1v. Jatkan kotona oloa ensi syksyyn, jolloin palaan töihin ja mummi jää vuorotteluvapaalle hoitamaan lapsia-todennäköisesti olisin jatkanut kotiäitinä myös ensi syksyn jälkeen mikäli tämä järjestely ei olisi onnistunut. Neljän vuoden kotonaolon jälkeen on kyllä jo kiva mennä vaihteeksi töihin. Päätettiin jo ennen pojan syntymää, että lapsi/lapset pyritään hoitamaan kotona ensimmäiset vuodet, lisäksi täällä päivähoito on enempi ja vähempi kaaoksessa ja ollaan molemmat miehen kanssa vuorotöissä joten lapsetkin joutuisivat vuoropäivähoitoon-ja tätä ei missään nimessä näin pienten kohdalla haluta.
Me ollaan pärjätty nämä vuodet hyvin pienellä tinkimisellä, eikä aina ole paljoa edes tingitty. Mies on keskituloinen ja itse saan tällä hetkellä vain kht:n, täällä kun ei kuntalisiä makseta. Asuntolainaa on, mutta paikkakunnan hintatasosta ja asunnosta (kerrostalokolmio) johtuen vähän, jos vertaa kavereihin omakotitaloineen-meillä kyllä lainamenoja nostavat opintolainojen lyhennykset ja auto, jota lyhennetään verraten paljon/kk. Suurin tinkiminen taitaa olla se, että laitettiin vuodeksi asuntolaina koroille sen takia että haluttiin väljyyttä elämiseen, lyhennetään lainaa kuitenkin moninkertainen määrä kun molemmat on töissä. Asutaan kyllä ahtaammin, mitä kaksi-kolmilapsiset perheet keskimäärin tällä seudulla, mut tämä sopii meille ja tosiaan mahdollistaa lasten kotona hoitamisen.
Säästöjä, perintöjä tms. ei ole, tietty pelivara kyllä pidetään koko ajan tilillä yllättävien menojen varalta. Meillä on tiiviit suhteet lasten isovanhempiin ja he myös omasta halustaan ostavat lapsille milloin mitäkin tarpeellista, joka on tietysti meille säästöä-onnekkaita ollaan tässä suhteessa kyllä.
Mitä ruokamenoihin tulee, niin kyllä meillä näkee ruuan menekissä ja kauppalaskussa selvästi sen että lapsia onkin kaksi, olkoonkin että toinen on vasta vuosikas. Katsotaan kyllä jonkin verran mitä kaupasta ostetaan, mutta ei niinkään siksi että toinen on pienillä tuloilla kotona, vaan ihan ylipäätänsä siksi että halutaan pitää ruokamenot jossain rajoissa.
Ymmärrän kyllä, ettei kaikilla todellakaan ole taloudellista mahdollisuutta jäädä kotiin vaikka haluaisikin ja toiset eivät halua jäädä vaikka voisivatkin. Tuntuu vaan, että aika moni vetoaa rahaan, vaikka syyt on jossain muualla-on jotenkin "hyväksyttävämpää" sanoa menevänsä töihin koska rahat ei riitä, kuin että ei jaksa olla kotona. Kukin tekee omat ratkaisunsa omista lähtökohdistaan, enkä mä ole mikään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin-meille on vain alusta alkaen ollut itsestäänselvää, että lapset saavat kasvaa ensimmäiset vuotensa kotona. =)
